ROUVA (nousee). Olenhan sanonut — pane niin vähän kahvia, ettei
väkiinny! Eihän tuollaista kannata antaa — puolelle maakunnalle —
MARI (vähän kiihottuen). Minä olen vasta ollut niin vähän aikaa
talossa — en ole vielä kaikkeen tottunut — (salaisella ivalla) — rouva
kauppaneuvoksetar.
ROUVA (tyytyväisesti). No niin! Kun vaan on halua, niin kyllä pian
tottuu. Kun Paukkainen on käynyt, niin tule sanomaan minulle.
MARI (hymyillen). Osastopäällikkö?
ROUVA (terävästi). Juuri niin! Osastopäällikkö! Niin on Marin
puhuteltava ihmisiä! Jos minä toisin nimittelen, on se minun asiani —
sillä minä olen teidän emäntänne. (Kääntyy mennäkseen.)
PAUKKAINEN (tulee vasemmalta. Kumartaa ensin kevyesti, mutta sitten
kohteliaammin). Hyvää huomenta, rouva kauppaneuvoksetar!
ROUVA (tyytyväisesti). Huomenta, huomenta! Herra Paukkainen tekee hyvin
ja istuu — Mari hoitaa teidät — (menee oikealle).
PAUKKAINEN (istuu pöydän ääreen). Kylläpä kahvi tekeekin hyvää! Olen
seissyt jauhon tomussa koko aamun.
MARI (palvelusintoisena). En tiedä, onko se enään oikein hyvää — kun
osastopäällikkö tulee aina niin myöhään. (Tarjoilee.)
PAUKKAINEN. Myöhäänkö? (Naureskelee.) Tulinko liian aikaisin? Eivätkö
vielä ole käyneet? (Maistaa kahvia, huudahtaa nauraen.) Ovat käyneet —
kaikki ovat käyneet.
MARI (hämillään). Miten niin?
PAUKKAINEN (juodessaan). Mistäkö sen tiedän? Kahvi on erinomaista!
Siitä sen tiedän.
MARI (iloisesti). Sepä hauskaa! (Siirtää leipäkorin.) Tällä puolella on
tuoreempia leipiä — olkaa hyvä!
PAUKKAINEN. Thank you! Kiitos ja kunnia emännöitsijälle! — Voiko
Mari-neiti aavistaa, minkä keksinnön minä olen tehnyt?
MARI (istuu vastapäätä). No?
PAUKKAINEN. Jos minä tulen yhdessä toisten kanssa, niin annetaan täällä
sikurivettä. Mutta jos minä myöhästyn, niin saan minä oikeata tavaraa —
ja sentähden minä aina myöhästyn. Yes! (Nauraa.)
MARI (punastellen). Eikö mitä!
PAUKKAINEN. Kyllä — varmasti! Niin se on! Mutta sitä ei kai saisi sanoa
näin suoraan.