Jos uusi menetelmä säästäisi kymmenen prosenttia aikaa tai lisäisi
työntulosta kymmenellä prosentilla, niin merkitsee sen käyttämättömyys
aina kymmenen prosentin lisämenoa. Jos jonkin henkilön aika maksaa
viisikymmentä senttiä tunnissa, merkitsee kymmenen prosentin säästö
viittä senttiä tunnissa. Jos pilvenpiirtäjän omistaja voisi lisätä
tulojansa kymmenellä prosentilla, maksaisi hän mielellään puolet
lisäyksestä vain saadakseen tietää, millä tapaa. Syynä, että hän
omistaa pilvenpiirtäjän, on, että tiede on osoittanut erinäisten
ainesten määrätyllä tavalla käytettyinä voivan säästää tilaa ja
lisätä vuokratuloja. Kolmikymmenkerroksinen talo ei tarvitse enempää
maata kuin viisikerroksinen. Jos säästetään kymmenen askelta päivässä
kultakin kahdestatoista tuhannesta työapulaisesta, on säästetty
viisikymmentä mailia tuhlattua tarmoa ja hyödytöntä liikkumista.
Näille periaatteille rakennettiin minun tuotteitteni valmistus.
Käytännöllisesti puhuen ne syntyivät kaikki itsestään. Aluksi koetimme
saada koulutettuja koneenrakentajia. Mikäli tuotanto kasvoi, kävi
selväksi, että oli mahdotonta saada riittävästi metallityöläisiä, mutta
myöskin, että tuotantoon ei välttämättömästi tarvittu koulutettuja
työläisiä, ja tästä kehittyi periaate, jota tuonnempana esitän
perusteellisesti.
On itsestään selvää, että ihmisten enemmistö ei kykene henkisesti --
vaikka kykeneekin ruumiillisesti -- hankkimaan itselleen saaliista
toimeentuloa. Toisin sanoen, he eivät kykene omin käsinsä hankkimaan
riittävää määrää niitä välineitä, joita tämä maailma tarvitsee,
kyetäkseen vaihtamaan omaa tuotantoansa niihin välineihin, joita
he itse tarvitsevat. Minä olen kuullut sanottavan, ja minä luulen
itse asiassa sen olevan hyvin tavallisen käsityksen, että me olemme
ottaneet työstä pois ammattitaidon. Sitä emme ole tehneet. Me olemme
tuoneet siihen taitoa. Me olemme lisänneet taitoa suunnitteluun,
liikkeenhoitoon ja työkalujenvalmistukseen nähden, ja tämän taidon
tulokset koituvat ammattitaidottoman työmiehen hyväksi. Tätä selitän
lähemmin tuonnempana.
Meidän täytyy tajuta ihmisten henkinen varustus erilaiseksi.
Jos jokainen työ tehtaassamme vaatisi ammattitaitoa, ei tehdas
yksinkertaisesti olisi koskaan syntynytkään. Riittävää määrää
ammattitaitoisia miehiä ei olisi voitu kouluttaa sadassa vuodessa.
Miljoona käsin-työskentelevää miestä ei olisi voinut edes lähimainkaan
suorittaa nykyistä päivittäistä tuotantoamme. Ei kukaan olisi pystynyt
johtamaan miljoonaa miestä. Tärkeämpää on, että sitä, minkä nämä
miljoona ammattijohtoa vailla olevaa miestä saisivat aikaan, ei olisi
voitu myydä sellaiseen hintaan, joka vastaisi ostovoimaa. Ja vaikkapa
olisi mahdollista kuvitella sellaisen ihmispaljouden keräämistä ja
heidän johtamistaan ja keskinäistä yhteistoimintaansa, tarvitsee vain
ajatella, minkä pinta-alan se vaatisi! Kuinka monen työmiehen aika
menisi, ei tuotantoon, vaan ainoastaan sen puolivalmiin tuotteen
kuljettamiseen paikasta paikkaan, mitä toiset ovat tehneet! Minä en
ymmärrä, kuinka sellaisissa oloissa olisi ollut mahdollista maksaa
työmiehille enempää kuin kymmenen tai kaksikymmentä senttiä päivässä
-- sillä eihän tietenkään työnantaja palkkoja maksa. Hän vain välittää
rahat. Valmis tavara se on, joka palkat maksaa, ja työnjohto järjestää
tuotannon siten, että valmis tavara voi maksaa palkat.
Taloudellisemmat tuotantomenetelmät eivät alkaneet aivan yhtä haavaa.
Ne alkoivat vähitellen -- aivan niinkuin me vähitellen aloimme itse
tehdä koneittemme osat. T-mallinen moottori oli ensimmäinen, jonka
me teimme itse. Suuret säästöt alkoivat vaunujen kokoonpanosta ja
ulotettiin sitten toisille osastoille, niin että -- vaikka meillä
nyttemmin on ammattitaitoisia mekaanikkoja joukoittain, -- he eivät
lainkaan valmista automobiileja; he tekevät vain toisille helpoksi
valmistaa niitä. Ammattitaitoisia työmiehistämme ovat työkalusepät,
koettelijat, koneenrakentajat ja mallintekijät. He ovat niin eteviä
kuin kukaan ylimalkaan voi olla tässä maailmassa -- todellakin niin,
eteviä, että heidän kykyänsä ei saa tuhlata teettämällä heillä
sellaista, minkä heidän keksimänsä koneet voivat tehdä paremmin.
Työläisten pääjoukko tulee meille ammattitaidottomana; he oppivat
työnsä parissa tunnissa; tai parissa päivässä. Elleivät he opi sitä
tässä ajassa, ei heistä tule koskaan olemaan meille hyötyä. Monet
heistä ovat ulkomaalaisia, eikä heiltä, ennenkuin heidät otetaan
työhön, vaadita muuta, kuin että he työllään näyttävät kykenevänsä
maksamaan yleiskustannukset siitä tilasta, jonka he verstaan lattialla
ottavat. Heidän ei tarvitse olla ruumiillisesti voimakkaita. Meillä
on töitä, jotka vaativat suurta ruumiillista voimaa -- mutta ne ovat
ripeästi vähenemässä; meillä on toisia töitä, jotka eivät vaadi
lainkaan voimaa -- töitä, jotka ruumiinvoiman kannalta voisi suorittaa
vaikka kolmivuotias lapsi.
Perusteellisesti kuvaamatta teknillisiä menetelmiä ei voi selittää
valmistusten koko kehitystä askel askelelta ja siinä järjestyksessä,
missä kaikki tapahtui. En luule sen olevan yleensäkään mahdollista,
sillä melkein joka päivä tulee jotakin uutta lisää, eikä kellään
voi olla selkoa kaikesta. Ottakaamme umpimähkään esimerkiksi
moniaita muutoksia. Niistä voi saada käsityksen ei ainoastaan siitä,
mitä tulee tapahtumaan, kun tämä maailma on saatu järjelliselle
tuotantoperustalle, vaan myöskin siitä, kuinka paljon enemmän me
maksamme tavaroista kuin tarvitsisi, ja kuinka paljoa pienemmät palkat
ovat kuin niiden pitäisi olla, ja kuinka suuri ala vielä on tutkimatta.
Ford-yhtiö on vasta päässyt vain pienen matkan alkutaipaletta.
Ford-autossa on noin viisituhatta eri osaa -- ruuvit, mutterit ja
kaikki muut mukaanlaskien. Muutamat näistä osista ovat jokseenkin
tilavia, kun taas toiset ovat miltei kellon koneosien kokoisia. Ensi
aikoina me yksinkertaisesti ryhdyimme panemaan konetta kokoon yhdellä
kohtaa lattialla, ja työmiehemme toivat sinne eri osat sitä mukaa kuin
niitä tarvittiin, aivan samoin kuin taloa rakennettaessa. Kun aloimme
valmistaa eri osia, oli luonnollistakin, että sitä varten määrättiin
erityinen osasto tehtaasta, mutta tavallisesti suoritti yksi työmies
kaiken sen työn, mikä tarvittiin yhden yksityisen osan valmistamiseen.
Tuotannon nopea kasvaminen pani väkisinkin ajattelemaan, miten
työmiehet estettäisiin menemästä toistensa tielle. Ilman johtoa oleva
työmies kuluttaa ajastaan ainesten ja työkalujen kuljettamiseen enemmän
kuin työntekoon; hän saa pienen palkan, koska kävelyurheilu ei ole
mikään hyvinpalkattu ammatti.
Ensimmäinen edistys kokoonpanon alalla tapahtui, kun aloimme viedä
työtä miesten luo, sen sijaan että miehet tulivat työn luo. Meillä
on nyt kaksi johtavaa periaatetta kaikessa työssä: että kenenkään
ei tarvitse astua askeltakaan, jos se on mahdollista välttää, ja
että kenenkään ei koskaan tarvitse kumartua alas jotakin ottamaan.
Kokoonpanon periaatteet ovat seuraavat:
1. Sijoita työkalut ja työmiehet niin, että työn kestäessä jokainen sen
osa valmistettaessa liikkuu mahdollisimman pienen matkan.
2. Käytä liikkuvia liukuhihnoja tai muita kuljetuslaitteita, jotta
työmies saadessaan työnsä valmiiksi aina voi jättää tuotteensa samaan
paikkaan -- minkä aina täytyy olla sellainen, joka on mukavimmin hänen
ulottuvillaan ja käytä mikäli mahdollista esineiden omaa painoa niiden
siirtämiseksi seuraavalle työmiehelle edelleenkäsittelyä varten.
3. Käytä kokoonpanevia liukuhihnoja, joita myöten kokoonpantavat
koneosat voidaan jättää sopivien ulottumien päähän.
Kouraantuntuva tulos näiden periaatteiden noudattamisesta on, että
työmiehen ajattelemispakkoa rajoitetaan ja hänen liikkeensä supistetaan
vähimpään mahdolliseen. Hän tekee miltei yksinomaan vain yhtä ainoata
asiaa yhdellä ainoalla kädenotteella.
Vaunukorin kokoonpano on ei-mekaanikon mielestä mielenkiintoisin ja
kaiketi tunnetuin kaikista meidän työtavoistamme, ja yhteen aikaan se
olikin kerrassaan tärkeä toimitus. Nyt me kuljetamme osat annoksittain
kokoonpantaviksi.
Huhtikuun alussa 1913 ryhdyimme ensimmäisiin kokeisiimme
kokoonpanevilla liukuhihnoilla. Me koettelimme aluksi magneetin
sijoittamista siirtopyörään. Me koetamme ensin kaikkea pienessä
mittakaavassa -- me poistamme kaiken vanhan niin pian kuin olemme
keksineet paremman tavan, mutta meidän täytyy ehdottoman varmasti
tietää, että uusi tapa on parempi kuin vanha, ennenkuin ryhdymme
mihinkään muutokseen.
Tämä oli luullakseni ensimmäinen liikkuva kokoonpanohihna, mitä
milloinkaan on käytetty. Aate johtui ylipäänsä niistä katon rajassa
kulkevista vaunuista, joita Chicagon teurastamoissa käytetään
eläinruhojen käsittelyssä ja paloittelussa. Me olimme ennen
suorittaneet magneetin kiinnittämisen siirtopyörään tavallisen
menetelmän mukaan. Työmies, joka suoritti koko työn, voi saada
valmiiksi viisineljättä tai neljäkymmentä kappaletta yhdeksäntuntisen
työpäivän kuluessa s.o. hän käytti noin kaksikymmentä minuuttia yhteen
kokoonpanoon. Mitä hän yksin oli tehnyt, jaettiin nyt yhdeksäänkolmatta
temppuun; tämä vähensi ajan kolmeentoista minuuttiin kymmeneen
sekuntiin. Sitten kohotimme hihnaa kahdeksan tuumaa -- se oli vuonna
1914 -- ja saimme ajan supistetuksi seitsemään minuuttiin. Lisäkokeet
alensivat sitten ajan viiteen minuuttiin. Lyhyesti sanoen tulos oli
seuraava: järkiperäisen harkinnan avulla on nyt päästy siihen, että
yksi mies kykenee suorittamaan hiukan enemmänkin kuin neljä miestä vain
muutama vuosi sitten. Tämä kokemus vahvisti kokoonpanomenetelmämme
tehokkuutta, ja me käytämme sitä nyt kaikkialla. Moottorin kokoonpano,
jonka ennen suoritti yksi ainoa mies, on nyt jaettu neljänyhdeksättä
eri työmiehen kesken, jotka suorittavat saman työn kuin ennen
kolminkertainen määrä miehiä. Ennen pitkää koettelimme suunnitelmaamme
vaununalustan kokoonpanoon.
Paras tulos, minkä siihen saakka olimme saavuttaneet vaununalustan
kokoonpanossa, oli kaksitoista tuntia kahdeksankolmatta minuuttia
keskimäärin alustaa kohti. Me kokeilimme vetämällä alustaa köysillä
ja vipusimilla pitkin kahdensadan viidenkymmenen jalan pituista
hihnaa. Kuusi monttööriä (kokoonpanijaa) kulki alustan rinnalla
poimien pikkuosat kasoista, jotka oli sijoitettu pitkin hihnaa. Tämä
yksinkertainen koe vähensi ajan viiteen tuntiin viiteenkymmeneen
minuuttiin alustaa kohti. Alkupuolella vuotta 1914 kohotimme
kokoonpanohihnaa. Me käytimme "miehenkorkeudella"-työskentelyn
menetelmää; meillä oli hihna, joka oli kuudenkolmatta ja
kolmenneljännes tuuman korkeudella permannosta, ja toinen
neljänkolmatta ja puolen tuuman korkeudella -- ottaen huomioon
miesten eri pituuden. Järjestely vyötäryskorkeuteen ja vieläkin
laajempi työnjako siten, että kullakin miehellä oli vähemmän liikkeitä
tehtävänä, supisti työajan yhteen tuntiin kolmeenneljättä minuuttiin
alustaa kohti. Vain alusta kokoonpantiin silloin kokoonpanohihnalla.
Päällys asetettiin vaunuun "John-R.-kadulla" sillä kuuluisalla kadulla,
joka kulkee läpi Highland Park-tehtaittemme. Nyt kokoonpannaan koko
vaunu liikkuvilla kokoonpanohihnoilla.
Ei kuitenkaan saa luulla, että kaikki tämä aikaansaatiin yhtä
pian kuin se on sanottu. Liikkuvan työn nopeus oli huolellisesti
tutkittava; siirtopyörän magneettia varten oli hihnan vauhti meillä
ensin kuusikymmentä tuumaa minuutissa. Se oli liian paljon. Sitten
koettelimme kahdeksaatoista tuumaa minuutissa. Se oli liian vähän.
Lopulta päädyimme viiteen viidettä tuumaan minuutissa. Meidän
aatteenamme on, että työmiestä ei saa hoputtaa työssään -- hänellä
täytyy olla jokainen välttämätön sekunti, mutta ei ainoatakaan
tarpeetonta. Me olemme kokeilun kautta määränneet kuhunkin kokoonpanoon
menevän ajan, sillä alustan kokoonpanossa saavutettu menestys sai
meidät vähitellen luopumaan kaikista edellisistä valmistustavoistamme
ja suorittamaan kaiken kokoonpanon mekaanisesti liukuvilla hihnoilla.
Se hihna esim., jota käytetään alustan kokoonpanoon, liukuu
satayhdeksänyhdeksättä tuumaa minuutissa. Alustan kokoonpanossa on
viisiviidettä eri toimitusta. Ensimmäiset työmiehet kiinnittävät neljä
likasuojusta; moottori tulee kymmenentenä toimituksena ja niin edespäin
kohta kohdalta. Muutamat työmiehet suorittavat vain yhden tai kaksi
pientä käsiliikettä; toisilla on enemmän tekemistä. Se työmies, joka
asettaa paikalleen ruuvin, ei pane siihen mutteria; se joka sijoittaa
mutterin, ei kierrä sitä kiinni -- se on lopullisesti kiinni ehkä
vasta usean tempun jälkeen. Toimitusnumerolla 34 saa uusi moottori
bensiininsä; se on sitä ennen saanut voitelunsa; toimitusnumerolla
44 täytetään radiaattori vedellä ja numerolla 45 ajaa vaunu ulos
John-R.-kadulle.
Pääasiassa samat aatteet ovat tulleet käytäntöön moottoria
kokoonpantaessa. Lokakuussa 1913 tarvittiin yhdeksän tunnin
neljänkuudetta minuutin työ moottorin kokoonpanoon; kuusi kuukautta
myöhemmin oli liikkuvaa kokoonpanomenetelmää käyttämällä tämä
aika supistettu viiteen tuntiin kuuteenkuudetta minuuttiin.
Jokainen erikoisosa työstä tehtaissa liikkuu; se voi liikkua
hakasissa ylhäälläkulkevista siirtoketjuista, jotka tuovat esineitä
kokoonpantaviksi tarkoin siinä järjestyksessä, missä niitä tarvitaan;
se voi kulkea liikkuvalla alustalla tai liukua omalla painollansa;
pääasia on, että ihmiset eivät nosta tai työnnä mitään, itse ainesta
lukuunottamatta. Ainekset tuodaan sisään pienillä vaunuilla tai
rattailla, joita pienoiskokoiset Ford-moottorit panevat liikkeeseen ja
jotka ovat kyllin liikkuvaisia ja vikkeliä voidakseen tulla sisään tai
ulos mistä sivukäytävästä vain tarvis vaatii. Ei kellään työmiehellä
ole mitään tekemistä minkään esineen siirtämisessä tai nostamisessa.
Kaikki semmoinen kuuluu eri osastolle -- siirto-osastolle.
Me aloitimme kokoonpanemalla auton yhdessä ainoassa tehtaassa. Sitten,
sitä mukaa kuin aloimme valmistaa koneosia, ryhdyimme jakamaan työtä,
niin että kukin osasto tekisi vain yhtä työtä. Tehtaan nykyisen
järjestelyn mukaan tekee kukin osasto vain yhtä koneosaa tai panee
kokoon yhden koneosan. Kukin osasto on erikseen pikkutehdas. Koneosa
tulee sinne raaka-aineena tai valurautana, kulkee läpi määrättyjen
koneiden ja lämpökäsittelyiden tai muun, mitä tarvitaan, ja lähtee
osastosta valmiissa kunnossa. Vain siirtelyhelpoitusten vuoksi olivat
osastoi sijoitetut yhteen rykelmään, kun aloimme valmistuksen. Minä
en tiennyt, että niin pitkällemenevää työnjakoa voitaisiin tehdä;
mutta sitä mukaa kuin tuotantomme kasvoi, siirryimme itse asiassa
automobiilien teosta niiden osien tekoon. Sitten huomasimme tehneemme
vielä uuden keksinnön -- sen nimittäin, ettei läheskään kaikkia
koneosia tarvinnut valmistaa samassa tehtaassa. Kun aloimme itse
valmistaa niitä, pidimme yksinkertaisesti selviönä, että ne kaikki
piti tehdä samassa tehtaassa -- että koko auton valmistustyön muka
piti olla saman katon alla. Minä olen nyt tullut toiseen käsitykseen.
Kun rakennamme erinäisiä uusia suuria tehtaita, tapahtuu se vain
siksi, että yhden ainoan koneosan valmistuksen täytyy tapahtua niin
suunnattomassa mittakaavassa, että se vaatii suurta tilaa. Minä toivon,
että suuri Highland Park-laitos piankin joutuu valmistamaan vain yhtä
tai kahta esinettä. Valaminen on jo viety pois sieltä ja siirretty
River Rougen laitoksiin. Nyt olemme siis menossa takaisin alkuperäiseen
lähtökohtaamme -- vain sillä poikkeuksella, että me sen sijaan, että
ostaisimme koneosat muualta, alamme valmistaa niitä omissa tehtaissamme
muualla.
Tästä kehityksestä on äärimmäisen suuria seurauksia, sillä se
merkitsee, kuten tuonnempana tulen laajemmin esittämään, että
suurituotantoista ja työnjakoa pitkälle kehittänyttä teollisuutta ei
enää ole tarvis keskittää suuriin laitoksiin kaikkine siirtelyä ja
tilaa koskevine hankaluuksineen, joita tällaisissa laitoksissa syntyy.
Tuhannen tai viisisataa miestä pitäisi riittää yhteen tehtaaseen;
silloin ei olisi mitään pulmaa siitä, miten he pääsevät työhön tai
työstä pois; ei olisi liikatäysiä asumuksia tai muuta luonnotonta
elämäntapaa, mikä johtuu asuntopulasta, jonka täytyy syntyä, jos
työmiesten on asuttava kohtuullisen lähellä hyvin suurta laitosta.
Highland Parkissa on nyt viisisataa osastoa. Laitoksessamme Piquettessä
oli meillä ainoastaan kahdeksantoista osastoa, ja Highland Parkissa oli
meillä niitä ennen vain viisikymmentä. Tämä osoittaa, kuinka pitkälle
olemme päässeet koneosien rakentamisessa.
Tuskin viikkoakaan kuluu, ilman että jonkinlaista parannusta syntyy
koneissa tai työtavassa, ja joskus tapahtuu tämä vastoin sitä, mitä
tavallisesti sanotaan "parhaaksi verstasmenetelmäksi". Minä muistan,
että eräs konetehtailla kerran kutsuttiin neuvottelemaan erään koneen
rakentamisesta. Yksityiskohtaisessa selityksessä lausuttiin, että
tuotannon pitäisi olla kaksisataa tunnissa.
"Tämä on erehdys", sanoi tehtailija, "te tarkoitatte kaksisataa
päivässä -- eihän mitään konetta voi saada tekemään kahtasataa
tunnissa."
Lähetettiin noutamaan insinööriä, joka oli tehnyt koneen piirustukset,
ja hänelle huomautettiin tätä lukumäärää.
"Kyllä se on oikea", hän sanoi.
"Se on mahdotonta", sanoi tehtailija vakuuttavasti. "Ei mikään kone
maailmassa voi tehdä sitä -- se on mahdottomuus."
"Mikä mahdottomuus?" vastasi insinööri; "jos tahdotte tulla
päärakennukseen, niin saatte nähdä koneen, joka sen tekee; me
rakensimme yhden nähdäksemme käykö se, ja haluamme nyt saada useampia."
Tehdas ei pidä luetteloa kokeista. Työnjohtajat ja mestarit muistavat,
mitä on tehty. Jos jotakin menetelmää on kerran koeteltu ja siinä
epäonnistuttu, muistaa joku sen -- mutta minä en pidä erin tärkeänä
että muistetaan, mitä joku toinen on ennen yrittänyt tehdä, sillä
silloin saisimme piankin aivan liian paljon sellaista, jota ei voitaisi
tehdä. Tämä on yksi laajojen luetteloiden haittoja. Jos kaikki
erehdykset pannaan kirjaan, saadaan viimein luettelo, joka osoittaa,
ettei ole enää mitään yrittämistä -- vaikka ei ollenkaan ole sanottu,
että jos yksi mies on jossakin kokeessa epäonnistunut, toinen ei voisi
onnistua.
Meille sanottiin, ettemme voisi valaa harkkorautaa
kiertoketju-menettelymme mukaan, ja meillä olisi luullakseni isohko
sarja epäonnistuneita kokeita muistiinpantavana. Me valamme kuitenkin
siten nyt. Se mies, joka meille työn teki, joko ei tuntenut edellisiä
kokeita tai ei niistä välittänyt. Niinikään sanottiin meille, että
oli mahdotonta antaa raudan mennä suoraan masuunista valumuottiin.
Tavallinen menetelmä on, että raudasta ensin tehdään harkkoja, annetaan
niiden levätä joku aika ja sulatetaan ne sitten uudelleen valamista
varten. River Rouge-tehtaassa me kuitenkin valamme suoraan uuneista,
jotka täytetään masuuneista. Epäonnistuneiden kokeiden luettelo --
varsinkin jos se on arvovaltainen ja pätevä -- estää sitäpaitsi nuorta
miestä kokeilemasta. Monen parhaan tuloksemme olemme saavuttaneet
antamalla hullujen juosta, missä enkelit eivät uskaltaisi kävellä.
Ei kukaan meidän miehistämme ole "asiantuntija". Me olemme sen pahempi
nähneet tarpeelliseksi päästä eroon miehestä, niin pian kuin tämä
luulee olevansa asiantuntija -- koska ei kukaan, joka todella taitaa
työnsä, koskaan pidä itseänsä asiantuntijana. Mies, joka taitaa
työnsä, näkee niin paljon enemmän tekemistä kuin hän on tehnyt, että
hän aina pyrkii eteenpäin eikä koskaan jouda ajattelemaan sitä,
kuinka pystyvä ja taitava hän on. Alituinen eteenpäin ajatteleminen,
alituinen ajattelu koettaa tehdä enemmän, aikaansaa mielentilan, jolle
mikään ei ole mahdotonta. Siitä hetkestä, kun joku luulee olevansa
"asiantuntija", käy sangen moni asia mahdottomaksi.
Minä en tunnusta olevan mitään mahdottomuuksia. En voi myöntää,
että kukaan tietää tarpeeksi mistään tämän maan päällä voidakseen
sanoa, mikä on ja mikä ei ole mahdollista. Oikeanlaatuisen
kokemuksen, oikeanlaatuisen teknillisen taidon tulisi avartaa
henkistä laajanäköisyyttä ja rajoittaa sellaisten asiain lukua,
jotka ovat mahdottomia. Onnettomuudeksi ei näin ole laita. Useimmat
teknilliset taitajat ja useimmat n.s. kokemuksia tehneet muistavat
entisiä epäonnistuneita yrityksiä ja sen sijaan, että arvioivat näitä
epäonnistumisia niiden arvon mukaan, pitävät niitä auttamattomina
edistyksen esteinä. Jos joku, joka luulee olevansa auktoriteetti, sanoo
että tätä tai tuota ei voida tehdä, on heti joukko ajattelemattomia
kuorossa matkimassa: "Sitä ei voida tehdä".
Ottakaamme esim. valanta. Valanta on aina ollut tuhlaava toimitus ja se
on niin vanhaa perua, että sille on kertynyt varasto monia perimyksiä,
jotka tekevät sangen vaikeaksi ryhtyä minkäänlaisiin parannuksiin.
Luulenpa, että joku asiantuntija valannan alalla olisi sanonut
-- ennenkuin me aloimme kokeilumme -- että se, joka sanoi saattavansa
suuresti supistaa kustannuksia puolen vuoden sisään, sillä julistaisi
itsensä huijarien kirjoihin.
Meidän valimomme oli jokseenkin samanlainen kuin kaikki muut valimot.
Kun valoimme ensimmäiset T-mallin silinterit vuonna 1910, tehtiin
valimossa kaikki käsin; lapioita ja työntökärryjä oli ylenmäärin.
Työ oli silloin joko ammattitaidollista tai tavallista; meillä oli
valajia ja työmiehiä. Nyt on meillä noin viisi prosenttia täysin
ammattitaitoisia valajia ja muovailijoita, mutta muut yhdeksänkymmentä
viisi prosenttia eivät ole ammattitaitoisia -- tai, lausuaksemme asian
tarkemmin, heidän täytyy olla taitavia yhdessä ainoassa otteessa,
jonka tuhminkin voi oppia kahdessa päivässä. Valaminen suoritetaan
kokonaan koneella. Jokaisella koneosalla, joka on valettava, on oma
valutelineensä tai useampia sikäli kuin tuotantosuunnitelma vaatii.
Tämän telineen koneisto on sovitettu yhtä valausta varten; sen kautta
jokainen siihen osaaottava työmies tekee vain yhden toimituksen, joka
on aina sama. Telineeseen kuuluu miehen päätä korkeammalla kulkeva
poikkiparru, johon välimatkojen päähän on ripustettu pieniä kannattimia
valumuotteja varten. Menemättä teknillisiin yksityiskohtiin voin
mainita, että valumuottien ja mallien valmistus ja jälkimmäisten
pakkaus toimitetaan telineellä liikkuvalla työllä. Metalli kaadetaan
sisään toisella paikalla sitä mukaa kuin työ liikkuu, ja sillä hetkellä
kun muotti, johon metalli on kaadettu, saapuu päätekohtaan, on se
kylliksi jäähtynyt alkaakseen automaattisen vaelluksensa puhdistusta,
viimeistelyä ja kokoonpanoa kohti. Ja teline liikuttaa uutta kuormaa.
Ottakaamme esimerkiksi kehitys männän ja männänvarren kokoonpanosta.
Vanhoissakin oloissa vei tämä aikaa vain kolme minuuttia, jostahan
ei tuntunut kannattavan karsia. Oli kaikkiaan kaksi penkkiä ja
kahdeksankolmatta työmiestä; nämä panivat kokoon sataviisikahdeksatta
mäntää ja männänvartta yhdeksäntuntisen työpäivän kuluessa -- mikä
vastaa kolmea minuuttia ja viittä sekuntia kutakin kohti. Mitään
tarkastusta ei tapahtunut, ja moni mäntä ja männän varsi palasi
takaisin moottorin kokoonpanohihnoilta puutteellisuuden vuoksi. Se on
hyvin yksinkertaista työtä. Työmies otti pois tapin männästä, rasvasi
sen, pani kokoon männän ja männänvarren, pisti sisään männänvarren
pään, kiristi yhtä ja hellitti toista ruuvia. Siinä kaikki. Esimies ei
käsittänyt, miksi sen piti viedä niin pitkä aika kuin kolme minuuttia.
Hän eritteli liikkeet sekuntikello kädessä. Hän havaitsi, että neljä
tuntia yhdeksäntuntisesta työpäivästä käytettiin kävelemiseen.
Monttööri ei liikkunut paikaltaan, mutta hänen täytyi muutella
jalkojansa kootakseen aineksensa ja siirtääkseen valmiin työn syrjään.
Koko työssä suoritti kukin mies kuusi kädenotetta. Esimies teki uuden
suunnitelman; hän jakoi työn kolmeen osastoon: sijoitti siirtohihnan
penkin yläpuolelle ja kolme työmiestä sen kummallekin puolelle sekä
yhden tarkastusmiehen päähän. Sen sijaan että yksi mies olisi tehnyt
koko työn, teki hän nyt vain kolmannen osan siitä -- tai niin paljon
kuin taisi tehdä siirtelemättä jalkojaan. Työkuntaa vähennettiin
kahdeksastakolmatta neljääntoista työmieheen. Vanha, kahdeksankolmatta
työmiehen saavutus oli sataviisikahdeksatta kokoonpanoa päivässä. Nyt
saa seitsemän työmiestä valmiiksi kaksi tuhatta kuusisataa kahdeksassa
tunnissa. Ei tarvitse huomauttaa, mitä siinä säästetään.
Kokoonpannun taka-akselin maalaus antoi kerran aihetta huoliin. Oli
tapana upottaa se käsin emaljivärisäiliöön. Se vaati monta otetta
ja kahden miehen työn. Nyt tekee yksi mies kaiken tämän erityisellä
koneella, joka on piirustettu ja rakennettu tehtaassa. Työmies
ripustaa yksinkertaisesti valmiin akselin liikkuvaan ketjuun, joka
nostaa sen värisäiliön päälle, kaksi vipusinta painaa sitten; tupen
akselinnapoihin, värisäiliö kohoaa kuusi jalkaa, akseli peittyy täten
kokonaan väriin, säiliö palaa entiselle paikalleen ja akseli siirtyy
kuivausuuniin. Koko tämä otesarja vie nyt täsmälleen kolmetoista
sekuntia.
Radiaattorin valmistus on sangen mutkallinen juttu ja sen juottaminen
vaati ammattitaitoa. Radiaattorissa on yhdeksänkymmentäviisi putkea.
Näiden putkien yhteensovittaminen ja juottaminen käsin on vaivaloinen
työ, joka vaatii sekä taitoa että kärsivällisyyttä. Nyt tehdään kaikki
koneella, joka voi valmistaa kaksitoista sataa radiaattorinosaa
kahdeksassa tunnissa; sitten juotetaan ne yhteen siten, että
siirtohihna kuljettaa ne erään uunin läpi. Ei tarvita mitään
juottosepäntyötä eikä ammattitaitoa.
Kampikammio liitettiin kokoon pneumaattisilla mittaus vasaroilla,
joiden katsottiin saavuttaneen täydellisyyden huipun. Siinä tarvittiin
kuusi miestä vasaran kimpussa ja kuusi pitelemässä kammioita, ja
toimitus piti hirvittävää melua. Nyttemmin tapahtuu tämä työ sitä
varten rakennetussa automaattisessa puristimessa, jota yksi mies voi
hoitaa, ja työtulos on viittä kertaa suurempi kuin mitä nuo kaksitoista
miestä voivat aikaansaada.
Piquette-tehtaassa oli silinterin valauksen ennen kuljettava
neljätuhatta jalkaa ennenkuin se oli valmis; nyt vain hiukan yli
kolmesataa.
Aineksia ei lainkaan liikutella käsin. Ainuttakaan työtä ei suoriteta
käsin. Jos kone voidaan tehdä automaattiseksi, niin se tehdään
sellaiseksi. Ainoassakaan työssä me emme koskaan luovu siltä kannalta,
että se on tehtävä parhaalla ja halvimmalla tavalla. Ainoastaan noin
kymmenen prosenttia työkoneistamme on erikoiskoneita; muut ovat
tavallisia koneita, vain erikoiseen tehtäväänsä sovellutettuja. Ja
ne ovat sijoitetut melkein vieretysten. Meillä on useampia koneita
jokaista permantopinnan neliöjalkaa kohti kuin millään muulla tehtaalla
maailmassa -- sillä jokainen jalka käyttämätöntä tilaa tietää tappiota.
Me emme suvaitse sellaista tuhlausta. Ja kuitenkin on niin paljon
tilaa kuin tarvitaan -- kellään ei ole liikaa tilaa eikä kellään
liian vähän. Työtoimitusten jakaminen yhä enemmän ja enemmän ja työn
liikkeessä pitäminen -- siinä on tuotannon salaisuus. Mutta täytyy
myöskin muistaa, että kaikki koneosat ovat suunnitellut sellaisiksi,
että ne voidaan valmistaa yksinkertaisimmalla tavalla. Entä säästö?
Vaikka vertaus ei ole aivan kohtuullinen, hämmästyttää se kuitenkin.
Jos me nykyiseen tuotantoomme käyttäisimme samaa työmiesmäärää autoa
kohti kuin aloittaessamme 1903 -- ja silloin käytettiin näitä työmiehiä
yksinomaan kokoonpanoon -- tarvitsisimme nyt yli kahdensadantuhannen
miehen työvoiman. Meillä ei ole täyttä viittäkymmentätuhatta
työmiestä autotuotannossamme, kun tämä korkeimmillaan ollen nousee
neljääntuhanteen autoon päivässä!