Hugh Ritson astui kiireesti Dean Yardin läpi Sanctuarya kohden. Kun hän
kääntyi Parlamentin kadulle, puolikuu kohosi Westminster Hallin yli.
Mutta yö oli vieläkin pimeä.
Hän kulki Trafalgar Squaren läpi Heinätorille. Kadut siellä olivat
täynnä. Joukko joukon perään kulki ohi -- surkeita miesten ja naisten
varjoja, enimmäkseen kurjia, jotka tähän aikaan maleksivat pitkin
katuja: vanhoja miehiä, joiden sielu oli jo monia vuosia sitten
kuollut; turmelus levisi heidän hengityksessään myrkyttäen jokaisen
sanan, ja kuin ruttotauti heidän tirkistävä katseensa tartutti
kaiken, mihin se sattui. Heidän rinnallaan hyppivät nuoret tytöt kuin
järjettömät, elukat kuihtuneet nuoruuden ruusut kasvoillaan, mutta
sydämessä pistävät okaat. Heillä ei ollut muuta tietä kuin tämä --
tai toinen: heittäytyä Thamesiin ja hautautua kuoleman aaltoihin tai
koettaa vielä pysytellä lyhyt hetkinen elämän mutalätäkön pinnalla.
Nauraen koska eivät voineet enää itkeä, nauraen, koska heidän
sielunsa oli jo kuollut, nauraen omantuntonsa raunioilla sille
murhenäytelmälle, johon osalliseksi jokaisen hänen huvitteluhalunsa oli
vienyt, he sipsuttivat, löntystivät tai hoipertelivat pitkin katuja.
Lamput hohtivat heidän päidensä päällä ja kaikkien yllä paistoi kuu
puoli-hämäränä.
Kun Hugh Ritson joutui Heinätorille, hänen horjuva askelensa kävi
yhä epävarmemmaksi ja huojuen hän kulki eteenpäin. Eräs nainen,
joka vaanien ja odotellen oli seurannut muutamien askelten päässä
hänestä, huomasi tämän ja ollen olevinaan huomaamatta häntä huudahti
pilkallisesti nauraen: "Mikäs tuo on -- mies vai peikko?"
Kuinka villi ja vihlova olikaan tämä yönsydän!
Joukon läpi tunkeutui eteenpäin eräs mies, joka ei näyttänyt tajuavan
tätä riehuvaa hulluutta eikä ilotonta huvia -- pitkä mies, joka
harppasi kuin jättiläinen kääpiöiden keskellä, tylsät silmät eteen
tuijottaen ja valkeat kasvot ilmeettöminä. Hugh Ritson näki hänet. He
sivuuttivat toisensa parin askelen päästä, mutta tuntemattomina. Toinen
kulki määrää vailla sokeassa tuskassansa pyhän Margaretin luostarille
ja toinen suuntasi askelensa Hendonin vanhaan kapakkaan.
* * * * *
Tuntia myöhemmin Hugh Ritson seisoi Haukka-Haikaran kapakkahuoneessa.
Hän oli tehnyt päätöksensä. Se oli purkamaton ja suunnitelma oli valmis.
"Onko ketään hänen luonaan?" hän kysyi kapakan emännältä astellen
portaille päin.
"Ei minun tietääkseni, herra, mutta hän näyttää niin levottomalta ja
kuin olisi poissa suunniltaan, enkä minä tiedä, miten ymmärtää --"
Hugh Ritson pysäytti hänen kielevän lavertelunsa. "Minä olen löytänyt
tytön. Hän tulee takaisin teidän luoksenne, rouva Drayton. Jos se
herra, joka jätti nämä tavarat, saapuu hänen mukanansa, viekää hänet
poikanne makuuhuoneeseen ja sanokaa, että se henkilö, jota hän haluaa
puhutella, on saapunut ja tulee heti paikalla hänen luokseen."
Tämän sanottuaan hän meni portaita ylös. Sieltä hän huudahti alas rouva
Draytonille: "Sinä hetkenä, kun hän on huoneessa, tulkaa ilmoittamaan
minulle." Hetkistä myöhemmin hän vielä lisäsi:
"Missä on tämän oven avain? Antakaa se minulle."
Kapakan emäntä lyntysti ylös vieden Draytonin makuuhuoneen avaimen:
huone oli tyhjä ja ovi oli auki, Hugh Ritson koetti avainta lukkoon ja
näki, että se käy hyvin. "Hyvä on", hän sanoi tyytyväisellä äänellä.
Vanha vaimo lähti lenksuttamaan takaisin. Hugh seisoi ajatuksissaan
painunein päin ja etusormensa kynsi kasvoissa kiinni.
"Sivumennen, rouva Drayton", hän sanoi, "te voi sitte antaa tytön
joskus auttaa itseänne."
"Varjelkoon, herra, enhän minä voi koskaan vaivata häntä, hän kun on
vieras."
"Lörpötystä, rouva Drayton. Hän on nuori ja pirteä, ja teidän parhaat
päivänne ovat jo ohi, tiedättehän, Miten teidän rintanne on tänään --
parempi?"
"Kiitoksia vain, enhän voi sanoa, että se olisi paljoa parempi, kiitos
vain kysymästä, herra", ja pitkällinen yskänpuuska todisti vaimon sanat
oikeiksi.
"Ah, tuo on pahan merkki, eukko hyvä."
"Niin, niin on, herra. Eikä mitään myötätuntoa, herra -- kaikista
vähimmin siltä, jolta äiti toivoisi -- ei ainoatakaan sanaa."
"Ajatelkaahan. Eikö ole mitään, mitä tyttö voisi tehdä, kun hän tulee
-- ei mitään palvelusta, ei askareita?"
"No, herra, tuota, kyllähän kellarissa olisi järjestämistä, kun tuo
pojan veikale, jonka pitäisi huoltaa siitä, on niin saamaton, kuten
minä selitin --"
"Aivan oikein, rouva Drayton. Lähettäkää tyttö sinne heti, kun hän
tulee ja pitäkää siellä maatamenoon asti."
"Kiitoksia paljon, herra. Olkaa varma, että minusta! herra tekee niin
hyvin ja viisaasti, kun pitää huolta ihan syyttömästi."
Kapakan emäntä linkutti alas keikutellen kiitollisena vanhaa kalloansa.
Viisas herrasmies pisti rouva Draytonilta saamansa avaimen oveen
ulkopuolelta jättäen sen siihen ja nousi sitten ullakolle, jossa
koputti päätykopin oveen. Aluksi ei kuulunut mitään vastausta. Raskas
askelten ääni kuitenkin ilmaisi, että sisällä oli joku. "Tulkaa ja
avatkaa ovi", sanoi Hugh kärsimättömästi.
Ovi avautui varovasti. Drayton seisoi sen takana, ja Hugh Ritson astui
sisään. Huoneessa ei ollut valoa. Pitkän kynttilän hiiltynyt sydän
ilmaisi kuitenkin, että se juuri oli sammutettu ja pistävä rasvan haju
täytti ilman.
"Te pidätte nähtävästi varanne", sanoi Hugh. "Koettakaapas saada valoa."
Drayton laskeusi pimeässä polvilleen, kopeloitsi lattialta tulitikkuja
ja sytytti kynttilän uudestaan. Hän oli paitahihasillansa.
"Eikö ole kylmä ilman takkia, vai?" sanoi Hugh. Hänen huulensa
vääntyivät irviin.
Vastaamatta Drayton meni patjan luo, joka oli lattialla hämärässä
nurkassa, nosti sitä ja otettuaan takkinsa sen alta veti sen yllensä.
Se oli hänen revitty ulsterinsa.
Hugh Ritson seurasi Draytonin liikkeitä ja naurahti huolettomasti.
"Teidänlaisenne miehet ovat aina? varovaisia väärällä paikalla", hän
sanoi. "Jos ne kerran saavat teidät kiinni, ei kestä kauan, ennenkuin
ne löytävät -- _takkinne_." Viimeinen sana lausuttiin merkitsevällä
äänenpainolla.
"Saatana, jos minä en sitä polta sopivassa tilaisuuressa", mutisi
Drayton. Hänen käytöksensä oli juro ja masentunut.
"Ei, sitä te ette saa tehdä", sanoi Hugh katsellen häntä suurellisesti.
Ylinen oli tyhjä lukuunottamatta patjaa ja vilttiä, joka oli melkein
koossa sen toisessa päässä ja paria kolmea lautasta, jotka olivat
lattialla kuivuneine ruoanjätteineen. Se oli matala huone, johon
vuoliaisten raosta ja seinistä päivä näkyi. Muuta akkunaa ei ollutkaan.
Seiniä oli kai joskus tukittu, mutta riiveet olivat irtautuneet ja
roikkuivat vain toisesta päästään kiinni.
"Onkos kuulunut mitään?" murahti Drayton äreästi.
"On. Minä ilmoitin poliisikersantille, että luulin päässeeni jäljille."
"Mitä? Ette!"
Kaksi miestä katsoi toisiinsa -- Drayton epäilevästi vaanien ja Hugh
Ritson tyytyväisenä ja hyvätuulisesti.
"Minä sanon teille: _minua_ ei oteta kiinni noin vain lemmessä", sanoi
Drayton koettaen säilyttää tyyneytensä.
Hugh Ritson ei vastannut muuta kuin hymähti. Kun hän katsahti Draytonin
kasvoihin, hänestä tuntui, ettei yksikään ihminen koskaan ole ollut
sellaisessa tilanteessa kuin hän oli tällä hetkellä. Tuossa oli mies,
joka oli Gretan velipuoli ja hänen miehensä ilmetty kuva. Tuossa
oli mies, joka vakavista epäilyksistään huolimatta ei tiennyt omaa
syntyperäänsä. Tuossa oli mies, jota uhkasi ankara rangaistus. Hugh
Ritson hymyili ajatellessaan, että hän aikoi juuri tehdä tämän miehen
siksi, _mikä hän oli_.
"Drayton", hän sanoi, "minä aion olla teidän ystävänne tässä asiassa."
"Sanon teille vielä, että vain se on minun ystäväni, joka auttaa minua
saavuttamaan onneni."
"Te saavutatte sen, Drayton, vielä tänä yönä. Kuunnelkaa minua. Se
mies, jota sanotaan minun veljekseni Paul Ritsonin nimellä, ei ole
minun isäni poika. Hän on minun äitini ja erään toisen miehen poika ja
hänen oikea nimensä on Paul Lowther."
"Minä en välitä siitä, mikä hänen oikea nimensä on, enempää kuin
siitäkään, mikä on väärä. Se ei merkitse minulle mitään, sanon minä, ja
sillä hyvä."
"Eikö teille merkitsisi mitään saada periä viisituhatta puntaa?"
"Mitä?"
"Paul Lowther on sellaisen summan perijä. Mitä te sanotte, jos minä
panisin teidät Paul Lowtherin sijalle ja te saisitte Paul Lowtherin
perinnön?"
"Häh? Ja tuo onni olisi saatavissa -- ja miten?"
"Kuten olen sanonut teille aikaisemmin."
Kuului hiljaista ratinaa, sellaista kuin syntyy, kun rotta nakertaa
tietänsä jauholaariin.
"Mitä se on?" sanoi Drayton kasvot valahtaen valkeiksi ja levottomat
silmät pelokkaina oveen kääntyen. "Avain pantiin oveen", hän kuiskasi.
"Turhaa, eikö teidän oma avaimenne ole sisäpuolella?" hymyili Hugh
Ritson.
Drayton painoi päänsä alas häveten omaa pelkoansa. "Minä tierän -- minä
en ole sitä unohtanut", hän mutisi tukahduttaen turhan hämminkinsä.
"Sääli on, että te voitte täällä joutua kiinni sen sijaan, että
olisitte vapaana ja turvassa", sanoi Hugh.
"Niin on", mutisi Drayton.
"Ja mennä eliniäksenne kuritushuoneeseen, kun joku toinen voisi
sen yhtä hyvin tehdä teidän puolestanne", lisäsi Hugh pirullisesti
hymyillen.
"Minulla ei ole mitään sitä järjestelyä vastaan. _Mitä tuo on_?"
Drayton lyyhistyi kokoon. Lahonneesta katosta tipahti päreen kappale,
kun tuuli oli sitä aikansa heilutellut. Hugh Ritsonin ainoakaan lihas
ei värähtänyt. Vain halveksiva sivukatse ilmaisi hänen tyytyväisyyttään
nähdessään tämän rikollisen olennon pelon.
"Asianajaja, jonka huollettavana tämä jälkisäädös on, on minun ystäväni
ja toverini", hän sanoi hetkisen vaitiolon jälkeen. "Sielläpäin meidän
ei ole vaikea järjestää tätä asiaa. Minun äitini on --. No niin, hän on
mennyt. Ei ole ketään, joka voi epäillä teitä. Jos teillä on vähänkään
rohkeutta, on tie selvä."
"Mitäs _hän_ sanoo?"
"Greta? Hänestä tulee teidän vaimonne."
"Minun vaimoni?"
"Nimellisesti. Teidän täytyy purkaa koko liitto, kuten sanoin teille,
selittämällä: 'Minä, jonka olette, tunteneet Paul Ritsonin nimellä,
olenkin Paul Lowther ja siten olen sen naisen velipuoli, jonka
kanssa olen vihitty avioliittoon. Tämän tosiasian sain selville heti
Lontooseen tultuani. Minä tuon tämän naisen takaisin sinne, mistä olen
hänet löytänytkin ja vaadin, että avioliitto -- joka ei ole mikään
avioliitto -- puretaan. Minä luovutan oikealle perilliselle, Hugh
Ritsonille, kaikki Allan Ritsonin maatilat ja vaadin, että minulle
suoritetaan isäni, Robert Lowtherin, jälkisäädöksellään määräämä
summa.' Siinä kaikki, mitä teidän tulee sanoa ja tehdä, ja kaikki
kunnioittavat ja ylistävät teitä rehellisenä ja oikeudenmukaisena
miehenä."
"Se on hyvin ymmärrettävää, mutta mitäs _hänestä_?"
"Hän on _silloin Paul Drayton_ ja pahantekijä."