Jos osaan lukea ajan merkkejä oikein, elämme keskellä tärkeiden
muutosten aikaa. Ne tapahtuvat ympärillämme hiljaa, tuskin
huomattavasti, mutta kuitenkin taukoamatta. Me opimme vähitellen
yhdistämään syyn ja seurauksen. Suuri osa siitä, mitä nimitämme
työhäiriöiksi -- paljon siitä rauhattomuudesta, mikä havaitaan
horjumattomilta näyttäneissä laitoksissa -- on vain näkyväistä ilmiötä
jostakin uudesta, joka on syntymässä. Yleinen mielipide on muutoksien
alaista, ja meidän tarvitsee itse asiassa vain muuttaa näkökantaamme
tehdäksemme hyvin huonosta järjestelmästä oikein hyvän. Ale olemme
älykkäisyyden hyväksi hävittämässä sitä erikoista avua, jota olemme
ihailleet kovapäisyytenä liikeasioissa, mutta joka itse asiassa
oli vain puupäisyyttä. Me olemme niinikään vapautumassa joutavasta
pehmeästä tunteilemisesta. Me alamme hankkia itsellemme selvemmän
käsityksen realiteeteista ja rupeamme huomaamaan, että meillä on jo
kaikki, mitä tarvitaan täydelliseen elämään, ja että voimme käyttää
näitä mahdollisuuksia paremmin, kun vain teemme itsellemme selväksi,
mitä ne sisältävät ja mitä merkitsevät.
Kaikki, mikä nykyoloissa on väärää -- ja tiedämmehän kaikki, että
paljon on väärää voidaan oikaista, kun siitä saadaan selkeä käsitys.
Me olemme tottuneet niin paljoa tuijottamaan toisiimme, mitä siltä ja
siltä puuttuu, että olemme tehneet persoonalliseksi asiaksi semmoisen,
mikä on liian suurta persoonallisuudelle. Tosin on totta, että
ihmisluonnolla on suuri osansa taloudellisissa ongelmissa. Itsekkäisyys
on realiteetti; eikä ole epäilemistä, etteikö se lyö leimaansa kaikkeen
kilpailevaan toimintaan elämässä. Jos itsekkäisyys olisi vain jonkin
ihmisluokan erikoistunnus, ei siitä olisi varsin vaikea suoriutua.
Mutta se kuuluu ihmisluonteelle, kaikille ja itsekullekin. Myöskin
ahnaus, kateus ja epäluuloisuus ovat realiteetteja.
Mutta mikäli taistelu itse olemassaolosta helpponnee -- ja se on
helpompaa nyt kuin ennen, vaikka epavarmuudentunne on enentynyt --
sikäli on meillä mahdollisuuksia kehittää hienompia viettejämme.
Tähänastinen edistys on tuntuvasti lisännyt elämän mukavuuksia.
Tavallisen amerikkalaisen farmarin talossa on enemmän kalustoa
ja valmistettua tavaraa kuin kokonaisessa afrikkalaisessa
kuningaskunnassa. Tavallisella amerikkalaisella pojalla on useampia
kojeita kuin kokonaisessa eskimoyhteiskunnassa. Keittiön, ruokahuoneen
ja kellarin käyttöaseet saisivat vaateliaimmankin viisisataa vuotta
sitten eläneen mahtimiehen hämmästymään -- elämän välttämättömien
tarve-esineiden lisäytyminen merkitsee vain kohonnutta kehitystasoa.
Yhä vielä me muistutamme intiaania, joka tulee kaupunkiin kaikkine
rahoineen ja ostaa, mitä näkee. Teollisuudessa käytetään vielä
uskomattoman suuret määrät työtä ja ainesta valmistamaan maailmalle
kaikkinaista turhaa kamaa, jota tehdään vain myymistä ja ostetaan vain
omistamista varten jolla ei ole yhtään hyödyllistä tarkoitusta ja
joka lopulta on vain joutavaa romua, niinkuin se alunpitäenkin edusti
hukkaankäytettyä voimaa. Ihmiskunnan sivistynyt osa alkaa kuitenkin
liukua pois joutoleluja tuottavalta asteelta ja teollisuus mukautua
täyttämään maailman todellisia tarpeita. Sentähden voimmekin odottaa
uutta edistystä kohti elämäntasoa, jonka monet jo näkevät kajastavan,
mutta jota nykyoloihin tyytyminen on estänyt meitä saavuttamasta.
Me olemme niinikään vapautumassa aineellisen omistuksen jumaloimisesta.
Rikkaus ei ole enää mikään erikoinen kunnia. Itse asiassa ei enää
yleinen rikastumispyrkimys ole vallitsevana. Ihmiset eivät enää välitä
rahoista rahojen vuoksi, kuten ennen oli laita. Varmaa on, että he
eivät mainittavasti kunnioita rikkautta tai niitä, joilla sitä on.
Se, mitä me kokoamme hyödyttömäksi liikamääräksi, ei olekaan meille
miksikään kunniaksi.
Eikä tarvitse paljonkaan ajatella nähdäkseen, että henkilön
yksilöllisiin ominaisuuksiin nähden suuri rahallinen rikkaus ei
merkitse paljon mitään. Ihmisolento pysyy ihmisolentona, joka elääkseen
tarvitsee saman verran vaatteita, riippumatta siitä, onko hän rikas
tai köyhä. Eikä kukaan voi oleilla useammassa kuin yhdessä huoneessa
kerrallaan.
Mutta jos on johtotähdekseen ottanut yhteishyödytyksen, jos tahtoo
sitä varten toimeenpanna suuria suunnitelmia, joita ei mitenkään voi
toteuttaa muuten kuin suuria varoja käyttämällä, jos koettaa saada
teollisuuden erämaata kukkimaan ja tuntee tämän elämäntehtäväkseen,
niin näkee suurissa rahasummissa samaa mitä maanviljelijä
kylvösiemenessä -- alun uuteen ja runsaampaan satoon, jonka etuja yhtä
vähän kuin auringonsäteitä voi koota itsekkäässä mielessä.
Maailmassa on kahdenlaisia hulluja. Toinen on miljoonanomistaja,
joka luulee rahoja kokoamalla voivansa saada jonkinlaista todellista
valtaa; toinen pennitön yhteiskunnanuudistaja, joka uskoo, että jos
hän vain voisi ottaa rahat yhdeltä luokalta ja antaa ne toiselle, niin
yhteiskunnan epäkohdat oitis korjautuisivat. Molemmat ovat harhatiellä.
Monet nykyajan suurimmista rikkauksienkokoojista eivät ole lisänneet
ihmiskunnan varallisuutta sentinkään arvosta. Lisääkö korttipeluri
maailman rikkautta?
Jos me kaikki ottaisimme osaa tuottavaan työhön luovan voimamme
helpostitunnettavissa rajoissa, niin olisi kysymys vain siitä,
riittäisikö luovaa työtä kaikille ja saisiko kukin, mitä hän tarvitsee.
Todellinen puute elämän välttämättömistä tarpeista -- ei väärä puute,
joka riippuu kilisevien metallikappaleiden puutteesta taskuissamme --
voi riippua vain riittämättömästä tuotannosta, ja tämä vuorostaan on
useimmiten seurauksena riittämättömästä tuntemuksesta siitä, mitä ja
miten on tuotettava.
* * * * *
Tämä asia on alusta alkaen katsottava varmaksi: Maa kykenee tuottamaan
säällisen toimeentulon itsekullekin, ei vain ravintoon, vaan kaikkeen
nähden, mitä tarvitsemme. Sillä kaikki tulee maasta.
Työ, tuotanto, jakelu ja palkkio voidaan järjestää niin, että itsekukin
saa osuutensa tarkoin oikeudenmukaisesti.
Ihmisluonnon vajavaisuuksista huolimatta voi taloudellisen
järjestelmämme järjestää niin, että itsekkäisyydeltä, vaikka sitä ei
kenties voidakaan tyyten poistaa, riistetään valta aikaansaada vakavia
taloudellisia vääryyksiä.
* * * * *
Liike-elämä on helppoa tai kovaa riippuen tuotantoon ja jakeluun
käytetystä taitavuudesta tai sen puutteesta. On luultu, että
liiketoiminta on olemassa voiton tuottamista varten. Tämä ei ole
oikein. Liike-elämä on olemassa yleishyödytystä varten. Se on ammatti
ja sen tulee omaksua tietoinen ammattimoraali, joka tuomitsee jokaisen
yksilön, joka rikkoo sitä vastaan. Liikemaailma tarvitsee enemmän
todellista ammattihenkeä. Se pyrkii ammattirehellisyyteen uljaasta
ylpeydestä, ei pakosta. Ammattihenki huomaa omat rikkomuksensa ja
rankaisee ne. On tuleva aika, jolloin liike-elämä on moraalisesti
puhdasta. Konetta, joka seisahtuu kesken käyntiä, pidetään viallisena
ja vika on etsittävä siitä. Ruumis, joka äkkiä sairastuu, on sairas ja
tauti on etsittävä siitä. Niin on liike-elämänkin laita. Sen virheet,
joista monet johtuvat yksinomaan liike-elämän moraalisesta tilasta,
ehkäisevät sen menestystä, tekevät sen kesken kaikkea sairaaksi. On
tuleva aika, jolloin moraalin lait yleisesti tunnustetaan liike-elämän
perustaksi. Ja kun niin tapahtuu, tullaan liiketointa -- valmistusta ja
myyntiä -- pitämään vankimpana ja hyödyllisimpänä kaikista ammateista.
* * * * *
Kaikki, mitä Ford-laitokset ovat tehneet -- kaikki mitä minä
olen voinut toimittaa -- pyrkii olemaan todistuksena siitä, että
yleishyödytys käy ennen voittoa ja että senlaatuinen liiketoiminta,
joka jo olemassaolollaan tekee maailman paremmaksi, on jalo ammatti.
Minulle on usein sanottu, että meidän yrityksemme huomattava
edistyminen -- en tahdo käyttää sanaa "menestys", koska se oikeastaan
tietää hautakirjoitusta ja me olemme vasta alussa -- on riippunut
jonkinlaisesta sattumasta; ja että meidän käyttämämme menetelmät,
vaikka ne ovat tavallansa hyviä, soveltuvat vain meidän erikoisten
tuotteittemme valmistukseen eivätkä lainkaan kävisi laatuun muilla
liikealoilla tai ylimalkaan muihin tuotteisiin nähden eikä muissa
oloissa kuin meidän.
Oli aika, jolloin pidettiin selvänä, että meidän teoriamme ja
menetelmämme olivat pohjaltaan epäterveitä. Se riippui siitä, että
niitä ei ymmärretty. Tapausten kulku on vaientanut nämä arvostelut.
Mutta semmoista käsitystä on vielä olemassa, että mikään muu yritys
ei voisi aikaansaada sitä, mitä me olemme tehneet, että meitä
on kosketettu jollakin taikasauvalla, että emme me eikä kukaan
muukaan voisi valmistaa kenkiä, lakkeja, ompelukoneita tai kelloja,
kirjoituskoneita tai mitään muita tarve-esineitä sillä tavoin kuin
valmistamme automobiileja ja moottoriauroja. Arvellaan, että jos
vain antautuisimme jollekin sellaiselle alalle, huomaisimme hyvinkin
pian erehdyksemme. Minä en tätä ollenkaan usko. Ei mitään ole meille
tipahtanut ilmasta. Sen lienevät edelliset sivut osoittaneet. Meillä
ei ole mitään, mitä ei kenellä tahansa toisellakin saattaisi olla.
Meillä ei ole ollut sen parempaa onnea kuin mikä seuraa jokaista, joka
panee parhaansa työnsä suoritukseen. Meidän alkaessamme ei olosuhteissa
ollut mitään, jota olisi voinut sanoa "suotuisaksi". Me aloimme melkein
tyhjin käsin. Mitä meillä on, sen me ansaitsimme, ja me ansaitsimme
sen herpoumattomalla työllä ja lujalla uskolla periaatteeseemme.
Me muutimme ylellisyystavaran tarvetavaraksi yksinkertaisesti ja
avoimesti. Kun aloimme valmistaa nykyisiä autojamme, oli maassa vähän
hyviä teitä, bensiininsaanti oli niukkaa ja yleisöön oli lujasti
juurtunut se usko, että automobiili oli parhaasta päästä rikkaiden
lelu. Meidän ainoa etumme oli, että meillä ei ollut edeltäjiä ammatissa.
Me aloimme valmistuksen oman katsantokantamme mukaisesti -- joka
siihen aikaan oli liike-elämässä tuntematon. Uutta pidetään aina
ihmeellisenä ja jotkut meistä ovat senluonteisia, ettemme koskaan
voi vapautua ajatuksesta, että uusi on ihmeellistä, ellei suorastaan
mieletöntä. Meidän aatteittemme mekaanista muovailua muutetaan
alituisesti. Me löydämme lakkaamatta uusia ja parempia menetelmiä
niiden toteuttamiseksi, mutta meidän ei ole milloinkaan tarvinnut
muuttaa itse periaatteita, enkä voi ajatella, että niitä milloinkaan
tulee tarpeelliseksi muuttaakaan, sillä minä pidän niitä ehdottomasti
yleispätevinä ja uskon niiden täytyvän aikaansaada parempaa ja
sisällysrikkaampaa elämää kaikille.
Ellen uskoisi tätä, niin en jatkaisi työtäni -- sillä siitä kertyvillä
rahoilla ei ole minulle oleellista merkitystä. Rahat ovat hyödyllisiä
vain sikäli kuin ne käytännöllisin esimerkein pannaan viemään
eteenpäin sitä periaatetta, että liiketoiminta on oikeutettua vain
mikäli se on palvelevaa, ja että sen aina tulee antaa yhteiskunnalle
enemmän kuin se siltä ottaa, ja että sellaista liikettä ei saa
olla, joka ei tuota etua jokaiselle. Minä olen todistanut tämän
automobiili- ja moottoriaurateollisuudellani. Minulla on aikomus
osoittaa se rautateillä ja muilla yleishyödyllisillä yrityksillä -- ei
omakohtaiseksi tyydytyksekseni eikä niiden rahojen vuoksi, mitä siitä
kertyy. (On yksinkertaisesti mahdotonta näitä periaatteita noudattaessa
olla ansaitsematta paljoa enemmän kuin jos pelkästään rahan ansio olisi
päätarkoituksena.) Minä haluan todistaa tämän siten, että ihan kaikki
meistä voivat saada enemmän ja kaikki voivat elää parempaa elämää sen
kautta, että se hyöty enenee, johon kaiken liikkeen tulee pyrkiä.
Köyhyyttä ei voida poistaa lakisäännöksillä, vaan ainoastaan kovalla ja
järkiperäisellä työllä. Me muodostamme itse asiassa koelaitoksen, jonka
tarkoituksena on todistaa, että periaatteemme on oikea. Että me samalla
ansaitsemme rahaakin liikeyrityksellämme, se vain todistaa meidän
olevan oikeassa, sillä se on senlaatuinen todistuskappale, joka tehoaa
tarpeeksi ilman sanojakin.
Ensimmäisessä luvussa esitin tämän katsomuksemme uskontunnustuksena.
Sallikaa minun tässä toistaa se sen työn valossa, joka on suoritettu
sen mukaisesti, sillä sehän kuitenkin on kaiken työmme perustana.
1) Ei pidä olla huolissaan tulevaisuudesta eikä liioin kunnioittaa
menneisyyttä. Joka pelkää tulevaisuutta, joka varoo epäonnistumista,
hän rajoittaa liikuntokykyänsä. Epäonnistuminenhan sisältää vain
mahdollisuuden aloittaa uudestaan ja älykkäämmin. Rehellisessä
epäonnistumisessa ei ole mitään alentavaa, mutta tulevaisuuden
pelkääminen alentaa arvoamme. Menneisyys taas on hyödyllistä
ainoastaan, mikäli se viittoo teitä ja keinoja edistykselle.
2) Älköön ajateltako kilpailua. Se, joka tekee asian parhaiten, saakoon
sen suorittaa. On rikollista yrittää anastaa toisen tuotantoalaa --
rikollista, koska siten omakohtaisen voiton vuoksi yritetään painaa
kanssaihmisten elinehtoja, hallita vallan eikä älyn nojalla.
3) Asetettakoon yleishyödytys voiton edelle. Ilman voittoa ei liikettä
tosin voi ylläpitää. Voiton saaminen ei sinänsä sisällä mitään
vääryyttä. Hyvinhoidettu liiketoimi tuottaa ehdottomasti voittoa, mutta
voiton täytyy välttämättömästi tulla korvauksena hyvin suoritetusta
yleishyödytyksestä. Voitto ei voi olla yleishyödytyksen perusta; sen
täytyy olla sen tulos.
4) Liiketoiminta ei ole halvalla-ostamista ja kalliillamyymistä. Se
sisältää sen, että aines hankitaan kohtuulliseen hintaan ja että tämä
aines muodostetaan käyttökelpoiseksi tuotteeksi mahdollisimman pienillä
lisäyksillä kustannuksiin ja jaetaan se kuluttajille. Peli, keinottelu
y.m.s. pyrkii vain ehkäisemään tätä kulkua.
* * * * *
Tuotanto on välttämätön, mutta enimmän merkitsee sitä johtava henki.
Todella hyödyllinen tuotanto onkin välttämätön seuraus pyrkimyksestä
olla todelliseksi hyödyksi. Ne monet erilaiset, läpeensä keinotekoiset
säännöt, joita raha- ja teollisuustoiminnalle on laadittu ja joita
pidetään "lakeina", joutuvat niin usein ristiriitaan keskenänsä, että
voi pitää todistettuna, että ne eivät edes ole hyviä arvailujakaan.
Kaiken terveen taloudellisen ajattelemisen perustana on maa ja sen
tuotteet. Yleishyödytyksen korkein muoto on maan kaikkinaisen tuotannon
tekeminen kyllin suureksi ja pysyväksi, jotta se voi kelvata perustaksi
todelliselle elämälle -- sille elämälle, joka on enemmän kuin syömistä
ja nukkumista. Tämä on taloudellisen järjestelmän todellinen perusta.
Tuottaa me voimme -- tuotantoprobleemi on loistavasti ratkaistu.
Me valmistamme lukemattomia tavaralajeja miljoonin kappalein.
Elämän aineellisesta puolesta on erinomaisen hyvin huoli pidetty.
Keksintöjä ja uusia menetelmiä on korjattu talteen yllinkyllin ja ne
odottavat vain käytäntöönpanoa tehdäkseen elämän fyysillisen puolen
melkein niin täydelliseksi kuin tuhatvuotisen valtakunnan unelmissa
häämöttelee. Mutta me olemme liiaksi takertuneet siihen, missä me
parhaillaan puuhailemme -- me emme ajattele tarpeeksi sitä, minkä
vuoksi me oikeastaan sitä teemme. Koko kilpailujärjestelmämme, kaikki
luomisilmiömme, koko sisäinen voimamme näyttää keskittyvän aineelliseen
tuotantoon ja sen sivutuotteisiin, menestykseen ja rikkauteen.
Niinpä on esim. sellainen tunne vallalla, että yhden henkilön
tai ryhmän etu on saatavissa toisten henkilöiden tai ryhmien
kustannuksella. Toisen nujertamisesta ei kuitenkaan voiteta
mitään. Jos maanviljelysjärjestön onnistuisi musertaa teollisuus,
muuttuisiko maanviljelijäin asema siitä paremmaksi? Jos
teollisuudenharjoittajayhtymäin onnistuisi murskata maanviljelijät,
olisiko siitä hyötyä teollisuusmiehille? Voisiko kapitaali voittaa
mitään työmiesten kukistamisesta, tai työmiehet kapitaalin
kukistamisesta? Tai voittaako liikemies mitään kilpailijansa
kukistamisesta? Ei -- ei mikään hävittävä kilpailu voi hyödyttää
ketään. Se kilpailun laji, jonka tuloksena on monien häviö ja
harvojen häikäilemätön herruus, on poistettava. Sillä sellaiselta
hävittävältä kilpailulta puuttuu ne ominaisuudet, joista edistys
riippuu. Edistys syntyy jaloja muotoja noudattavasta kilpailusta.
Huono kilpailu on mieskohtaista. Se tavoittaa jonkin yksilön tai
ryhmän koroittamista. Se on jonkinlaista sodankäyntiä. Sitä kannustaa
halu painaa joku toinen polvilleen. Se on tykkänään itsekästä. Toisin
sanoen, sen vaikuttimena ei ole ylpeys tuotteesta eikä myöskään halu
olla etevin yhteishyödytyksen alalla eikä terve kunnianhimo järkevien
tuotantomenetelmien suorittamisessa. Sen vaikuttimena on yksinomaan
toisen syrjään tunkeminen ja markkinain monopolisointi rahallisen
voiton vuoksi. Kun tämä pyrkimys on saavutettu, on seurauksena aina
tavaran laadun huononeminen.
* * * * *
Vapautuessamme pikkumaisesta, hävittävästä kilpailusta vapaudumme
samalla monesta harhamielteestä. Me olemme liian lujasti piintyneet
vanhoihin menetelmiin ja yksipuolisuuteen. Me tarvitsemme enemmän
liikkuvaisuutta. Me olemme tottuneet käyttämään määrättyjä seikkoja
määrätyllä tavalla, olemme lähettäneet erinäisiä tavaroita vain yhtä
kanavaa myöten, ja jos se käy ahtaaksi tai tukkeutuu, pysähtyy liikekin
ja kaikki ahdingon ikävät seuraukset tulevat näkyviin. Ottakaamme
esimerkiksi maissin viljelys. Monia miljoonia busheleita [Bushel,
kuivien aineiden mittayksikkö, = Yhdysvalloissa 35.24 l, Englanissa
36.35 l. -- Suom.] kasataan Yhdysvaltoihin ilman mitään nähtävää
myyntimahdollisuutta. Jonkun verran maissia käytetään ihmisten ja
eläinten ravinnoksi, mutta vain pieni osa. Ennen juovutusjuomain
kieltoa käytettiin osa maissia paloviinan valmistukseen, mikä ei
juuri ollut erikoisen hyvä käytäntö hyvälle maissille. Mutta monia
vuosia kulutettiin maissia ainoastaan näitä kahta kanavaa myöten, ja
kun toinen niistä tukittiin, alkoivat viljavarastot kasvaa uhkaavan
suuriksi. Rahanniukkuus ehkäisee tavallisesti varastoja liikkumasta,
mutta vaikka rahaa olisi runsaastikin, olisi meidän mahdoton käyttää
kaikkia elintarpeita, joita meillä joskus on varastossa.
Jos elintarpeita kertyy liian runsaasti, jotta ne voitaisiin käyttää
ravinnoksi, niin miksi ei koeteta etsiä niille muuta käytäntöä? Miksikä
käyttää maissia vain sikaloissa ja polttimoissa? Miksi ruveta kädet
ristissä ruikuttamaan maissimarkkinoita kohdannutta onnettomuutta? Eikö
silavan ja alkoholin tuotannon ohella ole tarjona mitään käytäntöä? On
varmasti. Maissille pitäisi löytyä niin monta käytäntöä, ettei sitä
riittäisikään muuhun kuin ainoastaan todella tärkeisiin tarpeisiin.
Pitäisi aina olla riittävästi auki vientikanavia, jotta maissia
voitaisiin käyttää heittämättä sitä hukkaan.
Yhteen aikaan käyttivät maanviljelijät maissia polttoaineeksi --
oli runsaasti maissia ja niukasti kivihiiliä. Se oli törkeä tapa
hävittää maissia, mutta siinä oli hyvän aatteen ydin. Maississa on
polttoainearvoa, siitä voidaan saada öljyä ja moottorispriitä, ja on
jo aika, että joku aukaisee tämän uuden mahdollisuuden, jotta suuret
maissivarastot pääsevät liikkeelle.
Miksikä pitää jousessa vain yhtä jännettä? Miksi ei kahta? Jos toinen
katkeaa, on toinen jäljellä. Jos sianhoitomahdollisuudet huononevat,
niin miksei maanviljelijä muuta maissia traktorin käyttöaineeksi?
Me tarvitsemme laajempaa liikuntotilaa kaikilla aloilla.
Kaksoisraidejärjestelmän aikaansaaminen kaikkialle ei olisi mikään
kehno aate. Meillä on yksiraiteinen rahajärjestelmä. Se on aivan
erinomainen järjestelmä rahanomistajille. Se on mainio niille, jotka
kokoavat korkoja, luottoa vallitseville rahamiehille, jotka suorastaan
omistavat sen tavaran, jota sanotaan rahaksi, ja sen koneiston, jonka
avulla rahoja tuotetaan ja käytetään. Mutta n.s. "huonoina aikoina"
on yleisö alkanut havaita, että järjestelmä onkin huono, se kun
tukkii väylän ja seisauttaa liikenteen. Jos rikkausharrastusten tulee
saada nauttia erikoista suojelusta, niin pitäisi tavallisten ihmisten
myöskin päästä sitä nauttimaan. Myynnin, käytön ja rahajärjestelyn
mahdollisuuksien moninaisuus on varmin turva, mitä voimme saada
odottamattomia tapahtumia vastaan taloudellisella alalla.
Samoin on työn laita. Pitäisi tosiaankin olla lentäviä joukkoja
nuoria miehiä, jotka voisivat rientää avuksi, kun vaara on sattunut
elopelloilla, kaivoksissa, tehtaissa tai rautateillä. Jos tuli uhkaa
sammua sadoissa teollisuuslaitoksissa hiilenpuutteen vuoksi, jos
miljoonia ihmisiä uhkaa työttömyys, niin luulisi olevan kannattavaa
ja oikeaa inhimillisyyttä, että riittävä määrä miehiä suorittaisi
vapaaehtoista palvelusta kaivoksissa ja rautateillä. Meillä tulee
aina olemaan tehtävää tässä maailmassa ja me yksin kykenemme sen
tekemään. Koko maailma ei voi olla hiljaa, vaikka tehtailijan kannalta
ei olisikaan "mitään tekemistä". Sillä tai tällä kohtaa saattaa työtä
puuttua, mutta kokonaisuutena katsoen on maailmassa aina jotakin
tekemistä. Tämän tosiasian pitäisi pakottaa meidät järjestäytymään
sillä tavoin että se, mitä on tehtävää, tulee tehdyksi ja työttömyys
supistetuksi mahdollisimman vähäiseksi.
* * * * *
Kaikki edistys alkaa pienessä mittakaavassa ja yhden yksilön toimesta.
Joukko ei milloinkaan voi olla enempää kuin yksilöiden summa. Menestys
alkaa ihmisestä itsestään, kun hän puolinaisen harrastuksen kannalta
edistyy määrätietoisuuteen, epäröinnistä päättäväisyyteen pyrinnössä,
epäkypsyydestä arvostelun kypsyyteen, oppipojan asteelta mestariksi,
työnhosujan tasolta työmieheksi, joka löytää työstä todellista iloa,
silmäinpalvelijasta mieheksi, jolle hänen työnsä voidaan uskoa ilman
valvontaa ja ilman kehoittelua -- niin, silloin edistyy maailma.
Eteenpäinmeno ei ole suinkaan helppoa. Me elämme mukavuuden aikaa,
jolloin ihmisille uskotellaan, että kaiken pitää käydä helposti. Mutta
työ, joka todella merkitsee jotakin, ei koskaan tule olemaan helppoa.
Ja jota korkeammalle nousemme edesvastuun asteikossa, sitä vaikeammaksi
käy tehtävä. Lepo on tietenkin oikeutettua. Jokaisen, joka tekee työtä,
tulee saada tarpeekseen levätä. Miehellä, joka tekee kovaa työtä, pitää
olla mukava levähdyspaikkansa lieden luona ja viihtyisä ympäristö.
Siihen hänellä on oikeus. Mutta kukaan en ansaitse lepoa ennen kuin on
työnsä tehnyt. Pehmoista mukavuutta ei koskaan voi yhdistää työhön.
Muutamanlainen työ on tarpeettoman kovaa. Oikealla liikkeenhoidolla
sitä voi helpottaa. On tehtävä mikä suinkin voidaan, jotta työmiehelle
valmistetaan tilaisuus suorittaa hyvä päivätyö. Ei sovi vaatia lihaa
ja verta kantamaan taakkoja, joita vain teräs voi kantaa. Mutta
parhaitenkin tehtäessä on työ kuitenkin työtä, ja jokainen, joka
todella koettaa suorittaa käsilläolevan työnsä parhaansa mukaan, tuntee
myöskin, että se on työtä.
Valinnasta ei voi olla puhettakaan. Annettu tehtävä voi olla odotettua
vähäisempi. Miehen todellinen työ ei ole aina sellaista, mitä hän
itse olisi halunnut tehdä. Miehen todellinen työ on se, mitä hänet on
valittu tekemään. Nykyään on enemmän palvelustoimia kuin vastaisuudessa
tulee olemaan laita, ja niin kauan kuin semmoisia toimia on, täytyy
jonkun ne tehdä. Mutta ei ole mitään aihetta, minkä vuoksi ihmisen
tulisi kärsiä siitä, että hänen työnsä on palvelijan työtä. Sellaisesta
työstä voidaan sanoa, mitä useista n.s. vastuunalaisemmista tehtävistä
ei saata sanoa: se on hyödyllistä, kunniallista ja kunnioitettavaa.
Aika on poistaa työstä suoranainen raadanta. Ihmiset eivät vastusta
työtä, vaan kovaa, raskasta raatamista. Sellainen täytyy poistaa,
missä sitä vain on. Me emme pääse täysin sivistyneiksi, ennenkuin
poistamme polkurattaan jokapäiväisestä työstä. [Ennen vanhaan saivat
rangaistusvangit tuottaa käyttövoimaa polkemalla samanlaista ratasta,
jonka näkee lasten oravahäkeissä. -- Suom.] Keksinnöt ovat sen osaksi
jo poistaneet. Meidän on sangen monessa suhteessa onnistunut kirvoittaa
ihmisen niskoilta raskas ja rasittava työ, joka ennen tyhjensi hänen
voimansa, mutta vaikka olemme keventäneet raskasta työtä, emme ole
kuitenkaan saaneet poistetuksi sen yksitoikkoisuutta. Se on toinen
meitä odottava urakka, ja pyrkiessämme sitä suorittamaan keksimme
epäilemättä paljon muutakin järjestelmässämme muutettavaa.
* * * * *
Työmahdollisuudet ovat nyt suuremmat kuin milloinkaan ennen.
Edistysmahdollisuudet niinikään. Nuori mies, joka nyt astuu
teollisuuden palvelukseen, joutuu aivan toiseen järjestelmään kuin
se, joka viisikolmatta vuotta sitten aloitti uransa. Järjestelmä
on käynyt kiinteämmäksi, siinä on vähemmän leikin ja hankauksen
tilaa; yhä vähemmän asioita jätetään yksilön mielivallan alaiseksi;
nykyinen työmies huomaa olevansa osa järjestössä, joka näköjään jättää
hänelle hyvin vähän aloitemahdollisuuksia. Mutta kuitenkaan ei ole
totta, että "työmiehet ovat pelkkiä koneita". Ei ole totta, että
edistysmahdollisuudet ovat hukkuneet järjestöön. Nuori mies, joka
tahtoo vapautua näistä mielikuvista ja katsoa järjestelmää sellaisena
kuin se on, havaitsee että se, mitä hän piti esteenä, itse asiassa on
hänelle apu ja tuki.
Tehdasjärjestö ei ole taitavuuden kehittymisen ehkäisykeino, vaan keino
tuhlauksen ja taitamattomuudesta johtuvien tappioiden supistamiseksi.
Se ei estä eteenpäinpyrkivää ja selvänäköistä ihmistä tekemästä
parastaan, vaan se estää huolimattomia ihmisiä tekemästä pahintaan.
Asiahan on niin, että jos laiskuudelle, välinpitämättömyydelle
velttoudelle ja haluttomuudelle annetaan väljää tilaa, niin joutuvat
kaikki siitä kärsimään. Tehdas ei voi silloin kukoistaa eikä niin
ollen myöskään maksaa palkkoja, joilla voisi elää. Kun järjestely
pakoittaa huolimattomat ihmiset hoitamaan tehtäväänsä paremmin kuin he
luonnostaan tekisivät, niin tapahtuu se heidän omaksi edukseen -- he
suoriutuvat paremmin ruumiillisesti, henkisesti ja taloudellisesti.
Mitä palkkoja pystyisimme maksamaan, jos antaisimme sellaisen väen
noudattaa omia menetelmiään ja omaa työtapaansa?
Jos teollisesta järjestelmästä, joka nosti keskinkertaisuuden
korkeammalle tasolle, olisi seurauksena myöskin taitavuuden
pidättäminen alemmalla tasolla, olisi se tosiaan sangen huono
järjestelmä. Mutta täydelliseenkin järjestelmään tarvitaan taitavia
ihmisiä sitä vireilläpitämään. Ei mikään järjestelmä kykene itse
käyttämään itseänsä, ja nykyinen järjestelmä vaatii käyttöönsä enemmän
älyä kuin entinen. Meidän päivinämme vaaditaan enemmän älyä kuin
koskaan ennen, vaikka sitä ehkä ei tarvita samoilla paikoilla kuin
ennen. Sen laita on aivan sama kuin voiman laita: ennen käytettiin
jokaista konetta jalkavoimalla; se voima oli aivan koneen ääressä,
mutta nykyään olemme siirtäneet voiman kauemmaksi -- keskittäneet sen
voima-asemalle. Samalla tavoin me olemme myöskin tehneet henkisen
kyvyn korkeimmalle tyypille tarpeettomaksi ottaa vierestä osaa tehtaan
jokaiseen eri toimitukseen. Paremmat aivot ovat keskitetyt henkiselle
voima-asemalle.
Jokainen kasvava yritys luo samalla aivan luonnostaan uusia työpaikkoja
taitaville ihmisille. Se ei merkitse, että uusia mahdollisuuksia
syntyy joka päivä tai ryhmittäin. Ei suinkaan. Ne syntyvät vain
kovan työn jälkeen. Se, joka kestää totunnan otteen ja kuitenkin
pysyy valppaana ja kerkeänä, nousee lopulta johtoon. Liike-elämässä
ei etsitä hemaisevan loistavaa lahjakkuutta, vaan tervettä, lujaa
luotettavuutta. Suurten yritysten täytyy pakostakin liikkua hitaasti
ja varovasti. Nuori kunnianhimoinen mies ei saa olla liian kärkäs
ylenemistoiveissaan, vaan hänen tulee asettaa olonsa "pitkän päälle".
* * * * *
Meidän ympärillämme on hyvin paljon sellaista, mikä tulee muuttumaan.
Me saamme oppia luonnon isänniksi pikemminkin kuin sen palvelijoiksi.
Mutta niin suureksi kuin taitoamme kuvittelemmekin, olemme edelleen
suuressa määrässä riippuvaiset luonnon apulähteistä emmekä usko
niiden ehtyvän. Me murramme kivihiiliä ja malmia ja kaadamme puita.
Me käytämme hiilet ja malmin ja sitten ne ovat poissa; puita ei voida
korvata yhdessä ihmisiässä. Mutta tulee aika, jolloin me sidomme
ympärillämme olevan lämmön olematta enää riippuvaisia hiilistä -- jo
nyt me luomme lämpöä sähköllä, jota synnytämme vesivoimalla. Tätä
menettelyä tulemme parantamaan. Kemian edistyessä voidaan epäilemättä
keksiä menetelmä, jonka avulla kasveista voidaan saada kestävämpää
ainetta kuin metallit -- mehän olemme tuskin vielä edes kajonneetkaan
puuvillan käyttöön. Me pystymme ehkä luomaan parempata puuta kuin mitä
luonnossa kasvaa. Todellisen yleishyödytyksen henki on saava sen meille
aikaan. Meidän on vain itsekunkin rehellisesti tehtävä, mikä on annettu
meidän osaksemme.
* * * * *
Kaikki on mahdollista... "Usko on vahva uskallus niihin, joita
toivotaan, eikä näkymättömistä epäile."