Saadaksemme oikean mielipiteen etevästä historiallisesta henkilöstä,
tulee häntä arvostella oman aikansa näkökannalta, ei nykyajan. Monen
jaloimmankin henkilön luonne näyttää vähemmän ansiokkaalta, kun
myöhempäin aikakausien tutkimus esittää hänen tekonsa selvemmässä
valossa, mutta tuskin on neljä-, viisisataa vuotta sitten ollut
kuuluisaa henkilöä, joka kaikin puolin vastaisi nykyajan siveellisiä
vaatimuksia. Ainoa laatuaan on Johanna d'Arcin luonne. Sitä saattaa
arvostella jokaisen aikakauden näkökannalta ja kuitenkin on tulos
aina yhtä ihmeteltävä. Hän näyttää aina yhtä viattomalta, yhtä
ihanteelliselta, hän on ylevin henkilö kuolevain joukossa.
Ja kun ajattelee, että tavat hänen aikanaan olivat niin raakoja,
kurjia ja alhaisia kuin historian pimeimpinä aikoina, niin on
mielestämme ihme, että moinen maaperä voi kasvattaa niin ihanaa
kukkaa. Hän ja aikalaisensa olivat vastakohtia kuin päivä ja yö. Hän
pysyi totuudessa, kun valhe oli ihmisissä tavallista; oli rehellinen,
kun rehellisyys oli melkein kadonnut avu; hän piti lupauksensa,
vaikka lupauksia tavallisesti rikottiin; hänen mielensä oli täynnä
suuria ajatuksia ja se tähtäsi suurta päämaalia, kun toisten mieli
viihtyi turhamaisissa haaveissa ja itsekkäässä kunnianhimossa, hänen
käytöksensä oli kaino ja arvokas aikana, jolloin kevytmielisyys
ja tapainturmelus oli vallalla; hän oli armelias aikana, jolloin
säälimätöntä julmuutta harjoitettiin, hän oli luja, rohkea ja
pelkäämätön silloin, kun hänen kansansa oli toivottomana ja
toimetonna; hänellä oli luja usko, vaikka uskottomuus oli yleistä;
hän oli siveellinen, puhdas ja turmeltumaton ruumiin ja sielun
puolesta yhteiskunnassa, jossa ylhäisimmätkin kansanluokat olivat
vaipuneet rikoksiin, ja aikana, jolloin kristikunnankin edustajain
kauheudet ja eläimelliset intohimot ja petomaiset julmuudet
hämmästyttivät aikalaisiaankin.
Kenties on hän ainoa yleisessä historiassa mainittu henkilö, jossa
ei voi huomata itsekkyyttä. Hänen sanoissaan ja töissään emme tapaa
omanvoitonpyyntöä. Kun hän oli pelastanut kuninkaansa maanpakolaisen
kiertolaiselämästä ja toimittanut kruunun hänen päähänsä, tarjottiin
hänelle palkinnoita ja kunnianosotuksia, mutta hän kieltäytyi
niistä kaikista. Hän pyysi vain, että kuningas sallisi hänen palata
maalaiskotiinsa paimentamaan lampaitaan ja auttamaan äitiään, jonka
hyväilyjä hän kaipasi. Tuo voitollisten sotajoukkojen johtaja,
prinssien seuralainen ja kunnioittavan, kiitollisen kansan ihanne, ei
pyytänyt muuta palkintoa.
Hänen tekojansa voi verrata historian suurimpiin urostöihin,
etenkin jos ajattelee niitä oloja, missä ne toimitettiin, hänen
voittamiaan vaikeuksia ja hänen käytettävinään olleita apuneuvoja.
Caesar teki suuria valloitusretkiä, mutta hänen joukkoonsa kuului
Rooman karaistuja, voitonvarmoja uroita ja hän itse oli sotilaaksi
kasvatettu. Napoleon hajoitti Europan järjestettyjä sotajoukkoja
kuin akanoita tuuleen, mutta hänkin oli sotilaaksi kasvatettu, ja
kun hän alkoi sotaretkensä, olivat hänen sotilaansa nuoria, hehkuvia
isänmaanystäviä, joita oli innostanut vallankumouksen ja vapauden
ihmeitätekevä henki, joka siihen aikaan valtasi kansat. Mutta Johanna
d'Arc sitä vastoin, ollen vielä lapsi, tietämätön, oppimaton, köyhä
talonpoikaistyttö, ilman vaikutusvaltaa ja voimakkaita ystäviä, näki
koko kansansa kahleissa, avuttomana ja toivottomana vieraan vallassa,
varat hävinneinä, sotajoukot lamautuneina ja hajallaan, näki kuinka
ulkonainen sorto ja sisällinen hajaannus oli masentanut kaikki
mielet, rohkeus oli kadonnut, pelokas kuningas valmistautumassa
pakenemaan omasta maastaan; ja hän laski kätensä tämän kuolevan
kansan ruumiille ja se nousi ja seurasi häntä. Hän vei sen voitosta
voittoon, hän johti sen satavuotisen sodan onnellisempaan suuntaan,
mursi Englannin ylivallan ja kuoli Ranskan vapauttajana, joka nimi
hänen muistoansa nytkin vielä seuraa.
Ja palkinnoksi kaikesta tästä Ranskan kuningas, jolle hän lahjoitti
kruunun, toimettomana ja välinpitämättömänä antoi ranskalaisten
pappien vangita tuon jalon lapsen, viattomimman, rakastettavimman,
ylevimmän olennon, josta historia kertoo ja elävänä uhrata hänet
polttoroviolla.
* * * * *
Yksityiskohdat Johanna d'Arcin elämäkerrasta ovat jälkimaailmalle
säilyneet omituisella tavalla. Tämä on ainoa valalla vahvistettu,
todistajien antama elämäkerta. Vielä talletetaan Ranskan
valtioarkistossa hänen kuolemantuomionsa oikeuspöytäkirjoja vuodelta
1431 ja samoin pöytäkirjoja, jotka pidettiin oikeudenkäynnissä
hänen maineensa puhdistamiseksi pari vuosikymmentä myöhemmin. Ne
sisältävät merkillisen paljon seikkoja hänen elämästään. Näiltä
kaukaisilta ajoilta ei meillä suinkaan ole yhtään niin täydellistä ja
todenmukaista elämäkertaa kuin Johanna d'Arcin.
Sieur Louis de Conten päiväkirja on pääasiassa yhtäpitävä
noiden julkisten pöytäkirjain kanssa; tässä suhteessa on siis
hänen kertomuksensa täysin luotettava; mutta kertomuksen monet
yksityiskohdat perustuvat ainoastaan siihen, mitä hän itse sanoo
nähneensä ja kuulleensa.