Muuan nainen tuli erakon luo. Hän ei ollut nuori eikä vanha. Hänen
kasvonsa olivat kauniit, mutta hyvin vakavat, ja hänen liikkeensä
olivat hiljaiset ja pehmeät. Näytti siltä, kuin ei hänellä koskaan
olisi ollut kiirettä.
»Ukko», sanoi hän, »sinä olet onnellinen, kun voit uskoa. Kaikki, jotka
voivat uskoa, ovat onnellisia. Mitä merkitsee kärsimys, kun uskoo, että
sen on lähettänyt rakastava Isä? Mitä merkitsee rakkaansa kadottaminen,
kun tietää, että tavataan taas haudan tuolla puolen? En ymmärrä,
että ne, jotka sanovat uskovansa, voivat valitella elämäänsä. Minun
mielestäni kaiken pitäisi olla helppoa heille.»