-- No kuinkas teillä nyt jaksetaan ja mitä isäsi arvelee nykyisistä
oloista? kysyi talonmies Pikkarainen, joka halkovajassa sahasi
keittiöpuita, Kalle Kenoselta, joka tapansa mukaan istui vajan
kynnyksellä, koettaen houkutella luokseen pihalla lieruilevaa Hyrylän
harmaata kissaa, sitoakseen nuoran sen häntään.
-- Te näytte haluavan urkkia perhesalaisuuksia, huomautti Kalle ja
heitti kissaa tuohenpalasella, kun ei saanut sitä luokseen. -- Meillä
jaksetaan aina hyvin, mutta isäukko on kehoittanut meitä noudattamaan
varovaisuutta puheissamme, koska hän aikoo ruveta valtiomieheksi
ja sanoo, ettei ole suinkaan mahdotonta, että hän päättää päivänsä
senaatintorin varrella olevassa keltaisessa talossa. Meidän ukosta
tulisikin vähän ponteva senaattori, vai mitä?
-- Kyllä kai, myönsi Pikkarainen ja kysyi, mitä hra Kenonen arveli, kun
kuuli, että rosvot päästetään vapauteen.
-- Kun ukko sen kuuli, niin alkoi hän heti tutkia, oliko hänen
brovninkinsa kunnossa. Sitten hän sanoi, että rosvotkin ovat ihmisiä
ja veljiämme, ja että nyt tuli joukko uutta ja levännyttä apuväkeä
uuden Suomen työmaalle, mutta meni iltapäivällä panettamaan tavaransa
murtovarkausvakuutukseen. Ukko selitti, että koska on tapahtunut, että
enkelitkin ovat langenneet, niin on mahdollista, että vanha rosvokin
voi langeta kiusaukseen nähdessään hänen kultakellonsa ja hopeisen
paperossikotelonsa. Sitten kyseli hän eräältä vanginvartijalta,
millaista väkeä nykyaikaiset rosvot ovat, ja juteltuaan puoli tuntia
vartijan kanssa oli isäukko hyvin vihaisen näköinen ja lähetti
senaattiin kirjelmän, jossa hän esitti, että myöskin hullujenhuoneiden
portit avattaisiin ja herrasväkeä pyydettäisiin käymään ulos, koska
ne, jotka ovat siellä sisällä, eivät enää ole sanottavasti hullumpia
kuin nekään, jotka ovat niiden ulkopuolella. Seuraavana päivänä
sanoi hän tahtovansa laskea hieman leikkiä senaatin kustannuksella
ja antaa sille pienen piikin, ja hiipi senaattiin täysi-istunnon
aikana, pisti päänsä ovesta sisään ja kysyi, aikooko lautakunta ottaa
hänen esityksensä heti käsiteltäväksi, vai asettaako se komitean,
johon hänet kutsutaan puheenjohtajaksi. Kotimainen hallitus heitätti
silloin kahdella suurimmalla vahtimestarillaan isän ulos torille,
jolloin ukon henkselit katkesivat, ja isä järjesti heti kirkon
portaille mielenosoitus- ja vastalausekokouksen, johon kerääntyi
joutilasta väkeä satakunta henkeä. Ukko ilmoitti kokoukselle housujaan
kannatellen, että maan hallituksen oli ottanut käsiinsä joukko
epäilyttäviä ja väkivaltaisia aineksia, ja ehdotti, että mentäisiin
heittämään ne sieltä ulos. Kansalaiset hyväksyivät tämän esityksen
huutoäänestyksellä, mutta miliisit pidättivät isäukon ja veivät hänet
alempien kansankerrosten hihkuessa poliisikamariin, jossa isä piti
puheen kokoontumis- ja lausuntovapaudesta ja sanoi olevansa mielivallan
uhri. Miliisit kysyivät silloin isältä, antaako hän kunniasanansa,
ettei enää toimeenpane epäjärjestyksiä, ja isä sanoi antavansa
sellaisen sitoumuksen kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan, kahden viikon
irtisanomisajalla kummaltakin puolen.
-- Vai pelkäsi isäsi, että irtipäästetyt rosvot ryhtyvät entiseen
ammattiinsa, sanoi talonmies.
-- Kyllä kai hän vähän pelkäsi, myönsi Kalle. -- Mutta meidän ukko
ei olekaan mikään jästipää. Hän sanoi äidille, että kyllä hän osaa
järjestää asiansa niin, että rosvot jättävät ainakin hänet rauhaan,
ja kun hän kuuli, että Kakolan vangit toimeenpanevat palatsissaan
vapaus- ja veljestymisjuhlan vaihtelevalla ohjelmalla, jossa on sekä
hengellisiä että isänmaallisia numeroita, niin matkusti hän heti
Turkuun, toisessa taskussaan "Siionin Kannel" ja toisessa "Kokoelma
Isänmaallisia Runoja". Juhlassa, jonka rosvot pitivät Kakolan
pihalla, ja johon oli vieraiksi kutsuttu vartijat perheineen ja
kaupungin valtuusmiehet, sanoi ukko tuovansa tervehdyksen aateveljiltä
Helsingissä ja huomautti, että nyt, kun temppelit ovat muuttuneet
ryöväreitten luoliksi, ovat ryöväreitten luolat muuttuneet aatteen
temppeleiksi. Silloin alkoivat ryövärit kiristellä hampaitaan
ja näyttivät aikovan hirttää ukon vankilan porttiin, mutta he
rauhoittuivat, kun isäukko käsiään levitellen sanoi puhuvansa vain
vertauksilla ja vakuutti Kakolan olevan ainoan paikan koko maassa,
jossa nykyisin todellinen vapaudenhenki ja sopusointu vallitsi.
Sitten pyyhki hän silmiään ja otti runokirjan taskustaan ja lausui
sen runon Ilkasta, jonka hän vallankumouksen aikana paukutti suustaan
meidän salissa. Ukko onkin hyvä lausuja, vaikka hän ei olekaan käynyt
lausuntokursseilla, ja kun hän karjui runoaan, niin olivat rosvoilta
korvakalvot haljeta. Ryövärit taputtivatkin käsiään oikein vimmatusti,
kun lausunta oli päättynyt, ja silloin piti ukko vielä pienen puheen,
jossa hän toivoi heidän noudattavan Ilkan esimerkkiä ja pyrkivän
päättämään päivänsä yhtä kauniilla ja isänmaallisella tavalla. Rosvot
olivat haltioissaan ja kantoivat isäukkoa juhlakulkueessa ympäri pihan,
laulaen "Arvoa mekin ansaitsemme", ja ukko heilutti toisella kädellään
hattuaan ja piti toista kättään sydämellään, koska hänen lompakkonsa
oli vasemmanpuolisessa povitaskussa. Ennen poislähtöään puristi isäukko
kuudensadan rosvon kättä ja kutsui heitä vapauteen päästyään käymään
luonaan.
Kotiin palattuaan kertoi isä kaiken äidille ja sanoi, että rosvojenkin
kanssa tulee kyllä toimeen, kun vain osaa kohdella heitä oikealla
tavalla. Isä sanoi, että sympatiian osoitus vaikuttaa rosvon sydämeen
niinkuin suloinen balsami, mutta äiti kalpeni, kuultuaan isän kutsuneen
kuusisataa rosvoa vieraikseen, ja isä nauroi ja sanoi, että hän oli
tietysti ilmoittanut väärän osoitteen, koska hän ei ole mielipuoli.
Isä sanoo, että jos meidän hallituksella olisi sellainen kyky kuin
Napoleonilla oli asettaa oikeat miehet oikeille paikoilleen, niin
tehtäisiin hänestä jo huomenna vankeinhoitohallituksen ylipäällikkö.
-- Pelkäsikö isäsi tulipaloa, kun palokunta oli lakossa? kysyi
talonmies.
-- En tiedä, mutta ei hän ainakaan antanut koko aikana tehdä tulta.
Hän otti heti kaikki tulitikut takavarikkoon, eikä antanut edes ruokaa
valmistaa, vaan sai palvelustyttö käydä ostamassa ruoan valmiina
kansankeittiöstä. Isä sanoi lakon tarkoituksena olevan muuttaa Helsinki
tuhkakasaksi, johon maan uudet vallanpitäjät saisivat kylvää nauriita.
Ukko puuhasi koko ajan meidän pienen paloruiskun ääressä, ja kaikki
astiat olivat vettä täynnä.
-- Ilmankos teillä olikin niin märkää ja vetistä, kun minä viimeksi
toin teille puita, sanoi talonmies.
-- Vetistäkö! huudahti Kalle halveksivasti. -- Mitäs se nyt oli, mutta
silloinhan meillä vetistä oli, kun vesijohtolaitoksen miehet uhkasivat
tehdä lakon.
Isä tuli eräänä sunnuntaina kaupungilta paltto auki ja huusi,
että vesijohtolaitoksella tulee nyt lakko ja että meidän täytyy
varata itsellemme ajoissa vettä, ettemme kuolisi janoon ennen
maallemuuttoamme. Isä sanoi, että hän muuttaa ensi tilassa Saimaan
rannalle, jossa ei ainakaan vedestä tule puutetta, varsinkin jos
hallitus varovaisuuden vuoksi antaisi tukkia Imatran, josta ei ole
käytännöllistä hyötyä muille kuin itsensä hukuttajille ja joka tuhlaa
äärettömät määrät Saimaan vesiaarteista.
Isä määräsi, että kaikki astiat on täytettävä vedellä, ja antoi täyttää
ensin kylpyammeen ja sitten pienemmät astiat. Kun kaikki astiat
olivat täynnä, niin ettei ollut edes yhtä tyhjää kahvikuppia, katseli
isä ympärilleen ja täytti sitten rasvanahkaiset kalastussaappaansa
varrensuita myöten. Sitten käski hän meidän kaikkien juoda vettä
niin paljon kuin vatsaan mahtui ja sanoi toivovansa, että hän olisi
erämaan laiva eli kameli, voidakseen juoda yhdellä kertaa kahden viikon
tarpeen. Meidän oli pakko latkia vettä niin paljon, että pelkäsimme
vesipöhöä, mutta seuraavana aamuna ukko ilmoitti, että vaara on
vältetty ja vesijohtomiesten kanssa saatu sopimus aikaan, ja kun äiti
sen kuultuaan nuhteli häntä siitä, että hän oli aiheuttanut perheessään
sellaisen vedenpaisumuksen, niin sanoi isäukko vain, että parempi
virsta väärää kuin vaaksa vaaraa, ja lähti asioilleen kaupungille.
Isä sanoo kaikkien lakkorettelöiden johtuvan siitä, ettei kaupungin
hallitus ymmärrä ajan henkeä ja vaatimuksia. Ukko on sitä mieltä, että
sosialistienkin uusi kunnallislaki oli jo syntyessään aivan homeessa
vanhoillisuudesta ja taantumuksellisuudesta, ja motkotti varsinkin
siitä, että äänioikeuden ikäraja on määrätty kahdeksikymmeneksi
vuodeksi. Isä sanoo, että kaikki tuollaiset ikärajat ovat aivan
mielivaltaisia, koska joku voi viidentoista vuoden ikäisenä olla
viisaampi kuin jotkut toiset viidenkymmenen vuoden vanhoina. Jos kerran
kaikki aiotaan päästää sorkkimaan kunnan asioissa, niin otettakoon
arkailematta täysi askel ja annettakoon äänioikeus äskensyntyneille
lapsillekin. Isä sanoo, että häntä itseään esimerkiksi pidettiin
jo kymmenvuotisena erittäin teräväpäisenä poikana, mutta hän
onkin syntynyt hammas suussa, mitä seikkaa isän väitöksen mukaan
luonnonkansojenkin keskuudessa pidetään tulevan tietomiehen merkkinä.
Jokaisella perheenisällä pitäisi olla kortti, samanlainen kuin
sokerikorttikin, jotta hän saisi äänestää niin monella äänellä kuin
hänellä on lapsia, ja äänestyskortin kupongit leikattaisiin irti ja
pistettäisiin vaaliuurnaan. Isän mielestä olisi se varmin parannuskeino
syntyneisyyden huolestuttavaa vähenemistä vastaan kaupungeissa.
-- Olikos isäsi kovin vihainen, kun elintarpeet määrättiin
takavarikkoon? kysyi talonmies, pyyhkien hikeä otsaltaan ja istuutuen
lepäämään.
-- Taisi olla, vaikka ei hän sentään siitä niin kovaa melua nostanut
kuin olisi luullut. Vähän myrkyllinen hän kuitenkin oli, ja sanoi
sosialismin kehittyvän rientomarssissa raakalaisuuteen ja olevan enää
vain yhden päivämatkan päässä kannibalismista eli ihmissyönnistä.
Isä sanoi maan valtapuolueen lopullisena tarkoituksena olevan
porvarien muuttamisen ravintoaineiksi, ja lähti elintarvekansliaan
kysymään, joko hänen vuoronsa piakkoin tulee ja teurastetaanko hänet
teurastusnaamarilla vaiko juutalaiseen tapaan. Hän oli ottanut
Heikin mukaansa ja sanoi olevansa valmis tekemään Aabrahamin
uhrin, jos hallitus luulee sen pelastavan maan nälkäkuolemasta
ja kahdeksantuntisen työpäivän seurauksista. Isäukko pyysi saada
nöyrimmästi tiedustella, paljonko hänestä maksetaan kilolta ja
oliko selkälihalla eri taksa. Sitten näytti hän Heikkiä ja sanoi
arvelevansa Heikin maistuvan yhtä hyvältä kuin juottovasikan.
Silloin ajettiin isä ulos, ja kotiin tultuaan sanoi hän virastojen
muuttuvan yhä virkavaltaisemmiksi ja uuden myrskyn olevan siitä syystä
välttämättömänä seurauksena.
-- Onhan sitä ukko Kenosella ollut viime aikoina silloin tällöin
syytäkin tyytymättömyyteen, jatkoi Kalle, kun talonmies taas alkoi
sahata puita, mutta kyllä hän osaakin olla tyytymätön, kun sille päälle
sattuu. Hän on oikein mestari alallaan ja ansaitsisi kunniakirjan.
Hän väittää silloin tämän maailman olevan niin nurinkurisen ja päin
hiiteen, että hän katsoo suorastaan kansalaisvelvollisuudekseen olla
huonolla tuulella aamusta iltaan. Äiti silloin välistä tuskastuu ja
käskee hänen mennä lääkäriin tutkituttamaan vatsaansa. Isä lähteekin
joskus, mutta tietysti vain sitä varten, että saisi syytä suuttua
lääkäreihin. Lääkäri tutkii isäukkoa mitään pahaa aavistamatta ja
ilmoittaa hänen ruoansulatuksensa olevan epäkunnossa sekä suurimpana
syynä hänen synkkämielisyyteensä. Sitten kirjoittaa hän reseptin ja
ottaa isältä viisi markkaa. Vaikka isä aivan hyvin tietää vatsansa
olevan vähän rempallaan, repii hän kuitenkin ulostultuaan reseptin
kappaleiksi ja kertoo jokaiselle etteivät lääkärit ymmärrä yhtään
mitään.
Lääkärien ei kuitenkaan kannata vaipua epätoivoon sen johdosta, jos
sattuisivatkin kuulemaan isän arvosteluja heistä, koska isä sillä
tuulella ollessaan menettelee samalla tavoin kaikkia muitakin kohtaan.
Jos hän ajaa ajurilla, niin suuttuu hän sekä ajuriin että tämän
hevoseen ja ajopeleihin. Raitiovaunujen konduktöörit hermostuttavat
häntä ja autonajajat olisivat hänen mielestään teljettävät
kuritushuoneeseen. Jos hän käy kirkossa, mikä tosin ei usein
tapahdu, niin haukkuu hän kotiin tultuaan papin ja lukkarin,
kirkon vahtimestarit, kirkonkellojen äänen, urut ja lopuksi sen
arkkitehdin, joka on kirkon piirustanut. Sanomalehdissä ei ole uutisia
hänen mielestään, ja jos sattuu olemaan, niin ovat ne ensiksikin
kömpelösti laadittuja ja toiseksi aivan harhaanjohtavia. Meidän talon
isännöitsijää hän pitää maailman suurimpana kitupiikkinä ja nylkyrinä,
ja muut talossa asuvat vuokralaiset paitsi hän itse ovat hänen
mielestään valikoitu kokoelma tämän kaupungin suurimpia heittiöitä.
-- Mutta isäsihän on viime päivinä ollut niin hyväntuulisen näköinen,
huomautti talonmies.
-- Niin, sanoi Kalle. -- Se johtuu siitä, että hän on vihdoinkin
löytänyt oikean elämänkutsumuksensa. Ollessaan vähän aikaa
virkaatekevänä kuvernöörinä sanoi isä tulleensa huomaamaan, että
hänellä on tavattomat taipumukset hallinnollisille aloille ja
valtiolliseen toimintaan. Isä kertoi äidille, että hän olisi voinut
kietoa kapinalliset joukot Hukkalassa vaikka pikkusormensa ympäri. Isä
puuhaa nyt uutta puoluetta, joka voisi yhdistää yhteen kaikki viisaat
ihmiset, vieläpä rauhalliset hullutkin, ja sanoo, että kun hän on
saanut sen jättiläistyön tehdyksi, niin on hänen menestyksensä varma,
eikä tällä hetkellä voi ehkä aavistaakaan, miten korkealle hän saattaa
kohota.
Talonmies Pikkarainen sanoi olevansa vakuutettu siitä, että hra
Kenonen pääsee vielä pitkälle valtiomiehenä, ja Kalle lähti kadulle
katselemaan, olisiko siellä jotain toimittamista.