Oli jo iltapimeä.
Jykkälän tuvassa istuskeli parin naapuritalon ukkoja ja renkimiehiä,
pohtien kysymystä siitä, saako poliisikoira rosvot kiinni.
Useimmat olivat sitä mieltä, ettei niin tulisi käymään. Jos rosvot
olisivat olleet Törölän joukkoa, niin olisi kiinniottajien pitänyt
jo ehtiä takaisin, ja jos ne taas olivat Sorjolan järven puolelta
tai vieläkin kauempaa, niin otappas hännästä! Kun ne vain ovat
valtamaantielle päässeet, niin kyllä siinä jäljet sotkeentuvat, vaikka
olisivat vorot äsken tervatuissa lapikkaissa kulkeneet.
Mutta Jykkälän Paavo ei ollut kadottanut toivoaan ja piti poliisikoiran
puolta.
-- Erehtyipä se heti alussa! väitti eräs naapureista.
-- Niin, säestivät toiset. Heti ensi otteella iski kirveensä kiveen!
-- Kunko vei sinne Paakkulan Juuson mökille? kysyi Jykkälän isäntä.
-- Niinpä niin.
-- No siitähän sen juuri näki, miten hyvä se on jälkiä seuraamaan!
kiisti isäntä. Vaikka oli Juuso kulkenut maantietäkin pitkin, niin
eipäs vain se poliisikoira kadottanut jälkiä. Ja jos Juuso olisi se
varas ollut, niin yksinäänpähän saisi Kaisa nukkua tänä yönä.
-- Niin, mutta kunpa se Juuso ei ollutkaan varas! huomautti
naapuritalon isäntä, ja hänen puolueensa riemastui nauraa höröttämään:
-- Niin, siinäpä se! Kun se ei ollutkaan varas! Viattoman miehen olisi
näet pistänyt linnaan, jos se koira olisi saanut käräjät istua!
Jykkälän isäntä harmistui poliisikoiran puolesta ja koroitti ääntään,
mutta naapuri huusi vielä kovemmin:
-- Nämä lapikkaani syön ensi pyhänä päivälliseksi, jos vain se koira
tuo sinulle voisi takaisin!
Jykkälän Paavo oli ihan suutuksissaan. Korvat punoittivat.
Ajatuksissaan vihastui hän jo muurari Kinnariinkin: sehän se oikeastaan
narrasi minut koko hötäkkään. Minusta nähden olisivat saaneet olla
vaikka kissan hännässä niin voinsa kuin leipänsäkin!
Silloin aukeni ovi, ja sisään astuivat Makkonen, Ratilainen, Törö-Jussi
ja Bella.
-- Tässähän sitä taas ollaan! tervehti Makkonen reilusti.
-- No kuinkas kävi? kiirehti Jykkälän Paavo innokkaasti kysymään.
-- Ka, mikäpäs siinä... tuolla ovat voinne kärryissä, käskee vain
piikoja nostamaan ne entiseen paikkaansa... ja tässä on meillä sitten
mukana tämmöinen ukko, jonka kanssa isäntä saa selvitellä sen voiasian
niinkuin haluaa, esitteli Ratilainen vankinsa.
-- Eikö se olekin se Törö-Jussi? ihmetteli isäntä.
-- Töröpä tietenkin! todistivat naapuritkin.
-- No nyt sinä törötit viimeisen pahantekosi, kun murtovarkaaksi
rupesit! uhkasi isäntä Jussia.
-- Oikein on näet käsiraudoissa... kyllä se taitaa sitten olla varma
asia, myönsi jo naapurikin.
-- Saat meiltä kilon sitä varastettua voita rasvoiksi, jos maistuisivat
lapikkaasi ensi pyhänä vähän kuivilta, ilkkui Jykkälän isäntä. No oli
se nyt hyvä juttu, että joutui tämä Törö-Jussi kerrankin kiinni! Ei se
ole sen ensimmäinen synti. Ja tuo koirako se tämän Törön...?
-- No kukas sitten! ylpeili Ratilainen. Siinä oli koko Törölän joukolla
semmoiset kinkerit, kun tämä Pella ne oikein lujille otti, ettei tuolta
mieheltä tahtonut puoleen tuntiin kieli suussa kääntyä, ja sen akka
lotkahti lattialle niin hervottomana, että miesvoimalla täytyi siitä
penkille nostaa, kun eivät omat polvensa kannattaneet.
-- Niin se oli kuin parasta teatteria! todisti Makkonenkin.
Kaikki katselivat kunnioittavasti ja ihmetellen Bellaa, joka vähääkään
välittämättä herättämästään huomiosta loikoi uunin kupeella permannolla
etukäpäliään nuoleskellen ja siistien.
-- No on siinä koko komisarjus! ylisti lopuksi eräs miehistä.
-- On siinä... eipä uskoisi hylkyä moiseksi! säesti joku toinen.
-- Ei se näistä puolin kannata tuo varkaan ammatti tässä meidän
läänissä! huomautti Jykkälän isäntä Törö-Jussille, ja Makkonen myönsi
hieman mahtipontisesti:
-- Eihän se taida enää oikein kannattaa... ainakaan tämän poliisikoiran
aikana.
Suurella voimalla ravisteli Issakainen parhaillaan hereille
kytöläläisten ja lähipaikkakuntalaisten turtuneita omiatuntoja, kun
hätäinen pojan ääni huusi kesken kaiken ovelta:
-- Nyt on se poliisikoira tullut takaisin Jykkälään ja tuonut rosvon
tullessaan!
-- Aamen! sanoi Issakainen lopettaen saarnansa siihen paikkaan, sillä
järkevänä miehenä käsitti hän oitis, että jatkaminen olisi ollut turhaa.
Tosin yritti hän vielä ehdottaa, että veisattaisiin virsi, ennenkuin
erotaan, mutta kukaan ei kuunnellut häntä.
Oven täydeltä tunkeutui väki ulos tuvasta ja läksi juoksujalkaa
Jykkälään poliisikoiraa katsomaan.
Issakainen katseli ensin hiukan haikein mielin kuulijakuntansa
äkillistä lähtöä ja huokasi itsekseen, mutta sitten, jäätyään aivan
yksin, puki hän ylleen sarkapalttonsa, pisti karvalakin päähänsä ja
läksi juoksemaan Jykkälään päin.
* * * * *
Mönkkösellä Issakaisen raamatunselityksessä olleen rahvaan mukana
levisi sanoma jo myöhään sinä iltana ja varsinkin seuraavana päivänä
laajalle Kytölän rajojen ulkopuolelle. Päivä päivältä kasvoi Bellan
maine vakinaisena ja itsenäisesti toimivana valtionvirkamiehenä, ollen
nyttemmin sekä tällä maan kulmalla että sanomalehtien kertomuksista
muuallakin lopullisesti, varsinaisesti ja vakavasti vakiintunut.
Mutta etenkin Kytölän kyläläisten silmissä loistaa poliisikoira Bellan
nimi melkeinpä tarumaisella hohteella.