Kaksi kuuluisaa miestä näki Vesuviuksen ensimmäisen tunnetun
purkauksen. Toinen heistä oli suuressa arvossa pidetty luonnontutkija
_Plinius_ vanhempi, joka tapahtuman aikana oli laivasto-osaston
kanssa Napolinlahdella. Kun hän meni maihin viemään apua ja tekemään
tieteellisiä huomioita, hän tukehtui myrkyllisiin kaasuihin ja
tuhkasateeseen. Hänen sisarensa poika _Plinius_ nuorempi, joka katseli
luonnonmullistusta matkan päästä, on jättänyt jälkeensä mieltä
kiehtovan kuvauksen purkauksen suurenmoisuudesta ja sen kauhuista.
Purkaus alkoi siten, että valtava savupylväs kohosi kraatterin suusta
ja levisi vähitellen niin, että se muistutti pitkärunkoista pinjapuuta.
Pian alkoi sataa tuhkaa peninkulman laajalti vuoren ympärille ja
verhota koko seudun pikimustaan pimeyteen. »Kuultiin naisten kirkuvan,
lasten itkevän ja miesten voihkivan tuskissaan. Toiset huusivat
vanhempiaan, toiset lapsiaan tai puolisoitaan.» Kaikki, jotka voivat,
pakenivat pois tästä kauhun paikasta. Kolme vuorokautta kesti,
ennenkuin päivänvalo alkoi jälleen kajastaa. Päivänpaiste oli kuitenkin
kauan verhottua kuten auringonpimennyksessä. Koko seutu oli aivan
muuttunut, paksun tuhkakerroksen peitossa.
Pompejissa satoi ensiksi hohkakiviä, joiden suuruus vaihteli herneen
suuruisista kananmunan suuruisiin. Tämän metrinpaksuisen kerroksen
päälle laskeutui sitten melkein yhtä paksu tuhkakerros. Sitten seurasi
ankara maanjäristys, joka syöksi kumoon tai vahingoitti useimpia
rakennuksia. Arvioidaan, että kaupungin 20 000 asukkaasta pari tuhatta
tuhoutui itse Pompeijin kaupungissa. Kuinka paljon menehtyi paon
aikana, siitä ei ole aavistustakaan.
Eräälle rikkaalle viinikauppiaalle kuuluneessa komeassa,
kolmikerroksisessa huvilassa kaupungin ulkopuolella tavattiin
kokonaista 34 ihmisen luurankoa. Osa omistajan perheestä ja
palvelijoista oli paennut kellariin, sillä välin kun omistaja itse
erään uskotun palvelijansa avulla koetti viedä turvaan rahoja ja
arvoesineitä. Mutta tuhkasade yllätti ja tukahdutti kummankin miehen.
1700 vuoden perästä löydettiin heidän luurankonsa. Niiden vieressä
oli kulta- ja hopearahoja, ja perheen isäntä puristi kovasti oikeassa
kädessään taidokkaasti tehtyä portin avainta. Mutta alas kellariinkin
oli tuhka tunkeutunut ja tukahduttanut kaikki ne onnettomat, jotka
olivat paenneet sinne, 18 aikaihmistä ja kaksi lasta. Viimeiseen asti
he olivat koettaneet suojella itseään kavalaa vihollista vastaan
verhoamalla päänsä vaatteillaan, minkä näköisiä muutamat vainajat
olivat. Tuhkakerros, johon he hautaantuivat, puristui nimittäin
vähitellen kokoon ja kovettui. Ajan pitkään muuttui kuollut vaatteineen
tomuksi ja näin syntyi tuhkakerroksen sisälle onkalo, jossa oli vain
luuranko. Tällaisia koloja on meidän päivinämme täytetty juoksevalla
kipsillä; ja kun kipsi on jäykentynyt, on voitu ikäänkuin valumuotista
kuoria esille valelma kuolleesta. Kahlekoirakin on onnistuttu tällä
tavoin kuvaamaan.
* * * * *
Kun vulkaaninen purkaus oli ohi, henkiinjääneet luonnollisesti
palasivat kaupunkiinsa. He huomasivat pian toivottomaksi koettaa
kaivaa sitä esiin, mutta he pelastivat, mitä oli pelastettavissa,
rahoja, koristeita, taideteoksia ja muita kalleuksia, vieläpä
talojen marmoripäällystänkin, missä siihen pääsi käsiksi. Vuosien
kuluessa ympärillä asuva väestö käytti kaiken, mikä pisti esille
tuhkakerroksesta, rakennusaineeksi. Sitten kaupungin päällä oleva
tuhkakerros kasvoi uusista purkauksista ja ylimmäksi pinnalle muodostui
viljava maakerros, josta viiniköynnökset ja hedelmäpuut puhkesivat
jälleen kasvamaan. Näin ihmiset vähitellen unohtivat, että mullan alla
oli kokonainen kaupunki haudattuna. Vasta 1700-luvun puolivälissä
Pompeji jälleen löydettiin. Ne kaivaukset, joihin siellä silloin
ryhdyttiin, olivat kuitenkin huolimatonta ryöstöä. Vasta vähän kauemmin
kuin vuosisata tämän jälkeen vieläkin jatkuva tieteellinen tutkimustyö
alkoi. Kaksi kolmasosaa kaupungista on nyt saatu päivänvaloon.
Meidän päivinämme voi taasen tulla Pompejiin yhden kaupungin portin
kautta ja eläytyä siellä kaksi tuhatta vuotta sitten elettyyn elämään.
Kadut on siellä, kuten meidän päiviemme Napolissakin, tehty suurista
laavaliuskoista, mutta ne eivät ole hauskoja rankkasateessa, sillä
katuojiani ole. Asuinhuoneet vaikuttavat ulkonaisesti synkiltä,
melkein vankiloilta, riippuen siitä, että siihen aikaan ei vielä
käytetty ikkunaruutuja. Kauniita lasiastioitahan oli jo kauan kyetty
valmistamaan, mutta ikkunalasi oli vielä hyvin harvinainen ylellisyys.
Yleisemmäksi se tuli vasta keskiajalla. Roomalaistalon huoneet eivät
senvuoksi saaneet päivänvaloansa kadulta, kuten meidän huoneemme, vaan
— kuten Itämaiden talot vielä tänäänkin, rakennuksen keskellä olevasta
hallista. Tässä huoneessa, n.s. atriumissa, oli suuri neliskulmainen
reikä katossa, josta sekä päivänvalo että sadevesi virtasi sisään.
Vesi virtasi keskellä lattiaa olevaan vesisäiliöön, joka hienommissa
taloissa tavallisesti oli myöskin suihkukaivo. Ei näet koottu
ainoastaan sadevettä, vaan oli myöskin saatavissa raikasta juomavettä
Vesuviuksen pohjoisrinteiltä tulevasta vesijohdosta, josta myöskin
Herculaneum näyttää saaneen vettä. Lyijyputken palaset, joita on
löydetty sieltä täältä raunioiden keskeltä, ovat sen jäännöksiä.
Roomalaisen asuintalon suuren hallin ympärille ryhmittyivät
pienemmät ikkunattomat huoneet, joihin johtavat korkeat ovet
oli tapana pitää päivisin avoinna. Tavallisesti atriumin ja sen
ympärillä olevien huoneitten takana oli toinen suuri avonainen huone
ympärikiertävine pilarikäytävineen, joka huone mielellään muutettiin
puutarhaksi, niissä siellä täällä oli suihkulähteitä ja kuvapatsaita.
Hienommissa taloissa oli lattiat laskettu mosaiikilla[167] ja seinät
maalauksin koristettu. Napolin kansallismuseossa on suurenmoisen
runsas kokoelma seinämaalauksia, jotka on pelastettu hävinneistä
Campanian kaupungeista, ennen kaikkea Pompejista. Niitä on noin 3
000 kappaletta. Ylipäänsä näissä nyt jo hävinneissä yhteiskunnissa
on käytetty niin runsaasti taiteellista koristelua, että me,
kahdennenkymmenennen vuosisadan lapset, joudumme ihmetyksiimme.
Ja kuitenkin on tällöin kysymys vain muutamista suhteellisen
vähäpätöisistä maaseutukaupungeista. Kuinka suunnattoman paljon
voimakkaampi vaikutelma olisikaan ollut, jos meidät olisi viety suuriin
taidekeskuksiin niiden loistopäivinä! Ovathan antiikin taideaarteet
glyptoteekeissämme vain sen runsaan taiteen vähäpätöisiä pirstaleita,
joka kerran teki kauneuden maailman jokapäiväiseksi leiväksi ei
vain, kuten meidän päiviemme suurkaupungeissa, muutamille harvoille
valituille, vaan kokonaisille kansoille.
Melkein kaikkialla kiintyy katseemme vaeltaessamme Pompejin katuja
pitkin kauppapuotien ja ravintolain ovien päällä oleviin ilmoituksiin.
Kummankinlaisia huoneistoja on paljon. Viinitupa on melkein jokaisessa
kadunkulmassa. Muutamassa on jalon juoman eri lajien hinnat ilmaistu
seuraavin sanoin: »Täällä saa juoda assin[168] edestä. Kaksoisassilla
saa parempaa viiniä ja neljällä assilla juodaan falernumilaista.»
Että viini voi olla voimakasta, ilmenee erään ravintolan seinälle
piirretyistä kaksimielisistä sanoista. Epävarmalla kädellä ravintolan
vieras on koettanut ilmaista, mitä hänen yhtä epävarma kielensä
jokelteli. Se on saanut seuraavanlaisen muodon: »Kaikki mitä — kaikki
mitä viinistä syntyy — kaikki, mikä — kaikki, mikä syntyy viinistä...»
Pitemmälle ei kirjailijamme päässyt ajattelussaan.
Toisessa kapakassa voimme taas kuvitella kuinka tyytyväinen suunnilleen
oli vieras, joka kirjoitti pilariin seuraavat sanat isännästä: »Sinä
olet valehtelija: sinä myyt vettä ja itse juot sekoittamatonta viiniä.»
Paikoitellen koristavat seiniä seuraavantapaiset vuokrailmoitukset:
»Vuokrattavana Arrius Pallion tontilla ensimmäisestä päivästä
heinäkuuta: kauppapuoteja niihin kuuluvine parvekehuoneineen ja
loistohuoneita yksi kerros ylempänä kuin myöskin kokonainen talo.
Halukkaat vuokraajat kääntykööt Primuksen Nigidiuksen orjan puoleen.»
Hotelli Elefantti — se komeilee nimittäin elefantinkuvalla kilvessään
— houkuttelee tiedonannollaan: »Täällä voi saada asunnon, jossa
on ruokapöytäsohva ja kolme vuodepaikkaa.» Muutamassa toisessa
paikassa on pidetty tarpeellisena ilmoittaa: »Eräästä kauppapuodista
kadotettu kupariastia. Se, joka voi hankkia sen takaisin oikealle
omistajalleen, saa 65 sestertiä. Se, joka voi ilmiantaa rosvon, saa...»
(loppu epäselvää) Erittäin lukuisia ovat gladiaattorinäytöksien
ilmoituslehtiset. Toimeenpanijat ilmoittavat, että telttakatos
viritetään areenan ylle suojaamaan auringonpaisteelta, aivan samoin
kuin meidän päivinämme ja ilmastossamme ilmoitetaan: »Sirkus on hyvin
lämmitetty.»
Toisenlaatuisia ovat ne kirjoitukset, joita enemmän tai vähemmän
ilkivaltaisesti on kirjoituspuikolla tai jollakin terävällä esineellä
tehty talojen seinien kalkkirappaukseen. Ne voivat olla Vergiliuksen,
Propertiuksen tahi Ovidiuksen säkeitä ja osoittavat siis, että
nämä runoilijat olivat Pompejissa hyvin tunnettuja. Toinen laji
seinätöherryksiä todistaa kirjoittajansa leikillisyyttä, kuten
silloinkin, kun muuan koiranleuka mitä juhlallisimpaan sävyyn piirtää
ilmoituksen, että hänelle on 6. p:nä kesäkuuta vuonna 29 syntynyt
aasinvarsa. Mutta paljon useammin kirjoitukset ovat ivallisia. Muuan
ilkeä ihminen ivailee esim. lenkosääristä Miccio raukkaa piirtämällä
seinälle X:n allekirjoituksin: »Katsokaa Miccion kuvaa!» Ei ole
myöskään mahtanut olla hauskaa tungettelevasta Tertiuksesta lukea
jumaloimansa Virgulan lopullinen selitys: »Sinä olet aivan liian
kuivakiskoinen.» Yhtä epäystävällisesti on kirjoitettu sen talon
seinään, jossa Verus asuu. _Verus_ merkitsee »totinen», ja se on
antanut aihetta seuraavaan sanansutkaukseen: »Täällä, missä Verus asuu,
ei tunneta totuutta.» Täysin selvä on myöskin seuraava avonainen kirje:
»Samnius tervehti Corneliusta: Mene ja hirtä itsesi!»
Ettei osa tällaisia julkisia tiedoituksia ja kehoituksia ole jäänyt
asianomaisilta itseltään huomaamatta, voidaan päättää siitä, että
vihaisella kädellä on vedetty viiva niiden yli.
Eräs ilkeämielinen henkilö on tullut häirityksi, juuri kun hän oli
töllöttämässä talon seinään pahoja toivotuksiaan vihamiestään kohtaan.
Hän ei ehtinyt pitemmälle kuin sanoihin: »Agaton, Herenniuksen
orja, rukoilee Venusta...» Sitten tuli toinen ja täydensi lauseen:
»että hän itse tulisi kirotuksi.» Työssään keskeytetyksi on tullut
myöskin se mustasukkainen nainen, joka alkoi kirjoittaa seuraavia
varoituksen sanoja kilpailijattarelleen: »Nicerate, sinä irstas
emäsika, joka keimailullasi houkuttelet Felicion portillesi, ajattele
kuitenkin...»[169]
Kun toisessa paikassa lukee sanat »Alas Nucerialaiset!» näkee heti
mielessään sen suuren tappelun, joka noin vuonna 60 j.Kr. puhkesi
Pompejin amfiteatterissa kaupungin oman väestön ja naapurikaupungista
Nuceriasta tulleiden katselijani välillä ja josta oli seurauksena, että
Nero kymmeneksi vuodeksi kielsi kaikki esitykset teatterissa.
Sitävastoin tuntuu oikein sydäntä lämmittävältä lukea, mitä
rakastavan naissydämen on ollut pakko uskoa mykälle seinälle näillä
sanoilla: »Methe rakastaa Chrestusta sydämestänsä. Olkoon Venus,
Pompejin suojelusjumalatar heille suosiollinen, ja eläkööt he aina
sovinnossa!» Kenties tätä kirjoitusta voidaan pitää jonkinlaisena
kihlausilmoituksena ajalla, jolloin ei ollut sanomalehtiä, missä
niitä julkaista. Sitävastoin on varmastikin yksinomaan lemmensairaan
nuorukaisen sydämen huokaus, joka panee hänet antamaan Augustinalleen
nimen Aphrodite, joka vastannee nykyaikaista »Augusta, oma enkelini!»
Näin meneteltiin yksinkertaisten ihmisten kesken. Sen sijaan, että
olisi lähetetty rakkauskirjeitä, mentiin rakastetun asunnolle ja
kirjoitettiin kaihoisa rakkaudentunnustus seinälle.
* * * * *
Nämä katsaukset kansansielun komeroihin pyrkivät korvaamaan jossakin
määrin sitä, että kirjalöytöjä ei ole lainkaan tehty Pompejissa.
Siellä koottujen seinäkirjoitusten luku sitä vastoin nousee useampiin
tuhansiin. Ei tarvinne sanoakaan, että suuri osa niistä on sellaisia,
joita ei sovi kääntää. Sen ajan jätkillä oli sama halu töhriä seinille
rumia sanoja kuin meidänkin aikanamme.
* * * * *
Kierrellessämme ympäri Pompejissa on meillä tilaisuus todeta,
että siellä oli runsaasti verstaita ja tehtaita, erittäinkin
nahkurinverstaita, kutomoita, villakankaiden vanutuslaitoksia ja
värjäämöitä. Eräässä vanutuslaitoksessa on vielä jäljellä kolme suurta
ammetta, joissa vanuttajat polkemalla muokkasivat villakangasta, kunnes
siitä tuli kiinteätä ja pehmyttä huopaa.
Pompejissa on ollut kolme yleistä thermiä ja pari pienempää
yksityistä kylpylaitosta; ja sehän on 20 000 asukkaan suuruiselle
kaupungille kunnioitettava saavutus. Muuan kaupungin omista
rakennuksista oli luovutettu urheilu- ja aseharjoituksia harrastavalle
nuorisokerholle. Sisäänkäytävän seiniin on maalattu voitonmerkkien
ja gladiaattorivarustusten kuvia. Muita julkisia rakennuksia ovat
teatterit, amfiteatteri ja temppelit, jotka ovatkin kaupungin
kauneimmat koristukset. Amfiteatterin miekkailijat asuivat erikoisessa
gladiaattorikasarmissa kopeissa, ulkomaailmasta eristettyinä, aivan
kuin vankilassa. Muuatta koppia on selvästi käytetty rankaisukoppina.
Sieltä on nimittäin löydetty jalkarauta ja jonkinlainen jalkapuu, jossa
on sijaa useammallekin rangaistavalle.
Kaupungin sydän on luonnollisesti sen forum, uskonnollisen ja
valtiollisen kuten liike-elämänkin keskipiste. Vähäisen mielikuvitusta
avuksi ottaen voimme siellä kulkiessamme asettua keskelle sitä
elämää, joka kaksi vuosituhatta sitten vallitsi torilla ja sen
ympärillä olevissa julkisissa rakennuksissa, kauniiden pilarikäytävien
reunustamissa kauppahalleissa ja suuressa basilikassa. Tämän
rakennuksen toisessa päässä tuomioistuin korokkeellaan ratkaisi
oikeusjuttuja, samalla aikaa kuin suuren huoneiston toisissa osissa
kansa kerääntyi ryhmiin vaihtamaan uutisia, pohtimaan valtiollisia ja
kunnallisia kysymyksiä tai tekemään kauppaa keskenään.[170]
Kunnallisen elämän harrastuksen vilkkauden, ainakin vuosittain
uusiintuvien pormestarin ja muiden luottamusmiesten vaalien aikana,
voimme nähdä niistä monista ponnekkaista vaalikehoituksista,
jotka punaisella värillä on laadittu talojen seiniin, muureihin
ja pilareihin. Sekä yksityiset henkilöt että kokonaiset järjestöt
harjoittavat tällä tavoin vaalikiihoitusta ehdokkaidensa puolesta
ja ylistävät heidän rehellisyyttään, lahjomattomuuttaan j.n.e.
Puusepillä on ehdokkaansa, värjäreillä, kultasepillä omansa; kalastajat
ja hedelmäkauppiaat, ajurit ja kantajat — kaikki kiittelevät omia
ehdokkaitaan. Venuksen papitkin harjoittavat vaalikiihoitusta, Isiksen
papit samoin. Leipurit suosittelevat erästä Julius Polybiusta miehenä,
joka »huolehtii siitä, että saadaan hyvää leipää» ja muulinajajat ovat
päättäneet yksimielisesti äänestää Crispius Pansaa. Naisetkin ovat
mukana ja antavat suosittelujaan. Tekee miellyttävän vaikutuksen,
ettei näe ollenkaan vastustajien mustaamista, mikä välttämättömästi
kuuluu nykyaikaisen vaalitaistelun menettelytapoihin. Sitävastoin on
välistä käytetty pilaa apuna.[171] Epämieluista ehdokasta vastustetaan
antamalla »juhlajussien veljeskunnan» suorittaa kiihoitusta hänen
hyväkseen. Toinen vastaehdokas tehdään naurettavaksi ilmoittamalla,
että »kaikki unikeot äänestävät Vatiaa» ja saman ehdokkaan puolesta
annetaan »kaikkien hirtehisten» mennä tuleen.
* * * * *
Pompejin onnettomuustoverista Herculaneumista on vasta vain pieni
osa kaivettu päivänvaloon johtuen siellä suoritettavien kaivausten
vaikeudesta. Osaksi on nimittäin uusi kaupunki Résina, jossa on yli
20 000 asukasta, kasvanut hautautuneen muinaisajan kaupungin päälle,
osaksi oli Herculaneumin peittänyt tuhkakerros aluksi niin vahvasti
sateen liottamaa, että se muuttui liejumassaksi, joka on sitten
ajan pitkään kovettunut karstakiven tapaiseksi aineeksi.[172] Tämän
20—30 metrin vahvuisen kerroksen läpi on hyvin vaikea tunkeutua.
Mutta vastapalvelukseksi se on muodostanut mitä parhaimman suojan
muinaisjäännöksille; ja äskettäin käyntiin pannut tieteelliset
kaivaukset lupaavat senvuoksi kauniin sadon taideaarteita, joita jo nyt
saa ihailla Napolin museossa. Erittäinkin toivotaan tehtävän runsaita
papyruslöytöjä.
Nykyisin ei onneksi tarvitse pelätä sellaisia tuloksia kaivauksista
kuin 1700- ja 1800-luvuilla: että Herculaneumin pronssipatsaat
saivat vaeltaa sulatusuuniin ja että Resinan lapset pelasivat keilaa
maanalaisen aarrekammion marmoripäillä.
Odotettavien löytöjen herättämää innostusta on kuitenkin hillitsemässä
se tosiasia, että Herculaneum oli vain pieni, vähäpätöinen kaupunki,
jonka asukasluku oli korkeintaan kymmenes osa Pompejin asukasluvusta.
Näiden seutujen kaivauksista ovat hyvin huomattavia nekin, joita on
tehty _Boscorealen_ kylässä, kolmen kilometrin päässä Pompejista.
Siellä on eräässä muinaisroomalaisessa huvilassa löydetty
hämmästyttävän runsaasti koristuksia ja kultarahoja sekä luultavasti
suurin antiikkinen hopea-aarre, mitä milloinkaan on tavattu. Kuivan
hohkakivimassan suojaamina nämä esineet ovat kärsineet pienempiä
vaurioita kuin Hildesheimin astiat, jotka olivat alttiina maan
kosteudelle. Suurin osa Boscorealen kalleuksista ostettiin tuota pikaa
Louvre'in museon laskuun — noin 4 000 000 markasta, sanotaan. Kuitenkin
British museum ja toisetkin kilpailijat olivat sitä ennen ehtineet
saada osan löydöstä haltuunsa. Maanomistaja, joka itse suoritti
kaivaukset, teki niin hienon kaupan, että hänestä tällä tempulla tuli
miljonääri.
Myöhemmin on Boscorealessa kaivettu esille vieläkin paremmin
säilynyt roomalainen huvila, jossa on tavattoman mielenkiintoisia
seinämaalauksia.
Kirjallisuutta:
Wilhelm Engelmann, Neuer Führer durch Pompeji.
Albert Ippel, Pompeji.
August Mau, Pompeji in Leben und Kunst.
Johan Bergman, Pompeji (Kirjallisuusluettelo). — Upptäckterna i
Boscoreale vid Pompeji.
Gaston Boissier, Promenades archéologiques. Rome et Pompéi.
A.B. Drachmann, Fra den romerske Keisertid.
Friedrich von Duhn, Pompeji, eine hellenistische Stadt in Italien.
August Mau, Geschichte der decorativen Wandmalerei in Pompeji.
Rudolf Röding, Pompeji.
Franz Winter, Die hellenistische Kunst in Pompeji: bd IV von Erich
Pernice.
Ernst Ziegler, Aus Pompeji.
E.R. Barker, Buried Herculaneum.
Charles Waldstein and Leonar Schoobridge, Herculaneum past, present &
future (Laaja kirjallisuusluettelo).
S. Neander Nilsson, Historien om Herculaneum (Svensk tidskrift 1930).