Työjuhta kas en minä olekaan,
en ole orja orjain,
koni kauhtunut kuormavankkurien,
poni lauhtunut hupikorjain!
En kannuksen käskystä kaartele,
vaikk' kylkeni puhki söis se,
en ruoskansiimaa tottele,
vaikk' kuoliaaksi löis se!
Vain vereni vaistolta vuottelen
ma merkkiä, käskijääni;
sinne kätketty jonnekin, tiedän sen,
on taistelun rummun ääni...
Ja kun minä tunnen tunnossain:
nyt on se oikea hetki,
siit' alkaa vasta mun lentoni,
lyhyt, sorja kuin salaman retki!
Ja kun minä nään: nyt viimeinen
ja suurin päiväni nousi,
kaikk' kuolinhyppyhyn jännittyy
mun jänteeni niinkuin jousi.
Ja kun minä kuulen: vihdoinkin
mun sotatorveni soittaa,
tulenlieskaksi muutun, muuta en nää
kuin määrän: kuolla ja voittaa!