9. Sellaisten menetelmien noudattaminen, jotka takaavat ehdottoman
rehellisyyden ja korkean liikemoraalin.
Sitäpaitsi annoimme heille seuraavia ohjeita: "Asiamiehellä tai
myyjällä tulee olla muistiinkirjoitettuna jokaisen mahdollisen ostajan
nimi myyntipiirissään, lukuunottamalla sellaisetkin, jotka koskaan
eivät ole ajatelleetkaan hankkia itselleen autoa. Sitten tulee hänen
joko mieskohtaisesti tai ainakin kirjevaihdolla -- kääntyä kaikkien
näiden henkilöiden puoleen ja merkitä muistiin, kuinka kukin suhtautuu
asiaan. Jos piiri on siksi suuri, ettei kaikkea tätä voi tehdä,
todistaa se, että alue on liian laaja."
Mutta vaikeuksia kertyi. Meitä häirittiin yhtiötämme vastaan nostetulla
oikeudenkäynnillä, jonka tarkoituksena oli pakottaa meitä toisten
antomobiilitehtaitten trustiin, joka toimi sen väärän periaatteen
mukaisesti, että automobiileilla oli vain hyvin rajoitetut markkinat
ja että oli välttämätöntä hankkia itselleen monopoli. Tämä oli
kuuluisa Selden-juttu, joka nieli suuren osan meidän varojamme.
Trusti vetosi vanhaan patenttiin, jota oli haettu ennenkuin yleisö
tiesi, mitä automobiilit ylimalkaan olivat, ja kun se myönnettiin,
olin minä jo vuosikausia työskennellyt moottorienkäytössä ja pidin
senvuoksi enemmän kuin kummana, että aatteen, jonka minä olin tehnyt
käytäntöön soveltuvaksi, saisivat yksinoikeudekseen henkilöt, jotka
olivat jättäneet aatteen aatteeksi. Ne tehtailijat, jotka olivat
saaneet valmistusluvan patentinomistajilta, alkoivat oikeudenkäynnin
niin pian kuin huomasivat meidän olevan moottoriteollisuuden alalla
lukuunotettavan tekijän. Huolet lisääntyivät, kun piirioikeus vuonna
1909 langetti, tuomion meidän häviöksemme. Trusti alkoi silloin
ilmoitella ja varoittaa mahdollisia ostajia meidän autoistamme. Samoin
oli tehty 1903, mutta minulla oli järkähtämätön usko, että lopulta
voittaisimme jutun. Minä tiesin, että meidän asiamme oli oikea,
mutta tuomion langettaminen meitä vastaan oli ankara isku, sillä me
uskoimme, että moni ostaja peläten selkkauksia viranomaisten puolelta
karttaisi ostamasta meidän autojamme. Levitettiin huhua, että jos
minä häviäisin riitajutun, joutuisi jokainen Ford-auton omistaja
syytteeseen. Lausuivatpa muutamat innokkaimmista vastustajistani julki
senkin mielipiteen, että ken osti Ford-auton, osti samalla itsellensä
sisäänpääsylipun vankilaan, Me vastasimme ilmoituksella, joka täytti
neljä sivua suurissa päivälehdissä. Me teimme selkoa jutun todellisesta
sisällyksestä, lausuimme julki lujan luottamuksemme asiamme voittoon
ja sitouduimme antamaan mieskohtaisen takaussitoumuksen jokaiselle
ostajalle siltä varalta, että joutuisimme jutussa häviölle.
Luulimme ostajien haluavan käyttää hyväkseen tätä takausta, mutta sitä
ei tarvittu. Me möimme yli 18,000 autoa, melkein kahta vertaa enemmän
kuin edellisenä vuonna, ja takaussitoumuksen vaatijoita ei luullakseni
ollut enempää kuin ehkä viisikymmentä.
Tosiasia oli, että Ford-auto ja Ford-yhtiö tästä oikeudenkäynnistä
saivat suurenmoisen reklaamin. Me olimme vainottu puoli, ja meillä
oli yleisön myötätunto puolellamme. Trusti omisti seitsemänkymmentä
miljoonaa dollaria -- meillä ei alussa ollut edes puolta tätä
summaa tuhansissa. Minä en milloinkaan epäillyt lopullista
tulosta, mutta se oli joka tapauksessa ollut päämme päällä killuva
Damokleen-miekka. Tämän oikeudenkäynnin jatkaminen oli epäilemättä
typerimpiä tekoja, mihin mikään amerikkalainen liikemiesryhmä
on tehnyt itsensä vikapääksi. Minä katson onneksi maan kaikille
automobiilitehtailijoille, että me lopuksi voitimme jutun ja että
trusti lakkasi näyttelemästä mainittavaa osaa liike-elämässä. Me olimme
1908, tästä oikeudenkäynnistä huolimatta, ehtineet niin pitkälle, että
minä saatoin ryhtyä valmistamaan sitä autotyyppiä, jonka tahdoin saada
markkinoille.