Suotta valittaa ihmiskunta luonnettansa, että heikko ja lyhyt-ikäinen
sattumus hallitsee sitä enemmän kuin nero. Sillä toisaalta asiaa
punniten, et löytäne muuta jalompaa ja ylevämpää, vaan havainnet
ihmisluonteelta pikemmin puuttuvan ahkeruutta kuin kykyä ja aikaa. Mutta
ihmiselämän johdattaja ja hallitsia on henki, joka, missä se
kunniallista tietä pyrkii kuuluisuuteen, on kyllin mahtava ja
voimallinen sekä loistoisa, eikä kaipaa onnea; sillä eihän tämä voi
kellenkään rehellisyyttä, ahkeruutta ja muita hyviä avuja antaa enemmän
kuin niitä poiskaan ottaa. Mutta jos se, pahain himoin orjana ja ruumiin
laiskuuteen ja hekumaan heittäytyneenä, kotvasen on nauttinut turmelevaa
huvitusta, niin syytetään luonnon heikkoutta, sittenkun voimat, aika ja
nero hurjuudessa ovat hukkaan menneet: kukin lykkää syyn itsestään
asianhaarain päälle. Vaan jos ihmisillä olisi niin paljon huolta
hyödyllisistä asioista, kuin he hartaasti pyrkivät turhain ja
mitättömäin, useinpa vielä vaarallistenkin perään, niin heitä ei
tapaukset hallitsisi enemmin kuin he niitä, ja he kohoisivat niin
suuriksi, että, kuolevaisia ihmisiä ollen, kunnialtaan olisivat
kuolemattomat.