HELLIN (veitikkamaisesti). Suu kiinni sinä hupakkoni siellä.
SATUSAARI (koputtaa).
HELLIN. Sisään.
SATUSAARI (tulee salista runovihkonen kädessä). Täällä hän on yksin
haaveilemassa. Kovin se koskeekin herkkään sieluun tuo arki-ihmisten
melu ja tyhjät korupuheet. Tämä on esteettisen aistin rääkkäystä. —
Saanko nauttia seurastanne?
HELLIN. Olkaa hyvä ja istukaa. (Seisoaltaan.) Kiitän teitä kauniista
runopukuisesta adressistanne jonka omistitte minulle. (Antaa kätensä.)
SATUSAARI (tunteellisesti). Bi ansaitse, ei ansaitse, neiti hyvä. Se
oli vaan vähäinen osa siitä runoudesta mitä olen laulanut teille.
Saanko näyttää neitille tätä runovihkoani. Tämä on omistettu kuten
näkyy »Hellinille». Suvaitsetteko kuulla alkurunosta, proloogista joku
säkeistö.
HELLIN. Mielelläni, herra Satusaari.
SATUSAARI (lukee).
Varsani, kiidä pois jo maasta tästä,
Mä tiedän, kavios ei tuhkaa maan.
Vie minut Hellin kanssa elämästä
Ikuisen lemmen lehtoon uinumaan. —
Tää mainen elo menköön nurin narin,
Kun vaan saan nähdä Hellin silmäparin.
HELLIN. Ai kuinka ihanaa!
SATUSAARI (innostuen).
Oi tiedä Hellin, että kaikki aatteen,
Kaikki ijäisyys mi mull' on elämässä
Ne loimia on sinun lemmen vaatteen,
Ne runoverkoiks' kudoin hämärässä,
Kun illan rusko purppurataan valoi,
Tai pohjan rajumyrsky seinään soitti.
Vain sua varten lempen' tuli paloi,
Vain sinun lempesi mun lempen' voitti.
HELLIN (haaveillen). Se on kaunis runo. Minä ihailen teidän runouttanne.
SATUSAARI. Ja minä ihailen teidän kauneuttanne, neiti (Äänettömyys.)
Olisi mulla pieni asia, jos uskaltaisin sanoa. Näin merkkipäivänänne
sanon sen, jos sitä lainkaan voin sanoa.
HELLIN (ajatuksissaan). Sanokaa, kirjailija Satusaari.
SATUSAARI. Sanon sen runomitassa. Runoilijan velvollisuus on sanoa
suurimmat sanansa runokielellä. Se kuuluisi näin:
Tule sylihin omas sylihin,
Hellin pieno.
Ensilempeni, elon hempeni
Saat sä multa.
Sua lemmin sydämeni
Joka värehellä
Minun oma, minun armas,
Kaunokainen kulta.
HELLIN. Ai kuinka kaunista olisi olla runoilijan rakastettu, mutta se
on mahdotonta minulle: Minä olen jo toisen.
SATUSAARI (tempasee revolverin). Hyvästi siis, maailma! runoilija
tahtoo kuolla sen eteen, jota ei voinut koskaan saada. (Nostaa
revolverin ohimoilleen, mutta ovelle koputetaan. Hän pistää revolverin
taskuunsa ja syöksyy ovella tulijaa vastaan.)
VAMMASKOSKI (tulee salista ja pitelee otsaansa). Mikä ampiainen täältä
tuli sitä kyytiä minun silmilleni? Sillä miehellä oli kiire. (Syrjään.)
Tuleekohan minulle yhtä tulinen lähtö?
HELLIN. Istukaa, kauppias Vammaskoski.
VAMMASKOSKI (istuutuen). Sillä miehellä oli niin kiire, kun olisi
hänellä ollut seitsemän vekselin väärennystä omallatunnollaan. Hohhoh.
HELLIN. Sopiva vertaus.
VAMMASKOSKI. Siinähän tuo menee. (Aänettömyys. Rykäisee.) Minä olen jo
kauvan aikaa ajatellut, että jos neiti...
HELLIN (keskeyttäen). Mutta kyllä minun pitää mennä saliin. (Aikoo
mennä.)
VAMMASKOSKI (seisauttaen). Pari minuttia neiti ja sitten Niinivee
hukkuu. Tuota minä olen... ottijatuota ajatellut... että jos neiti
tunnustaisi pienen vekselin...
HELLIN. Kyllä kai ne minun on tämän talon velat tunnustettavat; minähän
aijon saamisistakin kiinni pitää. Onko teillä vekseli mukananne.
VAMMASKOSKI (tunteellisesti). Se olisi tassa. (Tarjoaa kättänsä.) Tähän
rehelliseen tukkukauppiaan, Voitto Vammaskosken kämmeneen se olisi
kirjoitettava.
HELLIN. Sepä uudenaikainen vekseli.
VAMMASKOSKI. Puhun taas vertauksilla. (Juhlallisesti.) Pyydän teidän
tunnustamaan vaimojen velvoittavan vekselin, aviopuolisoiden ainaisen
velkakirjan. Pyydän kättänne.
HELLIN (ivallisesti). Kovin suoraa puhetta, herra Vammaskoski.
VAMMASKOSKI. Liikemies puhuu aina suoraan, sanoo makeilematta asiansa.
Minä en osaa lempeä liverrellä, enkä tahdokkaan. Mutta jos tahdotte
tulla tukkukauppiaan rouvaksi, niin tässä on lapa, joka ei vapise.
Se ei vapise vaikka tarjoan sitä jo kahdeksannen kerran akkaväen
vangittavaksi, kahdeksannen kerran pyydän kaulaani ukkomiehen ilkeää
kahletta.
HELLIN (loukkaantuneen äänellä). Kovimpa puhutte proosallisesti, herra...
VAMMASKOSKI. Hah. Porsaallisesti? Vai niin. Vai olen minä porsas. No
sitten se on merkki, että Niinivee hukkuu. —
HELLIN. Ehkä.
VAMMASKOSKI. Mutta emäsika olen jos yhdeksännen kerran tulen hupsuksi
ja kosin. (Menee.)