1. Meill' ompi aarre arvoisin.
Sen rinnalla on kulta
Ja kivet kallihimmatkin
Ei muu kuin tuhka, multa.
Se kallis lahja taivahan,
Se paras aartehemme
On pyhä sana Jumalan,
Jonk' antoi omaksemme.
2. Kun ruoste, koi ja aika syö
Muun kaiken kokonansa,
Kun usein raukee ihmistyö
Jo kohta alkaissansa,
Kun maa ja taivas hukkuupi
Ja olemasta lakkaa,
Niin sana Herran kuitenki
On pysyvä ja vakaa.
3. Ei vanhene se milloinkaan.
Ei vuodet sitä paina;
Se kulkee yhtä kulkuaan
Polvesta polveen aina;
Ei siinä nähdä muutosta,
Ei ajan vaikutusta,
Se saanut ompi alkunsa
Itsensä Luojan suusta.
4. Ja kuitenkin niin unhottaa
Tään sanan moni täällä,
Vaikk' ei sen vertaa viisautta
Maan löydy kaiken päällä;
Ei tuskassa, ei vaivassa
Tääll' ole turvaa muusta.
Kuin yksin siitä sanasta,
Kuin lähtee Herran suusta.
5. Jos pääset siihen satamaan,
Kun maailman myrsky pauhaa
Ja turvaa muust' ei olekaan,
Sä siinä löydät rauhan;
Saat tuntea sen olevan
Sun turvas tukevimman,
Pelastuksesi ainoan
Ja suojas suloisimman.
6. Kuin vesilintu lahdella
Käy alle veden pinnan.
Ja huuhdottuaan sulkansa
Taas nostaa puhtaan rinnan,
Niin puhdistuupi sieluki
Sanassa kirkkahassa;
Siin' on se, niinkuin liikkuisi
Olossaan oikeassa.
7. Siis kiitetty, o laupeas,
Sun nimes olkoon aivan,
Kun olet meille sanallas
Tien osoittanut taivaan!
Ken nyt on köyhä, rikas ken,
Sun sanas saatuamme?
Se nyt on oma jokaisen,
Tää kallis tavaramme!