KOTIMIES

Kaukana Suomen sydänmaalla, siellä minne vaan kaitaset jalkapolut

ohjaavat, oli pikkunen mökki. Tuuhea kuusimetsä seisoi mökin vieressä

sitä pohjatuulilta varjelemassa, mutta etelän puolella oli aukeata

lammikon rantaan asti. Peltoa oli vähän ja sekin kivikkoa. Laidunta oli

laajalta, mutta mökin ainoa lehmä, Omenankukka, kierteli parhaastaan

vaan mehevillä lammen rannikoilla.

Oli kesäinen aamu. Ilma oli kuultavan kirkas. Luonnossa oli hiljaisuus.

Ei liikahtanut tuuli.

Pikku Johanna istui pirtin kynnyksellä ja katseli pääskysiä, jotka

lentelivät lammen pinnalla kuvaansa katselemassa. Joskus ne suikkasivat

siivillään niin lähelle tyyntä vettä, että aaltoja syntyi. Joskus ne

kohosivat korkealle taivaalle ja ylistivät ääneen kaunista luontoa ja

Jumalan kirkasta päivää.

Pikku Johanna oli kotimiehenä. Isä oli työssä ja äiti oli Samulin

kanssa mennyt taloon kahvia hakemaan. Taloon oli pitkä matka: ensin

metsän läpi, sitte niityn poikki, sitte mäen yli, sitte suon vierustaa,

sitte peltojen poikki -- ja siinä oli talo järven rannalla. Johanna

muisti hyvin koko tien, muisti kivetkin tien varrella ja kaikki hyvät

mustikkamaat. Ja sen talon Johanna muisti: korkean kaivon vintin ja

punaisen kartanon -- ja sen suuren järven siinä vieressä. Johanna oli

monta kertaa ollut isän ja äidin kanssa siellä -- jo silloin, kun ei

Samulia vielä ollut. Nyt oli Samuli äidin mukana ja hän oli kotimiehenä.

Johanna oli jo kuuden vuoden vanha.

Kas, noita pääskysiä. Nyt ne kissaa härnäävät! Kissa kellii pihamaalla

ja pääskyset kieppuvat ilmassa aivan lähellä ja huutavat: jo viep! jo

viep!

Missähän asti äiti nyt lienee? Jokohan on mäen päällä? Onkohan Samuli

yhä äidin sylissä?

"Kiss, kiss, kiss! Tuli tänne, tuli tänne, kiss, kiss, kiss!"

Johanna juoksee kissan luo ja heittäytyy nurmelle sen viereen.

"Kissi, kissi, kissi!"

Kissa puskee häntä kylkeen ja otsaan. Johanna ottaa sitä jalasta. Kissa

sylkäsee ja lähtee laukkaamaan.

Missähän äiti nyt lie? Jokohan on suon reunassa? Onkohan Samulilla

lysti?

Johanna juoksee rantaan. Siellä hauki posahtaa ruohikossa pelosta.

Toisella puolen lampea kilahtelee Omenankukan kello.

"Omenankukka, minkä näköinen se lienee. Isä on sen nähnyt. Se oli

isompi kuin mesikan kukka, sanoi isä. Omenankukka, omenankukka -- kunpa

joskus saisin nähdä omenankukan!"

Johanna kahlaa syvälle veteen. Ranta on liejukkoa. Äiti on kieltänyt

kahlaamasta. "Vielä hukut", on äiti sanonut.

Mitä jos hukkuisi? Äiti silloin itkisi ja isä. Ja mitä sanoisi Jumala?

Jumala varmaan kieltäisi.

Ei Johanna tahdo tehdä Jumalata vastaan. Kotona on nyt Jumala ja

Johanna yksin. Jumala kyllä suojelee.

Äitiäkin Jumala suojelee -- ja isää ja Samulia.

Jokohan äiti on talossa? Saakohan Samuli sokeria emännältä?

Johanna juoksee ylös rannasta; kissa siellä nyt tuvan portaalla

venyttelee. Pääskynen sirkuttaa räystäällä: "minä pesin hansikkaat,

panin saunan lasille kuivaan, sieltä vietiin, varastettiin, itse Kiesus

herra tietää!"

Laulun, pääskysten laulun on äiti Johannalle opettanut. Ja Johanna

kuulee, että ne niin laulavat.

Miksi ne panivat hansikkaansa saunan lasille?

Tuossa mehiläinen keltakukissa pörisee. Kukat taivuttavat päitään sen

painon alla. Prr, prr!

Aurinko paahtaa niin mahdottomasti. Johanna menee saunan kynnykselle,

jossa on varjoa.

Jos äiti kohta tulisi! Jokohan äiti on puhunut emännän kanssa?

Johanna tekee heinästä itselleen sormuksen -- äidilläkin on sormus.

Hän tekee kaksi sormusta, kolme sormusta ja kaikki sormet täyteen

sormuksia. Sitte hän rikkoo ne kaikki.

Jos olisi rikas ja saisi monta sormusta! Silloin Johanna antaisi

Samulillekin yhden -- tai kaksi.

Johanna alkaa hyppiä ilosta. Kolmekin voisi hän Samulille antaa.

Ja sitte hän rakentaisi äidille ja isälle uuden talon ja kirkkorattaat

ja hevosen.

Johannata janottaa. Hän juoksee lähteelle juomaan. Kissa juoksee

jälestä.

"Kissi, kissi, kissi! Tuossa on, juo nyt!"

Kissa pistää turpansa veteen ja päristää, siristää käpäliään ja karkaa

puuhun.

Johanna taputtaa puun runkoa ja häristää kissaa. Sitte lähtee hän

juoksemaan tupaa kohti.

Johannata väsyttää. Kunhan äiti tulisi!

Hän menee tupaan. Tupa on kuuma. Orrella on lehtikerppuja kuivamassa ja

niistä levenee tupaan voimakas kevätmetsän tuoksu.

Johanna katselee ulos ikkunasta. Hän rummuttaa lasiin ja hyräilee

hiljaa. Hänen on äitiä ikävä. Kyyneleet pyrkivät silmiin.

Hän juoksee sänkyyn ja painautuu heinätyynyn sisään. Hänen on niin

lämmin ja ikävä. Hän vaipuu uneen.

Kissa hiipii avonaisesta ovesta sisälle, katselee ympärilleen, hyppää

pöydälle, kävelee penkkiä pitkin, menee sänkyyn, nuuskii Johannata --

ja paneutuu nukkumaan Johannan viereen.

Tuvassa on hiljaista. Seinällä vaan vanha kello raksuttaa.

Ulkona paistaa päivä, kärpäset surisevat ja pääskyset raukeina virsiään

visertelevät.

Lammin rannalta kilahtelee Omenankukan vaskinen kello ja rannan

ruohikossa kalat joskus posahtelevat.

Kuusikko seisoo vakavana taustalla ja metsämökissä on ihanan kesäisen

päivän raukaiseva rauha.

Hopeakauha: Satuja ja kertomuksia · 第 38 / 49 题