Kuink' olin ennen uljas, mielevä!
Nyt saartaa mun tuo kaikkinielevä
tyhjyys ja varjo,
turhuus ääretön...
On ainut lohtuni vain laulaa tästä
ja hiljaa uikuttaa maan hämärästä
kuin kulkukoiran pentu
tähdillen
sattumaa mieletöntä,
itkua eläimen,
haluja himmeitä, kauhuja eksyvän,
armottomuutta syntymän, elämän,
tuskaa tietymätöntä
rinnan tykyttävän,
viluja vierahan maailman...