Kohta on yö ja viimeinen tähti
pilveen peittyy mustimpaan.
Maantie tyhjä. Viimeinen lähti
ihminen majaansa nukkumaan.
Maantie tyhjä. Minä yksin valvon
odotuksesta jo uupuen.
Kuinka ma rukoilen, pyydän ja palvon
ei tule ystävä entinen.
Kohta on yö ja aivoni sammuu
väsyneiseen hämärään.
Tuimaa, tuimaa mulle ammuu,
oudot enteet yhtenään.
Kohta mun piinatun ruumiini hennon
viimeinen kauneus haihtunut on.
Laudoilta löydätte linnun rennon
noustessa aamunne auringon.
Vielä on, vielä yhdestoista hetki,
vaatien sydämeni sykkii vaan!
Voimani kiihotan viimeisetki
kauniina hetken hehkumaan.
Yhdestoista hetki! Tule jo, tule,
— toisen mies, oma uskoton!
Sotke, revi, raasta, mutf syliisi sule
sun, sun kaikki, kaikki on.
Toisen mies, sun täytyy kerran tulla
— poikaamme meidän katsomaan!
Mun ole sitten, oikean vaimos! Mulla
järkeä enää ei laisinkaan!