452. Vänrikki Stoolin tarinoita, eri kuvaelmia, J. L. Runeberg.
5/2 1874; usein uusitut.
453. Yhdistysjuhla (Das Stiftungs fest), huvinäytelmä, 3 n., kirj. G.
von Moser, suom. N. Kari. 26/8 1874; 27/4 1887, 13/11 1895.
454. Yhteiskunnan tukeet (Samfundets stotter), näytelmä, 4 n., kirj. H.
Ibsen, suom. Pio Talmaa, (E. Stenius), 7/11 1883; 24/11 1893.
455. Yksi ainoa tytär, huvinäytelmä, 2 n., kirj. A. Fredro, suom. T.
Hagman. 29/8 1883.
456. Yli voimain (Over aevne), I osa, näytelmä, 2 n., kirj.
Björnstjerne Björnson, suom. A. B. Mäkelä. 29/1 1902.
457. Yli voimain (Over aevne), II osa, näytelmä, 4 n., kirj.
Björnstjerne Björnson, suom. A. B. Mäkelä. 8/12 1902.
458. Yö ja päivä, näytelmä, 1 n., kirj. A. Kivi. 23/7 1875; 4/1 1881;
1/1 1891; 16/10 1901; 16/10 1904.
459. Yökausi Lahdella (Une chambre à deux lits), huvinäytelmä, 1 n.,
kirj. E. Labiche, suom. P. Cajander. 23/10 1872. [Ennen teatterin
perustamista annettu ensi kerran 4/4 1870.]
460. Zalamean tuomari (El Alcalde de Zalamea), näytelmä, 5 n., kirj. P.
Calderon de la Barca, suom. Tuokko. 23/1 1889; 14/9 1898.
461. Äiti parat, huvinäytelmä, 1 n., kirj. H. Chivot ja A. Duru, suom.
E. Sarlin. 27/5 1990.
462. Älä istu toisen rekeen, näytelmä, 3 n., kirj. A. N. Ostrovski,
suom. I. Lattu. 10/10 1890.
Ämmän toruja, katso Remusen kotiripitykset.
Viiteselitykset:
[1] Ida Aalbergin yksityisessä elämässä oli kevättalvella se muutos
tapahtunut, että hänen miehensä, Lauri Kivekäs, oli kuollut 26 p.
maalisk.
[2] Seuraavassa emme aio huomioon ottaa missä määrin suunnitelma
toteutettiin taikka kertoa kiertomatkan vaiheita. Se muodostaa näet
luvun taiteilijattaren elämäkerrassa eikä Suomalaisen teatterin
historiassa.
[3] Tosin kyllä sillä ehdolla että Ida Aalberg huhtikuulla näyttelisi
Suomalaisessa teatterissa. Taiteilijatar myöntyikin siihen, mutta
jostakin syystä koko vaihtotuuma sittemmin raukesi.
[4] Tämä luku oli jo valmis, kun meille lähetettiin seuraava ote
eräästä Bergbomin kirjeestä, jossa hän 11/10 näin lausuu mielensä
Ida Aalbergista ja hänen turneestaan: "Se mitä kerroitte Ida
Aalbergista sai minut oikein alakuloiseksi. Ida raukka, niinkö pian
hänen toiveensa raukesivat. Minä olen ylipäätään tuominnut häntä
lempeämmin kuin ihmiset yleensä, sillä minä tiedän että supattajat
paraasta päästä ovat johtaneet hänet ajattelemattomaan yritykseen.
Tällä en tarkota hänen ulkomaanmatkaansa ylimalkaan, sillä minusta
hänen pyyntinsä näytellä suuremmalle yleisölle on täysin oikeutettu.
Tarkotan hänen päätöstään omin voimin ja jonkunlaisella uhalla
Suomalaista teatteria kohtaan toimeenpanna suunnitelmansa. En
tarvitse vakuuttaa, että hänellä on aina sijansa meillä; meillä on
yhtä vaikea ilman häntä kuin hänellä ilman meitä. Se päivä, jona
hän palaa, on oleva ilon päivä sekä minulle että hänen entisille
tovereilleen."
[5] _Oskari Salo_, s. 1869 Porissa, työnjohtaja J. G. Petterssonin
poika, erosi 1887 Porin lyseestä mennäkseen Aspegrenin
kansanteatteriin, josta hän kuuden vuoden päästä muutti Suomalaiseen
teatteriin.
[6] _Niilo Stenbäck_ (sittemmin Kivekäs), s. Rautalammilla 1864
(Naimi Kahilaisen veli, kts III, s. 277), oltuaan neljä vuotta
Mikkelin lääninhallituksen konttoristina mennyt 1890 Aspegrenin
teatteriin, josta 1892 muuttanut Suomalaiseen. Eronnut heikontuneen
terveytensä tähden 1895.
[7] _Kaarlo Kustaa Keihäs_, s. 1868 Limingassa,
maanviljelysneuvojan John Spjutin poika, ollut maalari,
Helsingin taideteollisuusyhdistyksen keskuskoulussa suorittanut
käsityöläiskoulujen opettajakurssin ja nauttinut yksityistä opetusta
piirustuksessa, opettaja Helsingin räätäliopistossa, tullut
teatteriin 1892.
[8] _Konrad Tallroth_, s. Nurmossa 1872; vanhemmat rovasti A. E.
Tallroth ja Cecilia Forsman; teatterin jäsenenä 1893-97.
[9] _Maria Alexandra Rängman_, s. 7/8 1870 Ylistarossa; vanhemmat
kauppias Joh. Rängman ja Emilia Alexandra Molin. Nti K. Avellanin
oppilaana nti Rängman tuli teatteriin syksyllä 1893 ja käytettiin
erinäisissä vaativissa roolissa.
[10] _Julius Sario_ (Lindroos, vasta myöhemmin ottanut varsinaiseksi
nimekseen Sario), s. 1872 Tampereella, kansakoulunopettajan poika;
ylioppilas 1890, teatterin jäsen 1893-94.
[11] Kustakin kappaleesta suoritettiin 100 mk tekijäpalkkiota.
[12] Aug. Lindberg oli sama näyttelijä, jonka ansiopuolet Bergbom oli
oivaltanut jo 21 vuotta sitten, aikana jolloin Ruotsalaisen teatterin
yleisö ei vielä aavistanutkaan hänen tulevaisuuttaan (kts II, s. 23).
[13] "Une pièce est une tranche de vie mise sur la scène avec art."
[14] Tulemme mökkien köyhäin ja kätkettyjen, hiljaisten ja
unohdettujen luota. Ne muistavat miten näit vaivaa tuodaksesi
lohdutusta ja tukea, ne seppelöivät rukouksilla, jotka taivas kuulee,
60-vuotiaan harmenevat kiharat..
Tulemme kokouksista, tilinpäätöksistä ja tarkastuskäynneistä
rahastojen ehtyessä, kaikesta, joka kieltäytyy, ahertaa ja valvoo
ihmisten onneksi Siinähän oli toimialasi. Sen toimialan työntekijät
tervehtivät sinua.
Tulemme runoilijalieden, palkeitten luota, jotka ovat olevinaan
maailma, taiteen ja taistelun luota teatterissa. Kevyet olennot,
jotka sille olet kasvattanut, tervehtivät äidillisesti vaalivaa
ystäväänsä.
Ja me, jotka juhlimme keväisillä sävelillä kuuttakymmentä vuotta,
tahdomme laulullamme nuorentaa syksynsumut; mutta kirkkaana paistaa
aurinkosi taivaanrannalla, ole rakastettu, ole onnellinen, ja elä
maasi edestä.
[15] Tekijäpalkkio Kumarrusmatkasta oli 300 mk.
[16] "Adressiriita" tarkotti onnentoivotusadressin lähettämistä
nuoren keisarin morsiamelle. Se päättyi niin, että _kaksi_ adressia
lähetettiin, toinen suomenkielinen, kansallismielisten naisten
allekirjoittama, toinen saksankielinen niiden puolesta, jotka eivät
katsoneet mahdolliseksi panna nimeään edellisen alle.
[17] Aikaisemmin oli Ida Aalbergille hänen vieraillessaan suoritettu
150 mk näytännöstä; nyt hänelle maksettiin 300 mk illasta. Tämän
muutoksen johdosta ei enään annettu lahjanäytäntöä, jolla ennen oli
hänen tulojaan lisätty.
[18] Martti Wuori on hyväntahtoisesti käytettäväksemme antanut
muistoonpanoja suhteestaan Suomalaiseen teatteriin ja Bergbomiin.
Niistä otamme seuraavat kohdat, jotka koskevat hänen ensimäistä
näytelmäänsä, _Ihmisten tähden_ (kts III, s. 403), sekä tässä puheena
olevaa _Ryöstöä_. -- Keväällä 1891 tekijä oli lähettänyt edellisen
kappaleen käsikirjoituksen Bergbomille, ja oli tämä luettuaan sen
ilmottanut tulevansa tapaamaan häntä Pietarissa. "Myöhemmin samana
keväänä", kertomus jatkuu, "sainkin eräänä päivänä, kotiin tultuani,
Bergbomin käymäkortin, jossa hän pyysi minua iltasella tulemaan
luokseen 'puhumaan yhteisestä asiastamme'. Pietarissa käydessään hän
tavallisesti asui n.s. 'Suomalaisessa kortteerissa' Gontsharnajakadun
varrella. Se on sama tonttipaikka, joka luultavasti vieläkin kuuluu
Suomen kruunulle ja jossa, paitse ulkohuonerakennuksia, ei ollut
muuta kuin jotensakin rappeutunut, pihan oikealle syrjälle rakennettu
kaksikerroksinen kartano. Siinä muudan suomalais-venäläinen
Abramov piti huokeahintaista majataloa suomalaisille. Koko laitos
(muistaakseni on kartanon numero 20), joka ei ole kaukana Nikolain
(s.o. Moskovan) rautatien asemalta, mutta kuitenkin jotensakin
syrjässä keskikaupungista, ei tee tahi ei ainakaan silloin tehnyt
miellyttävää vaikutusta. Mutta tohtorihan ei ollut vaativainen
elantotavoissaankaan. 'Suomalaisessa kortteerissa' tuli toimeen
suomenkielellä, kaikenlaisten Venäjällä vallitsevien muodollisuuksien
suhteen (niinkuin esim. passiin nähden) siellä ei oltu kovin
ankaroita, ja kun Bergbom ateriansa luultavasti söi muualla, niin
ei hän suurempaa mukavuutta kaivannut, mihin päänsä kallistaa.
Niinpä nyt huone, johon hänen luokseen astuin, oli yksi-ikkunainen,
kapea, pienehkö kamari, jossa seisoi pöytä ikkunan edessä, pari
tuolia, sänky, piironki ja pesulaitos. Piirongin laatikosta,
johon matkatavarat olivat sekaisin sullotut, veti tohtori esille
sukkaparin, jotka pani jalkaansa, jääden sukkasilleen tallustelemaan,
ja käsikirjoitukseni, jota pyysi minun ääneen lukemaan."
"Ajan vähyyden vuoksi jätettiin luku kuitenkin kesken ja
keskusteltiin näytelmäni aiheesta ja henkilöiden luonteesta
ylimalkaisesti. Se oli tavallaan tutkintoa. Tohtori kyseli, miksi se
ja se siinä ja siinä kohdassa puhui niin ja niin ja viittasi sinne
ja sinne, johon minä puolestani annoin selityksiä, osaksi häntä
tyydyttäviä, osaksi aiheuttaen häntä neuvomaan kirjoittamaan esim.
niin ja niin. Muistan hänen huomauttaneen, että kappaleeni muistutti
paljon Strindbergiä, ja että hän kysyi, olinko lukenut Emile Augier'n
näytelmän 'Les lionnes pauvres'. Sitä en ollut silloin lukenut.
Hän kehotti sitä lukemaan, sanoi käsittelemäni aiheen muistuttavan
tätä Augier'n näytelmää, huomautti aineen käsittelyä siinä ja
Augier'n teknillistä mestaruutta. Suuremmiksi 'sepiksi' arveli hän
kuitenkin Scribeä ja Kotzebueta." -- Viimeisten harjotusten aikana
tekijä oli Helsingissä; mutta, sanoo hän, "harjotuksissa minulla,
kokematon kun niissä asioissa olin, ei ollut juuri muuta tekemistä,
kuin oppia ja ihmetellä sitä huolta ja tunnollisuutta ja rakkautta,
millä tohtori harjotusta johti, ja sekä hän että nti Bergbom
näytelmääni näyttämölle asettivat". -- -- Ryöstö- näytelmäänkin
Bergbom vaikutti: Aiheen oli tekijä saanut viettäessään virkalomaansa
Parikkalassa. Sittemmin hän Bergbomin käydessä Pietarissa neuvotteli
tämän kanssa näytelmästään. "Olin suunnitellut näytelmäni alkuaan
nelinäytöksiseksi, vaan siinä keskustellessa esitti tohtori, että
siihen olisi saatava vielä viideskin. Lupasin tarkemmin miettiä
asiaa, ja sitte syntyikin näytös, joka tuli olemaan näytelmän kolmas."
[19] Kuopiossa oli ollut arpajaiset suomalaista yhteiskoulua varten.
Tulot tekivät 4,500 mk, josta "sveesit ovat harmissaan. Heidän
arpajaisensa yhteiskoulunsa hyväksi ei tuottanut kuin 1.800 mk."
[20] Samana iltana tapahtui Alexander Slotten "uloskatsominen"
Arkadiasta, joka antoi sanomalehdille aihetta tuhlata niin
paljon painomustetta. Slotte, joka aikoinaan itse oli yrittänyt
näyttelijäksi sekä sitte myöskin näytelmänkirjoittajaksi, mutta
nyt oli Hufvudstadsbladetin teatteriarvostelija, oli ruotsalaiseen
aikakauskirjaan "Nordisk revy" sepittänyt yleisarvostelun
Suomalaisesta teatterista ja tietenkin asettunut sille tunnetulle
ylemmyyden kannalle, jolta meidän ruotsalaisemme vanhastaan olivat
katselleet tätä taidelaitosta. Päivälehti julkaisi arvostelun
arvostelusta ja teki suomalaisillekin lukijoille tunnetuksi,
mitä Slotte oli kertonut ulkomaalaisille, että teatteri "tapansa
mukaan" oli näytellyt vanhaa käännettyä [ikäänkuin ei teatterimme
monta vuotta olisi ollut ruotsalaisten näyttämöjen rinnalla, jopa
edelläkin mitä alkuteosten lukuisuuteen tulee], että näyttelijät ja
yleisökin oli alhaisella sivistyskannalla y.m.s. Ymmärrettävästi
tämä herätti suuttumusta varsinkin nuoremmissa, jotka olivat niin
kokemattomia, että olivat odottaneet parempaa. Kun Slotte sitte Ida
Aalbergin ensimäisenä vierailu-iltana viimeisellä väliajalla tuli
teatteriin, kokoontui eteisessä joukko ylioppilaita hänen ympärilleen
'katsomaan' häntä. Joku lausui ensin tyynesti, ettei häntä mielellään
nähty teatterissa, ja kun hän ei kohta mennyt, kuului joitakuita
"ulos!" huutoja, joita asianomainen totteli. Mitään merkillisempää
ei tapahtunut, mutta olihan siinäkin tekstiä ruotsalaisille
kynäilijöille. -- Pari päivää myöhemmin Hufvudstadsbladetin
päätoimittaja kirjoitti Bergbomille kuulleensa, että johtokunta ei
ollut pahoillaan tapahtumasta, ja pyysi saada tietää mikä johtokunnan
kanta oikeastaan oli! Johtokunta päätti yksimielisesti olla
kirjeeseen vastaamatta, jota Hbl rankaisi sillä että arvostelijan
vapaapiletti lähetettiin takaisin. -- Helmikuulla 1906 lehti
leppyneenä jälleen alkoi arvostella teatterin näytäntöjä.
[21] Tämän kuvaelman on Jalmari Finne laatinut suomalaiseen asuun;
mutta säilyneistä käsikirjoituskatkelmista päättäen Kaarlo Bergbom on
sen sommitellut taikka ollut siinä osallinen.
[22] Evert Suonio (Sutinen), s. 26/10 1871 Leppävirran Sorsakoskella,
sahanhoitajan poika, käynyt Viipurin kl. lyseetä sekä Helsingin
kauppaopiston, ollut puoli vuotta Aspegrenin teatterissa; jo 1892
keväällä tullut oppilaaksi Suomalaiseen teatteriin, mutta syystä kun
liittyi Ida Aalhergin turneeseen vasta vsta 1895 seurueen varsinainen
jäsen. S.v. mennyt naimisiin nti Kirsti Sainion kanssa.
[23] Sirkka Hertzberg, s. 2/1 1877 Joensuussa, merikapteeni Verner
H:n ja Brita Parviaisen tytär. Käynyt Helsingin tyttökoulun. Mentyään
naimisiin maist. Samuli Sarion kanssa eronnut keväällä 1899.
[24] B. Leino oli ulkomailla.
[25] Emilie oli arvattavasti tarkottanut Sprengtportenin oppilaita.
[26] _Hilma Tähtinen_ (rva _Rantanen_), s. 1875, kansakoulunopettajan
tytär, tullut teatteriin 1894, eronnut 1901.
[27] Tekijäpalkkiona maksettiin Minna Canthille Kotoa pois
kappaleesta 150 mk. ja Yrjö Weijolalle hänen näytelmästään 100 mk.
[28] Välikirja oli semmoinen, että teatteri oikeudesta 5 vuoden
aikana saada yksin näytellä Anna Liisaa suomenkielellä Helsingissä
ja yhden vuoden maaseuduilla suorittaisi 500 mk ensi-illan jälkeen
ja jokaisesta 20:stä ensimäisestä näytännöstä 10 prosenttia
bruttotuloista. Kuinka paljon tekijä lopulta sai, sitä emme ole
tavannut muistoon merkittynä.
[29] Syystä kun Cajander sovitusta maksusta oli luovuttanut
Shakespearen draamojen suomennoksensa Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuralle, teatteri sai niitä vapaasti käyttää. Kumminkin johtokunta
päätti 15/3 1896, jolloin 10 näitä suomennoksia oli näytelty,
lahjottaa kääntäjälle kiitollisuuden osotteeksi 400 mk maksavan Eero
Järnefeltin maalaaman maiseman.
[30] _Olga Leino_ (o.s. Kosonen), s. 17/6 1871 Pietarissa, kauppiaan
tytär, käynyt Pietarin P. Maarian kirkkokoulun ja yksityisessä
pensionissa, ollut Aspegrenin seurueessa 5:ttä vuotta, tullut Suom.
teatteriin 1896. Naimisissa kapellimestari Juho Leinon kanssa.
[31] _Adolf Jalmari Finne_, s. 11/8 1874 Kangasalla, Olga
Finne-Poppiuksen veli (ks III, s. 232), käynyt Helsingin suom.
alkeiskoulun, tullut ylioppilaaksi 1894, ulkomailla kieliopintoja
varten 1895-96. Pysyi ohjaajana v:een 1904, Maaseututeatterin
johtaja 1904-07. Tehnyt opintomatkoja useihin Euroopan maihin (1900
valtion matkarahalla). Teatteriaikanaan rikastuttanut ohjelmistoa
suomennoksilla sekä sommitellut alkuperäisiäkin näytelmiä ja
myöhemmin yksinomaisesti toiminut kirjailijana.
[32] _Helmi Talas_ (Gratschoff), s. 1871 Helsingissä, kauppiaan
tytär, oli teatterissa kevääseen 1898.
[33] Pöytäkirjoista (15/9 ja 5/11) näkyy, että tekijä "Bergbomin
avulla" oli korjannut kappalettaan, ennen kun se lopullisesti
hyväksyttiin näyteltäväksi.
[34] Lemminkäisnimisen kappaleen Mäkelä oli joku vuosi ennen tarjonut
teatterille, mutta jäi se esittämättä.
[35] Tekijäpalkkiona maksettiin Juho Vesaisesta 600, Marista 400 ja
Baabelin tornista 300 mk.
[36] _Lilli Högdahl_, (sittemmin ottanut nimen _Horsma_), s. 22/6
1880 Helsingissä, rakennusmestarin tytär, käynyt Helsingin suom.
tyttökoulun. Mennyt naimisiin lakit. kand. Antti Tulenheimon kanssa
1909.
[37] _Pietari Alpo_, s 26/2 1878 Heinävedellä, maanviljelijän poika,
ylioppilas 1896. Eronnut teatterista 1901, jonka jälkeen tehnyt
ulkomaalaisen opintomatkan, toiminut maaseututeattereissa ja vsta
1907 ollut Tampereen teatterin johtaja.
[38] Tekijäpalkkiona suoritettiin kappaleista yhteensä 600 mk.
[39] Summaan on luettu puhtaat rahalahjatkin, joita tuli eri taholta,
siten Savokarjalainen osakunta lähetti 400 mk; Tampereelta tuli
1,145; Mustialasta (oppilailta) 100; "Kontion" työmiehiltä 100;
Rautatien tehtaan työmiehiltä 27; "Kilpi nuoremmalta" 25; eräältä
täkäläiseltä raittiusyhdistykseltä 28; Suom. sivistysseuralta 114
mk. -- Arpajaistoimikunnan puheenjohtaja oli rva Agnes Bergbom
(Vuorenheimo), rahastonhoitaja rva Anna Stenroth ja sihteeri nti Aini
Nevander.
[40] _Tyyne Finne_ (rva Vuorenjuuri), s. 13/3 1881 Kangasalla, käynyt
6 luokkaa Helsingin Suom. yhteiskoulua, eronnut teatterista lokak.
1902, mentyään vuotta ennen naimisiin.
[41] _Elli Malm_, s. 17/9 1881, työnjohtajan tytär, eronnut 1903
ollakseen Suom. maaseututeatterin jäsen 1903-1908, v:sta 1905
naimisissa laulaja Väinö Solan kanssa.
[42] Niitä varten, jotka eivät ole Roomassa käyneet, lienee
paikallaan huomautus, että Kapitoliumin rinteellä aina pidetään
elävää sutta rautahäkissä, muistona kaupungin perustamissadusta.
Luultavasti tämä sai Bergbomin kaipaamaan hanhia.
[43] Bergbomin kyky "ahmia" kirjallisuutta oli ihmeteltävä. Hänen
silmänsä eivät seuranneet rivejä laidasta laitaan vaan ottivat
sivun kerrallaan yläreunasta alareunaan -- ja kumminkin hän käsitti
ja omisti kaiken sisällyksen, niin että hän voi seikkaperäisesti
selostaa mitä oli lukenut. Kun kuuli Bergbomin kertovan jonkun
sattumalta puheeksi tulleen draaman taikka romaanin sisällyksen, ei
voinut kyllin ihmetellä hänen muistiaan.
[44] Hra Bernhardt, jonka luona Bergbom Berlinissä käydessään
1890-luvun viime vuosina ja myöhemmin asui, ei ollut mikään
tavallinen ravintoloitsija taikka pensionin isäntä, vaan entinen
laulaja, joka jollakin tavoin oli menettänyt äänensä. Hän oli
hienosti sivistynyt mies ja Bergbomin parhaimpia ulkomaalaisia
ystäviä. Ensi tuttavuus oli syntynyt aivan sattumalta. Kerran
90-luvun keskivaiheilla oli näet Bergbom ravintolassa kuullut
muutamien herrojen läheisessä pöydässä puhuvan Elis Duncker
vainajasta tavalla, joka herätti hänen mielenkiintoaan. Hän esitti
itsensä Dunckerin maanmiehenä, ja oli yksi herroista ollut Bernhardt
ja toinen oopperalaulaja Reichmann. Näiden molempain kanssa tuli
Bergbom mitä ystävällisimpiin väleihin, ja hänen ollessaan Berlinissä
he halusta etsivät hänen seuraansa. -- Kun Bergbom syksyllä 1903 oli
Wiesbadenissa parannuksilla, hän eräänä päivänä näki kirjakaupan
akkunassa Reichmannin ristillä merkityn valokuvan. Tämä ilmotus
ystävän kuolemasta oli häneen syvästi koskenut. Bernhardt, jota
hän sairaana myöskin oli usein muistellut, lienee vielä elossa.
Erinäisissä tiloissa hän oli Bergbomille osottanut harvinaista
myötätuntoisuutta ja avuliaisuutta.
[45] _Alma Auer_, s. 12/12 1880 Viipurissa, ajuri Aug. Härkösen
tytär, läpikäynyt Viipurin suom. tyttökoulun, tullut teatteriin 1898,
eronnut keväällä 1904, mennyt 1905 naimisiin Paavo Ahlmanin kanssa.
[46] _Otto Tuulos_, s. 1876 Nurmijärvellä, vouti Edv. Nybergin ja
hänen vaimonsa Auroran poika, eronnut 1903.
[47] l. = labjanäytäntö taikka oikeus saada itse toimeenpanna iltama
hyväkseen.
[48] Tässä kirjassa usein mainitun Otto Florellin poika.
[49] Merkki "Anno 1899", Joel Eklund, sai 1:sen palkinnon Smk. 1,000;
merkki "Stella", Gesellius, Lindgren ja Saarinen. 2:sen, Smk. 750;
merkki "Naamari", Grahn, Hedman ja Wasastjerna 3:nen, Smk. 500;
merkki "Ars longa". -- kunnialla mainittiin.
[50] Bergbom itse ei koskaan saanut esittää Sprengtportenin
oppilaita näyttämöllä, mutta suurlakon jälkeen Jalmari Finne otti
sen Maaseututeatterin ohjelmistoon, ja kappale näyteltiin useissa
pienemmissä kaupungeissa, joissa se ei kuitenkaan näy herättäneen
suurta huomiota.
[51] _Paavo Ahlman_, s. 26/5 Helsingissä, senaatin kielenkääntäjän,
maisteri F. F. Ahlmanin poika, ylioppilas 1893, tullut teatteriin
syksyllä 1901, eronnut 1904, nyk. Tampereen teatterin jäsen.
[52] _Helmi Tähtinen_ s. 7/12 Ilmajoella, kansakoulunopettajan tytär.
Ollut teatterissa v:een 1908, jolloin mennyt naimisiin varatuomari
Mauri Honkajuuren kanssa.
[53] _Iivari Kainulainen_ 27/3 1874 Käkisalmessa, suutarimestarin
poika, ollut räätäli ennen kuin liittyi teatteriin, opinnoinut
teatterin kustannuksella A. v. Kothenin johdolla; ensi kerran
esiintynyt Huotarina Tukkijoella 13/10 1901.
[54] _Jussi Snellman_, s. 28/6 1879 Oulussa, kauppakirjuri Viktor
Snellmanin poika, ylioppilas 1900, tullut teatteriin syksyllä 1901.
[55] Sama mies, joka valtiopäivillä 1872, talollissäädyn jäsenenä,
oli loistavasti todistanut Suomalaisen teatterin mahdottomuuden.
[56] Mainita ansainnee että tästä huolimatta eräissä
ruotsinmielisissä lehdissä, arvatenkin parempaa tietoa vastaan,
kerrottiin että senaattoreja oli kutsuttu! Tahdottiin kai yllyttää
yleisöä olemaan menemättä juhlaan -- mikä yritys ei kuitenkaan
onnistunut.
[57] Juhlaksi ilmestyi pikku vihkonen: _Suomen Kansallisteatterin
Avajaiset_, joka paitse ohjelmaa sisältää täydellisen "avustajain"
luettelon, alkaen johtokunnasta ja päättyen juhla-airueisiin,
mainiten noin 500 nimeä!
[58] Tämän puuhan alkuaiheesta y.m. olemme viime hetkessä saaneet
seuraavat yksityistiedot. -- Kälynsä, rva Agnes Vuorenheimon
syntymäpäivänä (3/2) 1901 Emilie oli ystäville, kahvivieraille,
kertonut kuinka Kaarlo ja hän pitkät ajat vasta klo 12 jälkeen
yöllä olivat päässeet kotia teatterista. Tästä oli Kaarlo ollut
niin väsynyt, että hän aina väliin lepäsi sohvallaan teatterissa;
mutta eräänä päivänä oli sattunut että sohva yks kaks tarvittiin
näyttämöllä ja kannettiin sinne. Mitään sanomatta Kaarlo oli
siepannut päänaluksensa, mennyt "verstas"-huoneeseen ja pannut
pitkälleen höyläpenkille ja nukahtanut siihen. Tämä juttu liikutti
kovasti rouvien sydämiä, ja Emilien mentyä tehtiin salaliitto:
sohva oli hankittava Kaarlon huoneeseen uudessa teatterissa, mitä
mukavin ja niin jykevä, ettei sitä voitaisi laahata näyttämölle!
Toimikunnan jäsenet olivat rvat Elin Rönnholm, Anna Stenroth, Iina
Tarjanne ja Edith Wegelius sekä nti Aini Nevander. Paitse Helsingistä
saatiin apua muualtakin: Tampereen naiset esim. lahjoittivat ryijyn
lattialle, nti Oker-Blom Itä-Suomesta kaksi paria uutimia. j.n.e. Ja
kaikki pidettiin todellakin niin salassa, että Bergbom-sisarukset
ja heidän lähimmät omaisensa eivät saaneet asiasta vihiä ennen kuin
juhlapäivänä.
[59] Uuden talon mukana otettiin käytäntöön uudet sanat: _permanto_
(parterre), _aitio_ (looshi), _parvi_ (rivi) _etuparvi_ (balkongi)
j.n.e.
[60] Sangen luultavaa on, että Bergbom sai Erkon käsittelemään
juuri tätä aihetta. Ainakin tiedämme hänen jo 1887 ajatelleen,
miten Pohjolan häät voitaisiin näyttämöllä esittää. Silloin näet
Bergbom auttoi nti Aini Nevanderia, joka oli tyttökoulun 7:llä
luokalla, tekemään siitä näytelmän. "Hän viivotti Kalevalassa ne
paikat, jotka olivat otettavat ja neuvoi miten ne oli yhdistettävä
kokonaisuudeksi." Näytelmä esitettiin saman koulun lussijuhlassa
mainittuna vuonna.
[61] Taiteilijattarelle maksettiin näinä aikoina 600 mk kustakin
näytännöstä, jossa hän esiintyi; mutta hän ei ottanut mitään
viimeisestä illasta Arkadiassa eikä (kahdesta ensimäisestä)
Leana-esiintymisestään uudessa talossa. Vastalahjaksi johtokunta
Teatterin puolesta myöhemmin antoi Y. Westerholmin maalaaman taulun,
jonka kehykseen kiinnitetyssä hopealevyssä oli kirjoitus: "Ida
Aalhergille muistoksi Kansallisteatterin vihkiäisistä huhtik. 9 p.
1902."
[62] Lähettäessään kauniin ja kallisarvoisen lahjan taiteilija
kirjoitti: "Samalla pyytäisin asianomaisille sanomaan, että tämä
pieni teos olkoon osaltani roponen teatterimme alttarille. Minä en
ole koskaan niinkuin tuhannet muut ollut tilaisuudessa rahallisesti
kannattamaan Suomalaista teatteria ja olen sentähden ajatellut
kaikessa vaatimattomuudessa voivani tällä tavalla velkani sovittaa."
[63] Sahanomistaja ja maanviljelijä Laukaalla, synt. 1844. Oli
valtiopäivämies 1888 (Laukaan tuomiokunnan edustajana) sekä
1894, 1899, 1900 ja 1904-05 (jälkimäisillä kerroilla Saarijärven
tuomiokunnan edustajana -- tuomiokunta jaettiin 1889).
[64] Tässä sopinee ehkä mainita syy, miksi noin v:n 1900 jälkeen
Bergbom-sisarusten kirjeitä on vähemmän olemassa kuin ennen. Kirjan
tekijä muistaa nti Bergbomin kertoneen hänellä ja hänen veljellään
olleen tapana ennen kotia tuloansa hävittää matkalla saamansa
kirjeet, jotta he siten välttäisivät rettelöitä matkakapineita
nuuskivien santarmien kanssa.
[65] Otamme tähän runon loppupuolen alkusanatkin:
Ett qvinnohjärta, som förstod Att foga samman frid och mod; En hand,
som vänskapsbanden knöt Så fast, att döden blott dem bröt; Ett
sinne, som till ett förent De två begreppen skönt och rent; En ton,
som slägt med himlens ljus, Flög bort från hvardagslifvets grus;
Ett skimmer utaf glädjens sol, Så sällspord här vid frusen pol; Som
hemmets gran finsk hennes håg, Men utåt fri som Finlands våg; En hvit
konvalj, som blommar än Fast sexti höstar stormat hän; En ljusbild
från den tid i går, Då äfven Finland hade vår.
[66] Johtokunta oli alkuaan ehdottanut, että kullakin osakkaalla
olisi yksi ääni; kannattajain kokouksessa enemmistö kuitenkin puolsi
ääniasteikkoa, joka otettiin sääntöihin. Perusteena oli tietysti se,
että katsottiin oikeaksi ja kohtuulliseksi, että Bergbom-sisaruksilla
ja entisillä kannattajilla olisi enemmän sanottavaa teatterin
asioissa kuin uusilla osakkailla, semminkin kun sisaruksille annettu
suurempi määrä osakkeita olisi ollut kerrassaan arvoton, jos
jokaisella yhdenkin osakkeen omistajalla olisi ollut sama äänivalta
kuin heillä ja muilla enemmän uhranneilla.
[67] Todellisuudessa ei eroa ollut varsinaisten ja varajäsenten
välillä, sillä vanhastaan oli tapana ollut kokouksiin kutsua sekä
toiset että toiset.
[68] _Eero Kilpi_, s. 23/3 1882 Kustavissa, merikapteeni David
Erikssonin poika, ylioppilas, tullut teatteriin 1902.
[69] Tämän kirjan tekijän laatima.
[70] Syynä siihen että arvostelija nuhtelee Bergbomia (!) suomalaisen
draaman laiminlyömisestä oli se, että häneltä itseltään oli
vastaanotettu näytelmä, mutta oli se (samoin kuin muka jotkut muutkin
alkuteokset) jäänyt esittämättä. Loukatun päähän ei näy pälkähtäneen
se ajatus, että Bergbom, vaikka hän oli kappaleesta palkkion
suorittanut, joko piti sitä ala-arvoisena, taikka mieluimmin vetäytyi
yhteistyöstä tekijän kanssa, joka oli asiakseen ottanut tyrkyttää
yleisöön sitä käsitystä, että hän oli kelvoton teatteria johtamaan.
[71] Tämä suuri, seitsemällä kylkirakennuksella varustettu sairaala
kuuluu olevan yksityisen kansalaisen kaupungille lahjottama, ja
kaikille genovalaisille annetaan siinä maksuton hoito. Kumminkin
on yksi osasto varattu vieraillekin, jotka maksavat edestään.
Suurenmoinen laitos avattiin 1888.
[72] _Otto Närhi_, joka viime näytäntökautena vielä oli ollut mukana
-- hänen viimeinen roolinsa lienee ollut Reita Panussa --, oli
ankaran hermotaudin tähden joutunut sairaalaan, josta hän ei enää
palannut. Hänen kärsimyksensä päättyivät 7 p. toukok. 1904. Hänessä
menetti Teatteri yhden lahjakkaimpia näyttelijöitään, ja tappio
oli sitä suurempi kun hän jo oli näyttämöllisenä luonnekuvaajana
taiteilijaksi kehittynyt.
[73] Tänä syksynä tuli teatteriin: _Teppo Raikas_ (Durchman), s. 9/10
1883 Viipurissa, sahanhoitaja A. G. Durchmanin poika, ylioppilas.
Esiintyi ensi kerran eräässä "Onnen Pekan" sivuosassa.
[74] Helmikuuhun -- sentähden että silloin aina ryhdyttiin
neuvottelemaan ja päättämään seuraavan vuoden "engagemangeista".
[75] Esimerkkinä perin vastakkaisista arvosteluista mainittakoon,
että Eino Leino (Valvojassa) kirjoitti: Julius Caesar joutui
erityisesti päiväjärjestykseen sen mielettömän statistiryminän takia,
mitä tähän näytelmään oli tuhlattu. Ulkonainen paraadikomeus oli
omiaan tukahduttamaan sisäisen puolen -- -- Sitä vastoin sanottiin
ruotsinkielisessä Euterpessä: Kolmannen näytöksen suuri kansankohtaus
teki kenties ennen kaikkea ratkaisevan vaikutelman. Mahtava joukko
kohisi kuin meri myrskyssä. Kuvaelma värisi eloisuudesta, ja katsoja
sai sen meidän teatterissa ylipäätään niin harvinaisen tunteen, että
statistijoukko oli tietoinen siitä, mitä esitettiin. Järjestely
tarkotti mahtivaikutusta, loistava ja värillinen oli etusijalla.
Ryhmittely saattoi joskus tuntua raskaalta ja väri kirkaisevalta.
Mutta eteviä puolia ei suinkaan puuttunut, ja läpikäyvä
_taiteellinen_ sävy leimasi kokonaisuuden.
[76] Taikka 165, jos oopperanäytännöt luetaan mukaan.
[77] _Hilda Johanna Martin (Pihlajamäki)_, s. 12/11 1866 Kangasalla,
puusepän tytär, ollut vsta 1887 eri teattereissa maaseuduilla, tehnyt
opintomatkoja ulkomailla, ollut rva Raa-Winterhjelmin oppilas, tullut
Kansallisteatteriin syksyllä 1904, mennyt naimisiin Aapo Pihlajamäen
kanssa.
[78] _Aapo Pihlajamäki_ s. 1/6 1861 Kiuruvedellä, puusepän poika,
kuusi vuotta Kuopion pataljoonassa soittaja-aliupseerina, toiminut
vsta 1887 eri teattereissa näyttelijänä, ohjaajana ja johtajanakin
(Kansanteatterissa, Uudessa teatterissa, Maaseututeatterissa,
Suomen näyttämössä), tehnyt pari pitempää ulkomaanmatkaa, tullut
Kansallisteatteriin syksyllä 1904.
[79] Juhlatoimikunnan jäsenet olivat: rvt vapaaherratar Ida Palmén
(puheenjohtaja), Therese Hahl ja Lilli Kajanus, nti Anna Sarlin, sekä
hrt A. Jalava, J. Hahl, A. Lindfors, W. Liuksiala ja Y. Weijola.
[80] Kun juhla oli loppunut ja yleisö poistunut, tehtiin
magnesiumvalolla kuva, jossa nähdään näyttämöllä sekä
Bergbom-sisarukset että heidän ympärillään koko teatteriväki.
[81] Ennen juhlaa he kuitenkin olivat olleet niin levottomia
ja hermostuneita, että Emilie varta vasten kävi vapaaherratar
Ida Palménin luona ja pyysi, että koko tuumasta luovuttaisiin.
Arvatenkaan he eivät aavistaneet, millä hartaudella yleisö ottaisi
heidän kunnioittamiseensa osaa.
[82] Bergbomin testamentin kautta tullut lisä rahastoon nousi noin
5,000:een markkaan, joten rahasto hänen kuolinvuotenaan (1906)
31/5 oli jo yli Smk 10,000 ja 30/5 1910 Smk 16,779:03. Ensi kerran
annettiin "Kaarlo Bergbomin palkinto" (à 1,000 mk) 4/2 1908 (Larin
Kyöstille) ja toisen kerran 16/2 1910 (Kaarlo Atralle).
[83] Irtonaiseen omaisuuteen kuului myöskin jälkeenjääneet
käsikirjoitukset sekä omistusoikeus Bergbomin painettuihin
kirjoituksiin, jotka nti af Heurlin sittemmin lahjotti Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuralle. Seuran toimesta ne jo ovat ilmestyneet
julkisuuteen nimellä: _Kaarlo Bergbomin kirjoitukset_, I. Näytelmät
ja kertomukset; sekä II. Tutkimukset ja arvostelut. Helsingissä 1907
ja 1908.
[84] Olen tähän ottanut nämä jäähyväissanat ei ainoastaan
historiallisena todistuskappaleena, vaan sentähden että en nytkään,
kun olen vainajan elämänvaiheet tutkinut, näe niissä mitään, joka
mielestäni kaipaisi korjausta. Toisin sanoen, ne vastaavat vieläkin
täydellisesti käsitystäni Bergbomista ja hänen elämäntyöstään.
[85] Alotteen hautapatsaan pystyttämispuuhaan teki rva Ottilia
Silfverstolpe (o.s. Meurman) lähettäen helmikuulla 1906 Antti Jalavan
kautta 10 mk pohjarahaksi. Muut varat saatiin kansalaisten kesken
ympäri maan toimeenpannulla (yksityisellä) keräyksellä. Hautapatsaan
piirustuksen laati arkkitehti Armas Lindgren. Yrityksen ajajana oli
teatterin johtokunnan ja hallintoneuvoston asettama toimikunta.
[86] Eräs henkilö, joka usein oli nähnyt Bergbomin näyttämötyössä,
lausui kerran: "Jospa näkisitte hänet kun hän harjottaa
näyttelijöitään. Hän puhuu, hän kävelee, hän heittäytyy maahan,
jos on tarpeen, hän tekee kaikki näyttääkseen, kuinka rooli on
käsitettävä."
[87] Varhaisimpia muistojani Bergbomista on se, että hän
minulta kysyi, mikä maailmanhistorian aikakausi minua enimmin
viehätti. Kysymys asetettiin minulle niin varhain, etten vielä
yliopistollisissa historianluvuissani ollut ehtinyt vanhaa ja
keskiaikaa etemmäs. Sentähden vastasin mainitsemalla, mikä
näissä aikakausissa oli etupäässä kiinnittänyt mieltäni. Bergbom
puolestaan sanoi olevansa ehdottomasti enimmän viehättänyt uuden
ajan historiasta, mikäli hän siinä tapasi nykyaikaisten rientojen
edellytyksiä.