HELLIN HEINONEN.
MIMMI KIRJALAINEN, opettajatar.
JAAKKO JÄYKKÄ, ylioppilas.
SELMA BERGHOLM, maisteri.
URHO YLÄNNE, agronoomi.
VEIKKO SATUSAARI, kirjaiija.
VOITTO VAMMASKOSKI, tukkukauppias.
Syntymäpäivävieraita.
Syysilta. Upeasti kalustettu vierashuone Heinosen talossa. Perällä
istumasohva pöytineen. Pöydällä palaa verhottu lamppu. Tauluja
seinillä. Oikealla ovi makuukamariin, vasemmalla saliin.
Väliverhon noustessa on näyttämö tyhjä. Salin ovi on auki, josta kirkas
valo tulvaa näyttämölle. Salista kuuluu
BERGHOLMIN (ääni) — — — kuin kirkasta osapäivän nousua. Onnettaret
ripotelkoot päivän sanarittaren tielle katoamattoman elämän
kuihtuattomia ruusuja. Ijäisyyskenttien ijäti tuoksuvat narsissit
hänen tiellänsä kukkikoot. — Kohottakaamme suloisen emäntämme, neiti
Hellin Heinosen unniaksi kolminkertainen voimakas, nuorekas, innostunut
eläköön! Eläköön!
KAIKKI. Eläköön! Eläköön! Eläköön!
MIMMI (tulee liikutettuna salista näyttämölle, kääntyy suljettua
salin ovea kohti ja ojentaa molemmat kätensä saliin päin). Hellin!
Hellin! Hellin! Jumalat sinua siunatkoot; ruusut ja narsissit tielläsi
kukkikoot. (Laskee kätensä.) Ja miks'ei ne kukkisi? Kukkiihan ne sinun
tielläsi, joka olet rikas perijätär. Siunaahan sinua jumalat, sillä
sinulla on rahaa... (Alakuloisesti.) Mutta mitäs minä, joka olen köyhä
ja alan jo tulla vanhaksi nuorten joukossa. Ja nuorillehan ne ruusut
kukkii! — Minulla ei ole rikkautta, ei enään poskeni ruso viehätä,
sillä sen on pyyhkinyt surut ja leipähuolet. (Katsoo käsiinsä.) Mimmi.
Tässä on sinun kymmenen hyvää ystävääsi ja keskinkertainen pää. Tyydy,
Mimmi, elä napise. (Katkerasti.) Turhaan sinä Mimmi itket onnen perään,
sillä Onnettaresi ei sinua enään kuule. Kuivaa pois kyynelesi ja
kuvittele olevasi onnellinen.
HELLIN (tulee salista). Niin, enkös arvannut oikein. Täällä sinä olet
Mimmi. Mutta miksi sinä näytät noin alakuloiselta? (Hyväilee Mimmiä.)
Koita olla iloinen ja onnellinen, niimkuin minä. Enkös minä näytä
onnelliselta, Mimmi?
MIMMI (hyväillen). Näytät kyllä, Hellin. Onnelimenhan sinä oletkin.
Mutta minä... (Hyrähtää itkuun.)
HELLIN (hyväillen). Elä itke Mimmi. Et sinä silti ole onneton, jos
kohta minun onneni päivän paisteessa luulet itseäsi siksi. Opi
tuntemaan toisten surut, niin käsität kuinka itse olet onnellinen. Sinä
olet onnellisempi kuin minä; sen tulet tänäiltana näkemään. Ei onni
aina kuvasta silmistä. Me ihmiset näyttelemme niin usen toista mitä
olemme. Tyynny nyt Mimmi, tyynny... — — — Sinä saat minutkin itkemään.
(Itkee.)
MIMMI (lohdutellen). Elä itke, Hellin, elä... Eihän sinulla ole syytä
itkeä. Vai onko? Sano minulle surusi syy; omani sinä tiedät. Mitä syytä
sinulla on surra?
HELLIN. Minulla on sellainen syy suruun, josta sinulla ei ole
aavistustakaan. Jokaisella meistä on kuormansa kannettavanaan.