Pysähdyimme päiväksi Harkowia katselemaan. Sormiani palelee. Kuljen
pitkin katuja ja kiroilen "pohjoismaista" kylmyyttä.
-- -- --
Jatkamme matkaa pikajunassa. Makuuvaunussa alkaa meitä puhutella eräs
nuori herrasmies. Toverini huomaa heti hänen puheestaan, ettei hän
ole taitavampi venäläinen kuin mekään. Selville käy että hän on --
jaappanilainen. Kun olen kerran käynyt jaappanilaisen teaatterissa
Moskovassa Sàda-Jàkkoa kuulemassa, saan nyt hauskan tilaisuuden
kysäistä, onko olemassa jaappanin kielessä sanaa, joka korvissani
oli kaikunut kuin suomalainen "kananmuna". Todentotta oli olemassa
siihen vivahtava sana, vastasi jaappanilainen: "kono-muna", mutta ei
se kananmunaa merkinnyt. -- Jaappanilainen herrasmies näkyi tietävän
Suomesta paljon enemmän kuin me Jaappanista.
Moskova, 6 p. lokakuuta 1902.
Moskovan raa'assa ilmassa, vilussa väristen, tuntuu etelän seuduissa
käynti "kadotetulta paradiisilta".
Kiertomatkani on nyt loppunut. Kuka taitaa sen pituuden laskea!
Siitä kun Lehtolaisen tervavenheessä Kiannan rannoilta läksin, olen
vaeltanut ehkä liki tuhannen peninkulmaa. Sillä matkalla näkee
jo monellaista naamaa, kuulee monellaista ihmispuhetta, huomaa
monellaista luontoa. Ja monellaista mielialaa ehtii itse kokea.
Kehoitan muitakin matkustamaan -- semminkin semmoisia, joita surun
lahja painaa. Ken Kiannat ja Kaukaasiat yhteen kyytiin koluaa, sille
on jo kyllin tuulottelua yhdeksi kesäksi.
Vahinko ettei ole minulla ollut valokuvauskonetta mukana ja etten
ole mikään muodinmukainen turisti. Kuinka paljon muistoja olisinkaan
kerännyt! Ainoa lohdutukseni on tämä päiväkirjan repale, jonka
nyt lopetan. Jos ei se muita huvita, niin on se ainakin itselleni
muistoksi jäävä. Saattaisi se olla paremminkin kirjoitettu. Vielä
merkitsen siihen sen proosallisen muistiinpanon että tämä kesämatkani
Suomesta -- Volgan, Kaukaasian ja Krimmin kautta -- kiertäen
Moskovaan maksoi kaikkineen 750 markkaa. Se ei suinkaan ole aivan
paljon.