Kesät ja talvet tulivat ja menivät, ja Mary-'Gustan syntymäpäivät
tulivat ja menivät niiden mukana. Hän tuli pitemmäksi ja
naisellisemmaksikin. Hänen paikkansa apulais-emännöitsijänä
tunnustettiin nyt ja Isaiahkin neuvotteli hänen kanssaan
talousasioista. Ja mitä hänen enoihinsa tulee, johti hän heitä,
kysyttiinpä häneltä neuvoa tahi ei. He pääsivät nyt noiden hylättyjen
nukkien paikalle: Mary oli jo liian vanha leikkimään nukilla, mutta
Davidia hän kyllä kasvatti ja helli yhtä paljon kuin ennenkin. Jos
Zoeth-eno vilustui, vaati hän häntä pukeutumaan lämpimästi, ja hän
piti myöskin huolta siitä, että nuo lämpimät vaatteet olivat käsillä
tarvittaessa. Jos hän taasen huomasi, että Shad-enolla oli rikkinäiset
sukat, torui hän enoaan lempeästi ja toi hänelle heti puhtaat ja
ehyet sijaan. Hän valitsi heille puvut ja vaati, että heidän kenkänsä
kiilloitettiin sunnuntaisin. Hän auttoi heitä kaupassa ja joskus
voi tapahtua, että he voivat poistua kaupasta yhdessä tarvitsematta
turvautua Annabelin apuun. Alussa vastustivat toverukset, erittäinkin
kapteeni Shadrach, tuota ylivalvontaa ja sekautumista, mutta
Mary-'Gusta ajoi hienotunteisesti ja valtioviisaasti kaikki aikeensa
läpi, ja jonkun ajan kuluttua lakkasi kapteeni vastustamasta ja
mukautui tuohon välttämättömään melkeinpä mielellään.
»Aivan hyödytöntä, Zoeth», hän sanoi muutamassa tilaisuudessa, »olen
puhunut puhumasta päästyänikin, mutta siitä huolimatta käytän kumminkin
kaulahuivia. Sanoin hänelle, että se on liian hyvä jokapäiväiseen
käytäntöön, ja huomautin, että olen hankkinut sen sunnuntaipäiviä
varten, mutta nyt ei ole mikään sunnuntai, ja kumminkin on se
kaulassani. Hän sanoi tätä kauniiksi, mutta tuota toista rumaksi,
sanoen nyplänneensä tämän minulle, enkähän muistakaan, mitä kaikkea
hän puhui. Asiat näyttävät nyt olevan sillä kannalla, etten saa enää
hallita omaa kaulaanikaan.»
»Kaunis se onkin», huomautti Zoeth, »ja hän on nyplännyt sen sinulle.
Huomasin, ettet estänyt häntä sitomasta sitä kaulaasi, vaikka
vaikeroitkin, ettet halua käyttää sitä.»
Shadrach huokaisi. »Kun ajatellaan», vaikeroi hän, »että kapteeni Shad
Gould, mies, joka on komennellut sellaista suurta matruusilaumaa,
joutuu lopulta tuollaisen tyttö-heilakan komennettavaksi, ei sitä koira
vieköön voi oikein uskoa. Mikään ei voi olla nolompaa.»
Zoeth hymyili. »Ah, ole vain tyytyväinen, Shadrach», sanoi hän.
»Voit tuon komennon alaisena yhtä mainiosti kuin kaikki muutkin
tuntemani henkilöt. Tiedät vallan hyvin, ettei mikään tuntunut sinusta
mieluisemmalta kuin se, että hän sitoi tuon huivin kaulaasi. Irvistelit
kuin kissa koko ajan.»
»Enpähän. Yskin, vaan en irvistellyt. Et osaa erottaa rykimistä
irvistyksestä.»
Zoeth muutti nyt puheenaihetta. »Kaulahuivisi on hyvin kaunis», hän
selitti. »Tässä kaupungissa ei ole muita kuin ehkä Philander Bearsen
vaimo, joka osaa nyplätä paremmin kuin Mary.»
Shadrach tuhautti nenäänsä. »Mitä sinä nyt puhutkaan?» hän tiuskaisi.
»Että Bearse ei tule milloinkaan näkemään sitä päivää, jolloin hän voi
nyplätä näin. Eikä hän kykene tekemään muutakaan paremmin. Ajattele
vain, miten makeiskauppamme on edistynyt sen jälkeen kuin Mary-'Gusta
järjesti näytelaatikon uudestaan. Sinusta oli entinen tapa kyllin hyvä
ja mielestäsi tuntui muutos joutavalta, mutta hän muutti sen kumminkin
ja nyt olemme myyneet kolme kertaa enemmän makeisia kuin ennen.»
Zoeth hymyili yhä sydämellisemmin. »Muistelen sinun puhuneen
paljon tuosta näytelaatikosta», hän huomautti. »Annoit minulle
vihjauksen, että sallisin hänen järjestää sen. Annabel käväisi
täällä eräänä päivänä ja sanoi ihmisten kummastelevan, että sallimme
kolmentoistavuotiaan tytön hoitaa kauppaamme.»
»Vai sanoi hän niin. Hän on kateellinen ja puhui sen mukaan.
Ja ajattele, että juuri hän sanoi sen. Tuo Annabel on paljasta
messinkiä, kuten laivan kiikarikin. Tulimmainen sentään, olen ylpeä
tuosta näytelaatikosta samoin kuin Mary-'Gustastakin. Hän ei erehdy
milloinkaan, en ainakaan muista, että hän olisi erehtynyt.»
»En minäkään, en kaulahuiveissakaan. Kas niin, Shadrach, tunnen sinut.
Puhut nöyryytyksestä ja sellaisesta, mutta olet yhtä hullautunut
Mary-'Gustaan kuin, kuin —»
»Kuin sinäkin, Zoeth. Ehkä olenkin. Kun hän ensin eksyi luoksemme,
kuten sinä ehkä sanoisit, oli tapanani ihmetellä, miten me tulisimme
toimeen hänen kanssaan, mutta nyt ihmettelen, miten me ennen voimme
tulla toimeen hänettä. Jos hänet nyt vietäisiin pois luotamme, en
ymmärrä —»
»Ssh, Shadrach, älä nyt viitsi puhua sellaista.»
Mary-'Gusta edistyi koulussa hyvin. Neljäntoistavuotiaana hän pääsi
alkeiskoulusta ja syksyllä hänen piti mennä jatko-opistoon. Hänen
toverinsa pitivät hänestä, vaikka hän ei milloinkaan hakenutkaan heidän
ystävyyttään.
Huviretkillä ja kirkollisissa juhlissa oli hänellä aina pieni seurue
ympärillään, ja tuon seurueen muodostivat pääasiallisesti South
Harnissin pojat. Mutta Mary-'Gusta, vaikka hän pitikin paljon pojista
ja tytöistä, ei näyttänyt milloinkaan pitävän enemmän toisesta kuin
toisestakaan, ja hän työskenteli siksi ahkerasti taloudessa ja
kaupassa, ettei hänellä ollut aikaa seurustella paljonkaan nuorten
ystäviensä kanssa. Hän sanoi niiden seuraa ikävystyttäväksi. Hän nauroi
sellaiselle, että hänellä olisi joku erikoinen poikaystävä, kuten
muutamilla hänen ikäisillään tytöillä, jotka olivat samalla luokalla
kuin hänkin, ja joiden mielestä sellainen oli välttämätön heidän
ikäisilleen neitosille. Hänellä oli enonsa ja Isaiah, joista hänen oli
pidettävä huolta, ja poikaystävät olivat hänen mielestään naurettavia
ja puheleminen niistä, kuten nuo tytöt tekivät, oli vieläkin
naurettavampaa.
Seuraava kesä — kesä ennen Mary-'Gustan viidennettätoista syntymäpäivää
— oli vilkkaampi South Harnississa kuin milloinkaan ennen. Sen
myöhemmän loistokauden, jolloin siitä muodostui kuuluisa kylpylä,
ensimmäiset merkit alkoivat jo näkyä. Uusia huviloita oli rakennettu
Bostonin, New Yorkin ja Chicagon raharuhtinaille, ja puhuttiin myös
uusista hotelleista. Oli myös liikkeellä huhuja uusista kaupoista,
mutta toverukset olivat taipuvaisia uskomaan, että ne olivat vain
paljaita huhuja, ja suhtautuivat niihin senvuoksi tyynesti. Kauppa oli
tavattoman vilkasta ja Mary-'Gustan myyjättärenä olo häiritsi kovasti
hänen apulais-emännöitsijän velvollisuuksiaan.
Muutamana kauniina ja kirkkaana heinäkuun aamuna hän tuli kauppaan
varhain senvuoksi, että toverukset voisivat mennä kotiin syömään
aamiaista. He menivätkin ja Mary-'Gusta alkoi levitellä tahmeita
kärpäspapereita myymäpöydälle ja muihin samanlaisiin paikkoihin.
Kärpäset ovat suureksi vaivaksi South Harnissin asukkaille
keskikesällä, ja erittäinkin kapteeni Shad inhosi niitä. Juuri kun hän
sai viimeisen paperin sijoitetuksi, tulivat muudan nuorukainen ja nuori
tyttö kauppaan. Mary-'Gusta tunsi heidät molemmat. Tyttö oli erään
varakkaan kesävieraan, herra Keithin Chicagosta, seitsentoistavuotias
tytär. Keitheillä oli hieno huvila kaupungin toisessa päässä olevalla
jyrkällä kalliorannalla. Hänen seurassaan oleva nuorukainen oli
tytön veljen ylioppilastoveri, kuten kerrottiin. Hänellä oli hyvin
tavallinen sukunimi, Smith, mutta hänen ristimänimensä oli Crawford ja
hän oli kotoisin jostakin kaukaa Lännestä. Hän oli kookas ja kaunis,
ja Bostonin lehdet kertoivat, että hän oli Harvardin yliopiston
jalkapallojoukkueen parhaimpia pelaajia. Urheilulehdet kirjoittivat
ja ennustivat, että hän seuraavana vuonna tulee olemaan aivan
ylivoimainen. Useimmat Mary-'Gustan tyttöystävät ja tuttavat arvioivat
hänet aivan erinomaiseksi ja kadehtivat Edna Keithiä.
Tänä aamuna olivat sekä hän että Keithin tyttö pukeutuneet hienoimpiin
kesäpukuihinsa. Nuoren Smithin valkoiset flanellihousut olivat
huolellisesti silitetyt taitteelle, hänen sininen sarssikangasnuttunsa
oli aivan rypytön, hänen kaulahuivinsa ja sukkansa olivat
moitteettomat ja hänen lakkinsa oli sellaista kuosia, että South
Harnissin nuorukaiset tulisivat luonnollisesti käyttämään sellaisia
seuraavana kesänä, vaan ei nyt. Katsottuna noin kokonaisuudessaan,
kuten kapteeni Shadrach olisi sanonut, oli Crawford Smith puhdas ja
kaunis ilmestys, jonka hän epäilemättä tiesikin, koska hän oli vain
kahdeksantoistavuotias.
Mary-'Gusta kuuli, että hän ja Keithin tyttö olivat muiden valitsemina
tulleet ostamaan muutamia tarpeita, ostereita ja altteekakkuja,
suunniteltua Setuckit Point'ille tehtävää huviretkeä varten. Ednan
veli, Sam Keith, ja muut huviretkeilijät olivat menneet Jabez Hedgesin
asuntoon, koska Jabez oli luvannut antaa heille sieltä simpukat ja
muut tarvittavat välineet. Sitten kuin Edna toverineen oli toimittanut
ostoksensa Hamilton ja Kumppanilla, oli heidän määrä tavata muut
simpukankauppiaan luona. Sitten piti koko joukon mennä laivasillalle ja
sieltä purjeveneeseen.
Neiti Edna, joka oli hyvin puhelias, kertoi tämän kaiken Mary-'Gustalle
heti. Sitten hän ilmoitti myöskin, että heillä on tulinen kiire.
»Sanoimme Samille ja muille, että tulemme simpukankauppiaan luo
kymmenen minuutin kuluttua», hän sanoi, »ja ellemme joudu sinne
ajoissa, suuttuu Sam kovasti. Hänestä on odottaminen kaikista ikävintä
ja me olemme jo viipyneet liian kauan. Tämä on kaikki sinun syytäsi,
Crawford. Miksi jäitkään kuuntelemaan tuon hedelmäinmyyjän puheita,
vaikka kielsin?»
Hedelmäinmyyjällä tarkoitti hän herra Gaius Smallia, joka piti omasta
äänestään, vaikka hän änkyttikin. Kahdentoista appelsiinin myynnistä
sai Gaius pitkän esitelmän aiheen — »neljäkymmentä venyttelyä ja
kymmenen änkytystä jokaiselle appelsiinille», kuten kapteeni Shad olisi
sanonut.
»Sanoinhan sinulle jo, ettet saa päästää häntä alkuun», jatkoi
neiti Keith hellästi. »Hän puhuu iankaikkisesti, jos hän vain saa
tilaisuuden. Mutta sinä et kumminkaan totellut. Kysyit häneltä, onko
hänellä varastossa granaattiomenia ja leipäpuun hedelmiä. Hullutusta!
Olen varma, ettei hän tiedä, mikä granaattiomena onkaan. Olit
niin vakava ja hän oli niin naurettava. Luulin jo kuolevani. Olet
lystillisin olento maailmassa, Crawford Smith! En tiedä oikein, mitä
sinulle tekisin.»
Oli selvää, etteivät hänen mielipiteensä nuoresta Smithistä eronneet
ollenkaan muiden hänen ikäistensä tyttöjen katsantokannasta. Crawford
itsekin näytti olevan melko selvillä noista mielipiteistä. Kun ihminen
kahdeksantoistavuotiaana nostetaan jalustalle kunnioitettavaksi ja kun
hänen huonointakin pilaansa pidetään järjen mestarinäytteenä, joutuu
epäjumalankuva vaaraan ja valloitetun aseman hallussapidon aiheuttamat
ponnistukset voivat aiheuttaa luhistumisen. Crawford ei ollut kuin
kahdeksantoistavuotias melko hyvä poika, mutta häntä oli kunnioitettu
jo melkoisesti. Hän oli aivan yhtä herkkätunteinen kuin muutkin hänen
ikäisensä nuorukaiset, millä toteamisella tarkoitamme juuri sanomaamme
emmekä muuta.
»No niin», hän sanoi tyytyväisesti hymyillen, »opimme joka tapauksessa,
miten sana granaattiomena on lausuttava. Aluksi on äännähdeltävä
jotensakin kuin koiraa houkuteltaessa ja sitten lopetettava röhkinällä
kuin sika. Minun olisi pitänyt kysyä häneltä persikoita, jolloin hän
luultavasti olisi ruvennut sähisemään kuin kissa.»
Sitten kuin neiti Keith oli toipunut naurunpuuskastaan, selitti hän,
että Crawford aivan tappaa hänet.
»Mutta meidän on kiiruhdettava», sanoi hän. »Tarkoitan todella, mitä
sanon. Crawford, osta nyt nuo tavarat, silla minä en voi muuta kuin
muistella tuota hedelmienmyyjää ja nauraa.»
Hän jäi ovelle ja nuorukainen tuli myymäpöydän luo. Hän tarkasteli
huvitettuna kauppaa, jossa olevat tavarat eivät Mary-'Gustan
alituisesti uusiutuvien siistimisien vuoksi enää olleet sellaisessa
epäjärjestyksessä kuin silloin, jolloin toverukset ainoastaan olivat
niistä vastuussa, mutta niiden monenlaisuus oli vieläkin hyvin
huomattava.
»Hm», huomautti Crawford, »olen unohtanut, mitä meidän piti
ostaa, mutta vaikka se nyt olisi ollut mitä tahansa, voidaan se
varmasti löytää täältä. Millainen suurenmoinen varasto! Esitä minut
omistajattarelle, Edna.»
Edna nauraa hihitti.
»Hän ei ole mikään omistajatar», hän sanoi, »vaan apulainen. Hänen
nimensä on — olen unhottanut nimenne, kultaseni. Sanokaa se meille.»
»Mary Lathrop», vastasi Mary-'Gusta lyhyesti. Hän ei pitänyt, että
häntä sanottiin kultaseksi, ja vielä vähemmän hän piti tuosta
suojelevasta tavasta, millä se lausuttiin. Edna Keith oli kyllä
vanhempi kuin hän, mutta ei kumminkaan tarpeeksi vanha voidakseen
kohdella suojelevasti muita.
»Ah niin, niinhän se olikin», sanoi tuo nuori neiti. »Mutta ihmisethän
nimittävät teitä tavallisesti jotenkin muuten, jotenkin hullunkurisesti
— ah, nyt sen jo muistankin — Mary-'Gustaksi, eikö niin? Tiesin, että
se kuulostaa hullunkuriselta. Mary-'Gusta, tämä on herra Smith. Hän
haluaa ostaa jotakin, ja hänellä on hirveän kiire.»
»Olen lumottu, Mary-'Gusta», sanoi Smith, mutta Mary-'Gusta ei ainakaan
näyttänyt lumotulta. Hän kysyi vain, mitä nuorukainen haluaa.
»Kunpa sen nyt muistaisin», sanoi tuo nuori herrasmies iloisesti.
»Muistaakseni meillä oli ne kirjoitettuina muistiin, eikö ollutkin,
Edna? Luettelo on sinulla, luullakseni.»
Edna kaivoi luettelon, muutaman töhrityn kirjekuoren, esille. Crawford
tarkasteli sitä.
»Samin käsiala ei näytä juuri painetultakaan», hän huomautti, »mutta
luullakseni voin kumminkin arvata sanat. No niin, tässä on ensiksikin
naula voita. Missä tämän kaupan voi-osasto on, Edna?»
Edna selitti uuden naurunpuuskan jälkeen, ettei hän tiennyt.
»Epäilemättä neiti Mary-Jane tietää», jatkoi hänen toverinsa. »Tietysti
hän tietää. Se näyttää olevan tuolla tuon öljytakin takana. Siirtäkää
takkia ja avatkaa ovi, niin siellä on jäälaatikko voineen. Kääryt ovat
sieviä, kiinteitä ja mukavia. Naula vain, Elizabeth Eliza. Kiitoksia.»
»Hänen nimensä ei ole Elizabeth Eliza», tiuskaisi neiti Keith. »Eikö
hän ole hirveä, Mary-'Gusta? Älkää vain suuttuko hänelle.»
»En minä suutukaan», sanoi Mary-'Gusta nopeasti. »Mitä muuta haluatte?»
Crawford katsoi luetteloon. »Seuraava laji näyttää olevan», hän sanoi,
»jonkunlaista liikkiötä. Punastun lausuessani sen nimen, mutta minun
kai on pakko. Pippuroitua liikkiötä. Onko teillä sellaista liikkiötä,
Mary-'Gusta?»
Mary-'Gusta otti liikkiölaatikon hyllyltä. Crawford pudisti päätään.
»Kun ajattelen, että noin nuori tuntee tuollaisenkin liikkiön niin
hyvin, niin minua aivan hirvittää», hän sanoi. »Hän ei kuitenkaan lausu
sen nimeä. Otaksukaamme kumminkin, että olisin kysynyt, millaista
liikkiötä teillä on, niin mitä olisitte silloin vastannut?»
Mutta Mary-'Gusta ei vastannut mitään. Hän oli hyvin vihoissaan, mutta
hän oli päättänyt, ettei hän näytä sitä kiusaajalleen.
»Olette harvapuheinen nuori nainen», totesi herra Smith. »Seuraava
näyttää olevan kuusi purkkia altteekakkua. Missä sellainen osasto on,
Mary-Jane?»
Mary-'Gusta epäröi. Altteekakkupurkit olivat myymäpöydän alla olevalla
hyllyllä makeislaatikon alla. Mutta sivuhuoneessa oli avaamaton
laatikko tuoretta sellaista, jota oli juuri saapunut Bostonista
tukkukauppiaalta. Zoeth-eno oli sanonut pelkäävänsä, että nuo
myymäpöydän alla olevat ovat jo vanhentuneet.
Neiti Keith hermostui. »Voi, kultaseni», hän huudahti, »tämä käy niin
hitaasti. Tiedän, ettei Sam eivätkä muutkaan rupea odottamaan meitä
enää pitempää aikaa.»
Hänen toverinsa vihelsi. »Onko tuo sana 'kiire' South Harnissinkin
sanakirjassa, Edna?» hän kysyi. »Mitä luulette, Mary-Jane?»
Mary-'Gusta oli kumminkin päättänyt, ettei hän kiiruhda. Tuo
ylimielinen nuorukainen halusi että hän joutuisi, ja siinä oli jo
tarpeeksi viivyttelemisen aihetta.
Nuori Smith huokaisi alistuvaisesti: »Edna», hän sanoi, »ehdotan, että
istuudumme. Tuota sanaa ei löydy sanakirjasta.»
Kaupassa ei ollut muuta kuin yksi tuoli, lukuunottamatta
myymäpöydän takana olevia. Neiti Keith istuutui siihen huudahtaen
kärsimättömyydestä. Crawford Smith, joka vihelsi surullista
valitusvirttä, maleksi myymäpöydän päähän ja istuutui muutamalle
naulalaatikolle.
Mary-'Gustakin huudahti. On hyvä katsoa aina ennen eteensä kuin hyppää
ja joskus voi olla terveellistä tehdä se ennen istuutumistakin. Tuossa
laatikon kannella oli arkki tuota tuoretta tahmeaa kärpäspaperia.
Ennenkuin Mary-'Gusta ennätti varoittaa ja vaikka hän olisi halunnutkin
sen tehdä, joutuivat tuon nuoren herrasmiehen pilkuttomat valkoiset
flanellihousut ja kärpäspaperi kosketuksiin keskenään, läheiseen ja
tarttuvaan kosketukseen.
Mary-'Gusta peitti suunsa kädellään. Crawford katsoi häneen, huomasi
hänen katseensa suunnan ja silmäsi sitten itsekin siihen suuntaan.
Hänen vihellyksensä loppui muutaman säkeen keskelle ja hänen kasvonsa
muuttuivat heti samanvärisiksi kuin hänen sukkansa ja huivinsakin
olivat, nimittäin karmosiinin punaisiksi, joka on hänen yliopistonsa
valittu väri.
Istuessaan oven vieressä ei neiti Keith voinut nähdä myymäpöydän
päähän. Hän ei siis aavistanutkaan noille valkoisille flanellihousuille
tapahtunutta onnettomuutta. Mutta Mary-'Gusta sekä näki että tiesi sen
ja hän huomasi myöskin, että herra Smithkin tiesi.
»Ah, kultaseni», huudahti Edna kärsimättömästi. »Olemme nyt hirveästi
myöhästyneet. Emme pääse sinne mitenkään ajoissa. Sam ei odota meitä
enää, tiedän sen varmasti. Missä nuo altteekakut nyt ovatkaan? Ettekö
voi kiiruhtaa, Mary-'Gusta?»
Mary-'Gustan silmät säteilivät ja hänen liikkeensä olivat hirveästi
harkittuja. Hän otti pöydän alta laatikollisen noita altteekakkuja.
»Täällä on muutamia purkillisia», hän sanoi, »mutta pelkään, että ne
ovat vanhentuneita. Tuoreet, joita juuri äsken saapui, ovat muutamassa
laatikossa tuolla varastohuoneessa. Tuota laatikkoa ei ole kumminkaan
vielä avattu. Jos teillä on aikaa odottaa, avaan sen.»
Nuori Smith ei sanonut mitään, mutta neiti Keith puhui sitä enemmän.
»Emme tietystikään voi odottaa», hän sanoi. »Olen varma, että nuokin
kyllä kelpaavat, eivätkö kelpaakin, Crawford?»
Mutta Crawford ei vastannut nytkään. Mary-'Gusta, jota huvitti
tilanteen muuttuminen yhtä paljon kuin sen alku oli häntä suututtanut,
ehdotti nyt jotakin.
»Olkaa nyt hyvä ja tulkaa katsomaan näitä», sanoi hän pahansuovan
vakavasti laatikolla istuvalle nuorelle herrasmiehelle, »niin voitte
ehkä sanoa, ovatko nämä tarpeeksi tuoreita.»
Mutta tuo nuori herrasmies ei noussut. Hänen kasvonsa säilyttivät
kirkkaan värinsä ja hänen huulensa liikkuivat, mutta hänen vastauksensa
ei ollut niin kova, että se olisi kuulunut. Hänen iässään tuntuu
pelko näyttää naurettavalta, erittäinkin nuoren ja viehättävän naisen
seurassa, kamalammalta kuin mikään muu. Eikä Edna Keith ollut ainoa
tyttö huviretkeläisten joukossa, vaan siellä oli muitakin. Edna
kertoisi varmasti kaiken heille. Crawford Smith odotti hirveätä päivää,
oikeata vastusten ja nöyryytyksien päivää, jonka kuluessa hän oli oleva
naurunaiheena voimatta itse ottaa nauruun osaa. Ja Sam Keith, joka oli
kiinnittänyt muiden huomion hänen pulskaan ulkomuotoonsa, rupeaisi
varmaankin ivailemaan — ei ainoastaan täällä South Harnississa, vaan
muuallakin — Cambridgessä esimerkiksi. Joku vanhempi mies olisi vain
noussut, naurahtanut, vaikka häntä ei olisikaan naurattanut, ja
lausunut mielipiteensä kärpäspaperista. Mutta Crawford ei ollut vielä
mies, vaan ylimenoiässä oleva nuorukainen, poika, joka suuresti toivoi,
että muut pitäisivät häntä miehenä. Hän istuikin senvuoksi, kunnes
nouseminen oli jo myöhäistä, jolloin hän toivoi, että hän olisi heti
noussut.
»No Herra siunatkoon», huudahti nyt hermostunut neiti Keith, »miksi et
nouse katsomaan niitä, Crawford? Mitä sinä oikeastaan odotat?»
Kannattaen altteekakkulaatikkoa käsillään katseli Mary-'Gusta
naulalaatikolla istuvaa nuorukaista. Heidän katseensa sattuivat
yhteen, ja Crawfordin silmien ilme oli niin sanomattoman surkea, että
Mary-'Gusta heltyi. Hänen tyydytetty kostontunteensa muuttui melkein
sääliksi. Hän oli itsekin joutunut naurunalaiseksi monta kertaa
nuoressa elämässään ja hän muisti, miltä sellainen tuntuu. Kuten jo
ennenkin on mainittu tässä kertomuksessa, oli Mary-'Gusta ikäisekseen
hyvin kehittynyt.
Hän mietti hetkisen ja työnsi sitten laatikon takaisin myymäpöydän alle.
»Luullakseni on parasta, etten myy näitä teille kumminkaan», sanoi hän
päättäväisesti. »Zoeth-eno sanoi niitä vanhentuneiksi. Aukaisen tuon
varastohuoneessa olevan laatikon.»
Edna polki jalkaansa.
»Emme voi odottaa sitä», selitti hän. »Meidän on lähdettävä niittä,
luullakseni. Ah, ja he luottivat meihin saadakseen ne. Tämä on nyt
vasta noloa. Nyt emme voi valmistaa tuota herkkua ollenkaan, ja se
olisi kumminkin ollut niin hauskaa.»
Mary-'Gusta katsoi vielä kerran laatikolla istujaan.
»Juolahti mieleeni», hän sanoi hitaasti, »ettei teidän molempien
tarvitse odottaa, ellette halua. Ehkä neiti Keith voi mennä kertomaan
muille ja herra Smithhän voi odottaa, kunnes saan laatikon auki. Sitten
hän voi tulla luoksenne laiturille.»
Edna epäröi. »Menenkö, Crawford?» hän kysyi.
Hänen toverinsa ei kumminkaan epäröinyt vastatessaan: »Mielestäni on
parasta, että lähdet, Edna. En luullakseni viivy täällä enää pitkääkään
aikaa.»
Neiti Keith kiiruhti pois, ja Mary-'Gusta kiinnitti huomionsa jälleen
jäljelle jääneeseen vieraaseensa.
»Voitte nousta nyt», hän sanoi. »Siitä jää kumminkin hieman jäljelle
kaikissa tapauksissa ja jos kiiruhdatte, ennätätte kyllä rientää kotiin
vaihtamaan vaatteitanne.»
Crawford oli selvästi hyvin hämmästynyt eikä hänen hämmennyksensä
vähentynyt vieläkään, mutta hän nousi kumminkin.
»Silloin — te tiesitte sen?» hän änkytti.
»Tietysti minä tiesin, sillä näinhän teidän istuvan sille. Jos olisin
tiennyt, mitä aioitte tehdä, olisin varoittanut teitä, mutta te teitte
sen niin nopeasti, etten ennättänyt. Repikää nyt pois niin paljon kuin
suinkin.»
Nuorukainen totteli määräystä. »Jääkö siitä paljonkin näkyviin?» hän
kysyi. »En voi nähdä. Onko sitä siellä vielä paljonkin?»
Mary-'Gusta hymyili, koska herra Smithin väänteleminen oli yhtä
kiihkeää kuin hyödytöntäkin. »Kyllä sitä siellä vielä on tarpeeksi»,
hän sanoi vaatimattomasti. »Tässä on ostamanne tavarat. Poistukaa nyt
takaovesta ja sitten eteenpäin kenttien poikki. Lyhin tie kotiinne vie
niiden kautta.»
Herra Smith otti eri ostoksensa, joihin nyt kuului altteekakkua
kuusi purkillista, jotka Mary-'Gusta kaivoi esille myymäpöydän alta.
»Muistaakseni sanoitte näitä vanhentuneiksi», huomautti herra Smith
ihmetellen.
»Sanoin, ettei se ole aivan tuoretta, vaan kyllä se sentään on
tarpeeksi tuoretta aikomaanne tarkoitukseen. Sanoin sen vain senvuoksi,
ettei tuo Keithin tyttö jäisi odottamaan. Otaksuin, että tekin
halusitte samaa.»
»Niin halusinkin, koira vieköön! Senkövuoksi te vain sanoittekin, että
haluatte avata tuon toisen laatikon? Teitte sen siis auttaaksenne
minua?»
»Niin. Älkää nyt enää viivytelkö pitempää aikaa. Teidän on juostava,
kuuletteko? Poistukaa taka-ovesta.»
Crawford meni varastohuoneen ovelle, mutta pysähtyi sinne.
»Kuulkaahan», hän sanoi lämpimästi, »olette menetellyt nyt hyvin
kauniisti, tiedätte kai sen? Ja teitte tämän huolimatta siitä, että
laskin leikkiä kustannuksellanne tullessani tänne. Luullakseni
käyttäydyin kuin mikäkin keltanokka, vai mitä?»
»Kyllä.»
»Sen arvasinkin. Luulin teitä tavalliseksi maalaistytöksi, mutta nyt
sanon, ettei kunnollisempaa tyttöä ole olemassakaan. Teidän sijassanne
olisin käyttäytynyt toisin. Teillä oli siihen tilaisuus ja minulle
olisi tapahtunut vain oikein, jos olisin saanut kärsiä ylimielisyyteni
vuoksi. Pyydän teiltä anteeksi. Teissä ei ole mitään vikaa. Olen
hirveästi pahoillani, että olin sellainen pölkkypää.» Anteeksipyyntö
oli rehellinen ja kunniallinen, koska se sisälsi tunnustuksen.
Mary-'Gusta oli tyytyväinen, mutta hän ei näyttänyt sitä. Herra Smith
oli vedonnut häneen kuin lapseen, eikä hän pitänyt siitä.
»Ellette kiiruhda — ei, ellette juokse kuin mieletön», hän sanoi, »ette
ennätä mennä kotiinne muuttamaan pukuanne ettekä ennätä muiden luokse
veneelle. Ja sitten voi sattua, että joku muukin saa teidät vielä
nähdä. Teidän on nyt parasta lähteä.»
Ja nuorukainen poistui viivyttelemättä enää. Kun Mary-'Gusta katsoi
taka-ovelta, näki hän herra Smithin juoksevan ketojen poikki Keithin
huvilaa kohti. Hän ei puhunut enoilleen mitään koko tapauksesta
heidän palattuaan kauppaan. Hänestä tuntui se kyllä naurettavalta,
mutta hän tiesi Crawford Smithin olevan toista mieltä, ja oli myöskin
varma, ettei salaisuuden ilmitulo tuntunut herra Smithistä ollenkaan
suotavalta.
Seuraavan iltapäivän kuluessa saivat Hamilton ja Kumppanin omistajat
ottaa vastaan vieraan kaupassaan. Shadrach kertoi sitten illalla tuosta
vierailusta Mary-'Gustalle.
»Tuo nuori Smith, joka on vieraisilla Keithien luona, käväisi kaupassa
tänään», sanoi kapteeni. »Hän ei halunnut ostaa mitään, vaan sanoi
tulleensa sinne vain sattumalta. Hän kysyi sinua. En tiennyt hänen
tuntevan sinua, Mary-'Gusta.»
Mary-'Gusta, joka tyhjensi reippaasti illallispöytää, vastasi
kääntämättä päätään. »Hän ja Edna Keith kävivät meillä ostoksilla
eilen.»
»Hän sanoi sen. Hän käski minua kertomaan sinulle, että kaikki on hyvin
ja että hänellä oli hyvin hauskaa huviretkellä. Hän näytti luulevan
sinua hyvin reippaaksi tytöksi. Tiesimme sen jo tietysti entuudestaan,
mutta hän teki kumminkin kauniisti sanoessaan niin. Hän matkustaa
täältä huomenna aamujunassa jonnekin länteen, Nevadaan, jossa hän asuu
isänsä kanssa. Hän kertoi meille, että hänen äitinsä on kuollut. On kai
ikävää elää niin kaukana suolaisen veden rannoilta. Minä en ainakaan
kestäisi sitä, tiedän sen. Tuossa nuorukaisessa oli jotakin muutakin
kummallista. Minusta ja Zoethista tuntuivat nimittäin hänen kasvonsa
hyvin tutuilta. Meistä hän oli jonkun tuntemamme henkilön näköinen,
vaikka emme tietystikään tunne hänen omaisiaan, sillä tuolla Nevadassa
saakka ei meillä ole Smith-nimisiä tuttavia.»
Keskustelu nuoresta Smithistä lopetettiin nyt tähän mutta pari päivää
myöhemmin toi lähetti taloon erään kääryn, joka oli osoitettu: »Neiti
Mary Augusta Lathropille» ja sisälsi viiden naulan painoisen rasian
herkullisia suklaati- ja muita namusia. Rasiaa seurasi kirje, jossa oli:
»Toivoakseni pidätte näistä. Nämä ovat tuoreita, Huylerin apulaiset
vannoivat sen, mutta luullakseni nämä eivät ole kumminkaan niin hyviä
kuin nuo altteekakut, puhumattakaan siitä, että ne olisivat niin
'tuoreita' kuin muudan erityinen henkilö kerran esiintymisessään.
Imeskelkää näitä, olkaa nyt niin kiltti, ja unhoittakaa muu.