PENTTI. Ei, ei! Ei sillä tavalla! Oikein toden teolla Minä tarkotan,
että me rakastamme toisiamme Aina ja minä — ja —
EEVI. Se on pahempi se.
PENTTI. Mikä on pahempi?
EEVI. Aina parka!
PENTTI (katselee Eeviä pitkään). Hm! — Tiedätkö Eevi — Minä olen monena
iltana tarkastellut sinua, kun sinä tässä olet ommellut ja hommaillut
häävalmistuksiasi. Minä olen katsellut sinua ja ajatellut yhtä ja toista
sekä sinusta, että sinun sulhasestasi Niinisalosta, joka muuten tuntuu
olevan kunnon mies —
EEVI. Puhdas luonne, eikö niin?
PENTTI. Voipi olla puhdaskin, mutta pehmeä, kovin pehmeä voidakseen
— Hm! — No, niin — kun minä olen ajatellut sinun lasinkirkasta ja
jääkylmää luonnettasi ja sinun järkeäsi, joka on niin kauhean — kuinka
sanoisin —
EEVI. Terve.
PENTTI. Vaikkapa niinkin. Se ehkä sopii. Niin silloin olen myöskin aina
itsekseni — Hm! Sanoppas minulle — miksi sinä et säälittele itseäsi
tai Niinisaloa yhtä paljon kuin Ainaa tai minua?
EEVI. Meitäkö? — Mehän menemme naimisiin.
PENTTI (Nousee). Ooh! Vai sitä sinä -! Etkö sinä luule, että minä
aijon Ainan kanssa mennä naimisiin?
EEVI. Ainan kanssa — sinäkö?
PENTTI. Luonnollisesti.
EEVI. Näetkös nyt millainen ilmaan ampuja sinä olet! — Siihen ei isä
milloinkaan suostu.
PENTTI. Hänen täytyy!
EEVI. Miksikä?
PENTTI. Minä en anna perään, ennenkun olen ajanut tahtoni läpi.
EEVI. Milloinka sinä olet ennen jaksanut ajaa tahtosi läpi?
PENTTI. Tässä mailmassa on niin paljon seikkoja — (heittäytyy
huolettomasti keinutuoliin) joita yksinkertaisesti ei viitsi ajaa
loppuun asti, sitten enään kun niihin on lähemmin tutustunut.
EEVI. Mutta jos tämä olisi juuri yksi sellainen seikka?
PENTTI. Ei, ei! Sinä et tiedä kuinka paljon minä pidän Ainasta. Ja eikö
Aina ole hyvä tyttö? Oh! Hän on parempi kuin hyvä. Ja sellainen äly,
sellainen mielikuvitus! Ja samalla niin hento, niin naisellinen! Eikö
totta?
EEVI. Kyllä, kyllä! — Mutta ajattelepas sitten itseäsi!
PENTTI. Eevi!
EEVI. Älä niin kiivastu! — Pohjaltasihan sinä olet hyvä poika. Muuta
ei voi sanoa. Mutta —
PENTTI. Mutta?
EEVI. Sinä olet niin heikkoa ainesta. Mitä voit tehdä Ainan hyväksi?
PENTTI. Minä voin rakastaa Ainaa, niinkuin hän ansaitsee.
EEVI. Mitäs muuta?
PENTTI. Muuta? — (Nousee). Ylipäänsä vaikka mitä muuta. Nyt on minun
aikani tullut. Kaikella on näet aikansa. Ja nyt on minun. Minä olen
vaan oleksinut täällä ja odotellut. Nyt se on tullut. Ainan kanssa
ja Ainan rinnalla käy kaikki kuin siivillä. Sinä et aavista miten
täyteläistä elämä on! Et aavista miten tunnen innostusta —
EEVI. Innostusta kai sinussa on! Ehkä liljaksikin. Mutta juuri siksi,
että sitä on niin paljon, palaakin se pikemmin ja sammuu sitten,
väsähtää. Ja sitten vastassa sellainen isä, joka ei milloinkaan ole
perääntynyt. Ei milloinkaan jättänyt mitään kesken.
Alkaa ommella.
PENTTI (menee tuijottamaan hiilustaan).
EEVI. Oletko lähettänyt hevosen isää vastaan asemalle?
PENTTI. Olen. (Kävelee, Pysähtyy Eevin viereen). Mutta eihän ollenkaan
ole sanottu, vaikka isä suostuisikin.
EEVI. Ei ikinä.
PENTTI. Mistä sen niin varmasti päätät?
EEVI (tarkastaa Penttiä). Istuhan!
PENTTI (istuu).
EEVI. Kun olin lopettanut kouluni kaupungissa, tahdoin minä jatkaa —
tahdoin lukea eteenpäin. Mutta isä ei antanut. Alkoi heti valmistaa
minua naimisiin. Mutta kosijoita ei ilmestynyt — ainoastaan
hakkailijoita. Silloin päästettiin sellaisia tietoja liikkeelle, että
Koljaan Eevi saa myötäjäisinä viisikolmatta tuhatta. Kosijoita alkoi
tulla, mutta ei kyllin rikkaita ja arvokkaita. Nyt kohotettiin
myötäjäiset kolmeenkymmeneen tuhanteen. Ei vieläkään ilmestynyt se,
johon isä tähtäsi. Taas korotti isä summaa. Ja vielä sittenkin kerran.
Se nousi nyt viiteenkymmeneen tuhanteen. Vasta sitten se ilmestyi.
PENTTI. Niinisalo?
EEVI. Niin. Ylimaan mahtavin tilanomistaja. — Hänet tahtoi isä vävykseen,
vaikka olisi ollut noustava sataan tuhanteen. Ja hän sai hänet.
PENTTI. Mutta miksikä isä tahtoi häntä niin ehdottomasti?
EEVI. Hm! Saat kai senkin aikoinaan tietää.
PENTTI. Ja tahtoiko hän häntä! Kuinka voit olla siitä niin varma?
EEVI. Minä tunnen isäni ajatukset, aivan kuin kävisivät ne omien
aivojeni läpi.
PENTTI. Etkö siis myöskin tiedä, miksi isä niin itsepintaisesti tahtoi
Niinisaloa?
EEVI. Että hän tahtoi, tiedän varmaan. Seisoin ikkunassa — tuossa noin
— isän vieressä, kun Niinisalo ajoi pihaan. Jos olisit nähnyt hänen
kasvonsa silloin, olisit sinäkin ymmärtänyt, että se oli se odotettu,
rahalla ostettu. Hm! Mutta miksi juuri hän? Sitä olen koettanut lukea
isästä, mutta — se on niin sekavaa. — En ole uskonut isästä niin
pikkumaista ja — siksi se on niin sekavaa.
PENTTI. Mitä et ole uskonut?
EEVI. Mutta kun muistelen kaikkia niitä aikoja, jolloin edusmiesvaalit
olivat kiihkeimmillään, niin —
PENTTI. Edusmiesvaalit! — Odotahan! (Ajattelee. Lyö otsaansa) Siinä
se onkin!
EEVI. No?
PENTTI. Sehän on selvä, kuin päivä! — Katsos — Niinisalon suku on
Ylimaan mahtavin ja laajin. Sieltähän on aina edusmies valittu. Ei
koskaan täältä. Aina sieltä. Ei isä, enempää kuin muutkaan täältä, ole
koskaan saanut kannatusta. Sentähden siis juuri Niinisalo! Voittaakseen
Ylimaan mahtavat puolelleen ja saadakseen kannatusta.
EEVI. En minäkään muuta selitystä ole keksinyt.
PENTTI. Eikä muuta olekaan. — Vai niin! Vai niin! Mutta — kuinka hän
olisi uskaltanut kohota sellaiseen summaan? Sataan tuhanteen!
EEVI. Kysy yhtä hyvin, kuinka voi hän maksaa viisikymmentä tuhatta!
PENTTI. Se on totta. Minun tietääkseni ei hänellä ole rahoja juuri
sanottavasti säästössä, kun aina vaan on tilaa paranneltu ja laajenneltu.
Eikä metsää ole myyty koskaan. Hm! Nämä ajatukset ovat toisinaan kyllä
välähtäneet päässäni, mutta en ole niistä sen enempää välittänyt. —
Tosiaankin! Mistä isä —?
EEVI. Sinulta tietysti.
PENTTI (hypähtää ylös). Minulta!
EEVI. Sinun pitää naida Koljaalla se summa, joka minussa menetetään.
PENTTI (jähmettyneenä). Naida? Mistä?
EEVI. Myöskin Ylimaasta. Emma Liinaharju on rikas.
PENTTI. Hänkö? Luuletko että isä tällä matkalla — luuletko?
EEVI. Luulen.
PENTTI. Mutta sehän on kamalaa, kun oma isä sillä lailla viitoittaa
lastensa tulevaisuuden. Kamalaa!
EEVI. Kamalaa on aina, kun vanhuus nuorille tietä aitaa.
PENTTI (nousee). Mutta tällä tavalla! Tällä tavalla! — Eihän se ole
meidän tulevaisuutemme, joka — Sehän on hänen. Hänen!? — Mehän olemme
kuin pelinappuloita. Herra Jumala! Mehän olemme vain häntä varten.
Vain häntä —! Emme itseämme varten — emme! Emme hengitä, emme elä
itsellemme! Vaan muille — muille! Oh! Tällaista —! Ja kuinka sinäkin
voit —!
EEVI. Kun täytyy. — Ja niin täytyy sinunkin.
PENTTI. Mutta siitä ei seuraa hyvää! Ei! Siitä ei voi seurata hyvää!