Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1922.
Sota on tuottanut niin paljon mullistuksia, että harvat henkilöt
enää muistavat tapauksia, jotka muutama vuosi sitten tunnettiin
d'Hergemontin häväistysjutun nimellä.
Herra Antoine d'Hergemontin, joka on julkaissut arvossapidettyjä
tutkimuksia Bretagnen kivisistä muistomerkeistä, kävellessä
tyttärensä Véroniquen kanssa kerran kesäkuussa vuonna 1902
Boulogne-metsässä Pariisin lähistöllä hyökkäsi neljä miestä
hänen kimppuunsa, ja hän sai kasvoihinsa kepiniskun, joka kaatoi
hänet nurin. Lyhyen kamppailun jälkeen laahattiin Véronique,
kaunis Véronique, kuten häntä ystävätärten kesken nimitettiin,
epätoivoisista ponnistuksistaan huolimatta automobiiliin, jonka tämän
nopean kohtauksen katselijat näkivät katoavan Saint-Cloudiin päin.
Tavallinen naisenryöstö. Seuraavana päivänä saatiin kuulla totuus.
Kreivi Alexis Vorski, nuori puolalainen aatelismies, kovin huono
maineeltaan, mutta komeasti esiintyvä, joka väitti olevansa
kuninkaallista sukuperää, rakasti Véronique d'Hergemontia. Ja
Véronique rakasti häntä. Kun tytön isä oli ajanut pois kreivin,
jopa useat kerrat häntä loukannutkin, oli hän suunnitellut tämän
seikkailun, johon Véroniquella itsellään ei kuitenkaan ollut
pienintäkään osallisuutta.
Julkisesti vannoi Antoine d'Hergemont, joka oli -- eräät julkaistut
kirjeet sitä todistivat -- rajuluontoinen ja umpimielinen mies ja oli
eriskummaisella luonteellaan, raa'alla itsekkäisyydellään ja törkeällä
ahneudellaan saattanut tyttärensä varsin onnettomaksi, kostavansa
mitä leppymättömimmällä tavalla.
Hän antoi suostumuksensa avioliittoon, ja häät vietettiin kaksi
kuukautta myöhemmin Nizzassa. Mutta seuraavana vuonna kuultiin sarja
mieltenkuohua herättäviä uutisia. Pitäen kostolupauksensa d'Hergemont
ryösti vuorostaan tyttärensä ja Vorskin avioliitosta syntyneen pojan
ja otti hänet mukaansa astuessaan Villefranchessa huvipurteen, jonka
oli vastikään ostanut.
Merellä kävi kova aallokko. Pursi upposi Italian rannikon näkyvissä.
Eräs alus korjasi siinä olleet neljä merimiestä. Heidän todistuksensa
mukaan olivat herra d'Hergemont ja lapsi kadonneet kuohuihin.
Kun Véronique oli täten saanut varman tiedon heidän kuolemastaan,
meni hän karmeliittanunnain luostariin.
Niin kerrottiin. Näiden tapahtumien oli määrä neljäntoista vuoden
päästä olla aiheena mitä kauhistuttavimpaan ja kummallisimpaan
seikkailuun, joka on todenperäinen, vaikka jotkut yksityiskohdat
alussa näyttävät hiukan satumaisilta. Mutta sota on tehnyt elämän
ja olosuhteet niin mutkikkaiksi, että sen ulkopuolella sattuvat
tapaukset, kuten ne, joista tässä tarinassa kerromme, lainaavat
suuresta murhenäytelmästä jotakin epäluonnollista, järjetöntä ja
joskus ilmeellistäkin vivahdusta. Tarvitaan totuuden koko häikäisevä
valo antaaksemme näille seikoille todellisuuden leiman, niin että ne
esiintyvät perin yksinkertaisena kokonaisuutena...