_Vilhelmina_ (oikealta, hattu päässä, mantteli hartioillaan.)
Neljännestunnin kuluttua tulen takaisin. (Steinkirschille, joka on
nousemassa ylös.) Olkaa hyvä!
_Bolzau_ (viitaten Vilhelminalle). Mammaseni!
_Vilhelmina_ (tulee Bolzaun luo). Mitä nyt?
_Bolzau_ (hyvänsävyisästi ja mielissään). Katsopas nyt. — Nuo istuvat
tuolla noin — kauniisti — ja minä istun tässä näin. Mitähän tässä voisi
tapahtua? Sinä saat mennä ihan rauhassa.
_Vilhelmina_. Mutta sinä nukut, ukkoseni —
_Bolzau_. Eikö mitä — mammaseni —
_Vilhelmina_ (ottaa ruiskukannun kukkalavalta ja antaa sen Bolzaun
käteen). Pidä tämä kuitenkin varalta kädessä! Kuulethan sen edes
putoavan, jos satut nukkumaan.
_Bolzau_. Sinähän vasta kummallinen ihminen olet.
_Vilhelmina_. Otahan vaan tuo ruiskukannu!
_Bolzau_. Sama se minusta — mutta kummallinen sinä olet.
_Vilhelmina_. Kas niin — ole nyt siivolla — (Silittelee hänen
poskipartoja.) Ja sinä myös, Ludmilla, — voikaa hyvin, herra tohtori!
(Pois keskiovesta.)
_Bolzau_. Onpa hyvin noloa istua täällä ruiskukannu kourassa. (Nostaa
kätensä sohvan karmille, jotta ruiskukannu putoaisi vähän kuuluvammin.)
No. Ludmilla — kuinka on sinun laitasi?
_Ludmilla_. Minä olen pahasti ahdistettu, setä. (Pelaa.)
_Steinkirsch_. Sepä oli mestarillista!
_Bolzau_. Niin, sanoinhan minä jo — kyllä hän osaa. (Haukottelee.)
_Steinkirsch_. Ylipäänsä pelaavat naiset hyvin harvoin shakkia.
_Ludmilla_. Vielä harvemmin pelaavat herrat mielellään naisien kanssa.
_Bolzau_ (unen toreessa). Hm!
_Ludmilla_ (katsoo Bolzau'iin). Luulenpa setäni nukkuvan! Te pelaatte
paremmin kuin hän.
_Steinkirsch_ (entistä hiljemmin). Olkaa nyt varoillanne — tässä on
kysymys elämästä — ja kuolemasta — voitto ratkaisee tämän tärkeän
kysymyksen.
_Ludmilla_. Mikä kysymys se sitten on?
_Steinkirsch_. Jos voitan, niin merkitsee se minun voittavan jotain
muutakin. Ettehän pane pahaksi sitä?
_Ludmilla_. En ollenkaan.
_Steinkirsch_ (ojentaa kätensä Ludmillalle, Ludmilla hänelle). Minä
kiitän teitä. (Suutelee Ludmillan kättä, kannu putoaa, molemmat
erilleen.)
_Ludmilla_. Varokaa juoksijatanne!
_Bolzau_ (katsoo kannun pudottua oikealle — pelästyneenä). He ovat
kokonaan pelin hommassa. (Nostaa kannun ylös, asettuu entiseen
asemaansa.)
_Steinkirsch_. Kaksi vankia yhtäaikaa.
_Ludmilla_. Kepeäksi ei voitto teille tule. (Pelaa.)
_Steinkirsch_. Mitä vaikeampi voitto, sitä parempi palkinto. (Paussi;
katsoo Bolzau'iin.) Minä sanon: shack!
_Ludmilla_. Herranen aika!
_Steinkirsch_ (hiljaa, innokkaasti). Neiti Ludmilla!
_Ludmilla_ (silmäillen Bolzauta). Mitä nyt?
_Steinkirsch_. Tiedättekö tämän hetken olevan ihanimman elämässäni?
_Ludmilla_. Juuri niin te sanoitte Baden Badenissakin.
_Steinkirsch_. Uskokaa minua — siitä hetkestä asti en ole voinut
unhottaa teitä. (Nousee ylös.) Ja oletteko te muistelleet noita aikoja?
_Ludmilla_. Ja jos tunnustaisin niitä muistelleeni —
_Steinkirsch_ (tarttuu Ludmillan käteen). Ludmilla!
_Bolzau_ (pudottaa kannun; Steinkirsch ja Ludmilla erilleen ja
paikoilleen). Noh, kumpiko teistä on tappiolla?
(Steinkirsch ja Ludmilla yht'aikaa).
_Ludmilla_. Luultavasti minä.
_Steinkirsch_. Minä se olen.
_Bolzau_ (nostaa kannun ylös ja vaipuu taas entiseen asemaansa). Sehän
on leikkiä tuon kannun kanssa!
_Ludmilla_ (sivulle). Kaikki nappulat ovat hajalla!
_Steinkirsch_. Minä panen ne heti paikoilleen.
_Ludmilla_. Jos setä näkisi. — Meidän tulee alkaa uudestaan.
_Steinkirsch_. Niin monta kertaa kuin vaan tahdotte — sen hauskempaa
peliä en ole vielä pelannut — mutta mitä te nyt teette?
_Ludmilla_ (nousee ylös ja menee Bolzaun luo). Setä parka — mikä vastus
on hänellä tuosta kannusta — hän ei edes voi liikkuakaan — (Ottaa
varovasti kannun hänen kädestään ja panee sen hiljaa maahan.) Kas niin.
_Steinkirsch_. Oi — minun rintani lyö niin kovasti.
_Ludmilla_ (istuikse). Minä alan uudelleen— näin.
_Steinkirsch_ (liikutettuna). Nappulat pyörivät minun silmissäni — minä
en voi pelata.
_Ludmilla_. Herranen aika, mikä teitä nyt vaivaa?
_Steinkirsch_. Minua ei vaivaa mikään — minua vaivaa kaikki — minua
vaivaa. Mitä tässä puheista. Ludmilla, — te tiedätte, tunnette minun
rakastavani teitä, saanko toivoa teitä omakseni? (On lähennyt Ludmillaa
ja ojentaa hänelle kätensä.)
_Ludmilla_ (panee kätensä hänen käteensä, kainona). Herranen aika,
mitähän täti sanonee?
_Steinkirsch_ (innoissaan). Minun oma Ludmillani! (Hypähtää ylös ja
kaataa shakkipöydän kumoon.)
_Bolzau_ (kapsahtaa pelästyneenä ylös). Mi—mitä nyt? (Hakee kannua
— huomaa Steinkirschin ja Ludmillan — lyö kätensä yhteen. Ludmilla
erilleen Steinkirschistä — juoksee keskiovea kohden. Steinkirsch seisoo
nuolen iskemänä paikallaan.) Niin vai — kaunis juttu! Hiivatin kannu!
Esirippu alas.