Tehdasliikkeen päätarkoitus on tuottaminen, ja jos se aina pidetään
mielessä, on raha-asioilla toisarvoinen merkitys ja oikeastaan
tekemistä vain kirjanpidon kanssa. Minun omat finanssitoimeni ovat
olleet mitä yksinkertaisinta laatua. Minä aloitin alusta alkaen
periaatteella ostaa ja myydä käteisellä, minulla oli aina riittävästi
puhdasta rahaa käsillä, kun käytin oitis liikkeeseen ne ansiot,
jotka sain kassa-alennuksista ja pankkitilieni koroista. Minä pidän
pankkeja pääasiallisesti paikkana, jossa on turvallista ja mukavaa
säilyttää rahojansa. Ne minuutit, jotka kulutamme kilpailijaimme
asioihin, menevät hukkaan meiltä itseltämme, ja se aika, jonka
uhraamme kehittääksemme itseämme finanssimiehiksi, menee hukkaan
meidän tuotannoltamme. Liikkeen raha-asiat on tehtaan itsensä eikä
pankin järjestettävä. Sillä en tahdo sanoa, etteikö liikemiehellä tule
olla jotakin tietoa finanssioloista, mutta hän menestyy paremmin, jos
tietää niistä liian vähänkuin liian paljon, sillä jos hänestä tulee
"asiantuntija" tällä alalla, niin hän joutuu lainailemaan rahoja sen
sijaan että ansaitsee niitä, sitten lainaa hän lisää maksaakseen
edellisen lainansa ja muuttuu vekselien ja velkakirjojen temppuilijaksi.
Jos hän on todellinen ammattimies finanssitemppuilun alalla, voi hän
tällä tavoin pitää asioitaan käynnissä sangen kauan, mutta joskus hän
sitten tekee hairahduksen ja kaikki lusahtaa lysyyn. Ei pidä sekoittaa
tehdasliikettä pankkiasioihin; liian monet liikemiehet näyttävät
sekaantuvan pankkiasioihin ja päinvastoin. On olemassa taipumusta
kääntää nurin sekä liike-elämän että pankkilaitoksen todelliset
tarkoitusperät, ja se vahingoittaa molempia. Rahojen täytyy tulla
tehtaasta eikä pankista, ja minä olen havainnut, että tehdas vastaa
kaikkia siihen pantavia vaatimuksia. Kerran, kun yhtiömme luultiin
olevan suuressa rahantarpeessa, saattoi tehdas vaadittaessa antaa
lainaksi suuremman summan kuin mikään pankki tässä maassa olisi kyennyt
lainaamaan.
Minun kosketukseni finanssimaailman kanssa ovat enimmäkseen olleet
kieltoja ja epäyksiä. Muutamia vuosia sitten täytyi minun julistaa
perättömäksi, että Standard Oil-yhtiö muka omisti Ford-yhtiön, ja
mukavuuden vuoksi mainitsin samalla, että me emme olleet kytketyt
mihinkään muuhunkaan toiminimeen ja että meillä ei ollut aikomusta
kaupata autoja postijälkivaatimuksella. Toissa vuonna kierteli
maailmalle mieluinen huhu, että me olimme rahoja etsimässä Wall
Streetin varrelta. [Wall Street on se katu, jonka varrella New Yorkin
enimmät pankit, pörssit ja muut rahaliikkeet ovat ja josta maailman
raha-asiat hallitaan. -- Suom.] Sitä en huolinut edes oikaista, sillä
on mahdotonta ehtiä oikomaan kaikkea. Sen sijaan näytin, ettemme
laisinkaan olleet rahan puutteessa, enkä ole sittemmin kuullutkaan,
että meidän raha-asiamme järjestettäisiin Wall Streetiltä käsin.
Minulla ei ole mitään rahojen lainaamista eikä pankkimiehiä vastaan;
minä vain en tahdo, että lainatuilla rahoilla korvataan työtä. Ja
sellaiset pankkimiehet, jotka pitävät jotain liikettä paloiteltavana
hedelmänä, ovat minulle vastenmielisiä. Rahain, lainauksen ja
rahainhoidon tulee säilyttää oikeat paikkansa, mutta jotta se olisi
mahdollista, on tarkoin harkittava, mihin tarkoitukseen rahoja
tarvitaan ja miten ne voidaan maksaa takaisin.
Raha on ainoastaan työase liikeyrityksessä, yksi koneiston osa. Jos
asioissa on jotakin vikaa, niin parannuskeino ei ole raha, vaan sitä on
etsittävä perusteellisemmassa harkinnassa ja järkevässä rohkeudessa.
Liike, joka hoitaa huonosti mitä sillä on, tulee hoitamaan huonosti
senkin, mitä se saa. Pääasia on paremman järjestelyn aikaansaanti. Jos
se onnistuu, niin tuottaa liike itse rahaa, aivan niinkuin parantunut
ihminen luo ruumiissaan uutta ja tervettä verta.
Lainaaminen voi helposti tulla puolustukseksi haluttomuudelle
tunkeutua vaikeuksien ytimeen, samoin kuin se voi kannattaa laiskuutta
ja typerää kopeutta. Muutamat liikemiehet ovat liian mukavuutta
rakastavia pannakseen työkauhtanan ylleen ja mennäkseen tehtaaseen
katsomaan, miten siellä laita on, tai liian ylpeitä myöntääkseen että
mikään, minkä he itse ovat panneet käyntiin, voisi epäonnistua. Mutta
liike-elämän lakien laita on sama kuin painovoiman. Joka asettuu sitä
vastaan, saa tuntea sen tehon.
Toista on lainata liikkeen laajennusta varten, toista jälleen
laiminlyönnin ja leväperäisyyden korjaamista varten. Jälkimmäinen
on hyödytöntä siitä yksinkertaisesta syystä, että rahat eivät
aikaansaa vähintäkään apua. Laiminlyönnit ja tuhlaus voidaan korvata
säästäväisyydellä, huono johto viisaudella. Kummallakaan näistä
korjauskeinoista ei ole mitään tekemistä rahan kanssa. Päinvastoin
voi raha erinäisissä oloissa olla niiden vihollinen. Moni liikemies
kiittää onneansa, että hän ajoissa huomasi varmimman pääoman olevan
hänen omassa ajatuskyvyssään eikä pankkilainassa. Rahalainassa voi
joskus olla jonkinlaista yhtäläisyyttä juomarin kanssa, joka ottaa
uuden pääntäyden vastustaakseen entisen seurauksia. Mutta siitä ei ole
mitään apua, se vain pahentaa tilaa. Liikkeen viallisen kohdan perille
pääseminen ja sopivan parannuskeinon keksiminen siihen on paljoa
kannattavampaa kuin rahojen lainaaminen seitsemän prosentin korkoa
vastaan.
Liikkeen sisäiset vammat vaativat suurinta huomiota. "Liike",
kaupanharjoittamisen merkityksessä, tarkoittaa pääasiallisesti ihmisten
tarpeiden täyttämistä. Jos valmistaa, mitä he tarvitsevat, ja myy näitä
tarve-esineitä hintaan, joka ei merkitse ostajalle vaikeutta vaan apua,
niin tulee liike aina menestymään hyvin, sillä sitä, mikä tuottaa
ihmisille apua ja helpotusta, he ostavat yhtä luonnollisesti kuin
juovat vettä janoonsa.
Mutta näiden tavarain valmistus vaatii alituista huolellisuutta.
Koneet kuluvat ja ovat korvattavat. Työmiehet saattavat käydä
uppiniskaisiksi, laiskoiksi tai huolimattomiksi. Liikkeen muodostavat
jonkin tarve-esineen valmistamista varten yhtyneet ihmiset ja koneet,
mutta sekä ihmisiä että koneita on korjattava ja korvattava. Joskus
ovat johtajat enimmän korjauksen tarpeessa, mutta itse he ovat
viimeiset sitä tunnustamaan. Kun liike on huonosti järjestetty; kun
se taantuu valvonnan puutteessa; kun yhtiön herrat istuvat mukavasti
tuoleillansa, ikäänkuin ne suunnitelmat, jotka he kerran ovat panneet
täytäntöön, turvaisivat heidät kaikiksi ajoiksi; kun liikettä katsotaan
vain tulolähteeksi eikä elämäntehtäväksi -- silloin on ikävyyksiä
odotettavissa. Jonakin kauniina aamuna herätään ja huomataan, että
kauppaa tehdään enemmän kuin milloinkaan ennen, mutta ansaitaan
vähemmän. Puuttuu rahoja, mutta onhan niitä helppo lainata. Ihmiset
ovat niin valmiit olemaan avuliaita. Tämä on vaikeimpia kiusauksia,
mitä vastaan nuoren liikemiehen on kamppailtava. Mutta jos silloin
lainaa rahaa, niin antaa jo olemassaolevalle epäkohdalle tilaisuuden
vain yhä pahentua. Tauti saa virikettä. Ihminen ei tavallisesti
käyttele lainattuja rahoja viisaammin kuin omiaan, ja tämmöisissä
oloissa on rahan lainaaminen jo rappeutumassa olevan omaisuuden
panttausta.
Sopivin aika liikemiehelle rahojen lainaamiseen on sellainen, jolloin
hän niitä ei tarvitse. Toisin sanoen, kun hän ei tarvitse niitä sen
täytteeksi, mitä hän itse laiminlyö. Jos liike menestyy erinomaisesti
ja on laajennuksen tarpeessa, niin on jokseenkin turvallista lainata
rahaa, mutta jos rahantarve johtuu huonosta johdosta, täytyy nämä viat
korjata sisältäpäin eikä ulkonaisilla tempuilla.
Minun rahainhoitoperiaatteeni ovat seurausta myyntiperiaatteistani.
Minusta on parempi myydä suurempia tavaramääriä pienemmällä ansiolla
kuin pieniä määriä suurella voitolla. Jos näitä periaatteita
noudatetaan, niin kykenee suurempi määrä ihmisiä ostamaan ja suurempi
määrä saa työtä ja hyviä palkkoja. Sen kautta voi harkita sopivan,
jatkuvan tuotantosuunnitelman, välttää n.s. kuolleet kaudet ja päästä
suorittamasta menoja seisomassa olevista tehtaista. Lyhytnäköisten
ihmisten mielestä hintojen alentaminen merkitsee liikkeen tulojen
alenemista. On vaikea ymmärtää semmoista ajatuksenjuoksua, sillä siitä
puuttuu kaikkein alkeellisin käsitys siitä, mitä liike pohjaltaan on.
Kun minä kerran ajattelin alentaa hintaa kahdeksankymmentä dollaria
autoa kohti, kysyttiin minulta, eikö tämä, kun valmistusmäärä oli
500,000 autoa, vähentänyt yhtiön tuloja neljäkymmentä miljoonaa
dollaria. Tietysti, jos näillä uusilla hinnoilla möisimme ainoastaan
500,000 autoa, silloin luonnollisestikin tulomme vähenisivät
neljäkymmentä miljoonaa dollaria -- mikä on mielenkiintoinen
matemaattinen laskelma, mutta sillä ei ole mitään tekemistä
liiketoiminnan kanssa; sillä ellei tavaran hintoja alenneta, ei sen
menekki enene, eikä liike siis ole varmalla pohjalla.
Ellei joku liike edisty, niin se taantuu, ja sellainen liike tarvitsee
aina raha-avustusta. Vanhanaikaiset liikeperiaatteet menivät aina
siihen suuntaan, että hinnat olisivat pidettävät niin korkeina
kuin mahdollista. Todella nykyajanmukainen liikeperiaate on aivan
päinvastainen.
Pankkimiehet ja asianajajat harvoin ymmärtävät tätä. He sekoittavat
hitauden ja vakavuuden, ja aivan ulkopuolella heidän käsityskykyänsä
on, että hintoja koskaan voidaan alentaa vapaaehtoisesti. Ja sentähden,
kun tavallinen pankki- tai lakimies pannaan liikeyrityksen johtajaksi,
on loppu useimmiten surkea.
Hintojen alentaminen lisää menekkiä ja parantaa raha-asioita, mikäli
ehdottomasti kertyvää ansiota pidetään hoitorahastona, jonka avulla voi
rakentaa liikkeen suuremmaksi ja paremmaksi. Liikkeen nopean kehityksen
ja valtavan menekin vuoksi on meillä aina ollut suuret ansiot kaikilla
hintatasoilla. Kustakin autosta saatu voitto on ollut pieni, mutta
yhteensä ovat ne tehneet suuria summia. Voitto ei ole tasaista.
Hinnanalennuksen jälkeen ovat ansiot jonkun aikaa pienet, mutta sitä
mukaa kuin välttämätön säästömenetelmä alkaa tuntua, nousevat ne
jälleen. Näitä lisäansioita ei kuitenkaan jaeta osakkeenomistajille.
Minä olen aina vastustanut suuria osinkoja, ja yhtiö on nyt vapautettu
niistä osakkeenomistajista, jotka olivat toisella kannalla. Pientä
prosenttia lukuunottamatta katson ansioiden kuuluvan enemmän liikkeelle
kuin osakkeenomistajille.
Niinikään olen sitä mieltä, että liikkeessä ei tule olla muita
osakkeenomistajia kuin sellaisia, jotka todella ovat liikkeen
palveluksessa ja pitävät yhtiötä enemmän yleishyödyllisenä yrityksenä
kuin pelkkänä rahapajana. Jos voitto on suuri -- niinkuin se on, kun
pyrkimykseksi pannaan yleishyödytys -- tulee sen osaksi joutua takaisin
liikkeeseen tehdäkseen tämän vielä soveliaammaksi tarkoitukseensa,
ja osaksi on se palautettava ostajalle. Eräänä vuonna oli voittomme
niin paljoa suurempi kuin olimme arvioineet, että päätimme palauttaa
viisikymmentä dollaria jokaiselle autonostajalle. Me ymmärsimme
ottaneemme tietämättämme ostajalta liian paljon. Minun periaatteeni
tavaranhinnoista ja sen mukaisesti myöskin rahainkäytöstä tulivat
tunnetuiksi erään oikeudenkäynnin kautta, joka muutamia vuosia sitten
nostettiin yhtiötä vastaan pakottaakseen se maksamaan suurempaa
osinkoa. Kuulustelussa tein selkoa niistä periaatteista, jotka meillä
silloin olivat ja ovat yhä vieläkin voimassa:
Ensiksikin on minun mielestäni parempi myydä suuri määrä vaunuja
kohtuullisella kuin pienempi määrä suurella voitolla.
-- Minä noudatan tätä sääntöä, koska sen kautta suuri joukko ihmisiä
pystyy ostamaan auton ja nauttia sen käyttämisestä, samalla kuin
suurelle joukolle työmiehiä hankitaan hyväpalkkaista tointa. Se
on minun elämäni tarkoitusperänä. Mutta en pitäisi toimintaani
menestyksellisenä, vaan päinvastoin aivan epäonnistuneena, ellen voisi
tätä aikaansaada ja samalla saavuttaa kohtuullista voittoa itselleni ja
niille, jotka ovat minun kanssani yhtyneet tähän liikkeeseen.
-- Että tämä noudattamani menettely on hyvää liikepolitiikkaa, todistaa
sen teho käytännössä: meidän on joka vuosi onnistunut valmistaa autoja
hintaan, joka on tehnyt yhä useammille mahdolliseksi oman auton
hankkimisen, me olemme antaneet työtä yhä useammille työmiehille,
ja samalla olemme liikkeemme laajentumisen kautta lisänneet omaa
voittoamme paljoa suuremmassa määrässä kuin kukaan oli toivonut tai
edes voinut uneksia aloittaessamme.
-- On muistettava, että joka kerta kun alennamme autojemme hintaa
huonontamatta niiden laatua, me laajennamme mahdollisten ostajain
lukua. On paljon ihmisiä, jotka ovat valmiit ostamaan auton 360
dollarilla, mutta eivät tahdo maksaa 440. Meillä on suunnilleen
500,000 ostajaa 440 dollarin hintaan, ja minä lasken, että me 360
dollarin hinnalla saatamme lisätä myyntiä ehkä 800,000 autoon saakka
vuodessa. Tämä tuottaa vähemmän voittoa kutakin autoa kohti, mutta
enemmän vaunuja, enemmän työtä tarvitseville ja vihdoin suuremman
kokonaisvoiton itsellemme.
-- Tahdon sanoa suoraan: en katso, että meillä on oikeutta ottaa
autoistamme mitään tavatonta voittoa. Kohtuullinen voitto on
oikeutettu, mutta se ei saa olla liian suuri. Senvuoksi onkin
pyrkimykseni ollut alentaa vaunujen hintaa, niin pian kuin tuotanto
suinkin on sallinut, ja antaa siitä johtuvat edut käyttäjille ja
työmiehille, josta on seurauksena ollut odottamattoman valtavia etuja
meille itsellemme.
Nämä periaatteet eivät sovellu yhteen sen yleisen käsityksen kanssa,
että liikettä on hoidettava siten, että osakkeenomistajat saavat
niin suuren voitto-osingon kuin mahdollista. Senvuoksi en tahdo
olla tekemisissä osakkeenomistajain kanssa tuon sanan varsinaisessa
merkityksessä, sillä he eivät edistä liikkeen yleishyödyllistä
pyrkimystä. Minun kunnianhimonani on yhä hankkia tointa yhä suuremmalle
työläismäärälle, ja mikäli se on minulle mahdollista, levittää
mitä laajimpiin piireihin sen teollisuusjärjestelmän etuja, jonka
perustamisessa askartelemme. Me tahdomme olla auttamassa todellisten
kotien ja viihtyisän elämän rakentamista ihmisille. Mutta siihen
tarvitaan, että suurin osa voitosta menee takaisin tuotantoon, ja
senvuoksi ei meillä ole tilaa työtätekemättömille osakkeenomistajille.
Työtätekevä osakkeenomistaja pitää yleisön palvelemista tärkeämpänä
kuin osinkojen kokoamista pankkiin.
Jos joskus tulisi kysymykseen joko palkkojen alentaminen tai osinkojen
poistaminen, pyyhkisin tietenkin osingot pois. Mutta ei ole luultavaa,
että sellainen tilanne syntyy, sillä, kuten jo olen viitannut, huonot
palkat eivät sovellu hyvään taloudenhoitoon. Palkkojen alentaminen on
huonoa finanssitointa, sillä sen kautta heikennetään myöskin ostokykyä.
Jos johtaja-aseman katsotaan sisältävän vastuunalaisuutta, niin vaatii
tämä vastuunalaisuus myöskin huolenpitämistä siitä, että johdonalaiset
saavat oloja täysin vastaavan mahdollisuuden ansaita toimeentulonsa.
Finanssienhoitoon ei kuulu ainoastaan yhtiön voitto ja maksukyky,
vaan myöskin ne summat, jotka yhtiö suorittaa takaisin yhteiskunnalle
palkkojen muodossa. Siinä ei ole mitään armeliaisuutta. Se merkitsee
vain, että mitään yhtiötä ei voi pitää vakavaraisena, joka ei ole niin
hyvin järjestetty, että sillä on varaa antaa miehillensä tilaisuutta
tehdä paljon työtä ja saada paljon palkkaa.
Työpalkat ovat jotakin pyhää -- ne edustavat kotia ja perhettä
ja taloudellisia kohtaloita. Senvuoksi on niitä kosketeltava
hyvin varovasti. Menotilillä palkat ovat vain numeroita, mutta
elämässä ne merkitsevät leipää ja lämmintä, pikkulapsenvuoteita ja
lastenkasvatusta, perheiloa ja kotiviihtymystä. Mutta toisaalta
on jotakin yhtä pyhää siinä pääomassa, jonka avulla työ tehdään
tuottavaksi. Ei kenelläkään ole hyötyä siitä, että teollisuuden
sydänveri juoksutetaan kuiviin. Tehtaassa, joka antaa tointa tuhansille
työmiehille, on jotakin yhtä pyhää kuin kodissa. Tehdas on tukena
kaikille niille korkeille arvoille, joita koti edustaa. Jotta koti
pysyisi onnellisena, täytyy tehdasta pitää käynnissä. Ainoa seikka,
joka oikeuttaa tehtaan ansiot, on se, että ne tekevät nämä tehtaasta
riippuvaiset kodit kahta vertaa varmemmiksi ja antavat suurempia
työmahdollisuuksia yhä useammille ihmisille. Että ansiot lisäävät
yksityistä omaisuutta on eri juttu, mutta aivan toista on, jos niitä
käytetään luomaan varmempaa perustaa liikkeelle, parempia työoloja,
parempia palkkoja ja suurempia toimensaannin mahdollisuuksia. Pääomaa,
jota semmoiseen käytetään, on käsiteltävä varovasti. Se on olemassa
kaikkien hyödyksi, vaikka sitä ehkä hoitaakin vain yksi.
Ansiot kuuluvat kolmelle taholle: tehtaalle -- sen ylläpitämiseksi
vakavaraisena, terveenä ja kehityskykyisenä; työmiehille, jotka ovat
olleet mukana niitä hankkimassa; ja vihdoin, osaksi, yleisölle.
Menestyvä teollisuus on hyötyisä kaikille kolmelle asianosaiselle --
johtajalle, tuottajalle ja ostajalle.
Liikemiesten, joiden ansiot tavallisen mittakaavan mukaan ovat
poikkeuksellisen suuret, pitäisi olla ensimmäisiä alentamaan hintoja.
Mutta sitäpä vain ei milloinkaan tapahdu. He antavat kuluttajan
kantaa kustannusten koko taakan, sälyttävätpä hänen niskaansa
vielä asteettaisen lisäyksen kustannusten enenemisestä. Heidän
liikefilosofiansa on: korjaa niin kauan kuin voi korjata. He ovat
keinottelijoita ja nylkyreitä, huonoja aineksia, jotka aina tärvelevät
kunniallisen liiketoimen. Heistä ei koskaan voi toivoa mitään,
sillä heillä ei ole kaukokatsetta. He eivät näe omaa kassakirjaansa
kauemmaksi.
Semmoisista ihmisistä on luontevampaa alentaa palkkoja kymmenen tai
kaksikymmentä prosenttia kuin vähentää sama prosentti voitostaan. Mutta
liikemies, jonka silmä näkee yhteiskunnan edun ja joka haluaa tätä
yhteiskuntaa palvella, kykenee myöskin kohdaltansa rakentamaan sille
parempaa ja vankempaa perustaa.
Meidän periaatteenamme on aina ollut pitää suuria käteisiä summia
saatavilla -- kassasäästö on viime vuosina tavallisesti ollut
yli viisikymmentä miljoonaa dollaria. Nämä rahat on talletettu
pankkeihin kautta koko maan. Me emme lainaa, mutta olemme järjestäneet
luottomahdollisuudet niin, että jos tahtoisimme, voisimme saada
hyvinkin suuria pankkilainoja. Mutta kun pitää suuria käteismääriä
varalla, käy lainaaminen tarpeettomaksi -- me olemme vain ryhtyneet
varokeinoihin ollaksemme turvattuja kaikkien tapahtumain varalta.
Ainoa kerta, jolloin lainasin, tapahtui, kun ostin ne yhtiön osakkeet,
jotka eivät olleet oman perheeni hallussa. Minulla ei ole ollenkaan
ennakkoluuloja rahalainoja vastaan sinänsä; asia on vain se, että en
tahdo asettaa valvonnan alaiseksi liikettäni, toisin sanoen luovuttaa
toisiin käsiin niitä erikoisia aatteita yhteishyödytyksestä, joita
koetan palvella.
Rahapuolen järjestelyssä on tärkeänä osana n.s. sesonkiesteiden
poistaminen. Rahainkierron täytyy olla tasaista ja yhtämittaista.
Jotta työstä saisi voittoa, täytyy sitä tehdä säännöllisesti. Tehtaan
sulkeminen tuottaa suurta tappiota. Se on työvoiman ja tarveaineiden
haaskausta ynnä menekin vähentämistä sen hinnankohoamisen vuoksi,
mikä on välttämättömänä seurauksena tuotannon keskeyttämisestä. Tämä
on ollut kaikkein vaikeimpia ratkaistavaksemme joutuneita pulmia. Me
emme voineet pitää autovarastoja talvikuukausina, jolloin kysyntä on
pienempi kuin keväällä ja kesällä. Minne ja kuinka olisi mahdollista
sijoittaa varastoon puolta miljoonaa automobiiliä? Ja vaikkapa se
onnistuisi, niin millä keinolla ehtisi saada ne lähetetyksi kauppaan
kiireenä myyntikautena? Ja mistä ottaa rahoja sellaiseen varastoon?
Sesonkityö on työväestölle sangen rasittavaa. Hyvät mekaanikot eivät
halua suostua työhön, jota kestää vain muutaman kuukauden. Täysi
työvoima vuoden umpeensa on takeena hyvien työmiesten saannista, se
auttaa perustamaan pysyvää järjestelyä ja parantamaan tuotantoa, sillä
pysyväinen työ tekee työmiehet yhä tottuneemmiksi toimeensa.
Tehtaan täytyy valmistaa, asiamiesten myydä ja yleisön ostaa autoja
kautta koko vuoden, jos itsekukin haluaa mahdollisimman suurta hyötyä
niistä. Jos vähittäisostajat ostavat vain määräaikana vuodesta, täytyy
järjestää valistustoimintaa todistamaan heille, että autot eivät ole
sesonkitavaraa, vaan että sesonkien väliaikana täytyy tehtailijan
valmistaa ja myyjien ostaa niitä voidakseen heti vastata kysyntään.
Automobiilialalla me olimme ensimmäiset, jotka ryhdyimme tätä pulmaa
ratkaisemaan. Ford-auton myynti on tunnetun tavaran tarjoamista.
Ennen aikaan, jolloin automobiileja valmistettiin vain tilauksesta
ja viidenkymmenen vaunun valmistusta vuodessa pidettiin suurena
saavutuksena, oli luonnollista, että jälleenmyyjä odotti tilausta
ennenkuin hän puolestaan tilasi tehtaalta, ja tehtailija taas odotti
tätä tilausta ennenkuin ryhtyi autoa valmistamaan.
Me huomasimme hyvin pian, ettei tilaustöistä tulisi suurta liikettä.
Vaikka olisi haluttukin, ei tehdasta olisi voitu rakentaa niin
suureksi, että se maalis- ja elokuun välisenä aikana olisi voinut
valmistaa kaikki näiden kuukausien aikana tilatut autot. Senvuoksi
aloitimme jo useita vuosia sitten valistustoimintamme todistaaksemme,
että Ford-auto ei ollut ylellisyyskapine, jolla oli käytäntöä vain
kesäiseen aikaan, vaan hyötyesine, jota saattoi käyttää vuoden
umpeensa. Samalla koetimme valaista myyjille, että joskaan he
talvisaikaan eivät saisi myydyksi yhtä monta autoa kuin kesällä,
kannattaisi heidän kuitenkin hankkia autoja varastoon, ollakseen kesän
tullen valmiita antamaan tavaran heti ostajille. Nämä hankkeemme
onnistuivat. Useimmissa osissa maata käytetään autoja liikenteessä
yhtä paljon talvella kuin kesällä. On havaittu, että ne kulkevat hyvin
lumessa ja jäässä ja sohjossa tai missä tahansa. Autojen kysyntä
talvisaikana lisääntyy yhä, joten jälleenmyyjät eivät enää ole
riippuvia vuodenajasta, sesongista. He ovat huomanneet edulliseksi
ostaa etukäteenkin tilauksia odottaessa. Meidän tuotantomme on
niinmuodoin aina viime vuosiin saakka jatkunut taukoamatta, vuotuisen
varastontarkastuksen aiheuttamaa seisausta lukuunottamatta. Pari
muuta keskeytystä pahimpana pula-aikana tehtiin myöskin, mutta
ne olivat välttämättömiä voidaksemme perehtyä ja mukautua uuteen
markkinatilanteeseen.
Keskeytymättömän tuotannon ja keskeytymättömän rahavirtauksen
aikaansaamiseksi oli meidän suunniteltava toimintamme oikein
tuskallisen tarkasti. Tuotantosuunnitelma laaditaan joka kuukausi
tuotanto- ja myyntiosastojen välillä riittävän automäärän
valmistamiseksi, jotta jokainen tilaus voidaan suorittaa. Ennen, kun
lähetimme autot täysin valmiiksi kokoonpantuina, oli tämä tavattoman
tärkeää, sillä meillä ei ollut lainkaan mahdollisuutta panna niitä
varastoon. Nyt lähetämme ainoastaan koneosia ja panemme kokoon
ainoastaan ne autot, jotka tarvitaan Detroitin piiriä varten. Tämä
ei tee suunnittelua vähemmän tärkeäksi, sillä elleivät tuotanto ja
tilaukset kävisi rinnan, saisimme joko liian paljon koneosia tai emme
ehtisi suorittaa tilauksia. Kun koneosia valmistetaan 4,000 autoa
varten päivässä, ei tarvita muuta kuin pieni epätarkkuus tilausten
laskussa, jotta ruuhkautuu miljooniin nouseva varasto. Tasapainosuhteen
ylläpitäminen vaatii siis mitä suurinta tarkkuutta. Tarvittavan
kauppavoiton saamiseksi täytyy meidän vaihtomme olla hyvin nopea. Me
valmistamme autoja myyntiä eikä varastoonpanoa varten, ja yhdenkin
kuukauden myymättömät tavarat nousisivat summaan, jonka korkokin
jo olisi suunnaton. Tuotantolaskelmat tehdään vuotta etukäteen ja
tarkka luettelo laaditaan, kuinka monta autoa kunakin kuukautena on
valmistettava, sillä helposti ratkaistava pulma ei ole niiden ainesten
ja koneosien saanti tuotantoa vastaavaksi, joita me vielä ostamme
muilta tehtailta. Meillä ei ole varaa rasittaa liikettä suurilla
varastoilla. Kaiken täytyy olla alituista kiertokulkua. Joskus olemme
hädin tuskin pelastuneet. Muutamia vuosia sitten paloi se tehdas, joka
oli valmistanut meille radiaattori- ja messinkiosat. Meidän oli oltava
vikkeliä, tai saimme varustautua saamaan suuria tappioita. Kutsuimme
kokoon eri osastojen johtajat, mallintekijät ja piirustajat. Nämä
tekivät työtä neljä- jopa kahdeksankolmatta tuntia yhteen menoon. He
laativat uudet mallit; tapaturman kohtaama toiminimi vuokrasi toisen
tehtaan ja sai heti osan välttämättömiä koneita. Me toimitimme sille
muut, ja kahdenkymmenen päivän kuluttua saattoivat he jälleen toimittaa
meille kyseenalaisia koneosia. Meillä oli riittävä varasto seitsemäksi
tai kahdeksaksi päiväksi, mutta tulipalo esti meitä kymmenen tai
viidentoista päivän aikana lähettämästä autoja kauppaan. Ellei edes
tuota varastoa olisi ollut, olisi keskeytys kestänyt kaksikymmentä
päivää -- ja kustannukset vieläkin kohonneet tuntuvasti.
Lyhyesti: Raha-asiain järjestelyn paikka on tehdas. Se ei ole koskaan
jättänyt meitä pulaan ja kerran, kun meidän luultiin olevan rahoista
ahtaalla, saatoimme sitovalla tavalla todistaa, kuinka paljoa parempi
on hoitaa raha-asiat liikkeen sisältä kuin ulkopuolelta.