Hra Kenonen oli vilustunut niin ankarasti, että hänen oli ollut
laskeuduttava vuoteen omaksi, joten hän ei voinut tavallisella
valppaudellaan seurata valtiollisia asioita, ja kun Kalle ja Heikki
tulivat koulusta ja kuuluivat kovalla äänellä selittelevän jotain
erikoista äidilleen, niin tuli hra Kenonen uteliaaksi, soitti kelloa,
käski pojat eteensä ja kysyi, eikö heillä ollut minkäänlaisia
inhimillisiä tunteita, esiintyessään kuin vapaaehtoisessa, paikan
päällä pidettävässä huutokaupassa silloin, kun heidän isänsä makaa
valjuna ja heikkona vuoteellaan, jolta hän ei ehkä enää milloinkaan ole
nouseva.
Hra Kenonen kierautti silmiään, joista tuntui sentään säteilevän vielä
hieman elinvoimaa, ja kysyi sitten, mitä he oikeastaan olivat äidille
kiljuneet, jolloin pojat alkoivat hengästyneinä kertoa suuria uutisia,
joista suurin oli se, että oli tulossa vallankumous.
Vaikkakin hra Kenonen lepäsi kalvavan taudin riuduttamana valkoisten
lakanain välissä, oli hänellä kuitenkin vielä jäljellä sen verran
entisten voimainsa tähteitä, että hän jaksoi nyrkillään iskeä sängyn
vieressä olevan wieniläistuolin vähän rakoutuneen pohjan kokonaan halki
ja vannoa, ettei hän tahdo, että hänen kenties viimeisiä hetkiään
katkeroitetaan kaikenlaisilla järjettömyyksillä.
Huomattuaan tuolin pohjan olevan halki sanoi hra Kenonen
toimeenpanevansa parannuttuaan, jos hän enää milloinkaan paranee,
perusteellisen tutkimuksen siitä, kuka pojista on ottanut
elämäntehtäväkseen hänen hienojen wieniläistuoliensa murskaamisen,
ja ennusti hän synkästi sen hetken olevan verrattavissa viimeiseen
tuomioon, jolloin pasuuna soi ja vuohet erotetaan lampaista, vaikka hra
Kenonen sanoikin olevansa melkein varma siitä, että hänen laumassaan on
vain pelkkiä vuohia.
Hra Kenonen veti syvään henkeään ja huusi rva Kenoselle, että kuume
oli taas nousemassa, jonka vuoksi kuumemittari ja kylmät kääreet oli
viipymättä tuotava paikalle, ja sanoi sitten pojilleen, että kaikki
puheet vallankumouksesta ovat kirottuja järjettömyyksiä, joita ei
kukaan valistunut kansalainen usko. Jos he, sanoi hän, olisivat
koulussa oppineet jotain muutakin kuin vaatimaan taskurahoja ja
pelaamaan potkupalloa, niin tietäisivät he, että vallankumouksia
tapahtuu vain historian oppikirjoissa, ja että vallankumoukset ovat
nykymaailmassa yhtä mahdottomia ja tieteellisestikin mahdottomiksi
todistettuja kuin kolmikulman kahtiajakaminen tai ikiliikkujan
keksiminen, joita eivät ole voineet suorittaa suurimmatkaan nerot
julmasta ihmissyöjäkeisari Nerosta hra Kenosen synnyinpitäjässä
aikoinaan eläneeseen toissilmäiseen puuseppä Neroseen asti, joka oli
rakentanut ikiliikkujaa kolmattakymmentä vuotta, mutta ei ollut saanut
sittenkään valmiiksi.
Tämän helppotajuisen luentonsa jälkeen karkoitti hra Kenonen
vanhimmat poikansa häpeällä silmäinsä edestä sekä ryhtyi toimittamaan
kuumemittausta, saaden tulokseksi lähes 37 1/2 astetta ja huomauttaen
sitten rva Kenoselle taudin saaneen käänteen pahempaan päin ja
testamentin olevan kassakaapissa siinä lokerossa, joka oli vedetty
hiukan auki.
Illalla tuli rva Kenonen apteekista, jossa hän oli ollut noutamassa
lisää lääkkeitä, jolloin hra Kenonen kysyi häneltä, kuinka
myrkynsekoittajat jaksoivat ja luulivatko he, että he saisivat
moskallaan hra Kenosesta hengen jo ensi yönä, vai jaksaisiko hänen
ruumiinrakennuksensa pitää puoliaan vielä auringon nousuun asti.
Vastaamatta näihin puoleksi alakuloisiin, puoleksi leikillisiin
kysymyksiin ja viittauksiin sanoi rva Kenonen hämmentyneellä äänellä:
"Kuulehan nyt, Aukusti, mitä on tapahtunut!" ja istuutui sitten hra
Kenosen vuoteen reunalle kertomaan niin erinomaisia, merkillisiä ja
ihmeellisiä asioita, että hra Kenonen, kuunneltuaan kaksi minuuttia,
alkoi hikoilla ja sanoi hetken kuluttua niin hiljaisella ja nöyrällä
äänellä, ettei rva Kenonen ollut luullut miehensä suusta voivan
sellaista lähteä:
-- Kaikkivaltias kaitselmus, joka on ihmeellisesti ja armollisesti
johdattanut heikkoa kansaamme korpivaelluksen aikana ja pois Israelin
orjuudesta, torjukoon päältämme sellaisen onnettomuuden kuin
vallankumous on... muistakaamme kiitollisin mielin olla uskollisia
vähässä ja kantakaamme sydämen nöyryydessä edes hento huokauksemme,
että hiljaisuus ja rauha maassa vallitsisivat ja että me voisimme
lapsenlapsillemme jättää perinnöksi tämän ihanan maan, joss' auroin,
miekoin, miettehin...
Kuultuaan tällaista puhetta hra Kenosen suusta nousi rva Kenonen ylös
ja kiiruhti puhelimen ääreen soittaakseen lääkärille, että asema on
vakava ja että sairas jo hourii, mutta hän rauhoittui suuresti ja
luopui aikomuksestaan, kun hra Kenonen samassa sadatellen sylkäisi
juuri ottamansa lääkkeen suustaan, väittäen apteekkarin olevan
vesikauhun riivaaman ja sekoittaneen lääkepulloon oksennuspulveria,
kamalaa ja pirunpihkaa, sekä sanoi toivovansa apteekkarin joutuvan
eduskuntaan tai Kakolaan. Hra Kenonen sanoi mieluummin kuolevansa
tai liittyvänsä kirottuihin kieltolain kannattajiin kuin suostuvansa
nielemään lusikallistakaan tuosta ruskeasta pahannäköisestä pullosta,
ja kysyi, mihin myrkynsekoittajat olivat unohtaneet pullon kyljestä
etiketin, missä on pääkallonkuva ja kaksi sääriluuta ristissä. Sitten
vannoi hän menettelevänsä niinkuin sotasankari von Döbeln ja ojensi
kätensä pyyhkäistäkseen lääkepullot tuolilta lattialle, mutta kysyi
ensin, paljonko ne olivat maksaneet. Ja kun rva Kenonen ilmoitti niiden
maksaneen 17 markkaa 35 penniä, niin käski hra Kenonen nostaa lääkkeet
kaappiin ja myydä ne naapureille, kun kuulee heidän tarvitsevan hyviä
yskänrohtoja.
Hra Kenonen nukkui yönsä rauhallisesti, heräten aamulla terveenä ja
virkeänä kuin pelimanni, sekä tarttui sanomalehteen, ottaakseen selon
arvopaperipörssin eilisistä noteerauksista.
Silloin sattuivat hänen silmiinsä suurilla, lihavilla kirjaimilla
ladotut otsakkeet, jotka ulottuivat koko sivun yli.
Hra Kenonen luki ne, heilutti käsiään sekunnin ajan ilmassa ja olisi
nähtävästi pyörtynyt, ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässään,
jollei hän olisi samassa sattunut lyömään kyynärpäätään sängyn
reunaan ja kironnut niin kauheasti, että herrasväki Kenosen uusi,
eilen saapunut ja vakavamielinen palvelijatar kuuli sen keittiöön
asti ja, luullen tulleensa ryöväriperheeseen, sanoi itsensä heti irti
neljäntoista vuorokauden kuluessa irtisanomispäivästä lukien.
Tunnin kuluttua seisoi hra Kenonen mustassa juhlapuvussa salissa
pianon ääressä, edessään perheensä, jonka hän oli käskenyt myöskin
juhlapuvuissa saapumaan saliin, ja kun kaikki olivat paikoillaan
kysyi hra Kenonen, missä palvelijatar Miina Karhunen oli. Rva
Kenonen kiiruhti hakemaan keittiöstä Miinan, jonka polvet alkoivat
vapista, hänen tultuaan saliin, niin että hänen täytyi pidellä kiinni
ovenpielessä olevasta tuolista.
Hra Kenonen, joka kalpeana, mutta järkähtämättömänä oli odottanut
juhlayleisön järjestäytymistä paikoilleen, avasi nyt kädessään olevan
runokirjan ja lausui mahtavalla, järkyttävällä voimalla runon Ilkasta,
joka tuli hirtetyksi.
Ja kun hra Kenonen oli silmät leimuten, tukka pystyssä, kirja
oikeassa kädessä ylös kohotettuna ja vasen käsi nyrkkiin puserrettuna
jyrisevällä äänellä huutanut loppusäkeet:
"Kauniimpi _orjan_ elämää
On kuolo _hirsi_puussa!"
niin puhkesi rva Kenonen itkuun ja hra Kenonenkin pyyhkäisi
silmäkulmaansa, ja Leena Kenonen säikähti ja alkoi parkua, jolloin
Miina, hra Kenosen tehtyä ylevän, poistavan viittauksen, kiiruhti
viemään lapsen ulos salista.
Mutta hra Kenonen rykäisi ja piti aivan odottamatta mitä pontevimman
ja loistavimman puheen, jossa hän sanoi kukistaneensa sortovallan ja
olevansa valmis vuodattamaan viimeisenkin veripisaransa vapauden ja
isänmaan puolesta, ja viittasi Ilkkaan, joka myöskin tuli hirtetyksi
perustuslaillisuutensa ja vapaamielisyytensä takia. Hra Kenonen heristi
nyrkkiään, huudahti: "näin Suomen karhu elämöi, heristi nyrkkiään ja
löi!" ja sanoi, että isänmaalla on onneksi vieläkin sellaisia miehiä,
ainakin yksi, joka on valmis ennemmin hirtettäväksi kuin alistumaan
enää sortovallan alaiseksi, ja kohottaen kätensä kohti kattokruunua,
niin että siitä killuvat lasihelyt kimaltelevana sateena lankesivat
hänen niskaansa ja päälaelleen, vannoi hra Kenonen hirvittävän valan,
että niinkauan kuin tämä käsi kykenee liikahtamaan, ei sortovalta ole
notkistava hiuskarvaakaan rva Kenosen ja Kenosen poikien päästä.
Silloin ratkesi rva Kenonen jälleen hillittömään itkuun ja lankesi
miehensä kaulaan, sanoen häntä sankariksi, ja hra Kenonen punastui
ylpeydestä ja mielenliikutuksesta, ja Kenosen pojat olivat
nolon näköisiä ja häpesivät kovasti vanhempiensa hentomielistä
käytöstä, johon he eivät huomanneet olevan mitään pakoittavaa tai
edes järjellistä syytä, ja potkivat ja tuuppivat toisiaan. Mutta
hra Kenonen huomasi sen ja sanoi heille ankarasti, että jos he
väärinkäyttävät vapauttaan, niin ottaa hän sen heiltä pois pikemmin
kuin he aavistavatkaan, sillä tällä hetkellä tarvitaan ennenkaikkea
yksimielisyyttä, uhrautuvaisuutta ja sankarillista mieltä, mutta sen
täytyy olla yhdistettynä kylmään päähän ja teräksiseen tahtoon.
Ja hra Kenonen tuli uudelleen innostuneeksi ja liikutetuksi omista
sanoistaan ja pyysi arvoisia läsnäolijoita yhtymään yksimielisesti
laulamaan paisuvista rinnoista tuon uljaan: "Kuullos pyhä vala", ja hra
Kenonen avasi suunsa ja veti syvään henkeä ja sanoi:
-- Hyi hitto kun täällä haisee käry! Kuka juuttaan lorvi se
taas on jättänyt keittiön oven auki? Täällä on aina niinkuin
selluloosatehtaassa!
Mutta vallankumous kehittyi huimaavaa vauhtia muuallakin kuin Kenosen
perheessä, ja kuultuaan mitä kaduilla tapahtui, sanoi hra Kenonen, että
tämä on suurenmoisin hetki hänen seikkailurikkaassa elämässään, ja
että kaikki oli käynyt juuri niinkuin hän oli laskenut. Hän vannotti
rva Kenosta muistamaan, että hän, hra Kenonen, oli useita kertoja
ennustanut vanhan rikoksellisen ja mielettömän hallitusjärjestelmän
lopuksi johtavan tähän romahdukseen, ja lähetti Miinan ostamaan
punaista vaatetta sekä käski hänen samalla haukkua kauppiasta niistä
tunkkaantuneista ryyneistä, joita hän oli viime viikolla Kenoselle
myynyt. Hra Kenonen käski Miinan huomauttaa kauppiaalle, että akanat
erotetaan nyt nisuista, että nylkyrien ja huijarien aika on nyt lopussa
ja että mainitun kauppiaan jalkainsa alle tallaama kansa nostaa nyt
päänsä ylpeästi pilviin ja karistaa sorron ikeen niskoiltaan.
Miina lähti, höpisten mennessään hra Kenosen viimeisiä sanoja, ettei
unohtaisi niitä matkalla, ja hra Kenonen juoksi vinnille noutamaan
vanhan kaksipiippuisen haulikkonsa, jonka vasen piippu oli halki ja
oikea hana poikki, ja sanoi, että kansan vapaus on vaarassa ja että
on ryhdyttävä kiireesti rakentamaan katusulkuja, jotka ovat jokaisen
hyvinjärjestetyn vallankumouksen ensimmäinen ehto.
Samalla alkoi hän huutaa Miinaa ja ilmoitti epäilevänsä mainitun
henkilön lähteneen hakemaan punaista vaatetta Punaisen meren takaa,
ja kun Miina palasi, tuoden kangasta, niin kysyi hra Kenonen, eikö
kaupungissa tosiaankaan ole sen punaisempaa vaatetta, ollen sitä
mieltä, että hänen omassa nenässään oli enemmän punaväriä.
Reväistyään itselleen puolen metrin pituisen suikaleen, josta solmi
punaisen nauharuusukkeen rintaansa, sitoi hra Kenonen punaisen
vaatteen lipuksi kävelykeppinä päähän, heitti pyssyn olalleen ja
marssi päättäväisesti ulos puolustamaan äskensyntynyttä tasavaltaa.
"Ukko läksi tekemään ihmeitä", ilmoittivat Kenosen pojat talonmies
Pikkaraiselle ja juoksivat isänsä perässä.
Kadulla herätti hra Kenonen oitis huomiota, ja häneen liittyi, paitsi
hänen omia poikiaan, ainakin kaksikymmentä muuta poikaa, joilla ei
sillä haavaa sattunut olemaan muuta tekemistä ja jotka vihelsivät
sormiinsa, hihkuivat ja hurrasivat.
Tämän johdosta marssi hra Kenosen joukkoa vastaan asestettu patrulli,
joka pysäytti sen, epäillen sitä vastavallankumouksellisista hankkeista.
-- Haroosii tavaarists! huusi hra Kenonen, heilutti hattuaan ja
hurrasi, mutta patrulli asetti hra Kenosen keskelleen ja marssi hänen
kanssaan kasarmiin, jolloin hra Kenosen otsalle kohosi kylmä hiki ja
hän kysyi, oliko aikomus asettaa hänet sotaoikeuteen, vai viedäänkö
hänet suoraan ammuttavaksi, saamatta kuitenkaan vastausta.
Kasarmissa riisuttiin hra Kenonen aseista, mikä tapahtui siten, että
hänen olaitaan otettiin haulikko, jonka toinen piippu oli halki ja
toinen hana poikki, ja hänen liivintaskustaan kääntöpääveitsi, jossa
oli hämmästyttävän pieni terä ja hämmästyttävän suuri korkkiruuvi.
Sitten toimeenpantiin kuulustelu, missä hra Kenonen laajasti selitti,
että oli tapahtunut suuri väärinkäsitys, ja ilmoitti nuoruudestaan
saakka kannattaneensa vallankumouksellisia aatteita, mainiten
joutuneensa siitä syystä vanhan hallitusjärjestelmän vihoihin, mikä
vihamielisyys oli muun muassa ilmennyt hänen luonaan toimeenpannussa
väkivaltaisessa kotitarkastuksessa.
Kun ei toimitetussa tutkinnossa ilmennyt mitään raskauttavaa hra
Kenosta vastaan, päästettiin hänet vapaaksi, kuitenkin aseettomana,
sekä kehoitettiin häntä noudattamaan hillittyä ja maltillista
esiintymistä ja karttamaan tietämättömien kansankerrosten yllyttämistä
ajattelemattomiin ja harkitsemattomiin tekoihin, koska vanha
hallitusjärjestelmä ei vielä ollut lopullisesti muserrettu ja
kaupungissa oli paljon provokaattoreita, jotka koettivat saada aikaan
sekasortoa ja anarkiaa.
Hra Kenonen päästi helpotuksen huokauksen, lupasi pyytämättä tehdä
voitavansa anarkistien ja provokaattoreiden paljastamiseksi, kumarsi
syvään ja poistui nopeasti. Päästyään seuraavaan kadunkulmaan hän
lähti juoksemaan, juosten yhtä kyytiä kotiinsa asti. Siellä ilmoitti
hän taanneensa vallankumoukselliselle järjestölle ja tasavallan
hallitukselle rauhan säilymisen siinä kaupunginosassa, missä hän asui,
josta syystä hra Kenonen kielsi kenenkään poistumasta talosta ja oli
vähällä saada talonmiehen pakoitetuksi lukitsemaan portit keskellä
kirkasta aamupäivää.
Hra Kenonen asettui ikkunan ääreen pitämään silmällä, mitä kadulla
tapahtui, ja jos hän huomasi epäilyttävännäköisen miehen kulkevan
pitkin katua, alkoi hän huutaa: "Ottakaa kiinni provokaattori!" ja
jos hän näki epäilyttävännäköisen naisen, huusi hän: "Ottakaa kiinni
provokaattorska!" Epäilty lähti silloin pelästyneenä juoksemaan pakoon,
ja lopuksi oli koko katu hra Kenosen asunnon läheisyydessä aivan
tyhjä, koska hra Kenonen epäili jokaista tuntematonta ja useimpia
tuntemiaankin henkilöitä provokaattoreiksi.
Samassa lähestyi kuitenkin taloa kaksi retkun näköistä miestä, jotka
olivat juovuksissa, ja hra Kenonen huusi: "Provokaattoreita!" Retkut
huomasivat silloin hra Kenosen ja toinen heistä sanoi:
-- Tuolla on oikein aika porvari, mennääs ja nitistetään se!
Hra Kenonen piiloutui silloin sängyn alle, huutaen rva Kenoselle, että
jakobiinit olivat tulossa murhaamaan hänet, jolloin rva Kenonen meni
alas ja ajoi retkut luudanvarrella pois portilta.
Kaupungin siviiliväestöön nähden sujui vallankumous onnellisesti ja
rauhallisesti, ja hra Kenonen arveli sen melkoiseksi osaksi johtuneen
hänen mieskohtaisesta vaikutuksestaan.