Työn toistuminen -- samain asiain yhä uudelleen ja uudelleen tekeminen
samalla tavalla -- on eräänlaisille ihmisille kauhistuttava näköala.
Niin se on minullekin. Minä en voi päiviä pääksytysten tehdä yhtä
ja samaa, mutta onpa toisia, ja luulenpa voivani sanoa heidän
olevan enemmistönä, joille yhtämittainen toistelu ei sisällä mitään
kauhistavaa. Päinvastoin on ajatustyö eräille ihmisille vastenmielistä.
Heidän ihanteensa on työ, jossa luovan vaiston ei tarvitse ilmetä.
Työtä, joka vaatii sekä aivoja että lihaksia, ei juuri etsitä, mutta me
tarvitsemme aina ihmisiä, jotka pitävät työstä sen vuoksi, että siinä
on vaikeuksia. Ikäväkseni on minun todettava, että keskinkertainen
työmies mieluimmin tahtoo työtä, joka ei ole ruumiillisesti erin
rasittavaa, ja ennen kaikkea työtä, jossa ei tarvitse ajatella. Ne,
jotka ovat saaneet luovan lahjakkuuden ja kammovat yksitoikkoisuutta,
ovat taipuvaiset luulemaan, että toiset ovat luodut samalla tavoin kuin
hekin, ja säälivät sen vuoksi syvästi työmiestä, jonka päivästä toiseen
täytyy tehdä yhtä samaa työtä.
Useimmissa ammateissa työ on toistumista. Liikemies saa tottumuksen,
jota hän hyvin tarkasti noudattaa; pankinjohtajan työ on melkein
pelkkää tottumusta ja samoin on laita pankin muunkin henkilökunnan.
Voipa todella sanoa, että useimpiin tarkoituksiin ja useimmille
ihmisille on jonkinlaisen tottumuksen hankkiminen ja liikkeiden
tekeminen toisteluksi välttämätöntä, muuten ei asianomainen tule
aikaansaaneeksi kylliksi voidakseen elää ponnistuksillaan. Mutta ei
ole mitään syytä kahlehtia luovaa voimaa yksitoikkoiseen työhön,
sillä kaikkialla tarvitaan miehiä, jotka voivat luoda ja järjestää.
Kykenevältä mieheltä ei milloinkaan puutu paikkoja, mutta myönnettävä
on, että pyrkimys kehittymiseen ei ole yleinen tarve, ja siinäkin,
missä pyrkimystä on, puuttuu rohkeutta ja kestävyyttä. Ihminen ei tule
taitavaksi ammatissaan ainoastaan sitä toivomalla.
On aivan liian monta olettamusta siitä, mitä ihmisluonnon tulisi
olla, ja liian vähän tutkimuksia siitä, mitä se on. Pidetään selvänä,
että kaikki luova työ kuuluu mielikuvituksen maailmaan. Me puhumme
luovista taiteilijoista, kun on kysymys musiikista, maalauksesta
ja muusta semmoisesta. Me tunnumme rajoittavan luovan voiman vain
senlaatuiseen tuotantoon, jota pannaan näytteille taidekokoelmissa,
soitetaan konserttisaleissa tai muulla tavoin tuodaan näkyviin, missä
joutilaita ja omahyväisiä ihmisiä on koolla ihailemassa toinen toisensa
sivistystasoa. Mutta jos ihminen pyrkii todelliseen luovaan työhön,
annettakoon hänen silloin päästä alalle, jossa vallitsevat ääntä,
muotoa ja väriä korkeammat lait, nimittäin persoonallisuuden lait. Me
tarvitsemme taiteilijoita, jotka voivat oikein muovata inhimilliset
olot teollisuudessa, teollisen menetelmän mestareita -- sekä tuottajan
että tuotteen kannalta. Me tarvitsemme miehiä, jotka voivat saada
muovatuksi valtiollisesta, yhteiskunnallisesta, teollisesta ja
moraalisesta ainesmassasta tervettä ja eheää kokonaisuutta. Me olemme
liian paljon rajoittaneet luovaa voimaa ja käyttäneet sitä halpoihin
tarkoituksiin. Nyt me tarvitsemme ihmisiä, jotka voivat luoda muotoja
kaikelle, mikä tässä elämässä on oikeata ja hyvää ja toivomisen
arvoista. Hyvät tarkoitusperät voidaan hyvinajatelluilla työmuodoilla
toteuttaa käytännöllisesti. Työntekijän elämänehtoja ei voida
parantaa antamalla hänelle vähemmän tehtävää, vaan auttamalla häntä
aikaansaamaan enemmän. Jos maailma kohdistaa huomionsa, harrastuksensa
ja tarmonsa pyrkimyksiin ihmisten aseman parantamiseksi, niin voi
tämän myös käytännössä aikaansaada. Sellaiset pyrkimykset tulevat
olemaan pysyväisiä -- ja ne tulevat olemaan mitä kannattavimpia
sekä humaaniselta että rahalliselta kannalta. Tämä polvi tarvitsee
lujaa uskoa siihen, että oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä on
teollisuuslaitoksissa mahdollista käytännössä noudattaa. Ellemme voi
näitä hyveitä soveltaa, olisi todella paras hävittää teollisuus, sillä
ilman niitä ovat teollisuuden päivät lasketut. Mutta me voimme niitä
soveltaa ja tulemme sen tekemään.
Ellei ihminen voi ansaita toimeentuloansa ilman koneiden apua, eikö
silloin ole edullisempaa ylläpitää koneita, vaikka niiden hoito vaatii
yksitoikkoista työtä? Ja onko hänen ennemmin annettava nähdä nälkää?
Eikö ole parempi auttaa häntä hyvään toimeentuloon? Vai onko hän
onnellisempi nälkää nähdessään? Jos hän on onnellisempi käyttäessään
konetta vähemmässä määrässä kuin se kykenee toimittamaan, niin onko hän
silloin onnellisempi tuottaessaan vähemmän ja sen johdosta saadessaan
pienemmän määrän tämän maailman hyvyyttä palkakseen?
En ole milloinkaan pystynyt ymmärtämään, että työn toistuminen millään
tavoin vahingoittaisi ihmistä. Olen kuullut sanottavan, että se
kuolettaa sekä sielun että ruumiin, mutta minun tutkimusteni tulos
ei ole laisinkaan sellainen. Oli kerran tapaus, että yhden työmiehen
oli melkein koko päivä poljettava erästä konetta. Hän luuli, että
tämä liike tekisi hänet vinoksi, mutta lääkärintutkimus osoitti, että
niin ei ollut laita. Hänet siirrettiin kuitenkin toiseen työhön,
joka kysyi toisia lihasryhmiä. Muutamien viikkojen päästä hän pyysi
päästä takaisin entiseen työhönsä. Tuntuu hyvin otaksuttavalta,
että kahdeksantuntinen yksipuolinen lihastyö aiheuttaa ruumiiseen
säännöttömyyksiä, mutta meillä ei milloinkaan ole ollut semmoista
kokemusta. Kun työmiehet itse pyytävät työn vaihdosta, suostumme
aina heidän pyyntöönsä, ja vaihtelisimme heitä säännöllisestikin --
se kävisi aivan hyvin laatuun -- jos he vain itse niin haluaisivat.
Mutta he eivät halua muutoksia, joita he eivät itse ehdota. Joskus on
työ todella niin yksitoikkoista, että tuskin saattaa ymmärtää, kuinka
ihminen ajan pitkään voi sitä sietää. Yksitoikkoisin tehtävä koko
tehtaassa on luultavasti se, että työmies onkii teräskoukulla ylös
erään hammasrattaan, kastaa sen öljysäiliöön ja laskee sitten koriin.
Liike on aina sama, eikä työ vaadi enempää lihasvoimaa kuin älyäkään.
Miehellä ei oikeastaan ole muuta tekemistä kuin että hän hiljaa
liikuttelee käsiänsä edestakaisin. Mutta tätä hän on tehnyt kahdeksan
pitkää vuotta. Hän on säästänyt ja tallettanut rahansa, niin että
hänellä on nyt noin neljäkymmentätuhatta dollaria -- ja hän kieltäytyy
itsepäisesti siirtymästä muuhun työhön!
Tarkinkaan tutkimus ei ole osoittanut, että ainoankaan työmiehen
äly olisi työn kautta heikentynyt tai turmeltunut. Ken ei pidä
yksitoikkoisesta työstä, hänen ei ole pakko sitä jatkaa. Työ on
kullakin osastolla luokiteltu viihtyisyyden, ja sen taitomäärän mukaan,
mitä tarvitaan luokissa A. B. ja C, ja kussakin luokassa on kymmentä
jopa kolmeakymmentä erilaatuista tointa. Työhönottotoimistosta tulee
työmies suoraan luokkaan C. Kun hän on jonkin verran harjaantunut,
siirretään hänet B-luokkaan ja sieltä A-luokkaan. Sitten on hänen
vallassaan ruveta valmistamaan työkaluja, päästä tarkastusmieheksi tai
jäädä tehdastyöhön, jos se on hänestä mieluisampaa.
Ei ketään työnhakijaa hyljätä ruumiinrakenteensa vuoksi. Tämä määräys
astui voimaan 12 p:nä tammikuuta 1914, samalla kertaa kuin minimipalkat
määrättiin viideksi dollariksi päivässä ja työaika kahdeksaksi
tunniksi. Siitä seurasi myöskin, että ketään ei eroteta hänen
ruumiillisen tilansa vuoksi, ellei ollut kysymys jostakin tarttuvasta
taudista. Jos teollisuuslaitos tahtoo täyttää tehtävänsä, tulee sen
palveluksessa olevain minun mielestäni osoittaa suunnilleen samaa
suhteiden erilaisuutta kuin yhteiskuntaelämän yleensä. Meillä on aina
joukossamme vaivaisia ja ontuvia. Näitä ihmisiä, joiden ei katsota
pystyvän työhön, pidetään jalomielisesti yhteiskunnan suojatteina ja
heitä elätetään säälistä. Joskushan tällaista armeliaisuutta täytyy
osoittaa, esimerkiksi kun on kysymys idiooteista, mutta sellaiset
tapaukset ovat hyvin harvinaisia, ja niiden monien erilaatuisten
töiden joukossa, joita meidän yhtiössämme tehdään, olemme nähneet
mahdolliseksi -- tuottoisa työ yhä perustana -- toimittaa työtä melkein
kenelle tahansa. Sillä paikalla, mihin sokea ja raajarikko katsotaan
soveliaaksi, suorittaa hän yhtä hyvän työn ja saa saman palkan kuin
se, joka on terve ja vammaton. Me emme erikseen poimi itsellemme
raajarikkoja -- mutta olemme käytännössä todistaneet, että he kykenevät
ansaitsemaan täyden palkan.
Olisi aivan vastoin kantaamme ja pyrintöämme, jos ottaisimme työhön
ketään hänen vajavaisuutensa vuoksi, maksaisimme pienemmän palkan
ja tyytyisimme huonompaan työtulokseen. Se olisi kyllä suoranaista
avustustointa, mutta väärällä tavalla. Paras tapa aina on panna
heidät sellaiseen työhön, jossa he voivat olla aivan tasa-arvoisia
toisten, terveruumiisten kanssa. Minä en luota paljon tämän maailman
armeliaisuuteen, s.o. armeliaisuuteen lahjojen muodossa. Varmaa on,
että liiketointa ja armeliaisuutta ei voi yhdistää. Tehtaan tarkoitus
on tuotteiden valmistaminen ja se palvelee yhteiskuntaa huonosti,
ellei se hoida tuotantoa parhaan kykynsä mukaan. Me olemme aivan
liian kärkkäitä tutkimatta olettamaan, että se, jolla on kaikki
ruumiintoiminnat tallella, suorittaa kaikkinaiset työt paremmin kuin
se, jolla on joku vamma. Perehtyäkseni näihin asioihin luokitin
tehdastyön, otin selvää, oliko se keveää, keskulaista vai raskasta,
oliko se kuivaa vai kosteaa ja jälkimmäisessä tapauksessa minkä nesteen
aiheutuksesta, oliko se puhdasta vai tahraista, oliko se lähellä
uunia tai tulisijaa. Otin selvää, minkälaatuinen ilma oli, tarvitsiko
työläisen käyttää yhtä kättä vai molempia, seisoiko hän vai istuiko
työssään, oliko hänen ympärillään hiljaista vai meluisaa, vaatiko työ
suurta tarkkuutta, oliko valo keinotekoinen vai ei. Niinikään täytyi
minun tietää, kuinka monta koneosaa työmiesten kätten kautta kulki
tunnissa, paljonko ainekset painoivat ja kuinka suuri sen jännitys
oli työmieheen. Kävi ilmi, että tehtaassa oli 7,882 eri laatua töitä.
Näistä luokitettiin 949 raskaaksi työksi, joka vaati voimakkaita,
pystyviä ja ruumiillisesti terveitä miehiä; 3,338 vaati keskivoimaisia
miehiä, mutta jäljelläolevat 3,595 työlajia eivät vaatineet mitään
ruumiillista ponnistusta, jotenka näitä töitä saattoivat suorittaa
heikot miehet, jopa naisetkin ja vanhemmat lapset. Helpoimmat työt
myöskin luokiteltiin saadaksemme selville, kuinka moni niistä vaatii
kaikkien ruumiintoimintojen täyttä käyttöä. Me havaitsimme tällöin,
että 670 työtä saattoivat hoitaa jalattomat raajarikot ja 2,637
sellaiset, joilla oli yksi jalka. Oli kahta lajia työtä kädettömille,
715 lajia niille, joilla oli vain toinen käsivarsi, ja kymmentä
lajia sokeille. Niinpä 7,882 työlajista oli siis 4,034 sellaisia,
jotka eivät vaatineet vammatonta ruumista. Tämä merkitsee, että
kehittynyt teollisuus voi tarjota hyvinpalkattua työtä suuremmalle
keskimäärälle ihmisiä kuin tavallisesti mikään normaalinen yhdyskunta.
Jos tehdastyö yleensä eriteltäisiin samalla tavalla kuin meillä on
tehty, voidaan tosin tulla erilaisiin tuloksiin, mutta minä olen
varma, että jos työ oikein jaettaisiin -- silmälläpitäen sitä, mikä on
taloudellisinta -- ei olisi ollenkaan puutetta sellaisista paikoista,
joissa ruumiillisesti vajavaiset voivat suorittaa kunnollista työtä ja
ansaita säällisen palkan. On taloudellista tuhlausta, että raajarikkoja
pidetään ainoastaan yhteiskunnan turvatteina ja heidät pannaan punomaan
koppaa tai tekemään muuta vähän tuottavaa näpertelyä -- ei siinä
mielessä, että sillä hankittaisiin heille toimeentulo, vaan ainoastaan
siksi, että heistä suoriuduttaisiin helpoimmalla tavalla.
Kun työhönottotoimisto on ottanut vastaan jonkun työmiehen, kuuluu
meidän periaatteisiimme, että hänet pannaan sellaiseen työhön, johon
hän soveltuu. Ellei hän voi hoitaa sitä tai ei viihdy siinä, saa hän
kortin siirto-osastolle, ja kun hänen asiansa on tutkittu, hankitaan
hänelle jotain muuta työtä, joka paremmin sopii hänen taipumuksilleen.
Ruumiillisen keskitason alapuolella olevat miehet ovat yhtä hyviä
työntekijöitä kuin ne, jotka ovat tämän tason yläpuolella. Olipa
esimerkiksi muuan sokea, joka sai paikan varastossa, missä hänen tuli
lukea pultteja ja ruuvimuttereita. Kaksi tervettä miestä oli siellä
ennen häntä. Parin päivän kuluttua ilmoitti päällysmies, että nuo kaksi
työkykyistä voitaisiin siirtää jollekin toiselle osastolle, sokea kun
kerkisi suorittamaan sekä omansa että noiden molempien toisten työn.
Voimme mennä vielä pitemmälle. Yleensä pidetään selvänä, että kun
joku työmies on vahingoittunut, on hän pois luvusta ja hänen tulee
saada sairasapua. Mutta ainahan on aika, jolloin hän on toipilaana,
varsinkin luunmurtumissa, jolloin vahingoittunut on kyllin voimakas
voidakseen tehdä työtä ja myöskin halukas saamaan työtä, sillä
suurinkaan mahdollinen tapaturma-avustus ei koskaan voi olla niin suuri
kuin työpalkka. Jos niin olisi laita, tulisi siitä liikeyritykselle
lisäveroitus, ja tämä veroitus tulisi tuntumaan tavaran hinnan
kohoamisessa. Ostettaisiin vähemmän, mikä vuorostaan merkitsisi
pienempiä työmahdollisuuksia. Tämä on välttämätön seuraus, joka tulee
pitää muistissa.
Me olemme kokeilleet toipilailla, joiden oli pakko pysyä vuoteessa,
mutta saattoivat istua. Musta öljykangas levitettiin vuoteiden yli ja
toipilaat kiersivät muttereita kiinni pieniin pultteihin. Tämä työ on
tehtävä käsin, ja meidän tehtaassamme on viisitoista jopa kaksikymmentä
miestä siinä toimessa. Sairaalassa olevat miehet saattoivat tehdä sen
työn yhtä hyvin kuin tehtaassa olevat ja saivat säännöllisen palkkansa.
Luulenpa heidän tuotantonsa todella nousseen kahtakymmentä prosenttia
suuremmaksikin tavallista tehtaassa saavutettua määrää. Ei kenenkään
tarvinnut tehdä työtä, ellei hän itse tahtonut, mutta kaikki halusivat.
Siten ei aika käynyt pitkäksi. He nukkuivat paremmin, ruokahalu kasvoi
ja paraneminen edistyi nopeammin.
Kuuromykkiä ei tarvitse sijoittaa mihinkään erityiseen luokkaan, he
täyttävät paikkansa sadan prosentin teholla. Tuberkelitautiset -- niitä
on tavallisesti tuhatkunta -- työskentelivät enimmäkseen ainesjätteiden
talteenpano-osastolla. Ne, joiden sairautta pidetään tarttuvana,
työskentelevät yhdessä erikoisesti rakennetussa vajassa. Useimmilla
heistä on työnsä ulkona raikkaassa ilmassa.
Viimeksi toimitetussa työmiesten erittelyssä oli 9,563 alle
keskitason. Näistä oli 123:lla käsivarsi, kyynärvarsi tai käsi
vialla tai poisleikattu. Yksi oli aivan kädetön. Neljä oli
umpisokeaa, 207 silmäpuolta ja 253 vähänäköistä. 37 oli kuuromykkää,
60 kaatuvatautista, 4 jalatonta ja 234 yksijalkaista. Muilla oli
vähäpätöisempiä ruumiinvikoja.
Se aika, joka tarvittiin eri toimiin harjaantumiseen, oli suunnilleen
seuraava:
Kolmeviidettä prosenttia kaikesta työstä ei vaadi enempää kuin
päivän harjoituksen; kuusineljättä prosenttia päivästä viikkoon;
kuusi prosenttia viikosta kahteen viikkoon; neljätoista prosenttia
kuukaudesta vuoteen ja yksi prosentti vuodesta aina kuuteen vuoteen.
Tämän viimeisen laadun työt vaativat suurta taitavuutta -- kuten
työkalujen valmistaminen ja leimain leikkaaminen.
Mieskuria ylläpidetään hyvin ankarasti, mutta mitään pikkumaisia
ohjesääntöjä ei ole. Mielivaltaisen erottamisen vääryyttä me vältämme
jättämällä erottamisoikeuden työhönottotoimiston päällikölle, ja
hän käyttää sangen harvoin tätä oikeutta. Vuonna 1919 laadittiin
viimeinen tilasto. Sinä vuonna vaihtui 30,125 työmiestä. Näistä oli
10,334 ilmoittamatta ollut työstä poissa kauemmin kuin kymmenen
päivää ja senvuoksi pyyhitty pois kirjoista; 3,702 jätti tehtaan joko
siksi, etteivät olleet tyytyväisiä työhönsä, tai siksi, että pyysivät
siirtoa ilmoittamatta mitään syytä; 38 sai mennä, kun kieltäytyivät
opiskelemasta englanninkieltä sitä tarkoitusta varten perustetussa
koulussa; 108 työmiestä otti sotamiehen pestin ja noin 3,000
siirrettiin muihin osastoihin. Jokseenkin yhtä monta matkusti kotiansa,
antautui maanviljelykseen tai meni kauppa-alalle. Kahdeksanyhdeksättä
naista erotettiin, koska heidän miehillään oli toimi -- me emme käytä
naimisissa olevia naisia, joiden miehillä on työtä. Koko määrästä
sai ainoastaan kahdeksankymmentä eron ilman muuta, ja syyt olivat:
eksyttävistä tiedonannoista 56, kasvatusosastomme määräyksestä 20 ja
soveltumattomuudesta 4.
Me vaadimme, että työmiehet tekevät, mitä heille käsketään. Koko
järjestö on niin erikoistettu ja toinen osasto niin riippuvainen
toisesta, ettemme hetkeäkään voisi ajatella antaa työmiesten toimia
omin päinsä. Ilman sangen ankaraa kuria olisi meillä suunnaton
sekamelska. Työmiehet on otettu tekemään mahdollisimman suuren
työmäärän ja he saavat mahdollisimman hyvän palkan. Jos jokainen
työmies saisi noudattaa omaa päätänsä, kärsisi siitä tuotanto ja
siis myöskin maksu. Joka ei pidä meidän työtavastamme, on vapaa
lähtemään pois. Yhtiö tahtoo kohdella työmiehiänsä puolueettomasti
ja oikeudenmukaisesti, ja luonnollisesti vaatii sekä päällysmiesten
että johtajien etu, että heidän osastoiltaan erotetaan niin vähän kuin
mahdollista. Jos työmiestä on kohdeltu väärin, on hänellä täysi oikeus
valittaa. Vääryyttä on mahdoton välttää, sillä ihmiset eivät aina ole
oikeamielisiä toisiaan kohtaan. Syntinen luonto voittaa tuontuostakin
hyvän tahdon. Päällysmiehet eivät aina ymmärrä meidän aatteitamme
tai he väärinkäsittävät ne, mutta yhtiön pyrkimykset ovat sellaiset
kuin tässä olen esittänyt, ja me käytämme kaikkia keinoja tehdäksemme
tarkoituksemme ymmärretyksi.
Luvattomaan poissaoloon nähden on välttämätöntä olla hyvin ankara.
Työmies ei saa tulla ja mennä kuinka haluaa; hän voi aina pyytää
lomaa päällysmieheltä, mutta jos hän on ilmoittamatta poissa,
tutkitaan hänen palattuaan hänen poissaolonsa syytä ja asia lykätään
joskus lääketieteellisen osaston käsiteltäväksi. Jos hänellä on ollut
pätevä syy, saa hän jälleen ryhtyä työhönsä; muussa tapauksessa hänet
erotetaan. Kun työmies otetaan palvelukseen, merkitään kirjaan vain
hänen nimensä, osoitteensa ja syntymävuotensa, onko hän naimisissa
vai naimaton, kuinka monta omaista hänellä on huollettavana, onko hän
ennen ollut Ford-yhtiön palveluksessa sekä hänen näkö- ja kuulokykynsä.
Hänelle ei tehdä mitään kysymyksiä hänen entisestä työstään, mutta
meillä on lappu "paremman edistymisen mahdollisuuksia varten", johon
työmies, jos hän ennen on ollut jossakin ammatissa, ilmoittaa mikä tämä
ammatti oli. Sillä tavoin saatamme erikoisammattilaisia tarvitessamme
saada niitä suoraan tehtaasta. Tämä onkin yksi niitä teitä, joka
auttaa työkalujen tekijöitä ja valajia ylenemään. Kerran tarvitsin
sveitsiläistä kelloseppää. Pengottiin korttijärjestelmäämme ja löytyi
todellakin yksi -- hän hoiti porakonetta. Toisen kerran tarvittiin
taitavaa tiilenlyöjää tulenkestäviä tiilejä varten. Hänet löysimme
myöskin erään porakoneen äärestä, mutta hän on nyt tarkastusmies.
Persoonallisiin kosketuksiin ei oikeastaan juuri milloinkaan jouduta.
Työmies menee kotiansa, kun hän on päivätyönsä päättänyt, ja tehtaalla
ei ole mitään seurusteluhuoneustoa. Mutta me koetamme noudattaa
oikeutta ja ehkäistä pikkumaisten henkilöiden puuhia. Meillä on niin
monta eri osastoa, että tehdas on melkein kuin oma maailmansa, jossa
kukin voi löytää paikkansa. Otetaan esimerkiksi tappelut. Joillakuilla
on tappelunhalu veressä, ja tavallisesti semmoinen mies heti erotetaan.
Mutta se ei luullakseni tappelupukaria paranna -- hän joutuu vain pois
meidän näköpiiristämme. Senvuoksi ovat päällysmiehet tulleet aika
kekseliäiksi määrätessään rangaistuksia, jotka eivät riistä mitään
miehen perheeltä eivätkä vie aikaa tehtaalta.
Sekä työmiehen että työn kannalta ovat puhtaat, hyvin valaistut ja
hyvin tuuletetut huoneet ehdottoman tarpeelliset. Meidän koneemme
ovat sijoitetut hyvin liki toisiaan, ja jokaisella lattiapinnan
neliöjalalla on tietenkin sama osuus yleiskustannuksissa. Muutoin saa
kuluttaja maksaa sekä suuremmat kustannukset yleensä, että ylimääräiset
siirtokustannukset, jotka ovat seurauksena, jos koneet ovat vain
kuusikin tuumaa kauempana toisistaan kuin on välttämätöntä. Joka työssä
me laskemme täsmälleen, kuinka suuren pinta-alan työmies tarvitsee
itselleen. Häntä ei saa ehkäistä -- sillä se olisi tuhlausta. Mutta jos
hän ja hänen koneensa ottavat enemmän tilaa kuin on aivan tarpeellista,
niin on sekin tuhlausta. Tämän vuoksi seisonevat meidän koneemme
tiheämmässä kuin missään muussa maailman tehtaassa. Sivustakatsojasta
voi kukaties näyttää, että ne seisovat aivan päällekkäin, mutta kaikki
on järkiperäisesti laskettu, jokaisella työmiehellä ja jokaisella
koneella on tilaa joka tuuma, minkä ne tarvitsevat, mutta ei myöskään
yhtään ylimääräistä tuumaa eikä ainakaan kokonaista jalkaa. Tarkoitus
ei ole käyttää meidän tehdaslaitoksiamme kansanpuistoina. Mutta ahdas
tila vaatii suurimman määrän ilmanvaihtoa ja varokeinoja.
Suojeluslaitteet tehtaassa ovat erikoinen ala. Toimikoon kone kuinka
hyvin tahansa, emme pidä sitä kuitenkaan täyskelpoisena, ellei se ole
täysin varma. Meidän tehtaissamme ei ole koneita, joita arvelemme
epävarmoiksi, mutta yksityisiä tapaturmia saattaa siitä huolimatta
sattua. Jokaista tapaturmaa, oli se kuinka vähäinen tahansa, tutkii
kokenut ja taitava mies, joka on yksinomaan siinä toimessa, ja
hän tutkii kyseenalaisen koneen perinpohjin estääkseen sellaisen
onnettomuuden enää milloinkaan tapahtumasta.
Rakennuttaessamme vanhoja rakennuksia emme vielä tunteneet
ilmanvaihtolaitteita niin hyvin kuin nykyään tunnemme. Kaikissa
uudemmissa rakennuksissa ovat kannatinpylväät onttoja ja niiden läpi
pumputaan huono ilma ulos samalla kuin raitis ilma virtaa sisään.
Läpi vuoden me pidämme samaa tasaista lämpömäärää, ja niin kauan
kuin päivänvaloa on, emme tarvitse keinotekoista valaistusta. Noin
seitsemänsataa työmiestä on yksinomaan pitämässä huoneustoja puhtaina,
ikkunoita pestyinä ja kaikkea maalausta kunnossa. Kaikki pimeät nurkat,
jotka voisivat houkutella epäsiisteyteen, maalataan valkoisiksi. Ei voi
ylläpitää hyvää henkeä ilman puhtautta, emmekä me suvaitse hätäkeinoja
puhtauteen enempää kuin menetelmiin nähden.
Ei olekaan mitään syytä, minkä vuoksi tehdastyön pitäisi olla
vaarallista. Jos mies on tehnyt työtä liian kovasti tai liian monta
tuntia, joutuu hän tilaan, joka on tapaturmille otollinen. Tapaturmien
ehkäisemiseksi täytyy myöskin estää tällainen mielentila; edelleen
täytyy ehkäistä kaikki huolimattomuus ja katsoa, että kone toimii
täysin varmasti. Erikoistuntijat ovat ryhmittäneet onnettomuuksien
tavallisimmat syyt seuraavasti:
1) Viat rakennussuunnitelmassa; 2) vialliset koneet; 3) riittämätön
tila; 4) puute suojeluslaitteista; 5) puhtauden puute; 6) huono
valaistus; 7) huono ilma; 8) sopimaton vaatetus; 9) huolimattomuus; 10)
taitamattomuus; 11) aivojen väsähtyminen; 12) yhteistoiminnan puute.
Viat rakennussuunnitelmassa, vialliset koneet, riittämätön tila,
puhtauden puute, huono ilma, huono valaistus, aivojen väsähtyminen ja
yhteistoiminnan puute ovat helposti autettavissa. Meidän työmiehistämme
ei ainoatakaan rasiteta liiaksi. Palkoilla selvitetään kaikkein
useimmat ajatusta vaivaavista ongelmista. Meidän täytyy siis vastustaa
sopimattomia vaatteita, huolimattomuutta ja taitamattomuutta sekä
varustaa kaikki koneemme suojeluslaitteilla. Tämä tuottaa hankaluuksia
siellä missä on kiertohihnoja. Meidän uudisrakennuksissamme on
jokainen kone varustettu omalla sähkömoottorillaan, mutta vanhoissa
rakennuksissa meidän täytyi käyttää hihnoja. Joka hihna on suojeltu.
Automaattisten siirtolaitteiden yli kulkee siltoja, joten työmiesten
ei tarvitse kulkea minkään vaarallisen kohdan kautta. Missä on vain
vähänkin mahdollisuutta metallisirujen sinkoiluun, siellä vaadimme
työmiehiä käyttämään suojasilmälaseja, ja nämä mahdollisuudet
vähenevät lisäksi sen kautta, että ympäröimme koneen verkolla. Kaikki
palavat uunit ovat varustetut teräsristikolla. Ei ole mitään avoimia
koneosia, joihin vaatteet voivat tarttua. Kaikki sivukäytävät pidetään
vapaina. Konemoottorien virrankatkaisijat ovat suojatut suurilla
punaisilla nastoilla, jotka täytyy poistaa ennenkuin virta yhdistetään,
mikä puolestaan ehkäisee koneen ajattelematonta käyntiinpanoa.
Joskus sattuu, että työmiehet käyttävät sopimattomia vaatteita --
kaulaliinoja, jotka saattavat tarttua hihnoihin, leveitä hihoja ja
muuta semmoista. Tarkastusmiesten asia on katsoa, ettei sellaista
tapahdu, ja ne, jotka eivät kieltoa tottele, joutuvat enimmäkseen ilmi.
Uusia koneita koetellaan kaikilla ajateltavilla tavoilla, ennenkuin,
sallimme ottaa niitä käytäntöön. Tulos on, että meillä käytännöllisesti
puhuen ei koskaan tapahdu suurehkoja tapaturmia.
Teollisuuden ei laisinkaan tarvitse vaatia ihmisuhreja.