Annan tuntien ma luistaa,
päivien ja öiden tulla,
mitään toivomust' ei mulla,
mitään en ma tahdo muistaa
kukkivien puiden alla.
Päivä hehkuu taivahalla,
poutapilvet kulkeissansa
levittävät purjeitansa.
Seisoo paikallansa aika.
Lyhyt hetki jumaluutta,
ikuisuutta, ihanuutta!
Kohta, kohta särkyy taika!
Enempää ei kesä anna.
Mik' ei tänään kukkaa kanna,
iäks hedelmättä jää se.
Ylemmäs ei päivä pääse.
Hetki suloisin ja suurin,
suvi, kanssas sylityksin!
Luonto, sinuun tahdon yksin
juurtua ma syvin juurin.
Muust' en tahdo surra, huolla:
kanssas kukkia ja kuolla,
lakastua, luoda uutta,
tulla liki jumaluutta.