LALLI: Taisipa siellä emäntäkin pyörähdellä.
KERTTU: Sinikka siellä enemmän pyöri.--(Tarkoituksella.) Ja olisi
kosijoita ollut vaikka kymmenen joka sormen päässä!
INKO (Sinikalle): Ei vienyt sinua vainolainen?
SINIKKA: Ei.
LALLI (hymähtäen): Eivät näet immestä huolineet.--Hunnullisen ennen
huolivat Ristin miehet.
KERTTU: Sinikka pääsi pakoon.
LALLI: Olisit kaiketi sieltä itsekin päässyt, jos olisi mieli mennä
ollut.
KERTTU: Oli hyvinkin mieli. Mutta kun seisoi siellä niin paljon
rautapukuisia ritareita ja niiden kypärät kiilsivät...
LALLI: Niin sinä niinkuin harakka sitä kohti!
KERTTU (haaveellisesti): Ja papit kulkivat pitkissä paidoissaan, joihin
oli monta kaunista koruommelta kirjaeltu... Ja veisattiin, ja
laulettiin, ja tuprusi suloinen savu sieraimiin, ja se pyhä mies
saarnasi niin kauniisti...
LALLI: Niin sinä töllöttämään niinkuin lehmä uutta konttia!
KERTTU: Ka, kun sen silmät tuikkivat niinkuin kaksi tähteä taivaalla ja
oudot sanat solisivat niinkuin hopeavirta hänen huuliltaan.
(Haaveellisesti.) Ja sen ääni helisi...
LALLI (matkien häntä): Ja sen kieli kilisi ja sen parta järisi!
KERTTU: Ja sitten ne valoivat kylmällä vedellä minut.
LALLI (jupisten): Mahtoivat paremmin valaa.
KERTTU: Ja kasteessa minä sain nimen Kerttu.--(Haaveellisesti.) Mutta
kyllä se oli ihanaa...
INKO (nauraen): Vesi on vanhin voitehista.
LALLI: Kauanko tuo sitten kannantavesi kaivossa pysynee. Mutta kyllä
tuo eukko on ollut siitä asti aivan kuin hassastunut. Eihän se enää
muusta puhuisikaan kuin siitä Ristin miehestä. Unissaankin se...
KERTTU: Ole hupsimatta!
LALLI: ... unissaankin se kääntelee ja vääntelee ja suhkaa ja sopottaa,
niin että luulisi sen tuhannen takkiaista kimpussa olevan. Tokko tuosta
enää kunnon ihmistä tulleekaan!
INKO (on aina välillä kuiskutellut Sinikan kanssa): Onpa siinä ihmistä
tarpeeksi.
LALLI: Eukkoa liiatenkin!
INKO (hymyillen): Näkyy kaivolta kotiin tämän talon emäntä.
KERTTU: Näkyy, kenelle näytetään.
LALLI: Mene sinne! Saat sieltä sanan sanasta ja kaksi paraasta.
KERTTU: Eipä istu nyt tuppisuuna tämänkään talon isäntä. Sanat jokena
juoksevat. Jos rahan jokaiselta saisin, niin enpä pieksäisi tässä
minäkään kieltä penningittä.
LALLI: Pennit sinusta on maksettu ja kalliit lunnaat lunastettu, mutta
niin tuntuvat menneen kuin kankkusen kaivoon nekin rahat.
INKO (nauraen): Vai menivät hukkaan hyvät humalat!
KERTTU: Ainahan reikiä rahalla on. Ja kuka käski sikaa säkissä
ostamaan?
LALLI: Sitä minä olen tässä tuuminutkin, että taitaa pitää käydä
hakemassa uusi kulta sieltä Hämeen puolesta, kun ei tästä entisestä
enää kalua tulle. Vai mitä arvelet, Inko?
KERTTU: Kysy mutkalta, kyllä väärä vastaa!
INKO: Tee parannus, jos katumoiksi käypi!--(Nauraa.) Sitähän se kuuluu
selittävän sekin Ristin mies.
KERTTU: Mitäs Lallille Ristin miehestä puhut?
Kun ei kärsi muita miehiä koko tienoillaan...
LALLI: Häh?
KERTTU: Niin näet on mustasukkainen minusta.
LALLI (jurosti): Ne sukat ovat sinun kutomasi.
KERTTU: Pane ne jalkaasi silloin, kun vasta valheen kengillä kävelet!
INKO (nauraen): Onpa kuin kiskoisit kivestä tuohta, Lalli. Huomaatko
joutuneesi kera naisen naljasille?
LALLI: Kokenut tuonkin tietää.
KERTTU: Vaivainen kaikki kokee! Ota opiksi, Inko!
(Vaitiolo. Inko kuiskuttelee Sinikan kanssa.)
INKO (astuen keskilattialle): Pelottelitte niin pahasti, ettei taida
tohtia tässä nuori mies enää asiaansa ilmoitellakaan.
LALLI: Puhu suusi puhtaaksi vaan!
INKO: Kaikkea kuuluu mies katuvan, vaan ei nuorna naimistansa...
KERTTU: Ethän vain kosioretkillä kulje?
INKO: Ne olisi asiat.
KERTTU: Turhan matkan teit. Sama kuin et olisi tullutkaan.
INKO (loukkaantuneena): Niinkö--?
LALLI: Eukko se on aina niin kiukka kieleltään. Arvellaanhan asiata.
INKO: Aika kuluu arvellessa.--(Lyö pöytään kourallisen koruja, vitjoja,
helmiä ja sormuksia.) Kelpaako kihlat?
LALLI: Miksi eivät kelpaisi?--Hyväthän on lemmen lunnaat Ingolla. Siinä
kullat. Siinä helmet. Katsohan, eukko!
KERTTU: Eivät ne katsomisesta parane. Saat mennä sitä tietä kuin
tulitkin!
INKO: Kyllä mennään. Hyvästi!
LALLI: Ka, ka, eihän sinulla niin kiire liene, ettet lähteä ennätä, Ei
ole hoppu hyväksi.
KERTTU: Ala vaan laputtaa! Monet ovat täältä komeammatkin kosijat
nurpolla nokin lähteneet.
INKO (Painaa lakin päähänsä): Rukkaset sai siis metsämies?
KERTTU: Niissä hän talvella tarkeneekin!
INKO: Kestää kylmän tämä poika.
KERTTU: Saatpa nyt kuitenkin paikata mökönturkin itsellesi.
SINIKKA kuiskaa jotakin hätäisesti äidilleen.
INKO (tulistuneena): En seiso tässä naisten soppityrskynä.
KERTTU: Mieluummin vahinkona loukossa vaaninet?
INKO: Pääsen pihallekin.
KERTTU: Ei kynnys käyden kulune.
INKO (uhaten): Minä menen, mutta minä tulen takaisin.
KERTTU: Vara on vierasta varten, kun mielin kielin tullet.
INKO: Näet kumpaisetkin, kun _ryöstän_ tyttäresi!