Rajamaa on torpparähjä
takamaalla vallan,
joss' on joka vuoden vieras
säälimätön halla.
Ympärill' on korpea
ja rämettä ja suota;
eikä poistu kato koskaan
kauas noiden luota.
Jos se joskus säästeleekin
torpan pientä maata,
niin se kohta kaksin verroin
kukistaa ja kaataa.
Eipä siksi ihmetellä
kuolevaisen sovi,
ett' on köyhää torpan väki
Rajamaassa kovin.
Eikä puute pienene,
ei hätä heidän herkee,
koska lapsi lapsen jälkeen
leivän jakoon kerkee.
Mont' on lasta Rajamaassa,
neljä, viisi, kuusi,
ja jos joku noista kuolee,
syntyy sijaan uusi.
Salass' itkee äitimuori,
torpan miesi huokaa,
kun ei riitä kyllin noille
vaatett' eikä ruokaa.
Lapsosista vanhemmille
kouluaika alkaa,
vaan ei saada kirjoja,
ei kengän moista jalkaan.
Ja on pitkä koulutie,
on virstamäärin matkaa,
jota vielä kinokset
ja hankipöykyt jatkaa.
Kuinka siis voi torpan lapset
kouluansa käydä,
ettei heitä nälkä sorra,
jää ja viima jäydä;
että vois he tiedon tiellä
oihkimatta olla,
jotta kaunis kasvuvoima
oisi opinnolla?
Teiltä, joill' on elinehdot
paremmat ja oivat,
osattomat vastausta
vain nyt vaiteloivat.
Avun kättä käyttäkää,
mut armomielin älkää;
nöyryyttävä armopala
näät ei tapa nälkää.
Erä heille suokaa, mutta
ajatelkaa, että
torpan väki ansaitseisi
kyllä vaikka mettä,
kosk'ei ole heidän syynsä,
että soiss' on halla,
että vuoden töiden heelmät
kuolee kylmän alla.
Onhan väärin, että heidät
onnettuuteen syöstään,
koska kukin kumminkin
on palkan saapa työstään.