TUOTANTOTAPAMME.

Jos uusi menetelmä säästäisi kymmenen prosenttia aikaa tai lisäisi

työntulosta kymmenellä prosentilla, niin merkitsee sen käyttämättömyys

aina kymmenen prosentin lisämenoa. Jos jonkin henkilön aika maksaa

viisikymmentä senttiä tunnissa, merkitsee kymmenen prosentin säästö

viittä senttiä tunnissa. Jos pilvenpiirtäjän omistaja voisi lisätä

tulojansa kymmenellä prosentilla, maksaisi hän mielellään puolet

lisäyksestä vain saadakseen tietää, millä tapaa. Syynä, että hän

omistaa pilvenpiirtäjän, on, että tiede on osoittanut erinäisten

ainesten määrätyllä tavalla käytettyinä voivan säästää tilaa ja

lisätä vuokratuloja. Kolmikymmenkerroksinen talo ei tarvitse enempää

maata kuin viisikerroksinen. Jos säästetään kymmenen askelta päivässä

kultakin kahdestatoista tuhannesta työapulaisesta, on säästetty

viisikymmentä mailia tuhlattua tarmoa ja hyödytöntä liikkumista.

Näille periaatteille rakennettiin minun tuotteitteni valmistus.

Käytännöllisesti puhuen ne syntyivät kaikki itsestään. Aluksi koetimme

saada koulutettuja koneenrakentajia. Mikäli tuotanto kasvoi, kävi

selväksi, että oli mahdotonta saada riittävästi metallityöläisiä, mutta

myöskin, että tuotantoon ei välttämättömästi tarvittu koulutettuja

työläisiä, ja tästä kehittyi periaate, jota tuonnempana esitän

perusteellisesti.

On itsestään selvää, että ihmisten enemmistö ei kykene henkisesti --

vaikka kykeneekin ruumiillisesti -- hankkimaan itselleen saaliista

toimeentuloa. Toisin sanoen, he eivät kykene omin käsinsä hankkimaan

riittävää määrää niitä välineitä, joita tämä maailma tarvitsee,

kyetäkseen vaihtamaan omaa tuotantoansa niihin välineihin, joita

he itse tarvitsevat. Minä olen kuullut sanottavan, ja minä luulen

itse asiassa sen olevan hyvin tavallisen käsityksen, että me olemme

ottaneet työstä pois ammattitaidon. Sitä emme ole tehneet. Me olemme

tuoneet siihen taitoa. Me olemme lisänneet taitoa suunnitteluun,

liikkeenhoitoon ja työkalujenvalmistukseen nähden, ja tämän taidon

tulokset koituvat ammattitaidottoman työmiehen hyväksi. Tätä selitän

lähemmin tuonnempana.

Meidän täytyy tajuta ihmisten henkinen varustus erilaiseksi.

Jos jokainen työ tehtaassamme vaatisi ammattitaitoa, ei tehdas

yksinkertaisesti olisi koskaan syntynytkään. Riittävää määrää

ammattitaitoisia miehiä ei olisi voitu kouluttaa sadassa vuodessa.

Miljoona käsin-työskentelevää miestä ei olisi voinut edes lähimainkaan

suorittaa nykyistä päivittäistä tuotantoamme. Ei kukaan olisi pystynyt

johtamaan miljoonaa miestä. Tärkeämpää on, että sitä, minkä nämä

miljoona ammattijohtoa vailla olevaa miestä saisivat aikaan, ei olisi

voitu myydä sellaiseen hintaan, joka vastaisi ostovoimaa. Ja vaikkapa

olisi mahdollista kuvitella sellaisen ihmispaljouden keräämistä ja

heidän johtamistaan ja keskinäistä yhteistoimintaansa, tarvitsee vain

ajatella, minkä pinta-alan se vaatisi! Kuinka monen työmiehen aika

menisi, ei tuotantoon, vaan ainoastaan sen puolivalmiin tuotteen

kuljettamiseen paikasta paikkaan, mitä toiset ovat tehneet! Minä en

ymmärrä, kuinka sellaisissa oloissa olisi ollut mahdollista maksaa

työmiehille enempää kuin kymmenen tai kaksikymmentä senttiä päivässä

-- sillä eihän tietenkään työnantaja palkkoja maksa. Hän vain välittää

rahat. Valmis tavara se on, joka palkat maksaa, ja työnjohto järjestää

tuotannon siten, että valmis tavara voi maksaa palkat.

Taloudellisemmat tuotantomenetelmät eivät alkaneet aivan yhtä haavaa.

Ne alkoivat vähitellen -- aivan niinkuin me vähitellen aloimme itse

tehdä koneittemme osat. T-mallinen moottori oli ensimmäinen, jonka

me teimme itse. Suuret säästöt alkoivat vaunujen kokoonpanosta ja

ulotettiin sitten toisille osastoille, niin että -- vaikka meillä

nyttemmin on ammattitaitoisia mekaanikkoja joukoittain, -- he eivät

lainkaan valmista automobiileja; he tekevät vain toisille helpoksi

valmistaa niitä. Ammattitaitoisia työmiehistämme ovat työkalusepät,

koettelijat, koneenrakentajat ja mallintekijät. He ovat niin eteviä

kuin kukaan ylimalkaan voi olla tässä maailmassa -- todellakin niin,

eteviä, että heidän kykyänsä ei saa tuhlata teettämällä heillä

sellaista, minkä heidän keksimänsä koneet voivat tehdä paremmin.

Työläisten pääjoukko tulee meille ammattitaidottomana; he oppivat

työnsä parissa tunnissa; tai parissa päivässä. Elleivät he opi sitä

tässä ajassa, ei heistä tule koskaan olemaan meille hyötyä. Monet

heistä ovat ulkomaalaisia, eikä heiltä, ennenkuin heidät otetaan

työhön, vaadita muuta, kuin että he työllään näyttävät kykenevänsä

maksamaan yleiskustannukset siitä tilasta, jonka he verstaan lattialla

ottavat. Heidän ei tarvitse olla ruumiillisesti voimakkaita. Meillä

on töitä, jotka vaativat suurta ruumiillista voimaa -- mutta ne ovat

ripeästi vähenemässä; meillä on toisia töitä, jotka eivät vaadi

lainkaan voimaa -- töitä, jotka ruumiinvoiman kannalta voisi suorittaa

vaikka kolmivuotias lapsi.

Perusteellisesti kuvaamatta teknillisiä menetelmiä ei voi selittää

valmistusten koko kehitystä askel askelelta ja siinä järjestyksessä,

missä kaikki tapahtui. En luule sen olevan yleensäkään mahdollista,

sillä melkein joka päivä tulee jotakin uutta lisää, eikä kellään

voi olla selkoa kaikesta. Ottakaamme umpimähkään esimerkiksi

moniaita muutoksia. Niistä voi saada käsityksen ei ainoastaan siitä,

mitä tulee tapahtumaan, kun tämä maailma on saatu järjelliselle

tuotantoperustalle, vaan myöskin siitä, kuinka paljon enemmän me

maksamme tavaroista kuin tarvitsisi, ja kuinka paljoa pienemmät palkat

ovat kuin niiden pitäisi olla, ja kuinka suuri ala vielä on tutkimatta.

Ford-yhtiö on vasta päässyt vain pienen matkan alkutaipaletta.

Ford-autossa on noin viisituhatta eri osaa -- ruuvit, mutterit ja

kaikki muut mukaanlaskien. Muutamat näistä osista ovat jokseenkin

tilavia, kun taas toiset ovat miltei kellon koneosien kokoisia. Ensi

aikoina me yksinkertaisesti ryhdyimme panemaan konetta kokoon yhdellä

kohtaa lattialla, ja työmiehemme toivat sinne eri osat sitä mukaa kuin

niitä tarvittiin, aivan samoin kuin taloa rakennettaessa. Kun aloimme

valmistaa eri osia, oli luonnollistakin, että sitä varten määrättiin

erityinen osasto tehtaasta, mutta tavallisesti suoritti yksi työmies

kaiken sen työn, mikä tarvittiin yhden yksityisen osan valmistamiseen.

Tuotannon nopea kasvaminen pani väkisinkin ajattelemaan, miten

työmiehet estettäisiin menemästä toistensa tielle. Ilman johtoa oleva

työmies kuluttaa ajastaan ainesten ja työkalujen kuljettamiseen enemmän

kuin työntekoon; hän saa pienen palkan, koska kävelyurheilu ei ole

mikään hyvinpalkattu ammatti.

Ensimmäinen edistys kokoonpanon alalla tapahtui, kun aloimme viedä

työtä miesten luo, sen sijaan että miehet tulivat työn luo. Meillä

on nyt kaksi johtavaa periaatetta kaikessa työssä: että kenenkään

ei tarvitse astua askeltakaan, jos se on mahdollista välttää, ja

että kenenkään ei koskaan tarvitse kumartua alas jotakin ottamaan.

Kokoonpanon periaatteet ovat seuraavat:

1. Sijoita työkalut ja työmiehet niin, että työn kestäessä jokainen sen

osa valmistettaessa liikkuu mahdollisimman pienen matkan.

2. Käytä liikkuvia liukuhihnoja tai muita kuljetuslaitteita, jotta

työmies saadessaan työnsä valmiiksi aina voi jättää tuotteensa samaan

paikkaan -- minkä aina täytyy olla sellainen, joka on mukavimmin hänen

ulottuvillaan ja käytä mikäli mahdollista esineiden omaa painoa niiden

siirtämiseksi seuraavalle työmiehelle edelleenkäsittelyä varten.

3. Käytä kokoonpanevia liukuhihnoja, joita myöten kokoonpantavat

koneosat voidaan jättää sopivien ulottumien päähän.

Kouraantuntuva tulos näiden periaatteiden noudattamisesta on, että

työmiehen ajattelemispakkoa rajoitetaan ja hänen liikkeensä supistetaan

vähimpään mahdolliseen. Hän tekee miltei yksinomaan vain yhtä ainoata

asiaa yhdellä ainoalla kädenotteella.

Vaunukorin kokoonpano on ei-mekaanikon mielestä mielenkiintoisin ja

kaiketi tunnetuin kaikista meidän työtavoistamme, ja yhteen aikaan se

olikin kerrassaan tärkeä toimitus. Nyt me kuljetamme osat annoksittain

kokoonpantaviksi.

Huhtikuun alussa 1913 ryhdyimme ensimmäisiin kokeisiimme

kokoonpanevilla liukuhihnoilla. Me koettelimme aluksi magneetin

sijoittamista siirtopyörään. Me koetamme ensin kaikkea pienessä

mittakaavassa -- me poistamme kaiken vanhan niin pian kuin olemme

keksineet paremman tavan, mutta meidän täytyy ehdottoman varmasti

tietää, että uusi tapa on parempi kuin vanha, ennenkuin ryhdymme

mihinkään muutokseen.

Tämä oli luullakseni ensimmäinen liikkuva kokoonpanohihna, mitä

milloinkaan on käytetty. Aate johtui ylipäänsä niistä katon rajassa

kulkevista vaunuista, joita Chicagon teurastamoissa käytetään

eläinruhojen käsittelyssä ja paloittelussa. Me olimme ennen

suorittaneet magneetin kiinnittämisen siirtopyörään tavallisen

menetelmän mukaan. Työmies, joka suoritti koko työn, voi saada

valmiiksi viisineljättä tai neljäkymmentä kappaletta yhdeksäntuntisen

työpäivän kuluessa s.o. hän käytti noin kaksikymmentä minuuttia yhteen

kokoonpanoon. Mitä hän yksin oli tehnyt, jaettiin nyt yhdeksäänkolmatta

temppuun; tämä vähensi ajan kolmeentoista minuuttiin kymmeneen

sekuntiin. Sitten kohotimme hihnaa kahdeksan tuumaa -- se oli vuonna

1914 -- ja saimme ajan supistetuksi seitsemään minuuttiin. Lisäkokeet

alensivat sitten ajan viiteen minuuttiin. Lyhyesti sanoen tulos oli

seuraava: järkiperäisen harkinnan avulla on nyt päästy siihen, että

yksi mies kykenee suorittamaan hiukan enemmänkin kuin neljä miestä vain

muutama vuosi sitten. Tämä kokemus vahvisti kokoonpanomenetelmämme

tehokkuutta, ja me käytämme sitä nyt kaikkialla. Moottorin kokoonpano,

jonka ennen suoritti yksi ainoa mies, on nyt jaettu neljänyhdeksättä

eri työmiehen kesken, jotka suorittavat saman työn kuin ennen

kolminkertainen määrä miehiä. Ennen pitkää koettelimme suunnitelmaamme

vaununalustan kokoonpanoon.

Paras tulos, minkä siihen saakka olimme saavuttaneet vaununalustan

kokoonpanossa, oli kaksitoista tuntia kahdeksankolmatta minuuttia

keskimäärin alustaa kohti. Me kokeilimme vetämällä alustaa köysillä

ja vipusimilla pitkin kahdensadan viidenkymmenen jalan pituista

hihnaa. Kuusi monttööriä (kokoonpanijaa) kulki alustan rinnalla

poimien pikkuosat kasoista, jotka oli sijoitettu pitkin hihnaa. Tämä

yksinkertainen koe vähensi ajan viiteen tuntiin viiteenkymmeneen

minuuttiin alustaa kohti. Alkupuolella vuotta 1914 kohotimme

kokoonpanohihnaa. Me käytimme "miehenkorkeudella"-työskentelyn

menetelmää; meillä oli hihna, joka oli kuudenkolmatta ja

kolmenneljännes tuuman korkeudella permannosta, ja toinen

neljänkolmatta ja puolen tuuman korkeudella -- ottaen huomioon

miesten eri pituuden. Järjestely vyötäryskorkeuteen ja vieläkin

laajempi työnjako siten, että kullakin miehellä oli vähemmän liikkeitä

tehtävänä, supisti työajan yhteen tuntiin kolmeenneljättä minuuttiin

alustaa kohti. Vain alusta kokoonpantiin silloin kokoonpanohihnalla.

Päällys asetettiin vaunuun "John-R.-kadulla" sillä kuuluisalla kadulla,

joka kulkee läpi Highland Park-tehtaittemme. Nyt kokoonpannaan koko

vaunu liikkuvilla kokoonpanohihnoilla.

Ei kuitenkaan saa luulla, että kaikki tämä aikaansaatiin yhtä

pian kuin se on sanottu. Liikkuvan työn nopeus oli huolellisesti

tutkittava; siirtopyörän magneettia varten oli hihnan vauhti meillä

ensin kuusikymmentä tuumaa minuutissa. Se oli liian paljon. Sitten

koettelimme kahdeksaatoista tuumaa minuutissa. Se oli liian vähän.

Lopulta päädyimme viiteen viidettä tuumaan minuutissa. Meidän

aatteenamme on, että työmiestä ei saa hoputtaa työssään -- hänellä

täytyy olla jokainen välttämätön sekunti, mutta ei ainoatakaan

tarpeetonta. Me olemme kokeilun kautta määränneet kuhunkin kokoonpanoon

menevän ajan, sillä alustan kokoonpanossa saavutettu menestys sai

meidät vähitellen luopumaan kaikista edellisistä valmistustavoistamme

ja suorittamaan kaiken kokoonpanon mekaanisesti liukuvilla hihnoilla.

Se hihna esim., jota käytetään alustan kokoonpanoon, liukuu

satayhdeksänyhdeksättä tuumaa minuutissa. Alustan kokoonpanossa on

viisiviidettä eri toimitusta. Ensimmäiset työmiehet kiinnittävät neljä

likasuojusta; moottori tulee kymmenentenä toimituksena ja niin edespäin

kohta kohdalta. Muutamat työmiehet suorittavat vain yhden tai kaksi

pientä käsiliikettä; toisilla on enemmän tekemistä. Se työmies, joka

asettaa paikalleen ruuvin, ei pane siihen mutteria; se joka sijoittaa

mutterin, ei kierrä sitä kiinni -- se on lopullisesti kiinni ehkä

vasta usean tempun jälkeen. Toimitusnumerolla 34 saa uusi moottori

bensiininsä; se on sitä ennen saanut voitelunsa; toimitusnumerolla

44 täytetään radiaattori vedellä ja numerolla 45 ajaa vaunu ulos

John-R.-kadulle.

Pääasiassa samat aatteet ovat tulleet käytäntöön moottoria

kokoonpantaessa. Lokakuussa 1913 tarvittiin yhdeksän tunnin

neljänkuudetta minuutin työ moottorin kokoonpanoon; kuusi kuukautta

myöhemmin oli liikkuvaa kokoonpanomenetelmää käyttämällä tämä

aika supistettu viiteen tuntiin kuuteenkuudetta minuuttiin.

Jokainen erikoisosa työstä tehtaissa liikkuu; se voi liikkua

hakasissa ylhäälläkulkevista siirtoketjuista, jotka tuovat esineitä

kokoonpantaviksi tarkoin siinä järjestyksessä, missä niitä tarvitaan;

se voi kulkea liikkuvalla alustalla tai liukua omalla painollansa;

pääasia on, että ihmiset eivät nosta tai työnnä mitään, itse ainesta

lukuunottamatta. Ainekset tuodaan sisään pienillä vaunuilla tai

rattailla, joita pienoiskokoiset Ford-moottorit panevat liikkeeseen ja

jotka ovat kyllin liikkuvaisia ja vikkeliä voidakseen tulla sisään tai

ulos mistä sivukäytävästä vain tarvis vaatii. Ei kellään työmiehellä

ole mitään tekemistä minkään esineen siirtämisessä tai nostamisessa.

Kaikki semmoinen kuuluu eri osastolle -- siirto-osastolle.

Me aloitimme kokoonpanemalla auton yhdessä ainoassa tehtaassa. Sitten,

sitä mukaa kuin aloimme valmistaa koneosia, ryhdyimme jakamaan työtä,

niin että kukin osasto tekisi vain yhtä työtä. Tehtaan nykyisen

järjestelyn mukaan tekee kukin osasto vain yhtä koneosaa tai panee

kokoon yhden koneosan. Kukin osasto on erikseen pikkutehdas. Koneosa

tulee sinne raaka-aineena tai valurautana, kulkee läpi määrättyjen

koneiden ja lämpökäsittelyiden tai muun, mitä tarvitaan, ja lähtee

osastosta valmiissa kunnossa. Vain siirtelyhelpoitusten vuoksi olivat

osastoi sijoitetut yhteen rykelmään, kun aloimme valmistuksen. Minä

en tiennyt, että niin pitkällemenevää työnjakoa voitaisiin tehdä;

mutta sitä mukaa kuin tuotantomme kasvoi, siirryimme itse asiassa

automobiilien teosta niiden osien tekoon. Sitten huomasimme tehneemme

vielä uuden keksinnön -- sen nimittäin, ettei läheskään kaikkia

koneosia tarvinnut valmistaa samassa tehtaassa. Kun aloimme itse

valmistaa niitä, pidimme yksinkertaisesti selviönä, että ne kaikki

piti tehdä samassa tehtaassa -- että koko auton valmistustyön muka

piti olla saman katon alla. Minä olen nyt tullut toiseen käsitykseen.

Kun rakennamme erinäisiä uusia suuria tehtaita, tapahtuu se vain

siksi, että yhden ainoan koneosan valmistuksen täytyy tapahtua niin

suunnattomassa mittakaavassa, että se vaatii suurta tilaa. Minä toivon,

että suuri Highland Park-laitos piankin joutuu valmistamaan vain yhtä

tai kahta esinettä. Valaminen on jo viety pois sieltä ja siirretty

River Rougen laitoksiin. Nyt olemme siis menossa takaisin alkuperäiseen

lähtökohtaamme -- vain sillä poikkeuksella, että me sen sijaan, että

ostaisimme koneosat muualta, alamme valmistaa niitä omissa tehtaissamme

muualla.

Tästä kehityksestä on äärimmäisen suuria seurauksia, sillä se

merkitsee, kuten tuonnempana tulen laajemmin esittämään, että

suurituotantoista ja työnjakoa pitkälle kehittänyttä teollisuutta ei

enää ole tarvis keskittää suuriin laitoksiin kaikkine siirtelyä ja

tilaa koskevine hankaluuksineen, joita tällaisissa laitoksissa syntyy.

Tuhannen tai viisisataa miestä pitäisi riittää yhteen tehtaaseen;

silloin ei olisi mitään pulmaa siitä, miten he pääsevät työhön tai

työstä pois; ei olisi liikatäysiä asumuksia tai muuta luonnotonta

elämäntapaa, mikä johtuu asuntopulasta, jonka täytyy syntyä, jos

työmiesten on asuttava kohtuullisen lähellä hyvin suurta laitosta.

Highland Parkissa on nyt viisisataa osastoa. Laitoksessamme Piquettessä

oli meillä ainoastaan kahdeksantoista osastoa, ja Highland Parkissa oli

meillä niitä ennen vain viisikymmentä. Tämä osoittaa, kuinka pitkälle

olemme päässeet koneosien rakentamisessa.

Tuskin viikkoakaan kuluu, ilman että jonkinlaista parannusta syntyy

koneissa tai työtavassa, ja joskus tapahtuu tämä vastoin sitä, mitä

tavallisesti sanotaan "parhaaksi verstasmenetelmäksi". Minä muistan,

että eräs konetehtailla kerran kutsuttiin neuvottelemaan erään koneen

rakentamisesta. Yksityiskohtaisessa selityksessä lausuttiin, että

tuotannon pitäisi olla kaksisataa tunnissa.

"Tämä on erehdys", sanoi tehtailija, "te tarkoitatte kaksisataa

päivässä -- eihän mitään konetta voi saada tekemään kahtasataa

tunnissa."

Lähetettiin noutamaan insinööriä, joka oli tehnyt koneen piirustukset,

ja hänelle huomautettiin tätä lukumäärää.

"Kyllä se on oikea", hän sanoi.

"Se on mahdotonta", sanoi tehtailija vakuuttavasti. "Ei mikään kone

maailmassa voi tehdä sitä -- se on mahdottomuus."

"Mikä mahdottomuus?" vastasi insinööri; "jos tahdotte tulla

päärakennukseen, niin saatte nähdä koneen, joka sen tekee; me

rakensimme yhden nähdäksemme käykö se, ja haluamme nyt saada useampia."

Tehdas ei pidä luetteloa kokeista. Työnjohtajat ja mestarit muistavat,

mitä on tehty. Jos jotakin menetelmää on kerran koeteltu ja siinä

epäonnistuttu, muistaa joku sen -- mutta minä en pidä erin tärkeänä

että muistetaan, mitä joku toinen on ennen yrittänyt tehdä, sillä

silloin saisimme piankin aivan liian paljon sellaista, jota ei voitaisi

tehdä. Tämä on yksi laajojen luetteloiden haittoja. Jos kaikki

erehdykset pannaan kirjaan, saadaan viimein luettelo, joka osoittaa,

ettei ole enää mitään yrittämistä -- vaikka ei ollenkaan ole sanottu,

että jos yksi mies on jossakin kokeessa epäonnistunut, toinen ei voisi

onnistua.

Meille sanottiin, ettemme voisi valaa harkkorautaa

kiertoketju-menettelymme mukaan, ja meillä olisi luullakseni isohko

sarja epäonnistuneita kokeita muistiinpantavana. Me valamme kuitenkin

siten nyt. Se mies, joka meille työn teki, joko ei tuntenut edellisiä

kokeita tai ei niistä välittänyt. Niinikään sanottiin meille, että

oli mahdotonta antaa raudan mennä suoraan masuunista valumuottiin.

Tavallinen menetelmä on, että raudasta ensin tehdään harkkoja, annetaan

niiden levätä joku aika ja sulatetaan ne sitten uudelleen valamista

varten. River Rouge-tehtaassa me kuitenkin valamme suoraan uuneista,

jotka täytetään masuuneista. Epäonnistuneiden kokeiden luettelo --

varsinkin jos se on arvovaltainen ja pätevä -- estää sitäpaitsi nuorta

miestä kokeilemasta. Monen parhaan tuloksemme olemme saavuttaneet

antamalla hullujen juosta, missä enkelit eivät uskaltaisi kävellä.

Ei kukaan meidän miehistämme ole "asiantuntija". Me olemme sen pahempi

nähneet tarpeelliseksi päästä eroon miehestä, niin pian kuin tämä

luulee olevansa asiantuntija -- koska ei kukaan, joka todella taitaa

työnsä, koskaan pidä itseänsä asiantuntijana. Mies, joka taitaa

työnsä, näkee niin paljon enemmän tekemistä kuin hän on tehnyt, että

hän aina pyrkii eteenpäin eikä koskaan jouda ajattelemaan sitä,

kuinka pystyvä ja taitava hän on. Alituinen eteenpäin ajatteleminen,

alituinen ajattelu koettaa tehdä enemmän, aikaansaa mielentilan, jolle

mikään ei ole mahdotonta. Siitä hetkestä, kun joku luulee olevansa

"asiantuntija", käy sangen moni asia mahdottomaksi.

Minä en tunnusta olevan mitään mahdottomuuksia. En voi myöntää,

että kukaan tietää tarpeeksi mistään tämän maan päällä voidakseen

sanoa, mikä on ja mikä ei ole mahdollista. Oikeanlaatuisen

kokemuksen, oikeanlaatuisen teknillisen taidon tulisi avartaa

henkistä laajanäköisyyttä ja rajoittaa sellaisten asiain lukua,

jotka ovat mahdottomia. Onnettomuudeksi ei näin ole laita. Useimmat

teknilliset taitajat ja useimmat n.s. kokemuksia tehneet muistavat

entisiä epäonnistuneita yrityksiä ja sen sijaan, että arvioivat näitä

epäonnistumisia niiden arvon mukaan, pitävät niitä auttamattomina

edistyksen esteinä. Jos joku, joka luulee olevansa auktoriteetti, sanoo

että tätä tai tuota ei voida tehdä, on heti joukko ajattelemattomia

kuorossa matkimassa: "Sitä ei voida tehdä".

Ottakaamme esim. valanta. Valanta on aina ollut tuhlaava toimitus ja se

on niin vanhaa perua, että sille on kertynyt varasto monia perimyksiä,

jotka tekevät sangen vaikeaksi ryhtyä minkäänlaisiin parannuksiin.

Luulenpa, että joku asiantuntija valannan alalla olisi sanonut

-- ennenkuin me aloimme kokeilumme -- että se, joka sanoi saattavansa

suuresti supistaa kustannuksia puolen vuoden sisään, sillä julistaisi

itsensä huijarien kirjoihin.

Meidän valimomme oli jokseenkin samanlainen kuin kaikki muut valimot.

Kun valoimme ensimmäiset T-mallin silinterit vuonna 1910, tehtiin

valimossa kaikki käsin; lapioita ja työntökärryjä oli ylenmäärin.

Työ oli silloin joko ammattitaidollista tai tavallista; meillä oli

valajia ja työmiehiä. Nyt on meillä noin viisi prosenttia täysin

ammattitaitoisia valajia ja muovailijoita, mutta muut yhdeksänkymmentä

viisi prosenttia eivät ole ammattitaitoisia -- tai, lausuaksemme asian

tarkemmin, heidän täytyy olla taitavia yhdessä ainoassa otteessa,

jonka tuhminkin voi oppia kahdessa päivässä. Valaminen suoritetaan

kokonaan koneella. Jokaisella koneosalla, joka on valettava, on oma

valutelineensä tai useampia sikäli kuin tuotantosuunnitelma vaatii.

Tämän telineen koneisto on sovitettu yhtä valausta varten; sen kautta

jokainen siihen osaaottava työmies tekee vain yhden toimituksen, joka

on aina sama. Telineeseen kuuluu miehen päätä korkeammalla kulkeva

poikkiparru, johon välimatkojen päähän on ripustettu pieniä kannattimia

valumuotteja varten. Menemättä teknillisiin yksityiskohtiin voin

mainita, että valumuottien ja mallien valmistus ja jälkimmäisten

pakkaus toimitetaan telineellä liikkuvalla työllä. Metalli kaadetaan

sisään toisella paikalla sitä mukaa kuin työ liikkuu, ja sillä hetkellä

kun muotti, johon metalli on kaadettu, saapuu päätekohtaan, on se

kylliksi jäähtynyt alkaakseen automaattisen vaelluksensa puhdistusta,

viimeistelyä ja kokoonpanoa kohti. Ja teline liikuttaa uutta kuormaa.

Ottakaamme esimerkiksi kehitys männän ja männänvarren kokoonpanosta.

Vanhoissakin oloissa vei tämä aikaa vain kolme minuuttia, jostahan

ei tuntunut kannattavan karsia. Oli kaikkiaan kaksi penkkiä ja

kahdeksankolmatta työmiestä; nämä panivat kokoon sataviisikahdeksatta

mäntää ja männänvartta yhdeksäntuntisen työpäivän kuluessa -- mikä

vastaa kolmea minuuttia ja viittä sekuntia kutakin kohti. Mitään

tarkastusta ei tapahtunut, ja moni mäntä ja männän varsi palasi

takaisin moottorin kokoonpanohihnoilta puutteellisuuden vuoksi. Se on

hyvin yksinkertaista työtä. Työmies otti pois tapin männästä, rasvasi

sen, pani kokoon männän ja männänvarren, pisti sisään männänvarren

pään, kiristi yhtä ja hellitti toista ruuvia. Siinä kaikki. Esimies ei

käsittänyt, miksi sen piti viedä niin pitkä aika kuin kolme minuuttia.

Hän eritteli liikkeet sekuntikello kädessä. Hän havaitsi, että neljä

tuntia yhdeksäntuntisesta työpäivästä käytettiin kävelemiseen.

Monttööri ei liikkunut paikaltaan, mutta hänen täytyi muutella

jalkojansa kootakseen aineksensa ja siirtääkseen valmiin työn syrjään.

Koko työssä suoritti kukin mies kuusi kädenotetta. Esimies teki uuden

suunnitelman; hän jakoi työn kolmeen osastoon: sijoitti siirtohihnan

penkin yläpuolelle ja kolme työmiestä sen kummallekin puolelle sekä

yhden tarkastusmiehen päähän. Sen sijaan että yksi mies olisi tehnyt

koko työn, teki hän nyt vain kolmannen osan siitä -- tai niin paljon

kuin taisi tehdä siirtelemättä jalkojaan. Työkuntaa vähennettiin

kahdeksastakolmatta neljääntoista työmieheen. Vanha, kahdeksankolmatta

työmiehen saavutus oli sataviisikahdeksatta kokoonpanoa päivässä. Nyt

saa seitsemän työmiestä valmiiksi kaksi tuhatta kuusisataa kahdeksassa

tunnissa. Ei tarvitse huomauttaa, mitä siinä säästetään.

Kokoonpannun taka-akselin maalaus antoi kerran aihetta huoliin. Oli

tapana upottaa se käsin emaljivärisäiliöön. Se vaati monta otetta

ja kahden miehen työn. Nyt tekee yksi mies kaiken tämän erityisellä

koneella, joka on piirustettu ja rakennettu tehtaassa. Työmies

ripustaa yksinkertaisesti valmiin akselin liikkuvaan ketjuun, joka

nostaa sen värisäiliön päälle, kaksi vipusinta painaa sitten; tupen

akselinnapoihin, värisäiliö kohoaa kuusi jalkaa, akseli peittyy täten

kokonaan väriin, säiliö palaa entiselle paikalleen ja akseli siirtyy

kuivausuuniin. Koko tämä otesarja vie nyt täsmälleen kolmetoista

sekuntia.

Radiaattorin valmistus on sangen mutkallinen juttu ja sen juottaminen

vaati ammattitaitoa. Radiaattorissa on yhdeksänkymmentäviisi putkea.

Näiden putkien yhteensovittaminen ja juottaminen käsin on vaivaloinen

työ, joka vaatii sekä taitoa että kärsivällisyyttä. Nyt tehdään kaikki

koneella, joka voi valmistaa kaksitoista sataa radiaattorinosaa

kahdeksassa tunnissa; sitten juotetaan ne yhteen siten, että

siirtohihna kuljettaa ne erään uunin läpi. Ei tarvita mitään

juottosepäntyötä eikä ammattitaitoa.

Kampikammio liitettiin kokoon pneumaattisilla mittaus vasaroilla,

joiden katsottiin saavuttaneen täydellisyyden huipun. Siinä tarvittiin

kuusi miestä vasaran kimpussa ja kuusi pitelemässä kammioita, ja

toimitus piti hirvittävää melua. Nyttemmin tapahtuu tämä työ sitä

varten rakennetussa automaattisessa puristimessa, jota yksi mies voi

hoitaa, ja työtulos on viittä kertaa suurempi kuin mitä nuo kaksitoista

miestä voivat aikaansaada.

Piquette-tehtaassa oli silinterin valauksen ennen kuljettava

neljätuhatta jalkaa ennenkuin se oli valmis; nyt vain hiukan yli

kolmesataa.

Aineksia ei lainkaan liikutella käsin. Ainuttakaan työtä ei suoriteta

käsin. Jos kone voidaan tehdä automaattiseksi, niin se tehdään

sellaiseksi. Ainoassakaan työssä me emme koskaan luovu siltä kannalta,

että se on tehtävä parhaalla ja halvimmalla tavalla. Ainoastaan noin

kymmenen prosenttia työkoneistamme on erikoiskoneita; muut ovat

tavallisia koneita, vain erikoiseen tehtäväänsä sovellutettuja. Ja

ne ovat sijoitetut melkein vieretysten. Meillä on useampia koneita

jokaista permantopinnan neliöjalkaa kohti kuin millään muulla tehtaalla

maailmassa -- sillä jokainen jalka käyttämätöntä tilaa tietää tappiota.

Me emme suvaitse sellaista tuhlausta. Ja kuitenkin on niin paljon

tilaa kuin tarvitaan -- kellään ei ole liikaa tilaa eikä kellään

liian vähän. Työtoimitusten jakaminen yhä enemmän ja enemmän ja työn

liikkeessä pitäminen -- siinä on tuotannon salaisuus. Mutta täytyy

myöskin muistaa, että kaikki koneosat ovat suunnitellut sellaisiksi,

että ne voidaan valmistaa yksinkertaisimmalla tavalla. Entä säästö?

Vaikka vertaus ei ole aivan kohtuullinen, hämmästyttää se kuitenkin.

Jos me nykyiseen tuotantoomme käyttäisimme samaa työmiesmäärää autoa

kohti kuin aloittaessamme 1903 -- ja silloin käytettiin näitä työmiehiä

yksinomaan kokoonpanoon -- tarvitsisimme nyt yli kahdensadantuhannen

miehen työvoiman. Meillä ei ole täyttä viittäkymmentätuhatta

työmiestä autotuotannossamme, kun tämä korkeimmillaan ollen nousee

neljääntuhanteen autoon päivässä!

Elämäni ja työni · 第 21 / 50 题