Pohjois-Suomessa eli ennen muinoin jättiläinen, jota myös monet
sen ajan ihmiset peikoksi sanoivat. Hän oli hyvä mies, ei tehnyt
kenellekään pahaa vaan eli sovinnossa kaikkien kanssa. Usein istui
hän metsättömillä harjanteilla ja katseli sieltä ihmisten kaskien
sauhuja ja mökkien harjoja. Häntä suuresti hauskutti noiden pikku
olentojen elämä. Ja huvikseen hän niitä katseli, niinkuin me katselemme
muurahaiskekoja.
Jättiläinen oli hirmuisen voimakas. Ei hänen edessään mikään kestänyt.
Hän meni, minne vaan halusi ja teki mitä tahtoi. Hän söi harvoin, mutta
nukkui sitä enempi.
Kerran aamulla kun hän veti nutun päälleen, tunsi hän, että jokin
kangersi niskassa. Hän raappasi niskaansa. Sinne oli nutun vuoriin
tarttunut vanha korpikuusi. -- Kun hän oli kymmenen peninkulmaa
kävellyt, tunsi hän, että kengässä oli jotain, joka painoi varvasta.
Hän veti kengän pois jalastaan ja sieltä putosi lehmän kokoinen kiven
möhkäle.
Mutta ei ole sellaista olentoa, jolla ei olisi kadehtijoita. Jonkun
viisautta kadehditaan, jonkun voimia, jonkun rikkautta, jonkun jotain
muuta hyvää. Jättiläiselläkin oli kadehtijoita. Varsinkin eräs vanha
karjanpaimen kadehti häntä. Yökaudet veisteli hän teräväpäisiä seipäitä
ja iski niitä pystyyn niille paikoin, joista jättiläisen piti kulkea.
Hän toivoi, että ne pistäisivät jättiläiseltä jalkapohjan puhki. Mutta
ne murenivat jättiläisen jalan alla niinkuin poltettu heinä ihmisen
jalan alla murenee.
Kerran kun jättiläinen makasi korkean jyrkänteen juurella, nousi
karjanpaimen jyrkänteelle ja vieritti isoja kiviä jättiläisen silmille.
Jättiläinen heräsi, hieroi silmiänsä ja sanoi: "Mistäs nyt tomua
silmiini lentää!"
Karjanpaimen puhui aina jättiläisestä ja koetti tehdä häntä
naurunalaiseksi. Ihmiset kuuntelivat hänen puhettaan, mutta kukaan ei
sitä mieleensä pannut.
Eräänä aamuna jättiläinen istui murkinata syömään. Hän veti puukkonsa
tupesta ja tuppi putosi maahan. Karjanpaimen oli lähellä ja hän juoksi
heti tuppea katsomaan. Ensin katseli hän päältäpäin, sitte meni hän
sisälle ja käveli aina tupen pohjaan asti.
Mutta jättiläinen huomasi, että hänen tuppensa oli pudonnut. Hän otti
sen ylös ja pani vyölleen. Sitte pisti hän puukkonsa tuppeen.
Se oli karjanpaimenen loppu. -- Mutta jättiläinen eli vielä kauan
aikaa, kunnes viimein kenenkään huomaamatta seudulta katosi. Ei
tiedetä, lieneekö hän kuollut vai lieneekö muuttanut muihin maihin.
Poissa hän vaan nyt on.