CHIMENE.
Elvira, kaikki onko seikat kerrotut?
Sanoista taattoni et mitään salannut?
ELVIRA.
Ne mun on hurmanneet. Hän kovin kunnioittaa
Rodrigoa, min lempi teitä haltioittaa,
ja käskee, oikein jos ma luin sielustaan,
ritarin rakkautehen teitä vastaamaan.
CHIMENE.
Hän hyväksyiskö vaalini? Mi syy on luulla
sinulla niin, se suo mun vielä kerran kuulla,
tuo julki taas, mit' tohdin tuosta toivoa,
ei liian usein kuulla voi niin kaunista;
luvata liikaa et voi lemmenliekillemme
vapautta armost' ilmi tuoda tuntehemme
Hän salakosinnasta mitä tuosta sanoi,
kun Sancho ja Rodrigo apuas sun anoi?
Et liikaa julkituonut liene, kuinka noita
ma eri silmin katson, suosin kosijoita?
ELVIRA.
En, tyyneks sydämenne kuvasin; ei sytä
se toisen toivoa, ei toista säikähytä,
ja samoin kummaltakin säästäin suosionsa
isältään valintaa vain vartoo puolisonsa.
Tuo hälle mieleen oli. Tuosta ihastuin
hän ilmi kohta toi sen elein ynnä suin,
ja toistaa koska kaikki täytyy loppuun asti,
hän teistä ynnä heistä haastoi nopeasti:
"Se oikein, hänet ansaitsee he molemmat,
ylhäiset on he, uskolliset, urheat,
myös nuoret, mutta nähdä silmistänsä voi
es-isäin kunnon, joka heitä aateloi.
Kasvoissa ei Rodrigon ole varsinkaan
piirrettä, jok' ei viittais mieleen korkeaan,
ja sukukuntaan, kuuluun sankar-kunniastaan,
niin että varjonneet siell' laakerit on lastaan.
Isänsä miehuus hänen voimanpäivinään
ol' verraton, ol' ihme kaiken kansan tään;
työt urhon uurtaneet on kasvojensa juovat,
mik' oli muinen hän, ne yhä ilmi tuovat.
Pojasta uskon, mitä isästänsä näin;
mua miellyttää, jos miellyttää hän tytärtäin."
Löi hetki, keskustelun juuri alkamansa
hän katkas, kiirehti jo neuvoskuntahansa,
vähistä sanoistaan tok' uskon, mielensä
ei paljon vaapu kosijainne välillä.
Valita pojallensa täytyy kuninkaan
nyt kasvattaja; _hän_ kai pääsee kunniaan,
tuo vaali varma lie, ja syytä kauhistua
vuoks urhoutensa myös ei mitään kilpailua.
Niinkuin hän verraton on sotakunnoltansa,
vaill' olkoon vertaistaan hän lemmentoivossansa!
Rodrigon isä, neuvostosta tullessaan,
asian esittävä eess' on kuninkaan;
siis itse arvatkaa, hän eikö aikaa käytä
ja aika eikö pian toivojanne täytä.
CHIMENE.
Ja sentään on, kuin empis ange sielu tää
iloa tuota, josta himmeäks se jää,
vain hetki kohtalolle eri kasvot suo;
täss' onnessain, ma pelkään, hiipii murhe luo.
ELVIRA.
Tää pelko pettyvä on onnellisesti.
CHIMENE.
Siis mennään, varrotaan, se kuinka päättyvi.
2:nen kohtaus.
PRINSESSA. LEONORA. Hovipoika.
PRINSESSA.
Käy, hovipoika, vie Chimenen kuulla sana,
ett' tänään myöhä liian hän on vierahana
ja laiskuuttaan ett' ystävyytein vaikeroi.
LEONORA.
Prinsessa, teissä aina sama toivo soi;
ja joka päivä, kun te kanssaan haastelette,
te lakkaa lempeänsä tutkimasta ette.
PRINSESSA.
En ilman syytä: miltei mielistymään niin
sain hänet häntä hurmanneihin piirteisiin;
Rodrigoa hän lempii, hänet saa hän multa,
Rodrigon lietsonut ma olen lemmen tulta,
näin kahleet takonut oon näiden lempivien
ja tuskat lopettaa ma tahdon molempien.
LEONORA.
Prinsessa, keskell' oman onnenne te hyvän
kuitenkin ilmi tuotte sieluntuskan syvän.
Tää rakkaus, mi heidät heljin riemuin täyttää,
surutko suuret jalon sydämenne näyttää?
Ja mielenkiinnosta, mi teill' on heitä kohtaan,
te synkkä ootteko, kun heille onni hohtaa?
Mut liian julkee lien jo liikaa haastaen.
PRINSESSA.
Suruni suurtuu vain, jos sitä salailen.
Siis kuule vihdoin, kuink' on kamppaillut tää povi
Mun hyveilleni rauha vieläkään ei sovi.
Ei säästä rakkaus tää hirmuvaltiainen.
Se mies, min annan pois, tuo uljas nuorukainen,
on mulle rakas.
LEONORA.
Rakas?
PRINSESSA.
Paina povelleni
kätesi, tunne, kuinka sykkää sydämeni
vain voittajallensa.
LEONORA.
Ah, anteeks, arvoanne
jos loukkaan moittiessain tuota rakkauttanne.
Niin itsens' unhottaako ruhtinatar vois,
ritari halpa että hänet kammitsois?
Ois kuulla kuninkaan ja kansan jotain se!
Te vielä muistatteko, ken on taattonne?
PRINSESSA.
Niin hyvin muistan, että veren annan ennen
kuin kiellän arvoni ma alas siitä mennen.
Ma voisin vastata, ett' ansioll' on vaan
kauniissa sieluiss' oikeus lemmen lietsontaan;
jos anteeks tunnettani pyytää tahtoisin,
ois siihen esikuvat mulla kuulutkin.
Mut niit' en seuraa, kysymys on kunniasta;
ei aistit yllättää voi mieltäin urhokasta,
ja koska verta olen kuninkaallista,
kädestäin kuninkaat vain voivat kilpailla.
Kun näin ma puolustaumaan heikoks sydämein,
pois annoin, mit' en voinut ottaa omaksein.
Sijaani kahlehdin Chimenen, lietsoin tulta
myös heidän lempensä, ett' oma sammuis multa.
Äl' ihmettele siis, jos sielu tuskissaan
niin kärkäs vartomaan on heidän liittoaan;
nyt siitä riippuu rauhani. Jos lempi lie
elävä toivosta, ne yhdess' surma vie;
se tult' on, joka sytykkeettä sammuvi.
Kovasta huolimatta kohtalostani
jos saa Chimene miehekseen Rodrigon, jää
kuolleeksi toivoni, ja miel' on terve tää.
Mua painaa uskomaton sentään tuskan taakka.
Rodrigoa ma lemmin noihin häihin saakka;
koen siitä päästä, ja jos pääsen siitä, suren,
salainen kasvaa tuosta mulle mielenmure.
Tuskalla tunnen lemmen vankan valtikan
mun saavan huokaamaan vuoks halveksittavan.
Jakaunut kahtia on sieluni. Jos halaa
jalosti uljuutein, tää povi sentään palaa.
Ma pelkään, toivon tuota turman liittoa;
iloa täytt' ei voi se mulle tarjota,
jos toteutuu tai ei, ma siitä kuolen: lempi
ja kunnia kun kiistää, kump' on mieluisempi?
LEONORA.
Näin ollen virkkamista mull' ei muuta teille
kuin antaa kanssanne vain valtaa kyyneleille.
Mä äsken moitin teitä, säälin nyt. Mut tuiman
kun tuskan kourissa, niin suloisen, niin huiman
hyveenne taistelee sen valtaa vastaan, voittain
sen hurmat, rynnäköt ja siitä päästä koittain,
valava on se rauhan sydämenne yöhön.
Te siihen luottakaa ja ajan armotyöhön
ja Taivaan oikeuteen, mi suojaa vaille jätä
hyvettä ei, jot' ahdistaa niin pitkä hätä.
PRINSESSA.
Ma toivon, että toivoa ei mulle näy.
HOVIPOIKA.
Chimene käskystänne kohta tänne käy.
PRINSESSA (Leonoralle.)
Hän saattakaa siis noihin sivuhuoneisiin.
LEONORA.
Halunne jäädäkö on tänne unelmiin?
PRINSESSA.
Ei, tahdon tuskastani huolimatta rauhan
vain saada kasvoilleni kirkkahan ja lauhan.
Ma tulen.
3:s kohtaus.