MARI (huokaa). Niin kai.
RÖYTTÖ. Mutta — etevän pitäisi pitää onni itselleen, he, he, he, öh!
Pitäisi tehdä kaikkensa itsensä hyväksi — eikä uurastaa muille. Niin
tuntuu — näin — vanhan ystävän mielestä — öh, öh — (Yrittäen hyvin
leikillisesti.) Eikö teidänkin mielestänne, he, he, he, öh?
MARI (avonaisesti). No, kyllä varmasti — minun mielestäni!
(Hillitymmin.) Ja — on kai hän sellaista ajatellutkin.
RÖYTTÖ (siirtyy mielenkiintoisena pöydän ääreen istumaan). Onko? No,
sepä olisi viisasta! Onko hän aikonut erota?
MARI (välinpitämättömästi). Mutta ei siitä taida mitään tulla!
RÖYTTÖ (viekkaasti). Jos minä vaan tiedän, että hän on sellaista
aikonut, niin kyllä minä tulen häntä kehottamaan — ja samoin pitäisi
kaikkien hänen ystäviensä tehdä.
MARI (vakuuttaen). No, kyllä hän on aikonut — koska siitä on puhunut.
RÖYTTÖ. Hyvä, hyvä! On sitten vain kehotettava — yhä kehotettava.
Jokaisen oma onni on lähinnä itseä, he, he, he, öh! Ja ystäviä lähellä
myöskin — luonnollisesti — öh, öh!