Eräs työmies kulki metsäistä tietä pitkin kirves olallaan. Oli
iltahämärä. Kaukaa alkoi kuulua ratasten kolina ja vähän ajan kuluttua
ajoi häntä vastaan nuori talonpoika kauniilla hevosella. Juuri kun
hevonen tuli miehen kohdalle pelästyi se, hyppäsi pystyyn ja työnsi
kärryt tienraviin. Talonpoika putosi kärryistä ja pyörät menivät rikki.
"Olkoon", ajatteli työmies ja aikoi mennä menojaan.
"Auttakaa!" huusi talonpoika.
Työmies riensi heti avuksi. Särkyneet kärryt vedettiin ojasta ja
hevonen sidottiin puuhun kiinni.
"Teillä on kirves", sanoi talonpoika. "Te voitte minua auttaa, jos vaan
tahdotte."
Työmies meni hakkaamaan koivun tienvierestä ja alkoi korjata kärryjä.
Se olikin pian tehty, sillä mies oli taitava.
Kun kärry oli korjattu ja hevonen valjastettu, nousi talonpoika
kärryihin.
"Te olette auttanut minua hädän hetkellä ja minä kiitän teitä! Mutta
minulla ei ole rahaa teille antaa. Ottakaa noita lastuja mukaanne
kotiinne vietäväksi. Se olkoon teidän palkkanne."
Työmies katseli kun talonpoika ajoi tiehensä. Sitte kumartui hän
ottamaan kirvestään, hymyili itsekseen ja pisti taskuunsa pari koivun
lastua lapsilleen vietäväksi.
Kun hän tuli kotiin olivat lapset jo nukkumassa. Hän otti lastut
taskustaan heittääkseen ne pois. Mutta lastut olivatkin kultaa.
Mies heitti kultalastut pirtin penkille ja juoksi metsätielle hakemaan
enempi sinne jääneitä lastuja. Hän kokosi niitä sylillisen. Kun hän toi
ne pirttiinsä, olivat ne vaan tavallisia koivun lastuja.
Mutta ensin tuodut lastut olivat puhtainta kultaa.