Hyvin tietäen, että kirjan sisällys ei parane sen esipuheista, en
kuitenkaan malta lähettää julkisuuteen tätä viidettä sarjaa NAAMIOITA
lausumatta niiden ja samalla koko draamallisen tuotantoni johdosta
paria sanaa.
Näytelmäni eivät ilmesty siinä järjestyksessä, missä niiden oikeastaan
pitäisi ilmestyä, mutta kyllä erään jo aikoja sitten hahmotellun
suunnitelman mukaan, joka niiden kautta vähitellen ja askel askeleelta
toteutumistaan lähestyy. En nimittäin kirjoita näytelmiä vain
näytelmien vuoksi, vaan ajan niiden avulla takaa eräitä taiteellisia
tarkoitusperiä, joista kenties on liian varhaista puhua vielä, mutta
joiden mielestäni pitäisi jo sieltä täältä tähänkin saakka
ilmestyneistä draamallisista kokeistani tarkkaavan lukijan silmään
vilahdella. Tarkoitan: aina suurempaa ja suurempaa tyylittelyä,
tarkoitan aina äärimmäisempää taidekeinojen yksinkertaistuttamista,
teatterin tekemistä jälleen korvalle kauniiksi ja silmälle
koristeelliseksi, näyttämön muodostamista jälleen _runouden_ eikä vain
porvarillisen maun ja kirjallisen käsityön kotisijaksi.
Nämäkin tarkoitusperät muuttuvat kuitenkin vain yhtä moneksi
taidekeinoksi, jos tulee kysymys erään yhä korkeamman päämäärän
saavuttamisesta, josta epäilemättä on vieläkin ennenaikaisempi puhua
kuin edellisistä, mutta jota tässä yhteydessä tahtoisin vain lyhyesti
_pyhäksi draamaksi_ nimittää. Samalla kuin väitän koko nykyaikaisen
draaman kehityksen siihen kärjistyvän, tietysti vain vakavimmissa
eduslajissaan, väitän että meillä suomalaisilla ei ole olemassa vielä
mitään omintakeista draamallista muotoa, mutta että pyrkimykset sen
etsinnässä sattuvat merkillisesti yhteen niiden taiteellisten
virtausten kanssa, joilla muualla maailmassa koetetaan korjata
teatterin nykyistä eittämätöntä rappiotilaa.
Toivoen pian saavani tilaisuuden esittää mielipiteeni näistä asioista
laajemminkin, tahdon vielä edellisen lisäksi huomauttaa, että vain
näiden pyrkimysten ja näiden tarkoitusperien valossa monet ne seikat
myöskin muissa draamallisissa teoksissani, joita lukija--ynnä julkinen
arvostelu--nyt hämmästelee, voivat saada luonnollisen selityksensä.
Samoin että 4-näytöksinen legenda TUOMAS PIISPA on tarkoitettu
muodostamaan keskimmäisen osan trilogiasta LALLI--MAUNU TAVAST ja
vaatii tämän kokonaisuuden tuntemista saadakseen oikeat puitteensa
lukijan mielikuvituksessa.
Julkisen arvostelun nimellä en yllä suinkaan ole tahtonut kunnioittaa
kaikkia niitä kritiikin eunukkeja, joita suomalainen--ja eritoten juuri
»tosisuomalainen»--sanomalehdistö katsoo isänmaalliseksi
velvollisuudekseen joka joulu ja kevät julkisuuteen lähettää. Yhtä
nimettöminä kuin kyvyttöminä, yhtä vailla mitään personallista
taidekäsitystä kuin kirjallista edesvastuuntunnetta, merkitsevät he
meikäläisessä kirjallisessa elämässä niin yksinomaan kielteistä
ilmiötä, että on vaikea sen suhteen sovittaa edes _Faustin_ suuren
suvaitsevaisuuden päästötodistusta: »Täytyy olla olemassa sellaisiakin
lurjuksia!»
Helsingissä 6.9.1909.