Olemme vasta aloittaneet maamme kehittämisen. Tähän saakka emme ole,
huolimatta kaikesta, mitä tarinoimme sen ihmeellisestä edistyksestä,
saaneet enempää aikaan kuin vain raapineet pintaa. Edistysaskelet
ovat tosin olleet kylläkin merkittäviä, mutta kun vertaamme sitä,
mitä olemme tehneet, siihen, mitä vielä on tehtävänä, tuntuvat tähän
saakka saavuttamamme tulokset melkein tyhjiltä. Kun otamme huomioon,
että maan kyntämiseen yksin käytetään enemmän voimaa kuin maamme
kaikkiin teollisuushaaroihin yhteensä, niin saamme vaikkapa heikonkin
aavistuksen siitä, mitä mahdollisuuksia avautuu eteemme; ja juuri nyt,
kun niin monet maailman maista ovat kuohumatilassa, on erinomaisen
sopiva aika kaiken sen valossa, mitä on tehty, viitata hiukan
vastaisiin tehtäviimme.
Kun puhutaan kasvavasta voimasta, konevoimasta ja teollisuudesta,
tulee tajuntaan kylmä, metallinen maailma, missä tehtaat karkoittavat
tieltään puut, kukkaset, linnut ja vihreät niityt, joiden tilalle
nousee metallikoneiden ja ihmiskoneiden maailma. Minä en ole sitä
mieltä. Minä olen päinvastoin sitä mieltä, että me emme saata nauttia
puista ja linnuista ja kukkasista ja vihreistä niityistä, ellemme tiedä
enempää koneista ja niiden käyttämisestä, ellemme paremmin ymmärrä
elämän mekaanista puolta.
Me olemme jo, minun nähdäkseni, menneet liian pitkälle elämän
viehättäväisyyden karkoittamisessa uskoessamme, että eläminen ja
elämisen keinojen hankkiminen ovat jotakin vastakohtaista. Me tuhlaamme
niin paljon aikaa ja tarmoa, että meille ei jää paljoa nauttiaksemme
elämästä. Voima ja koneet, raha ja tavarat ovat hyödyllisiä vain
sikäli, mikäli ne vapauttavat meitä elämään ihmisarvoisesti. Ne ovat
vain keinoja päämäärän saavuttamiseksi. En katso esim. niitä koneita,
joilla on minun nimeni, ainoastaan koneiksi. Jos siinä olisi kaikki,
niin ryhtyisin johonkin muuhun. Minä näen niissä kouraantuntuvan
todistuksen eräästä liiketeoriasta, joka toivoakseni on jotain enemmän
kuin pelkkä liiketeoria -- nimittäin teoriasta, jonka tarkoituksena
on tehdä auvompi paikka tästä maailmasta, jonka keskellä elämme.
Sillä seikalla, että Ford-yhtiön kauppamenestys on ollut aivan
tavaton, on merkitystä vain sikäli, että se todistaa tavalla, jonka
jokainen ymmärtää, että tämä teoria on tähän saakka ollut oikea.
Kun minä siis nyt ainoastaan tässä valossa käyn arvostelemaan
vallitsevaa teollisuusjärjestelyä ja voimassaolevaa raha- ja
yhteiskuntajärjestelmää, niin saatan sen tehdä miehenä, joka itse ei
niiden alaisena ole epäonnistunut.
Jos ajattelisin vain omaa etuani, ei minulla olisi ollenkaan syytä
toivoa minkäänlaista muutosta nykyiseen järjestykseen. Jos haluaisin
vain rahaa, niin on nykyinen järjestelmä tällaisenaan hyvä; se
antaa minulle rahaa runsaasti. Mutta minä ajattelen yleistä hyvää,
yhteisön parasta. Nykyinen järjestelmä ei suvaitse yhteisön parasta
palvelemista, se kun edistää jokaista tuhlaamisen muotoa ja ehkäisee
monia saamasta täyttä korvausta palveluksistaan. Eikä se vie minnekään
perille. Se kaipaa kerrassaan parempaa suunnittelua ja oikaisemista.
Minä en suinkaan moiti niitä, jotka yleisesti vastustavat uusia
aatteita. On parempi olla epäileväinen uuden suhteen ja haluta ensin
nähdä ennenkuin uskoo, kuin taukoamatta syöksyä suin päin jokaisen
uuden esityksen perässä. Jos epäilyksellä tarkoitamme varovaisuutta,
niin on se sivistyksen tasapainopyörä. Useimmat maailman nykyisistä
vaikeuksista johtuvat siitä, että uusia aatteita omaksutaan tutkimatta
ensin, ovatko ne todella hyviä aatteita. Aate ei ole ehdottomasti
hyvä sen vuoksi että se on vanha, eikä ehdottomasti huono sen vuoksi
että se on uusi, mutta jos vanha aate on täysin käyttökelpoinen, niin
puhuvat kaikki asianhaarat sen eduksi. Aatteet ovat sinänsä sangen
arvokkaita, mutta aate on kuitenkin vain aate. Melkein kuka hyvänsä voi
keksiä jonkin aatteen. Mutta jotakin merkitsee vasta sen muuntaminen
käytännölliseksi tulokseksi.
Hartaasti haluaisin osoittaa, että meidän toteuttamamme aatteet ovat
sovellutettavissa mitä laajimmalti -- että ne eivät yksinomaan kohdistu
automobiileihin ja moottoriauroihin, vaan että ne ikäänkuin muodostavat
yleisen lain. Minä olen täysin vakuutettu, että tämä yleinen laki on
luonnollinen laki, ja tahtoisin esittää sen niin perusteellisesti, että
se voitaisiin omaksua, ei uutena aatteena vaan luonnollisena lakina.
Luonnollista on tehdä työtä -- tajuta, että vauraus ja onni ovat
saavutettavissa ainoastaan rehellisellä työllä. Ihmisten sairaudet
johtuvat suureksi osaksi siitä, että tätä luonnon järjestystä koetetaan
kiertää. Minä en esitä mitään, mikä ei täysin noudattaisi tätä
luonnonperiaatetta. Minä pidän selviönä, että meidän täytyy tehdä
työtä. Kaikki, mitä me olemme aikaansaaneet, on tulosta sen ajatuksen
itsepäisestä noudattamisesta, että koska meidän kerta täytyy tehdä
työtä, niin on parempi tehdä sitä älykkäästi ja eteensäkatsoen, että
jota paremmin suoritamme työmme, sitä paremmin meidän käy. Ja kaikki
tämä on minusta vain alkeellista tervettä järkeä.
* * * * *
En ole mikään reformaattori. Minun mielestäni on maailmassa liian
paljon reformipyrkimyksiä ja reformaattoreihin kiinnitetään liian
paljon huomiota. Meillä on kahdenlaatuisia reformaattoreita,
ja molemmat ne ovat haitallisia. Mies, joka sanoo itseänsä
reformaattoriksi, haluaa kaataa kaikki nurin. Hän on sellainen
mies, joka tahtoisi repiä koko paidan rikki sen vuoksi, että
kauluksennappi ei sovi napinreikään. Hänen päähänsä ei pälkähdä, että
olisi yksinkertaisesti vain suurennettava reikää. Senlaatuisilla
reformaattoreilla ei ole milloinkaan selvää käsitystä siitä, mitä he
tekevät. Kokemus ja reformi eivät käy yhteen. Reformaattori ei voi
pitää intoansa tulisenkuumana tosiolojen keskellä. Hänen täytyy siis
heittää tosiasiat musukoppaan.
Jälkeen vuoden 1914 ovat hyvin monet ihmiset hankkineet aivan uudet
henkiset varukset. Monet alkoivat ensimmäistä kertaa elämässään
ajatella. Avasivat silmänsä ja äkkäsivät olevansa maailmassa. Ja
äkillisen itsenäisyydentunteen värisyttäminä he tajusivat pystyvänsä
tarkkaamaan maailmaa arvostelevin silmin. He tekivät niin ja
havaitsivat sen virheelliseksi. Mestaroivasti arvostelevan asenteen
omaksuminen yhteiskuntajärjestykseen nähden -- mihin joka miehellä
on oikeus -- käy alussa horjahdellen, epäsuhtaisesti. Ylen nuori
arvostelija menee tavallisesti ylen kauas suhdattomuuksiin. Hän on
innokas pyyhkäisemään pois vanhan järjestyksen ja voimaanpanemaan
uuden. Venäjällä todella onnistuttiin luomaan uusi maailma. Siellä
voi maailmanreformaattorien työtä parhaiten tarkastaa. Me kuulemme
Venäjältä, että vähemmistö siellä, eikä suinkaan enemmistö, suorittaa
hävitystoimen. Me huomaamme myöskin, että kun ihmiset saattavat säätää
yhteiskunnallisia lakeja vastoin luontoa, tekee luonto tällaisia
keinotekoisia lakeja vastaan jyrkemmän tenän kuin tsaarit konsanaan.
Luonto on pannut vastalauseensa koko neuvostotasavaltaa vastaan. Sillä
tämä yritti kieltää luontoa. Se kielsi ennen kaikkea oikeuden työn
hedelmiin. Muutamat sanovat: "Venäjän on ruvettava tekemään työtä",
mutta tämä ei selitä tapausta. Asianlaita on se, että Venäjä-parka on
työssä, mutta sen työ ei ole vapaata työtä. Yhdysvalloissa on työmies
työssä kahdeksan tuntia päivässä, Venäjällä kaksi- jopa neljätoista.
Jos työmies Yhdysvalloissa haluaa levähtää päivän tai viikon ja kykenee
sen tekemään, ei mikään estä häntä siitä. Venäjällä täytyy työmiehen
neuvostovallan aikana tehdä työtä, halusipa tai ei. Kansalaisen vapaus
on hukattu vankilamaisen kurin yksitoikkoisuuteen, missä kaikkia
kohdellaan samalla tavoin. Tämä on orjuutta. Vapaus on oikeutta
työskennellä kohtuullinen aika ja saada siitä säällinen toimeentulo;
tilaisuutta järjestää kaikki pienet persoonalliset yksityisseikat
omassa elämässään. Näiden ja monien muiden vapaudenpäätösten
kokonaissumma se muodostaa suuren, ihanteellisen Vapauden. Vapauden
pikku muodot kirkastavat jokapäiväistä elämää meille kaikille.
Venäjä ei voinut suoriutua ilman intelligenssin ja kokemuksen apua.
Niin pian kuin sen tehtaita alettiin käyttää neuvostojen johdolla,
alkoivat asiat mennä perikatoa kohti; oli enemmän keskusteluja kuin
työtä. Niin pian kuin koulutettu mies nakattiin ulos, meni tuhansia
tonneja kallisarvoista ainetta hukkaan. Intoilijat jouduttivat
puhevimmallaan kansan nälänhätään. Neuvostot tarjoavat nyt
insinööreille, järjestelijöille, esimiehille ja liikkeenjohtajille,
jotka aikaisemmin oli nakattu ulos, suuria rahasummia, jos he
vain suostuisivat tulemaan takaisin. Bolshevismi huutelee nyt
avukseen intelligenssiä ja kokemusta, joita se eilen kohteli niin
häikäilemättömästi. Kaikki, mitä "reformi" aikaansai Venäjällä, oli
tuotannon tyrehdyttäminen.
Meillä on synkeä aines, joka koettaa hiipiä ajattelijain ja
suunnittelijain sekä ruumiillisen työn tekijäin väliin. Sama vaikutus,
joka karkoitti intelligenssin ja kokemuksen Venäjältä, on nyt
innokkaassa toimessa aikaansaadakseen levottomuutta täälläkin. Me
emme saa sietää, että muukalainen, ihmisonnen hävittäjä ja vihamies,
rikkoo meidän kansamme. Yksimielisyydessä on tämän ja muiden terveiden
kansojen voima -- ja vapaus.
Mutta on olemassa myöskin toisenlaatuisia reformaattoreita, jotka
tosin eivät koskaan sano itseään sellaisiksi. He ovat kuitenkin hyvin
samanlaisia kuin nuo radikaaliset reformaattorit. Rabulistilla ei
ole ollut mitään kokemusta eikä hän tarvitse sellaista. Toisella
"reformaattorien" luokalla taas on ollut paljon kokemusta, mutta
se ei heitä lainkaan hyödytä. Minä tarkoitan taantumuksellisia --
jotka kummastunevat tullessaan asetetuiksi aivan samaan luokkaan
bolsevikkien kanssa. He haluavat palata takaisin johonkin aikaisempaan
yhteiskuntatilaan, ei senvuoksi että se oli paras, vaan sentähden että
he luulevat tuntevansa nämä entiset olot.
Toinen suunta haluaa kääntää nurin koko maailman aikoen rakentaa
tilalle uuden. Toinen pitää maailmaa niin hyvänä, että sen voi vallan
hyvin antaa olla sellaisena kuin se on -- ja luhistua. Jälkimmäinen
käsitys syntyy kuten edellinenkin siitä, että ei kyetä näkemään vaikka
on silmät millä nähdä. Ei ole lainkaan mahdotonta lyödä lysyyn tätä
maailmaa, mutta mahdotonta on rakentaa uutta. On mahdollista ehkäistä
maailmaa menemästä eteenpäin, mutta ei ole mahdollista ehkäistä sitä
menemästä taaksepäin, rappeutumasta. On mieletöntä odottaa, että
jos kaikki kaadetaan kumoon, jokainen tulee sen kautta edelleen
saamaan kolme ateriaansa päivässä. Tai että saadaan kuuden prosentin
korko, jos kaikki jähmettyy. Vika on siinä, että niin kumouksen kuin
taantumuksenkin miehet sulkevat silmänsä tosioloilta -- alkuperäisiltä
toimintamuodoilta.
Varovaisuus kehoittaa tarkoin katsomaan, ettei taantumusliikettä
hairahduta pitämään terveen järjen palauksena. Me olemme nähneet
kaikenlaatuisia sanahelinän ilotulituksia ja lukemattomia
ihanteellisia tulevaisuudensuunnitelmia. Mutta ne eivät johtaneet
minnekään. Ne olivat puhumatilaisuuksia, ei eteenpäinkulkua. Kauniita
sanoja sanottiin, mutta kun tulimme kotia, oli valkea sammunut.
Taantumuksen miehet ovat usein käyttäneet hyväkseen tällaisten kausien
taantumuspoukahdusta ja lupailleet "vanhoja hyviä aikoja" -- mikä
tavallisesti merkitsee vanhoja väärinkäytöksiä -- ja kun tämän laadun
miehiltä täydellisesti puuttuu mielikuvakykyä, pidetään heitä monesti
"käytännön miehinä". Heidän palaamistaan valtaan tervehditään usein
terveen järjen palaamisena.
Alkuperäiset toimintamuodot ovat maanviljelys, teollisuus ja
kulkuneuvot. Yhteiskunnallinen elämä on mahdoton ilman niitä. Ne
pitävät maailmaa koossa. Viljeleminen, valmistaminen ja hankkiminen
ovat yhtä alkuperäisiä kuin ihmistarpeet ja kuitenkin yhtä
uudenaikaisia kuin mikä tahansa. Ne kuuluvat fyysillisen elämän
olemukseen. Kun ne lakkaavat, katoaa myöskin yhteiskuntaelämä. Maailma
on joutunut pois raiteiltaan nykyisen järjestelmän aikana, mutta me
voimme toivoa parempaa tilaa, jos nämä perustukset pysyvät varmoina.
On suuri hairahdus, että ihminen muka voi muuttaa perustusta -- ruveta
itse kohtalona korjailemaan yhteiskunnallista kehitystä. Yhteiskunnan
perustana ovat ihmiset itse ynnä keinot _viljellä, valmistaa_ ja
_kuljettaa_ tuotteita. Niin kauan kuin maanviljelys, teollisuus ja
kulkulaitos pidetään voimassa, voi maailma kestää minkä taloudellisen
tai yhteiskunnallisen muutoksen tahansa. Niinkuin palvelemme
tehtäväämme, niin palvelemme maailmaa.
Työtä on yllinkyllin. Liiketoiminta on yksinomaan työtä. Keinottelu
jo valmiilla tuotteilla ei ole liiketoimintaa. Se on vain enemmän tai
vähemmän arvoista liikasilmikoimista. Mutta sellaista ei voida poistaa
lakiasäätämällä. Lait eivät voi toimittaa paljoa. Lait eivät tee mitään
rakentavaa. Laista ei voi koskaan tulla muuta kuin poliisipalvelija,
ja niinpä on vain ajan tuhlausta odotella, että hallitus ja eduskunta
kykenevät aikaansaamaan sellaista, mitä laki ei ole tarkoitettu
tekemään. Niin kauan kuin odotamme, että lainsäädäntö poistaa
köyhyyden tai lakkauttaa etuoikeudet, saamme nähdä köyhyyden leviävän
ja etuuksien enenevän. Meillä on ollut tarpeeksi asti tällaisia
lainsäätäjiä -- ei tosin tässä maassa niin paljon kuin muualla --
jotka lupailevat lakeja semmoista vastaan, minkä suhteen lait ovat
voimattomia.
Kun on onnistuttu uskottelemaan kokonaiselle kansalle -- niinkuin
meillä on tapahtunut -- että parlamentti on jonkinlainen taivas ja
että sen pilvien takana asuu kaikkitietäväisyys ja kaikkivalta, niin
on kansa kahlehdittu tavalla, joka ennustaa pahaa tulevaisuudesta.
Apu ei tule lainsäädäntävallalta, vaan meistä itsestämme. Meidän
apumme voidaan kuitenkin antaa hallitukselle kuten jonkinlaiseen
keskusjakelupaikkaan, jonne kootaan yhteen kaikki meidän ponnistuksemme
yhteiseksi hyväksi. Me voimme auttaa hallitusta, mutta se ei kykene
auttamaan meitä.
Sananparsi: "vähemmän hallitustointa liike-elämään ja enemmän
liike-elämää hallitustoimeen" on sangen hyvä ei ainoastaan
liike-elämän ja hallitustoimen vaan kansankin kannalta. Yhdysvaltoja
ei perustettu liike-elämän vuoksi. Itsenäisyysjulistus ei ole
mikään kauppatoimi, eikä maan perustuslaki mikään kauppakontrahti.
Yhdysvallat -- niiden maa, kansa, hallitus ja liike-elämä -- ovat
ainoastaan menetelmämuotoja, joiden kautta kansan elämä tulee elämisen
arvoiseksi. Hallitus on palvelija eikä sen koskaan pitäisi muuksi
tullakaan. Sinä hetkenä, jolloin kansasta tulee hallituksen apuri,
rupeaa koston laki vaikuttamaan, sillä sellainen suhde on luonnoton,
epämoraalinen ja epäinhimillinen. Me emme voi elää ilman liike-elämää,
mutta emme myöskään ilman hallitusta. Liiketoiminta ja hallitus orat
välttämättömät palvelijoina samoin kuin vesi ja vilja, mutta isäntinä
ne kaatavat nurin luonnollisen asiainjärjestyksen.
Maan menestys koskee meitä kaikkia yksilöinä. Näiden käsissä tulisi sen
olla ja siellä se on turvatuin. Hallitukset voivat luvata koko joukon,
mutta eivät voi mitään toimittaa. Ne voivat vehkeillä rahankursseilla,
niinkuin ovat Euroopassa tehneet (ja niinkuin pankkimiehet tekevät
kaikkialla, niin kauan kuin voivat saada siitä jotakin voittoa),
lörpötellen silmänlumeiksi jos jonkinlaista mahtipontista joutavaa.
Mutta työ se on, ja työ ainoastaan, joka voi toimittaa tarvetavarat --
ja sen tuntee joka ihminen sisimmässään.
Ei ole juuri luultavaa, että niin älykäs kansa kuin meikäläinen
tulee tuhoamaan taloudellisen elämän perusteet. Useimmat tietävät,
että mitään ei voi saada ilmaiseksi. Useimmat tuntevat -- vaikkeivät
tietäisikään -- että raha ei ole varallisuutta. Kaikkinaisia
teorioja, jotka lupaavat kaikille kaikkea eivätkä pyydä mitään
keneltäkään, hylkivät arki-ihmiset vaistomaisesti, silloinkin kun
heillä ei ole esitettävänä syitä niitä vastaan. Niiden _tiedetään_
olevan vääriä. Se riittää. Nykyinen asiainjärjestys, aina kömpelö,
usein typerä ja monella tapaa epätäydellinen, on kuitenkin siinä
suhteessa kaikkia muita parempi, että se toimii. Epäilemättä tulee
nykyinen järjestyksemme asteettain solumaan uuteen, ja se uusi tulee
myöskin toimimaan -- mutta ei niinkään paljon sen nojalla, mitä se
on, vaan sen perustalla, mitä ihmiset siihen sisällyttävät. Syy,
miksi bolshevismi ei toiminut eikä voi toimia, ei ole taloudellinen.
Ei ole vähääkään väliä, harjoitetaanko teollisuutta yksityisesti
vai yhteiskunnallisen valvonnan alaisena. Ei ole vähääkään väliä,
sanotaanko työmiehen osuutta "palkaksi" vai "voitoksi"; ei vähääkään
väliä, säännöstelläänkö ihmisille elintarpeita, vaatteita ja asuntoa
vai annetaanko heidän syödä, pukeutua ja asua niinkuin haluavat. Ne
ovat vain yksityisseikkoja. Bolshevikkijohtajain pätemättömyyttä todisti
se melu, jota he pitivät tämmöisistä yksityisseikoista. Bolshevismi
epäonnistui sen vuoksi, että se oli luonnoton ja epämoraalinen. Meidän
järjestelmämme seisoo. Onko se virheellinen? On, luonnollisesti,
tuhansissa kohdin. Onko se kömpelö? Tietenkin se on kömpelö. Niinpä sen
pitäisi kaiken järjen nimessä romahtaa lysyyn. Mutta se ei tee niin --
koska sitä elävöittävät eräät taloudelliset ja moraaliset perustekijät.
Taloudellinen perustekijä on työ. Työ on se inhimillinen elementti,
joka tekee maan hedelmälliset vuodenajat hyödyllisiksi ihmisille.
Ihmisen työ se sadon tekee siksi, mitä se on. Tämä on taloudellinen
perustus: jok'ikinen meistä työskentelee aineksilla, joita me emme ole
luoneet emmekä kykene luomaan, mutta jotka luonto on meille antanut.
Moraalinen perustekijä on ihmisen oikeus työhönsä. Tätä oikeutta
määritellään eri tavoilla. Milloin sitä sanotaan "omistusoikeudeksi".
Milloin ilmaistaan se käskyssä: "älä varasta". Ihmisen oikeus
omaisuuteensa se tekee varkauden rikokseksi. Kun ihminen on ansainnut
leipänsä, niin on hänellä oikeus tähän leipään. Jos joku toinen
varastaa sen, niin tekee hän enemmän kuin varastaa leivän, hän loukkaa
pyhitettyä ihmisoikeutta.
Ellemme voi tuottaa, niin emme voi omistaa -- mutta muutamat sanovat,
että meidän tuottava työmme tulee ainoastaan kapitalistien hyväksi.
Kapitalistit, joista tulee sellaisia sen vuoksi, että he aikaansaavat
parempia tuotantoehtoja, kuuluvat yhteiskunnan perustuksiin. Heillä ei
oikeastaan ole mitään omaa. He enemmänkin hoitavat omaisuutta toisten
hyödyksi. Kapitalistit, joista tulee sellaisia rahaliikkeen avulla,
ovat toistaiseksi välttämätöntä pahaa. Heidän ei kuitenkaan tarvitse
olla mitään pahaa, jos heidän kaikki rahansa menevät tuotantoon.
Jos heidän rahansa sen sijaan käytetään jakelun vaikeuttamiseen --
esteiden rakentamiseen tuottajain ja kuluttajain välille -- silloin he
ovat turmiollisia kapitalisteja ja tuomitut häviämään, kun rahalaitos
saadaan paremmin sovelletuksi työn vaatimusten mukaan, ja tämä
tulee tapahtumaan niin pian kuin täysin oivalletaan, että työllä ja
yksinomaan työllä voidaan ehdottomasti turvata terveys, vauraus ja onni.
Ei ole mitään syytä, miksi ei mies, joka on halukas tekemään työtä,
saisi siihen tilaisuutta ja saisi palkakseen myöskin täyttä arvoa
työstään. Ei ole myöskään mitään syytä, miksi mies, joka voi mutta
ei tahdo tehdä työtä, ei saisi palkakseen yhteiskunnalle tekemiensä
palvelusten täyttä arvoa. Hänen tulisi tietenkin saada ottaa
yhteiskunnalta vastaava korvaus siitä, millä hän on sitä avustanut.
Ellei hän avusta millään, ei hänen tule myöskään saada ottaa mitään.
Hänelle jäisi vain vapaus nähdä nälkää. Me emme pääse mihinkään, jos
vaadimme, että joka miehen pitää saada enemmän kuin hän ansaitsee --
koskapa muutamat saavat enemmän kuin ansaitsevat saada.
Ei mikään ole mielettömämpää eikä yhteiskunnalle kokonaisuudessaan
voida tehdä huonompaa palvelusta kuin asettua sille kannalle,
että kaikki ihmiset ovat samanlaisia. Ihmiset eivät suinkaan ole
samanlaisia, ja jokainen kansanvaltainen käsitys, joka pyrkii
tekemään kaikkia samanlaisiksi, on esteenä edistykselle. Me emme voi
kaikki tehdä samanarvoista työtä. Suurikykyisiä ihmisiä on vähemmän
kuin pienitaitoisia. Joukko pienempiä voi vetää alas suuremman --
mutta sen kautta he vetävät alas myöskin itseänsä. Suurempi ihminen
asettuu yhteiskunnan johtoon ja tekee pienemmille mahdolliseksi elää
pienemmillä ponnistuksilla.
Se kansanvaltainen harhakäsitys, joka tähtää kykyjen tasoittamiseen,
vaikuttaa hävittävästi, autioittavasti. Luonnossa ei ole kahta
samanlaista asiaa. Me rakennamme automme täysin vaihdettaviksi.
Kaikki osat ovat miltei yhtä samanlaisia kuin kemialliset analyysit,
kuin vain mitä hienoimmat koneet ja etevin ammattitaito voivat
aikaansaada. Minkäänlaatuista lisäsovittelua ei tarvita, ja pitäisi
tosiaankin näyttää siltä kuin olisi kaksi Ford-autoa -- jotka tuossa
seisovat rinnakkain, aivan samannäköisinä muodoltaan ja niin tarkoin
yhtäläisiksi tehtyinä, että mikä osa tahansa voidaan ottaa toisesta ja
sijoittaa toiseen -- todellakin samanlaiset. Mutta niin ei ole. Niillä
on erilaiset kulkutavat. Meillä on ajajia, jotka ovat kuljettaneet
satoja, jopa muutamat tuhansia Ford-vaunuja, ja he sanovat, ettei ole
kahta, jotka aina toimisivat aivan samalla tavalla -- että jos he
ajaisivat uutta vaunua tunnin tai lyhyemmänkin aikaa ja jos sitten tämä
vaunu sekoitetaan toisten samanlaatuisten uusien vaunujen joukkoon,
niin he, vaikka eivät ulkomuodon nojalla saattaisikaan sitä erottaa,
kuitenkin tuntisivat sen ajaessaan sillä.
Olen puhunut yleisin sanoin. Katsokaamme asiaa nyt konkreettisemmin.
Henkilön pitää voida elää sellaisella tasolla, joka vastaa hänen
tekemiänsä palveluksia. Voi olla paikallaan puhua tästä nyt, sillä
olemme äskettäin eläneet aikaa, jolloin palveleminen oli viimeinen
asia, mitä useimmat ihmiset ajattelivat. Olimme tulleet siihen,
ettei kukaan ajatellut kustannuksia tai korvausta. Tilauksia saatiin
vaivattomasti. Kun ennen yleisö suosi kauppiasta ostamalla häneltä,
muuttuivat olot sellaisiksi, että kauppias suosi yleisöä myymällä.
Se on huonoa liiketointa. Monopoli on huonoa liiketointa. Nylkeminen
on vahingollista liike-elämälle. Samoin kuin sekin, ettei ole tarvis
tehdä työtä eteenpäin päästäkseen. Liike-elämä on kaikkein terveintä
silloin, kun sen niinkuin kananpojan täytyy kaaputtaa maata saadakseen
minkä saa. Kaikki oli käynyt liian helpoksi. Periaate, että arvon
ja hinnan välillä täytyy olla kunniallinen suhde, oli syrjäytetty.
Yleisöstä ei tarvinnut enää vähääkään välittää. Tämä oli kaikkea muuta
kuin hyödyllistä liike-elämälle. Niitä oli, joiden mielestä tällainen
luonnoton tila oli "kukoistusta". Se ei ollut kukoistusta -- se oli
vain tarpeetonta rahansaalistamista. Ja rahansaalistaminen ei ole
liiketointa.
Ellei pidä määrättyä suunnitelmaa visusti muistissaan, on erinomaisen
helppo kerätä kosolta rahaa ja sitten, pyrkiessä hankkimaan yhä enemmän
rahaa, unohtaa myyvänsä ihmisille sellaista, jota nämä tarvitsevat.
Rahansaalistamiselle perustettu liike on mitä epävarminta. Se on
useimmiten epäsäännöllinen ja lyhytikäinen. Liike-elämän tehtävä
sitävastoin on tuottaminen kulutusta eikä rahansaalistusta tai
keinottelua varten. Tuottaminen kulutusta varten sisältää sen, että
tuotteen laatu pidetään ylhäällä ja hinta alhaalla -- että tavara
on sellaista, joka hyödyttää yleisöä eikä vain tuottajaa. Jos
raha-elementti nykäistään irti oikeasta tasostaan, niin nykäistään
samalla tuotanto palvelemaan tuottajaa.
Tuottajan menestys on riippuvainen siitä, että hän voi palvella
yleisöä. Hän saattaa pysyä jaloillaan jonkun ajan palvelemalla
itseänsä, mutta jos näin käy, on se satunnaista, ja kun yleisö herää
huomaamaan, että sitä ei palvellakaan, on tuottajan loppu näkyvissä.
Sotakonjunktuurien aikana oli tuotanto pääasiallisesti kohdistettu
tuottajain itsensä hyödyttämiseen, ja kun yleisö heräsi, meni senvuoksi
moni yritys nurin. Sanottiin niiden joutuneen ahdinkotilaan. Asia ei
ollut lainkaan niin. Sellaiset tuottajat koettivat yksinkertaisesti
korvata tervettä järkeä järjettömyydellä, ja sitä ei koskaan voi
tehdä menestyksellä. Rahojen saalistaminen on varmin keino niiden
saamattajääntiin, mutta jos palvelee palvelemisen vuoksi -- sen
tyydytyksen tähden, että tekee jotakin, jonka uskoo olevan oikeaa --
niin rahallinen puoli selviää itsestään.
Rahaa tulee luonnollisesti palveluksen tuloksena. Ja tuottajalle on
aivan välttämätöntä, että hänellä on rahaa käytettävissään. Mutta
meidän ei sovi unohtaa, että rahan omistamisen tarkoituksena ei ole
joutilaisuus, vaan mahdollisuus tehdä vielä enemmän hyötyä. Minun
mielestäni ei mikään ole inhoittavampaa kuin joutilas elämä. Ei
kellään meistä ole oikeutta laiskoitella. Sivistyksen piirissä ei ole
sijaa laiskurille. Jokainen suunnitelma rahan lakkauttamiseksi johtaa
vain siihen, että olot muodostuvat vielä mutkallisemmiksi, sillä
meillä täytyy olla jokin mittapuu. Että nykyinen rahajärjestelmämme
olisi tyydyttävä pohja tavaranvaihdolle, sitä voi hyvinkin vahvasti
epäillä, ja puhumme siitä enemmän tuonnempana. Päämuistutukseni
nykyistä rahalaitosta vastaan on, että se pyrkii olemaan oman itsensä
tarkoitusperänä ja ehkäisemään tuotantoa, sensijaan että edistäisi sitä.
Minun pyrkimykseni tarkoittavat yksinkertaistuttamista. Ihmisillä on
yleensä niin vähän käytettävänään ja kaikkein välttämättömimmänkin
ostaminen maksaa kovin paljon (puhumattakaan osuudesta elämän
ylellisyyteen, johon minun mielestäni jok'ainoa meistä on oikeutettu),
koskapa melkein kaikki, mitä me valmistamme, on paljon mutkallisempaa
kuin sen tarvitsisi olla. Vaatteemme, ravintomme, taloustarpeemme --
kaikki ne voitaisiin tehdä paljoa yksinkertaisempia kuin nyt on laita
ja kuitenkin olla paremman näköisiä. Ne tehtiin entisinä aikoina
määrätyllä tavalla ja tuottajat ovat sitten vain jatkaneet samaa latua.
Minä en tarkoita, että meidän olisi mentävä liiallisuuksiin. Siihen
ei ole mitään tarvetta. Pukumme ei tarvitse olla vain säkki, jossa
on reikä päätä varten. Sellainen olisi helppo tehdä, mutta vaikea
pitää. Ei huopapeitekään vaadi suurta räätälintyötä, mutta kukapa
meistä saisi paljoakaan työtä tehdyksi, jos kulkisi intiaanien tapaan
huopaan kääriytyneenä. Todellinen yksinkertaisuus merkitsee sitä,
että hankimme parasta ja samalla mukavinta. Räikeiden reformien
onnettomuus on, että ne vaativat, että ihmisen on muutettava luontoansa
voidakseen käyttää vissejä kaavailtuja esineitä. Luulenpa, että
naisten reformipuvut -- jotka näyttävät merkitsevän mauttomia pukuja
-- täytyy aina olla mauttomien naisten keksimiä, jotka tahtoisivat,
että kaikki muutkin näyttäisivät yhtä mauttomilta. Se ei ole oikea
tapa. Alkakaa kappaleella, joka sopii, ja koettakaa sitten keksiä
jotakin keinoa saada pois kaikki ihan tarpeettomat osat. Tämä koskee
jokaista käyttöesinettä -- kenkää, pukua, taloa, konetta, rautatietä,
höyrylaivaa, lentokonetta. Mikäli leikkaamme pois hyödyttömiä osia
ja yksinkertaistutamme välttämättömiä, sikäli vähennämme myöskin
valmistuskustannuksia. Tämä on selvää logiikkaa, mutta kumma kyllä
koetetaan yleensä halventaa tuotantoa eikä yksinkertaistuttaa tavaraa.
Alku pitäisi tehdä tavaran laadusta: meidän pitäisi koettaa ottaa
selko, onko se niin hyvin tehty kuin sen pitää olla -- vastaako se
tarkoitustaan parhaalla tavalla? Senjälkeen -- onko aines parasta
vaiko vain kalleinta? Ja sitten: voiko sen monimutkaisuutta ja painoa
vähentää? Ja niin edespäin.
Tarpeeton paino tavarassa ei ole sen järjellisempää kuin kokardi kuskin
lakissa. Eipä edes niinkään järjellistä. Sillä kokardi voi auttaa
kuskia tuntemaan lakkinsa, kun taas tarpeeton paino vain aiheuttaa
voiman tuhlausta. En voi ymmärtää, mistä semmoinen luulo on syntynyt,
että paino sisältää voimaa. Se on paikallaan moukariin nähden, mutta
miksi raastaisimme mukanamme raskasta painoa, jos emme aio sillä ketään
nakata? Miksi panna ylimääräistä painoa kuljetuskoneisiin? Miksi ei
panna sitä kuormaan, jota koneen on määrä kantaa? Lihavat ihmiset eivät
voi juosta yhtä nopeaan kuin laihat, mutta me rakennamme useimmat
kuljetusvälineemme siten kuin enentäisi raskas painolasti nopeutta. Osa
köyhyydestä johtuu liikanaisten painojen kuljetuksesta.
Kerran me tulemme keksimään, miten painoa saadaan yhä enemmän
poistetuksi. Otetaan esim. puu. Erinäisiin tarkoituksiin on puu
parasta ainetta, minkä tunnemme, mutta puu sisältää suunnatonta
tuhlausta. Yhden Ford-auton puuaines sisältää noin 15 kiloa vettä.
Täytyy löytyä jokin keino aikaansaada jotakin parempaa. Täytyy löytyä
menetelmä, jonka avulla voimme saavuttaa saman voiman ja joustavuuden
tarvitsematta ottaa mukaan hyödytöntä painoa. Ja näin aina edelleen on
laita tuhansissa muissa seikoissa.
Maanviljelijä tekee jokapäiväisestä työstään liian mutkikkaan jutun.
Minun luullakseni tulee ainoastaan noin 5 prosenttia siitä voimasta,
jota tavallinen maanviljelijä käyttää, todellisen hyödyn osalle. Jos
joku varustaisi tehtaan sillä tavoin kuin maanviljelys tavallisesti on
varustettu, olisi se täpötäynnä väkeä. Huonoin tehdas Euroopassa on
tuskin niin huonosti sommiteltu kuin keskinkertainen maanviljelijän
talo. Voimaa on käytetty hyväksi mahdollisimman vähäisessä määrässä.
Ei siinä kyllin, että enin osa tehdään käsin, vaan sangen harvoin on
pantu todellista huolta järkiperäisiin laitteisiin. Maanviljelijä
kantaa vettä vuosikausia ennemmin kuin rakentaa vähäisen määrän
putkijohtoa. Kun tarvitaan ylimääräistä työtä, ajattelee hän vain
ylimääräisten päiväpalkkalaisten hankkimista. Maanviljelystuotteet
ovat halvimmillaankin ollessaan kalliimpia kuin niiden pitäisi olla.
Maanviljelysvoitto on huonompi kuin sen pitäisi olla, silloinkin kun
se on korkeimmillaan. Koko suunnitelma ja siihen käytettyjen voimain
hyödytön käyttö tekee maanviljelystuotteet niin kalliiksi ja voiton
niin vähäiseksi.
Omassa maanviljelyksessäni Dearbornissa kaikki suoritetaan koneilla.
Me olemme poistaneet käytännöstä monta tuhlauksen muotoa, mutta
taloudellisesti todella tuottoisalle kannalle emme vielä ole
tulleet. Me emme ole voineet uhrata siihen viisi- tai kymmenvuotista
herkeämätöntä tutkistelua keksiäksemme, mitä todella olisi tehtävä.
Olemme jättäneet tekemättä enemmän kuin tehneet. Ja kuitenkin olemme
aina -- minkälaiset hintasuhteet ovat vallinneetkin -- poikkeuksetta
saavuttaneet ensiluokkaisen voiton. Me emme ole farmareita -- me
olemme teollisuudenharjoittajia farmitilalla. Siitä hetkestä alkaen,
jolloin maanviljelijä katsoo olevansa tehtailija, joka tosiaan kammoo
kaikenlaista tuhlausta -- aineen tai ihmisvoiman -- me tulemme saamaan
maanviljelystuotteita niin halpaan hintaan, että kaikki saavat
riittävästi syödäkseen ja voitto on kuitenkin niin tyydyttävä, että
maanviljelystä pidetään turvallisimpana ja parasta voittoa tuottavana
kaikista elinkeinoista.
Puuttuva tuntemus työn todellisesta luonteesta ja työn parhaasta
tekotavasta on syynä siihen, ettei maanviljelyksen katsota kannattavan.
Eikä maanviljelys, sellaisena kuin sitä nykyään harjoitetaan, voi
kannattaakaan. Maanviljelijä elää onnenkaupalla ja esi-isiensä malliin.
Hän ei tiedä, miten hänen olisi meneteltävä saadakseen tuotantonsa
halvaksi, eikä hän osaa myydä tuotteitaan. Teollisuudenharjoittaja,
joka ei tiedä, miten hänen on valmistettava ja myytävä tuotteitansa,
ei voisi kauan pysyä pystyssä. Se seikka, että maanviljelijä sittenkin
voi kestää, osoittaa kuinka ihmeellisen kannattavaa maanviljelys itse
asiassa saattaa olla.
On pyrittävä halpaan, valtavaan tuotantoon niin hyvin maanviljelyksen
kuin teollisuudenkin alalla -- ja halpa, valtava tuotanto merkitsee
runsautta kaikille -- sehän on ihan yksinkertaista. Vaikeus on siinä,
että yleinen suunta pyrkii sotkemaan ihan yksinkertaisia asioita.
Katsotaan esimerkiksi "parannuksia".
Parannuksista puhuessamme ajattelemme tavallisesti jotakin tuotteeseen
tehtyä muutosta. "Parannettu" tuote on sellainen, jota on muunnettu.
Niin en minä katso asiaa. Minä en ryhdy panemaan toimeen mitään,
ennenkuin olen löytänyt mahdollisimman parhaan laadun. Tämä ei
tietenkään sisällä, etteikö tuotetta saisi koskaan muuntaa, mutta
minä uskon, että ajan mittaan on taloudellisempaa, etten edes ryhdy
teettämään mitään, ennenkuin olen täysin vakuutettu siitä, että hyöty,
muoto ja aines ovat parhaat mahdolliset. Ellei tutkimuksenne anna
teille tätä vakaumusta, niin jatkakaa niitä, kunnes olette saaneet
vakaumuksen. Jos aikoo ryhtyä valmistamaan jotakin, täytyy ensin
keskittää tutkimuksensa itse valmisteeseen. Tehdas, järjestely, myynti
ja pääomanhankinta muodostuvat tavaran laadun mukaan. "Liiketaltta" on
silloin terävä kuin partaveitsi, ja te tulette ajan mittaan säästämään
aikaa. Se, että on sokeasti syöksynyt teettämään jotakin tuotetta
hankkimatta tätä varmuutta siitä, on syynä moneen epäonnistumiseen,
joka on asianomaiselle itselleen jäänyt käsittämättömäksi. Ihmiset
näyttävät luulevan, että pääasiana tuotannossa on tehdas, puoti,
rahallinen pohja tai johto. Pääasiana on tuote, ja kaikki kiire ehtiä
sitä valmistamaan, ennenkuin suunnitelma on selvä, on hukkaan heitettyä
aikaa. Minä kulutin kaksitoista vuotta ennenkuin sain T-mallin -- mikä
nyt tunnetaan Ford-auton nimellä -- sellaiseksi kuin sen halusin. Me
emme yrittäneetkään oikein toden perään ryhtyä tuottamaan, ennenkuin
meillä oli tarjottavana todellinen tuote. Sitä ei sittemmin ole
asiallisesti muunnettu.
Me kokeilemme lakkaamatta uusilla aatteilla. Jos matkustatte
Dearbornin seudulla, niin tapaatte kaikenmallisia Ford-autoja. Ne
ovat kokeiluvaunuja -- ei uusia malleja. En tahdo laskea yhtään hyvää
aatetta luotani, mutta en halua myöskään äkisti päättää, onko jokin
aate hyvä vai huono. Jos aate tuntuu hyvältä tai vain sellaiselta,
jolla näyttää olevan mahdollisuuksia, niin ryhdyn koettelemaan
sitä joka näkökannalta. Mutta jonkin aatteen, koetteleminen on
aivan toista kuin jonkin muunnoksen tekeminen vaunuun. Kun useimmat
tehtailijat ovat kärkkäämmät tekemään muunnoksia tuotteeseen kuin sen
valmistusmenetelmiin, teemme me aivan päinvastoin.
Suuret muutokset meillä ovat koskeneet valmistusmenetelmiä. Ne eivät
koskaan pysy hiljaa paikallaan. Ei liene autojemme valmistustavassa
enää ainoatakaan otetta, joka olisi sama kuin valmistaessamme
ensimmäiset kappaleet nykyistä mallia. Se selittää, miksi voimme tehdä
automme niin halvalla. Ne harvat muutokset, joita vaunuun on tehty,
ovat tarkoittaneet mukavuuden lisäämistä, ja mikäli jotakin muutosta
muotoon on tehty, on se tapahtunut lujuuden lisäämiseksi. Vaunujen
ainesta muutetaan sitä mukaa kuin saamme lisää kokemusta aineen
luonnosta. Me olemme myöskin tahtoneet ehkäistä tuotannonseisauksen ja
tuotantokustannusten lisäyksen jonkin erikoisen aineslajin puutteen
vuoksi, jonka vuoksi olemme useimpia osia varten kokeilemalla
hankkineet korvausaineen. Vanadiiniteräs on esimerkiksi se teräslaji,
jota me enimmän käytämme. Sen avulla voimme saavuttaa suurimman
lujuuden pienimmän painon ohella. Mutta ei olisi hyvää liikemenettelyä,
jos antaisimme koko tulevaisuutemme riippua siitä, kykenemmekö saamaan
vanadiiniterästä. Senvuoksi olemme kokeilemalla hankkineet sille
vastikkeen. Kaikki teräslajimme ovat erikoislajeja, mutta jokaiselle
niistä on meillä ainakin yksi ja muutamissa tapauksissa useampia
täysin koeteltuja vastikkeita. Sama koskee kaikkia muita aineksia ja
kaikkia osia. Alussa teimme itse vain muutamia osia emmekä lainkaan
moottoreita. Nyt valmistamme itse kaikki moottorimme ja melkein kaikki
osat, koska katsomme sen halvimmaksi. Mutta me teemme sen myöskin
ollaksemme riippumattomia markkinoista tai tehtailijoista, jotka eivät
kykene suorittamaan tilauksia. Lasinhinnat koroitettiin kohtuuttoman
korkealle sodan aikana. Me kuulumme suurimpiin lasinkuluttajiin maassa.
Nyt rakennamme oman lasitehtaan. Jos olisimme käyttäneet kaiken
tämän tarmon muuntaaksemme tuotetta, emme olisi päässeet mihinkään.
Mutta jättämällä sen muuntamatta voimme keskittää kaikki voimamme
tuotantotavan parantamiseen.
Taltan tärkein osa on sen terä. Jos on mitään periaatetta, mihin
liike-elämä perustuu, niin se on tämä. Yhdentekevää kuinka hyvin
taltta on tehty, kuinka hienoa sen teräs on tai kuinka hyvä se on
muodoltaan -- ellei siinä ole terää, niin se ei ole taltta, vaan
onpahan vain metallikappale. Se, mikä jotakin merkitsee, ei ole
siinä, minä jotakin asiaa pidetään, vaan siinä, mihin sitä voidaan
käyttää. Mitä järkeä on käyttää suurta voimaa tylsään talttaan,
kun kevyt isku terävään suorittaa työn? Taltta on leikkaamista, ei
vasaroimista varten. Vasaroiminen on työssä sivutoimitus. Jos siis
haluamme tehdä työtä, niin miksemme keskitä itseämme työhön ja tee
sitä mahdollisimman nopealla tavalla? Myyntitoimen teränä on se kohta,
missä tuote on tullut kosketuksiin kuluttajan kanssa. Epätyydyttävä
tuote on kuin tylsäteräinen taltta. Tarvitaan paljon tarpeetonta voimaa
sellaisen tavaran kaupaksisaantiin. Tehtaan teränä on mies ja kone
työssä. Ellei mies ole oikea, ei konekaan voi olla sitä, jos kone on
puutteellinen, ei mieskään voi tehdä tehtäväänsä. On tuhlausta pyytää
keneltäkään enempää voimaa kuin määrätyn työn tekemiseen on ehdottoman
välttämätöntä.
Käsitykseni ydin on siis, että tuhlaus ja itaruus estävät todellisten
palvelusten tekemistä. Sekä tuhlaus että itaruus ovat tarpeettomia.
Tuhlaus riippuu pääasiallisesti siitä, ettei ymmärretä sitä, mitä
tehdään, tai hutiloidaan siinä. Itaruus on vain jonkinlaista
lyhytnäköisyyttä. Minä olen koettanut aikaansaada tuotteeni tuhlaamalla
mahdollisimman vähän sekä ainesta että työvoimaa, asettuen voiton
kokonaissumman suhteen kokonaan riippuvaksi myynnin laajuudesta.
Tuottajana haluan maksaa mitä suurimmat palkat -- mikä merkitsee
kaikkein suurinta ostovoimaa. Kun kaikesta tästä johtuu, että
kustannusten tulee olla mahdollisimman pienet ja että me myymme
mahdollisimman pienellä voitolla, saatamme levittää tuotetta, jonka
hinta vastaa ostovoimaa. Seuraus on, että kaikilla, jotka ovat meidän
kanssamme tekemisissä joko työnjohtajina, työmiehinä tai ostajina,
on etua meidän toiminnastamme. Meidän luomamme laitos täyttää
yleishyödyllisen tehtävän; tämä on ainoa syy, miksi siitä puhun.
Tällaisen toiminnan periaatteet ovat seuraavat:
1. Ei pidä olla huolissaan tulevaisuudesta eikä liioin kunnioittaa
menneisyyttä. Joka pelkää tulevaisuutta, joka uumoo epäonnistumista,
hän rajoittaa liikuntakykyänsä. Epäonnistuminen merkitsee vain
mahdollisuutta aloittaa uudestaan älykkäämmin. Rehellisessä
epäonnistumisessa ei ole mitään häpeällistä. Mutta tulevaisuuden
pelkääminen heikentää luottamusta. Menneisyys taas on hyödyllistä
ainoastaan mikäli se viittoo teitä ja keinoja edistykselle.
2. Älköön ajateltako kilpailua. Se, joka tekee asian parhaiten, hän
yksin saakoon sen suorittaa. On rikollista yrittää anastaa toisen
tuotantoalaa -- rikollista, koska siten omakohtaisen voiton vuoksi
yritetään painostaa kanssaihmisten elinehtoja -- hallita väkivallan
eikä älyn voimalla.
3. Asetettakoon yleishyödytys, yhteisön palveleminen, voiton edelle.
Ilman voittoa ei tosin liikettä voi ylläpitää. Voiton saamisessa ei
sinänsä ole mitään vääryyttä. Hyvinhoidettu yritys tuottaa ehdottomasti
voittoa, mutta voiton täytyy välttämättömästi tulla korvauksena
hyvinsuoritetusta palveluksesta. Voitto ei voi olla toiminnan perusta,
sen täytyy olla toiminnan tulos.
4. Tehdastoiminta ei ole ostamista halvalla ja myymistä kalliilla.
Se sisältää sen, että aines hankitaan kohtuulliseen hintaan ja
mahdollisimman pienillä lisäyksillä kustannuksiin, että tämä aines
muodostetaan käyttökelpoiseksi tuotteeksi ja se jätetään kuluttajalle.
Peli, keinottelu y.m.s. pyrkii vain ehkäisemään tätä kehityskulkua.
Kuinka nämä periaatteet syntyivät, mitä ne ovat vaikuttaneet ja kuinka
käyttökelpoisia ne yleensä ovat, sitä koetan osoittaa seuraavissa
luvuissa.