Tulivuoret syöksyvät tulta
ja laavavirrat kattavat maata.
Kylät sortuvat, kaupungit raunioittuu
ja yksilöitä pakahtuu raunioiden alla
ja kuolee kurjalla kuolemalla.
Elo seisahtuu.
Ei kenkään arvata saata,
mitä tullut on, mitä tuleva on,
mitä tuova on nousu nyt auringon,
joka katsoo kauhistuksen yli.
Mut entinen merkki jos paikkansa pitää,
niin: kauhujen jäljissä kauneus itää
ja raunioiden tuhkassa uus elo herää,
luo kukkaset terää
ja avautuu hyvinvoinnin syli.
Ja ainakin yksi seikka varma on ihan:
On suuren suurta elää,
kun yhdessä päivässä, yhdessä yössä
nyt uutta luodaan enemmän kuin vuosisatain työssä,
kun luonnonvoimat liikkuvat ja jumalaisen vihan
ja koston kauhukanteloinen helää!