Ilta tummuu, synkkenee,
kukka silmän sulkee,
Yli kotirannan veen
jäinen viima kulkee.
Kipeänä vingahtaa
pihakoira parka.
Sisään vinnin akkunaan
lentää kyyhky arka.
Mieli minun pahenee,
ilta, ilta tullut!
Ovat haaveet haihtuneet
vähitellen, hullut.
Laskelmia täynnä on
pieni kananpääni.
käynyt kuuroks' entinen
omantunnon ääni.
Vielä voi mua inhoittaa,
parhain kuolla oisi!
Mutta — poroporvari,
kuinka kuolla voisi!