Ilta hienost' himmenee,
Käypi kalseaksi,
Maa jo tuolta tummenee,
Muuttuu mustemmaksi.
Yksin kalpeana kuu
Tarpoo taivaan rantaa,
Puolla katsoo, kirkastuu,
Valon vaisun antaa.
Viitakossa viileys
Karmivaksi kasvaa,
Kursusta jo kylmetys
Uhkuttaapi usvaa.
Kohta nousee notkelmaan
Pellon päälle halla.
Huomenna jo huoataan
Huolitaakan alla,
Kuura kylmärintainen
Rauhaan saapi suolle.
Hornan henget ilkkuen
Vaanii vartiolle. --
Kuoret meidän nukkuvat
Päivän paahtehessa,
Vanhat kohta vaipuvat
Ehtoon ehtiessä.
Nuorukainen, nousepas!
Katso: kaikkialla,
Missä maas' on laihakas,
Asuu hyinen halla.
Näät: sun työtäs' tarvitsee
Isänmaasi multa.
Työhön sulle tarjoilee
Luoja voiman tulta.
Valon vainiotakin
Myöskin halla haittaa.
Vanhain vaivain viljankin
Surma tahtois taittaa.
Vanha polvi poistuvi --
Nouse, nuorukainen!
Tarmoin tartu työhösi,
Siinä vartu vainen!
Suomi-äiti kutsuvi
Luokseen lapsiansa,
Ettei surma sortaisi
Hänen armaitansa.
Ken ei kuule, uniin vaan
Tuhlaa voimiansa,
Pettäjänä isänmaan
Auttaa sortajaansa.
Hallan henkiin iske sä,
Nuorukainen, innoin!
Äitiäs' elähdytä,
Impi, lempirinnoin!
_Sampoinen._