Kertomuksia Pohjois-Savosta vanhoilta ajoilta. I.
Oulussa, 1892.
Tekijän kustannuksella.
B. B. Bergdahlin kirjapainossa.
Risto oli reipas poika, häntä ei maailman murheet rasittaneet.
12 vuotiasna lähti hän kotoaan "kaupalle". Kun joku tiellä kulkija
kysyi, mikä mies hän oli, vastasi Risto:
"Kauppias".
"Mitä sulla on kaupan?"
"Leipäsaksia".
"Vai niin, oho sinua, kauppias!"
Ken oli vielä uteliaampi ja kysyi: "mistä olet ja kenen poika?" niin
sai vastauksen:
"Rytkölästä, Lassin poika".
"Kuinka vanha olet?"
"Nie snaju, mull' on kiire, hyvästi!" vastasi Risto.
Jo kuudentoista vuotiaana oli Risto kulkenut Suomenmaan päästä päähän,
ristiin rastiin, sekä kesäaikoina vaeltanut Aunuksessa ja Vironmaalla
karjan paimenena ja kuin muutenkin näissä maissa leipäsakset saivat
paremman kaupan kuin kotimaassa, jossa leivästä oli suuri puute,
"kun sota riehui raivossa
ja halla poltti peltoja".
Näillä Aunus- ja Viroretkillänsä oli Risto oppinut venäjää, kuten hän
itse kerskaili. Samoin kerskaili hän osaavansa ruotsiakin, jota oli
oppinut Uudellamaalla ja eteläisellä Pohjanmaalla matkustellessaan.
Riston isä Lassi asui veljensä Jussin mökissä, jota Ristokin
luonnollisesti piti kotinaan ja jossa hän aina levähteli pitkien
kaupparetkiensä perästä.
Veljekset Lassi ja Jussi olivat uutteroita metsästäjiä, pyytivät
kesällä lintuja ansoilla, koukuilla ja satimilla, talvella jäneksiä
langoilla ja kettuja raudoilla (sangoilla).
Lassi oli ainoastaan jäneksen ja linnun pyytäjä, "sillä", sanoi hän,
"ketunpyytö on yhtä konstikasta kun käräjänkäynti, en siihen puutu".
Jussi taas oli pääasiallisesti ketunpyytäjä; "sillähän saapi rahaa yhtä
helposti kuin vallesmanni", sanoi Jussi.
Lassi pyyti ja sai paljo jänesstä ja lintuja, niin että niitä joulun
aikana karttui kokonainen aitallinen; hänellä olikin tapana sanoa:
"Kyllä on taas talven takapää hyvin likellä, ennenkuin Lassin
ruokavarat loppuvat".
Muuta työtä kuin pyytöä ei Lassi koskaan tehnyt, eikä osannutkaan
tehdä, paitsi sen verran halonhakkausta, että hänen osansa mökin
pikku tupaan pysyisi lämpimillä, liha saatiin keitetyksi ja sauna
lämpimäksi illalla. Sauna lämmitettiin ja siinä kylvettiin joka ilta,
halkometsäkin oli aivan saunan seinän vieressä. "Minä elän hyvästi
työlläni", sanoi hän ja toivoi hartaasti, että hänen toivorikkaasta
ainoasta lapsestansa, Ristostakin tulisi pyytömies. "Kyllä Ristosta
tulee pyytömies, hän syntyi kekrin aattona, se on hyvä merkki", lausui
Lassi, kuu Riston kasvatus tuli puheeksi; "Risto on kyllä viisas
poika", jatkoi isä.
Mutta, isänsä suureksi suruksi, Ristolla ei näyttänyt olevan vähääkään
pyytömiehen taipumusta.
Lassi lausui asiasta murheensa Ristolle: "Mitä sinusta tulee poikaseni,
kun et opettele pyytämään? Ei sulla ole jäneslankain eikä ansain
puutetta, niitä on minulla yltäkyllin, -- juokset vaan ympäri maailmaa
ja kun kotona olet, niin makaat yöt ja päivät päästään, ei tullut
pyyntömiestä sinusta".
"No tarvitseehan levähtää päivällä, kun on yön raskaasti nukkunut",
mutisi Risto isälleen.
Risto oli kuitenkin pahoilla mielin, kun isä oli murheissansa hänen
tähtensä. Eräänä talvipäivänä sanoi Risto:
"Isä, antakaa minulle jäneslankoja, niin lähden hakemaan jäneksen
polkuja ja virittämään lankoja".
Lassi ihastui niin että ilokyyneleet vuotivat silmistä.
"Kas niin poikani, lähde vaan pyytämään. Osaatko virittää langan?"
"Enköhän osaa".
Vakuudeksi kuitenkin otti Lassi kepin, sitoi langan siihen ja näytti
kuten se viritetään ja asetetaan polulle j.n.e.
"Kun olet langan virittänyt, niin sano:
"Viipo viljaa viipymättä
Jänö lauko lankahani --
Ellös sivui sipsuttele,
Pitkäkorva koikkaele,
Hiippa hilpeä poikani --
Metsän mukava mulikka
Kiellä raiskat raatamasta
Viljan luona viipymästä!"
"Hiihdä sitte yhdeksän askelta takaperin langalta pois. Muista nyt vaan
sanat, muistatko, sanopas!"
"Muistan", sanoi Risto ja lausui:
"Viipo jänö virsunesi
Pitkäkorva koipinesi" --
"No ei se niin ollut, kuuntele nyt tarkoin kun minä sanon". Lassi luki
taikasanat uudelleen ja Risto perässä siksi että hän ne oikein osasi.
Risto laittoi suksensa "reilaan" ja lähti hiihtämään jäneslankakääry
kainalossa, hakemaan muka jäneksen polkuja, vaan hiihtikin kylään
erääsen taloon, jossa asui yksi hänen ikänensä kumppani, Olli Tuokinen.
Nämä kumppanit olivat jokapäivä yhdessä, kulkivat "kaupalla",
paimenessa j.n.e.
"No mihinkä sinä olet matkassa jäneslankakääry kaulassa?"
"Jäniksen pyytöön", irvisteli Risto.
"Vai pyytömies sinusta tuli ainakin, sitähän isäsi aina on toivonut,
oletko virittänyt jo lankoja metsään?"
"En ole vielä, tulin sinun kanssasi tuumaamaan mitat ja mihin niitä
lankoja panisi, että saisin jäneksiä; siitä isä hyvin ihastuisi".
"Pane lanka iltahämärässä, kylvyn jälkeen, veräjän pieleen saunan
nurkassa. Ota sitten, kun isäsi on nukkunut, aitasta jänes ja pujota
sen lankaan, aitassahan on paljo jäneksiä, eikähän isäsi niistä niin
tarkkaa lukua pidä että kaipaisi yhtä jos hän saapuisi käymään
aitassa", neuvoi Olli.
"Sepä oli näppärä keino, minä panen kaksi jänestä lankaan, niin isä
oikein ihastuu".
"Kaksi yhteen lankaan kerralla, sitä isäsi ei usko".
"Uskoopa kyllä, kun minä selitän asian. Tule vaan meille huomen
aamulla, niin saat nähdä".
Iltahämärässä hiihteli Risto kotiinsa, olevinaan hyvin väsyksissä, kun
muka oli hiihdellyt koko pitkän päivän metsiä.
"No löysitkö polkuja ja virititkö lankoja?"
"En löytänyt kun yhden polun ja sille viritin langan; saa nyt nähdä jos
siihen tarttuu jänes".
"Kyllä nyt jänes juoksee kun on selkiä ilma ja pakkanen, muistitko
sanat oikein?"
"Muistin kyllä ja panin vakuuden vuoksi vielä vähän lisääkin".
"No mitä panit lisää?"
"Sanoin: Lauko jänö lankahani, kaksi, kolme kerrallansa!"
"Se nyt on joutavaa, en kuuna päivänä ole saanut kahta jänestä kerralla
yhdestä langasta, vaan kaksi lintua olen saanut kerralla satimesta ja
niin somasti että linnut olivat juosseet satimen alle vastakkain. --
Kyllähän se on hyvä, että pyytömiehellä on sanoja".
"Paniko isä lisäsanoja silloin kun sai kaksi lintua satimesta?"
"Lienen ehkä pannut, en häntä nyt muista".
"Eihän se ollutkaan tyhmästi isä, kun panin lisäsanoja, ehkäpä saan
kaksi jänestä", irvisteli Risto hyvillä mielin ja lisäsi itsekseen:
"Olli saapi pitkän nenän huomen aamulla, ukko jo puoleksi uskoo minun
jänessaalini, trallallallaa".
"Mitä siinä rallattelet, mene kylpemään ja laita itsesi maata; minä
olen jo kylpenyt".
Kun Risto tuli saunasta tupaan, niin Lassi jo nukkui raskaasti.
Ristokin pani maata, vaan kun oli varma siitä, että isänsä nukkui, puki
hän hiljaa vaatteisiin, pujahti ulos tuvasta, meni aittaan, otti sieltä
kaksi jänestä, kantoi ne veräjälle saunan nurkassa, viritti jäneslangan
veräjän pieleen ja pujotti jänekset lankaan, päät vastasuunnikkain,
näyttäen muka, että jänekset olivat juosseet vastakkain ja tarttuneet
yht'aikaa lankaan.
Nyt hiipi Risto taas tupaan, pani maata ja oli nukkuvinaan, vaik'ei uni
saapunut silmiin, sillä hän iloitsi jo edeltäpäin isänsä suurta
ihastumista seuraavana aamuna.
Päivän valjettua seuraavana aamuna juoksi Risto pyydyksellensä ja
huusi: "Isä, isä tulkaapa katsomaan kun on kaksi jänestä langassa!"
Lassi-ukko juoksi siunaillen Riston luokse ja -- kah kummaa! -- kaksi
jänestä oli tarttunut yhteen lankaan.
"Empä tuota kummaa vielä ole nähnyt, vaik'oon saanut monta sataa
jänestä", ihmetteli Lassi.
"Mutta lisäsanat, eikö isä muista!"
"Mitkä lisäsanat?" kuului Ollin ääni.
"Kyllähän _sanat_ auttavat, sen kyllä tietää jokainen pyytömies",
säesti Lassi.
"Mutta jos sanon isällesi", kuiskasi Olli Riston korvaan.
"Pidä suus kiini".