1. Kas, lähde virtaa vuoresta,
Luo silmäns taivahille,
Ja lemmenkukat partaalla
Suloa lausuu sille.
Se on niin kirkas, loistava,
Se kuvaelee taivasta.
2. Se puroks' sitte muuttuvi,
Mi kirkas ompi vielä,
Vaan kun se vesi juoksevi,
Se himmentyypi tiellä;
Se kukkasia suutelee
Ja riemuisena rientelee.
3. Vaan kun se rientää kauemmas
Se paisuu suuremmaksi,
Se tanssii, ollen riemukas,
Ja muuttuu raivosaksi,
Se aallot kiehuu, pauhaavi,
Niin että metsä kaikuvi.
4. Vaan kun on aikans ryskänuyt.
Niin hiljaiseksi jääpi;
Sen pinta on nyt tyyntynyt,
Se mereen häviääpi.
Näin joki syntyy, kuolevi,
Niin elämämme virtaavi.