_Kolmenäytöksinen seikkailu. Ensimmäisessä näytöksessä kaksi kuvaelmaa._
Henkilöt:
Maisteri Bas, opettaja.
Rouva Streng, opettajatar,
Koulupoikia, jotka päättävät ruveta rosvoiksi:
Robert Friman...............Rinaldo Rinaldini.
Kaarle Kronfelt.............Kaarle Moor.
Frans Boström...............Mazarino.
Frits Anckarström...........Gronzalov.
Knut Seger..................Lassemaija.
Josef Forsberg..............Musta Joonas.
Koulutyttöjä, edellisten sisaria, jotka rupeavat mustalaistytöiksi:
Augusta Friman..............Esmeralda.
Sofia Kronfelt..............Preciosa.
Maria Boström...............Terzerola.
Lotta Anckarström...........Tintomara.
Viktoria Seger..............Kanonada.
Roosa Forsberg..............Mogrebina.
Nimismies Black.
Talonpoikais-ukko ja talonpoik.-mummo.
Kerjäläispoika ja kerjäläistyttö.
Poliisimies.
Vanginkuljettaja.
Rosvoja ja mustalaistyttöjä voi muuten olla kuinka monta hyvänsä, kunhan
vain ottavat urheita ja merkillisiä nimiä, niin kuin Hirmu, Kerberos,
Polyfemus, Xantippa, Viarda, Bobelina j. n. e. Seikkailut tapahtuvat
ensin kaupungissa, sitte vähän matkan päässä maalla.
Ensimmäinen näytös.
Koulu.
Ensimmäinen kuvaelma.
_Poikien kouluhuone_.
_Lomahetki, maisterin poissa ollessa. Pojat meluavat._ *Seger* ja
*Kronfelt* vetävät sormikoukkua. *Boström* ja *Anckarström* lukevat
ääneen Euklideesta läksyänsä. *Friman* lukee jotakin kirjaa, huomaamatta
mitään muuta, ja *Forsberg* lukee hänen takaansa samaa kirjaa kovalla
äänellä.
*Forsberg* _(lukien)_. "Sitte urhollinen Rinaldo Rinaldini meni
Apenniini-vuorille, kutsui kokoon väkensä ja sanoi heille"... Oletteko
hiljaa, pojat!
*Boström*. Lukekaammepas läksyämme.
*Anckarström*. Varo sormiasi, Josef. Muistatko, mitä maisteri lupasi,
jos emme nyt osaa viidettä...
*Forsberg*. Minä todistan Euklideesta sinulle, että sinä olet pelkuri
raukka. Kuule nyt! Sitte sanoi Rinaldo Rinaldini... _(Pojat meluavat.)_
Oletteko hiljaa!
*Friman*. Mene tiehesi. Anna minun lukea.
*Forsberg*. Näin se sanoi, se urhollinen Rinaldo: Pojat, sanoi hän,
meitä maailma vainoaa, meidän täytyy vihata ihmisiä. Ruvetkaamme
rosvoiksi!
*Kronfelt* ja *Seger*. Oikein sanottu, ihan oikein!
*Forsberg* _(lukien)_. Mutta, sanoi Rinaldo, älkäämme ruvetko
sellaisiksi rosvoiksi, jotka ryöstävät köyhiltä, ja tappavat viattomia.
Se on halpamaista...
*Kronfelt*, *Seger* ja *Boström*. Niin, se olisi halpamaista. Mutta
kuinka sitte kävi? Mitä hän vielä sanoi?
*Forsberg* _(lukien edelleen)_. Ei, sanoi Rinaldo, me emme saa ryöstää
muilta kuin rikkailta, jotka ovat anastaneet rikkautensa köyhiltä. Ja
sitte me annamme saaliistamme osan köyhille. Sillä tavalla me jälleen
tasoittelemme kaikki oikein maailmassa.
*Kaikki pojat paitsi Friman*. Sepä oli hyvin sanottu. Olipa se kelpo
mies. Mitenkä sitte kävi?
*Forsberg*. No, hän sitte rupesi rosvoksi... Pojat _(kuten äsken)_. No,
se oli hyvä.
*Forsberg* _(Frimanille)_. Annas tänne kirja ja anna minun lukea. Sinä
olet aina tuollainen jöröjukka, istut ja mietit vain yksinäsi. Mitä sinä
mietit?
*Friman*. Minä aion ruveta rosvoksi.
*Forsberg* _(halveksivasti)_. Sinäkö! Kyllä kai.
*Friman* _(ottaa häntä kiinni nutun kauluksesta)_. Nauratko sinä minua?
*Kronfelt*. Heitä jo, Robert. Eihän hän kuitenkaan ole muuta kuin
paikattu lapanen sinun käsissäsi. Tietäähän koko koulu, että sinä olet
väkevin meistä kaikista.
*Friman* _(pudistelee Forsbergia)_. Vai niin, tekeekö mielesi vielä
nauramaan?
*Forsberg*. Anna minun olla. Nauroinko minä sinua?
*Friman*. Sinä nauroit, ja sen tähden minä työnnän sinut penkin alle.
_(Kaataa hänet. Kaikki pojat Kokoutuvat ympärille. Samassa tulee
maisteri.)_
*Bas*. Mitä nyt, veitikat? Mitä te tuolla lailla meluatte koulussa!
Käykää paikoillenne. Friman, tule tänne. Löitkö sinä Forsbergia?
*Friman*. Hän nauroi minua ja minä kaadoin hänet maahan.
*Bas*. Forsberg! Ärsytitkö sinä Frimania lyömään itseäsi?
*Forsberg* _(itkien)_. Hyvä maisteri, viaton minä olen, ihan viaton, en
minä tehnyt mitään.
*Bas* _(nipistää häntä korvasta)_. Niin, niin, kyllä minä sinut
tunnen... Aina sinä olet viaton... Menkää paikoillenne. Olkaa toiste
tappelematta koulussa. Tällä kertaa jääköön nyt sikseen. Ottakaas liitu
käsille. Etteköhän nyt jo ole saaneet Euklidesta päähänne. Koko viikon
on mennyt kaikki päin mäntyyn, eikä se kelpaa. Minä en suvaitse
laiskistelemista. Anckarström, miten kuuluu viides väitelmä?
_(Anckarström lukea änkyttää ulkoa.)_ Piirusta se, Boström. _(Boström
piirustaa vallan nurin päin.)_ Se on väärin. Näin se on. _(Piirustaa
itse.)_ Todista, Forsberg.
*Forsberg* _(tavoitellen sanoja)_. Koska sivu AB on yhtä suuri kuin sivu
BA ... ja sivu BA on yhtä suuri kuin AB...
*Bas*. Mitä tyhmyyksiä se on! Kronfelt!
*Kronfelt* _(tavoitellen hänkin)_. Koska kulma ABC, ja kulma ABC on yhtä
suuri...
*Bas*. ...kuin ABC? Et sinä näy päässeen sen pitemmälle
mittaustieteessäsi. Seger!
*Seger* _(yhtä tavoitellen)_. Koska ABC on yhtäkylkinen kolmio, ja
kaikki sivut yhtäkylkisessä kolmiossa ovat yhtä suuret...
*Bas*. Vai niin. Kyllä sinä itse olet yhtäkylkinen kolmio, ja
samanlaisia te näytte olevan kaikki tyyni. Todista, Friman! Sinä olet
aina ennen ollut sukkela poika, vaikka nyt viime aikoina olet saanut
kaikenlaisia hullutuksia päähäsi.
*Friman*. Minä en osaa läksyä.
*Bas*. Mitä uskallat..? Oletko sairas?
*Friman*. En. Minä en osaa läksyä, enkä huoli valehdella osaavani.
*Bas*. No, olkoonpa sinussa muuten mitä vikoja hyvänsä, niin et ainakaan
valehtele, sen minä tiedän. Mutta läksysi sinun pitää osata. Sinä olet
luokan ensimmäinen, sinä kaikkein vähimmin saat laiskutella.
*Friman*. Minä lupaan maanantaiksi lukea kaksinkertaisen läksyn ja osata
kuin vettä.
*Bas*. Ei, hyvä herra, ei käy tinkiä läksyjänsä. Sensori ... tuo vitsat!
_(Forsberg tuo vitsakimpun ja näyttää maisterin seljän takaa Frimanille
pitkää nenää.)_ Sano nyt heti, mitä olet tehnyt koko aamupäivän.
*Friman*. Lukenut minä olen ... mutta en läksyäni. _(Ojentaa kätensä
lyötäväksi.)_
*Bas* _(panee pois vitsat)_. Sinusta tulee joko tavattoman hyvä mies,
Friman, tai tavattoman suuri konna. Sinun itsesi se on valittava, ja
suokoon Jumala, että valitsisit sen, joka parempi on. Tällä kertaa annan
sinulle anteeksi suoran puheesi tähden. Käy istumaan ja lue maanantaiksi
kaksi läksyä. Forsberg ... mikä se kirja oli, jonka pistit penkin taa?
*Forsberg* _(viattoman tavalla)_. Se oli kielioppi, herra maisteri.
_(Lähettää kirjan kulkemaan kädestä käteen.)_
*Bas*. Tuo tänne. Minä tahdon sen kirjan.
*Forsberg* _(tavoitellen)._ Se ... se taisi pudota penkin alle. Joku
lienee sen ottanut sieltä.
*Bas* _(ankarasti)._ Tuokaa se tänne, sanon minä, olkoonpa se kellä
hyvänsä. No? _(Kaikki pojat, paitsi Friman, nousevat ja näyttävät tyhjiä
käsiään. Kirja putoaa lattiaan Segerin polvilta.)_
*Bas* _(tuimasti)._ Tuokaa se tänne! Kyllä minä opetan teitä ilvehtimään
koulussa.
*Friman* _(ottaa kirjan ja vie maisterille)._ Herra maisteri, ei
toisissa ole syytä. Minä se toin tämän kirjan kouluun ja siis minä yksin
ansaitsen rangaistusta.
*Bas* _(avaa kirjan)._ "Rinaldo Rinaldini, kukistumaton, rosvojen
päällikkö Apenniinein vuorilla." -- Pojat, mitä tämä on! Tämän tähden te
siis olette koko viikon laimiin lyöneet läksyjänne -- änkytelleet --
vastanneet päin mäntyyn ja saaneet sormillenne, kaikki vain tuon vanhan
kelvottoman ja tyhmän jutun tähden! Ennen minä olen saanut kunniaa
kolmannesta luokasta; ei mikään muu luokka osannut niin hyvin. Nyt te
tuotatte vain häpeää, sanon minä, ja mitenkähän vielä käyneekään kahden
viikon päästä tutkinnossa? Laiskureja vetelyksiä teistä tulee; sitä ne
romaanit opettavat. Ole vaiti, Friman; ei maksa vaivaa sinun ottaa syytä
niskoillesi. Tänään on lauantai. Huomenna sunnuntaina iltapuolella on
teidän kevätjuhlanne, jolloin koko koulu on lyömässä palloa
Lukkarinmäellä.
*Friman*. Niin, lupasittehan...
*Bas*. Kyllä minä lupasin sinne teidätkin. Mutta kun tänään olette
olleet sellaiset, ei siitä enää puhettakaan. Te ette pääse kevätjuhlaan,
vaan sen sijaan koko kolmas luokka marssii tänne koululle arestiin.
*Friman*. Minä pyydän, herra maisteri, määrätkää minut yksinäni
arestiin, koska minä yksin olen syyllinen.
*Bas*. Koko luokka arestiin. Saammepahan nähdä, eikö läksy sitte suju
paremmin. _(Menee.)_
*Kronfelt* _(kuin on vähä aikaa oltu hämmästyksissään vaiti)._ Täytyykö
olla menemättä kevätjuhlaan! Seger. Jossa on koko koulu leikkimässä!
*Anckarström*. Ja kaikki tyttökoulun tytöt tulevat katsomaan meidän
pallon lyöntiämme!
*Boström*. Ja siellä on simaa ja piparkakkuja!
*Kronfelt*. Sen sijaan astua arestiin!
*Seger*. Koko koulu nauraa meille.
*Anckarström*. Neljäs luokka, joka niin ylvästelee, pääsee näyttämään
meille pitkää nenää.
*Boström*. Kaikki tytöt pilkkaavat meitä.
*Forsberg* _(innoissaan)._ Pojat! Meitä ihmiskunta vainoo! _(Avaa kirjan
ja lukee.)_ Ihmiset ovat meitä kohtaan olleet julmemmat kuin tiikerit.
Haa, urholliset ritarit, meidän täytyy kostaa noille pedoille, jotka
sanovat itseään ihmisiksi... Mitä minä sanon? Ihmisiäkö? Ei, pyövelejä
he ovat, tyranneja ihmishaamussa! Meidän pitää mennä
Apenniini-vuorille...
*Kronfelt*. Se on: Vasikkamäen kiviröykkiön luo, jonne on pari virstaa
matkaa tai puoli kolmatta. Siellähän on kolo, jota sanotaan
rosvoluolaksi.
*Forsberg* _(samalla äänellä)._ Niin, urholliset ritarit, ihmiskunnan
puolustajat, siellä me rupeamme.
*Kaikki muut*. Rosvoiksi! rosvoiksi!
*Friman*. Kello kolme iltapuolella.
*Kaikki muut*. Kello kolme, kello kolme.
_(Esirippu putoaa.)_
Toinen kuvaelma.
_Tyttökoulu_.
Lomahetki. Opettajatar on poissa. _Augusta Friman_ syö riisiryynejä.
_Roosa Forsberg_ huvikseen pureksii ja syö rihveliä. _Viktoria Seger_
leikkelee paperinukkeja. _Fanny Boström_ piirustaa. _Lotta Anckarström_
ompelee. Kaikki kuuntelevat ja katselevat _Sofia Kronfeltiä_, joka
näyttelee erästä kohtaa Preciosasta.
*Sofia* _(sanellen)._
Sun toivos taivahasen kiinnä,
Sä parhaan turvan saatkin siinä.
Ja sitte hän menee Alonson luo ja sanoo hänelle: antakaas kätenne,
armollinen herra; minä näen siitä, että teidän rakkahin toivonne tulee
täytetyksi. -- Nuori ritari tietysti kiittää, ja katsoo häneen, niin hän
katsoo häneen -- näin -- ja hän katsoo alas -- näin -- ja niiaa hyvin
syvään -- näin -- ja sitte he riemuiten kantavat pois hänet, ja hän
istuu kuin prinsessa valtaistuimella kukkaispuvussa.
*Augusta*. Ah, miten kaunista, niin kaunista!
*Sofia*. Ja sitte hän istuu yksinään kalliolla metsässä, ja kuu paistaa
pitkäin puiden päällitse, ja silloin hän ajattelee nuorta ritaria ja
näpähyttelee kitaraansa ja laulaa näin: Yksinäisyys eipä illoin...
*Lotta*. Älä laula, hyvä Sofia; rouva Streng saattaisi kuulla.
Tiedäthän, että hän ei ole hyvillään siitä, että usein käymme
teaatterissa.
*Sofia*. Ja sitte, kuin Preciosa tulee linnaan ja uhkaa ampua
mustalaispäällikköä -- näin, puh! -- mutta ei hän sentään ampunutkaan!
-- ja koko puisto oli valaistu ja linna paistoi kuin aurinko, ja silloin
hän tunsi vanhempansa...
*Roosa*. Ah, miten kaunista, niin kaunista! Jospa olisin mustalaistyttö!
*Augusta*. Ja saisin joka päivä kävellä vihreässä metsässä ja katsella
kuuta.
*Lotta*. Mitäpä siinä olisi huvia, siitä vain tulee nälkä.
*Viktoria*. Mutta kun saisi katsoa kättä!
*Fanny*. Ja soittaa kitaraa ja tanssia helistimien kanssa! Tottahan
Preciosa osasi tanssia?
*Sofia*. Tietysti, kyllä hän osasi. Näin... Mutta ei muut osaa tanssia
niin kuin mustalaistytöt. Tiedättekö, että ne raukat ovat kärsineet
paljon vääryyttä ihmisiltä tuolla Espanjassa.
*Lotta*. En minä ole vielä kuullut, että sellaisista syistä tanssitaan.
*Sofia*. Kyllä -- toivottomuuden pakosta. Ette usko, miten suloista on
olla toivottomana. Mutta malttakaahan, nyt minä rupean viardaksi. Kas
niin, nyt käykää lattialle piiriin istumaan. _(Tytöt istuutuvat.)_ On
pimeä yö. Pata on tässä tulella kiehumassa _(panee ompelukorin
lattialle)._ Minä hämmennän pataa _(heilauttaa linjaalia)._ Ja minä
sanon _(karhealla äänellä)_: Preciosa, sokuriseni, sommitteletko taaskin
runoja kuulle? _(Tavallisella äänellään:)_ Sitte minä näen Alonson
ratsastaen tulevan kuutamassa. _(Taas karkealla äänellä:)_ Ah, teidän
armonne, miten meitä peljästytitte!
_(Viime sanain aikana tulee rouva Streng huomaamatta ja jää hetkiseksi
kuuntelemaan.)_
*Rouva Streng*. Niinpä tosiaankin. _(Tytöt peljästyvät ja juoksevat
paikoilleen.)_ Johan teillä taas on ne teaatterikujeenne mielessä. Hyvät
lapset, joka asia ajallaan, leikki silloin, kuin sopii, ja vakavina
ollaan, milloin sen aika on. Minä kuitenkin annan teille nyt tuon
anteeksi, jos osaatte läksynne paremmin, kuin koko tällä viikolla olette
osanneet. Ryhtykäämme nyt maantieteesen. Boström... Mikä tämä meri on?
_(Näyttää kartalta.)_
*Fanny* _(havahtuen)._ Pohjois-tanssimeri.
*Rouva Streng*. Houritko sinä! Pohjois-tanssimeri!
*Fanny* _(hämillään)._ Jäämeri, aioin minä sanoa.
*Rouva Streng*. Ja tuo suuri saari tuolla ylhäällä.
*Fanny*. Huippuvuoret.
*Rouva Streng*. Ja mikä on tämä maa tässä alhaalla, Friman?
*Augusta* _(havahtuen)._ Preciosa.
*Rouva Streng*. Missä sinun ajatuksesi ovat? -- No, Anckarström.
*Lotta* _(säikähtäen)._ En minä ole häntä nähnyt, kun en ole käynyt
teaatterissa.
*Rouva Streng*. Mitä sinä et ole nähnyt. _(Lotta hieroo itkua.)_ Käy
istumaan. Mikä sen maan nimi on, joka on Jäämeren eteläpuolella, Seger?
*Viktoria* _(hypähtäen)._ Espanja.
*Rouva Streng*. Sepä kummallista! Mikä kansa siellä asuu? Puolivilli
kansa, joka käyttää pukiminaan eläinten taljoja ja oleksii teltoissa.
Tietääkö kukaan?
*Roosa* _(hyvin iloisesti)._ Siellä asuu mustalaisia.
*Rouva Streng* _(närkästyneesti)._ Hm!... Siellä asuu lappalaisia ja
lännempänä on Norja. Mutta tässä on pitkä maa Norjaa itäpuolella. Sieltä
tuli se kuningas, joka ensin valloitti Suomen. Mikä hänen nimensä oli,
Kronfelt?
*Sofia* _(hämillään)._ Hänen nimensä oli ... Alonso.
*Rouva Streng*. Tyttö, mitä sinä ajattelet? Voiko kukaan Suomen lapsi
koskaan unhottaa Ruotsia? Se kuningas oli Erik Pyhä, ja minua oikein
hävettää, hyvät lapset, että olette niin kokonaan laimiin lyöneet
historiaa ja maatiedettä. Ehkä ette muista sitäkään, mikä maa se on
tässä tämän merenlahden itäpuolella.
*Kaikki yhteen ääneen*. Se on Suomi.
*Rouva Streng*. No, olipa aika hyvä, että sain edes yhden järkevän
vastauksen. Te tiedätte, että suomalaisilla ja ruotsalaisilla on
vanhimmista ajoista asti ollut keskenään liikeyhteyttä. Kuka se
suomalainen noita oli, joka ennusti Ynglinga-suvun kukistumisen.
*Kaikki yhteen ääneen*. Viarda.
*Rouva Streng*. Viardako? Kuka se on? Tiedättekö te mitään muuta
Viardasta? _(Kaikki ovat vaiti.)_ Eikö kukaan tiedä mitään hänestä?
*Roosa* _(hämillään)._ Kyllä, hän keitti puuroa...
*Rouva Streng*. Itselleen kaiketi vai mitenkä?
*Roosa* _(itkien)._ Ei, vaan mustalaisille.
*Fanny* _(puolustautuen)._ Hän osasi katsoa kättä, ja sen tähden me
luulimme...
*Rouva Streng*. Hyvät tytöt, kyllä minulla on kärsivällisyys venyväinen
kuin gummi, mutta katkeaa se sentään sekin viimein. Tässä te koko päivän
vastaatte minulle vain tyhmyyksiä. Mitä hullutuksia te olettekaan
saaneet päähänne? Jos tekisin oikein, pitäisi minun määrätä koko luokka
istumaan laiskuudesta ja huomaamattomuudesta.
*Sofia*. Minun syyni se on kaikki tyyni...
*Rouva Streng*. Hyvä, hyvä, Kronfelt; kyllä se on oikein, että tunnustat
vikasi, mutta kaikki te ansaitsette rangaistusta. Minä tiedän, että
olette iloinneet huomisesta kevätjuhlasta ja poikien leikeistä. Nyt
rangaistukseksi ei kukaan teistä saa mennä sinne. Huomatkaa tarkoin: ei
kukaan teistä saa mennä sinne. Ja kuin olemme maanantaina täällä koossa,
niin toivoakseni te silloin osaatte läksynne paremmin. Hyvästi nyt tällä
kertaa! _(Menee.)_
_(Tytöt hämillään yksiksensä.)_
*Augusta*. Tässä nyt seisomme häpeissämme.
*Viktoria*. Eikä päästä näkemään kevätjuhlaa! Se on tosiaan surkeata!
*Fanny*. Puoli kaupunkia menee Lukkarinmäelle.
*Roosa*. Ja siellä on simaa ja piparkakkuja, ja kolmas luokka aikoo
tarjota meille simakakkuja, sen kertoi, minulle veljeni.
*Sofia*. Enkä saa nähdä Robert Frimanin lyövän palloa. Minä kerran näin
hänen lyövän niin korkealle, että palloa tuskin näkyikään enää.
*Lotta*. Ja, kaikkeen siihen on syynä Preciosa. Olisipa parempi, ett'
emme olisi koskaan kuulleet hänestä niin mitään.
*Sofia*. Kuulkaapas, tytöt! Preciosaa myöskin ihmiset syyttömästi
vainosivat. Hänethän varastettiin pois vanhempiensa luota.
*Roosa* _(viattomasti)._ Ah, jospa joku olisi niin hyvä, että varastaisi
meidätkin pois.
*Sofia*. Ei, hyvä lapsi, se on niin harvinaista meidän aikoinamme. Mutta
meille on tehty hirveää vääryyttä.
*Kaikki tytöt*. Niin juuri, vääryyttä meille on tehty.
*Sofia*. Ja sen tähden mekin voisimme ruveta mustalaisiksi.
*Viktoria*. Ah, se olisi erittäin hauskaa!
*Lotta*. Mutta se ei käy päinsä. Rouva Streng ei suvaitse sellaista.
*Sofia*. Olemmeko me orjia? Emmekö ole vapaita kuin ilman linnut
silloin, kuin on lupa koulusta.
*Roosa*. Mekö saisimme paljain jaloin juoksennella metsässä?
*Fanny*. Paljainko jaloin? Ei, siitä me emme huoli. Mutta leveälaitaiset
olkihatut päässä.
*Augusta*. Ja laulelemme kuutamassa.
*Roosa*. Ah, juuri niin. Ruvetkaamme mustalaisiksi. Onhan meillä lupa
koko iltapäivän.
*Sofia*. Rupeammeko? No niin, me rupeamme mustalaisiksi. Pukeudumme heti
syötyämme. Sitte tulette minun luokseni ja sieltä menemme Vasikkamäelle.
*Roosa*. Mutta, hyvä Sofia, tottahan se on vain leikkiä, sillä muuten
isä ja äiti pahastuisivat.
*Sofia*. Jos pahastuvat, niin saattavathan ryöstää pois meidät.
*Viktoria*. Ah, miten hauskaa siitä tulee!
*Kaikki tytöt*. Ah, miten hauskaa, miten hauskaa, nyt saa meidät viedä
kuka hyvänsä!
*Sofia*. Tulkaa pois nyt. Syötyä siis tulette meille.
*Kaikki tytöt*. Ah, miten hauskaa, niin hauskaa!
_(Esirippu laskeutuu.)_
Toinen näytös.
Rosvoluola.
Metsämäki tien varrella, kaupungin ulkopuolella, ja kaupunki näkyy vähän
matkan päässä. Vasemmalla on suuri kivi rosvoluolan ulkoseinänä. Katsoja
tietää, että maantie käy oikean puolitse näyttämön seinän taitse.
Kaikki pojat, rosvoiksi pukeutuneina tekevät kivistä muuria rosvoluolan
suulle. Rinaldo on vielä poissa.
*Musta Joonas*. Kas niin, rosvot, jo se saa riittää. Nyt levähdämme.
*Mazarino*. Mutta kapteeni käski meidän tehdä muurin valmiiksi, että
rosvoluola olisi turvattu.
*Musta Joonas*. Kapteeniko? Mikä kapteeni hän on. Me olemme vapaita
kansalaisia, eikä kellään ole täällä oikeutta käskeä meitä.
*Kaarle Moor*. Kyllä Rinaldo on meidän kapteenimme ja hän on säätänyt
lakeja rosvojoukolle. Varo itseäsi, jos rupeat kapinoimaan lakeja
vastaan.
*Musta Joonas*. Mitä lakia? Emme me suvaitse mitään sellaisia. Me
teemme, mitä vain tahdomme. Me olemme rosvoja, pojat, ja sen tähden
meillä on oikeus kapinoida. Eikö ole, sanokaa? Jokaisella on oikeus
sanoa vapaasti ajatuksensa, mutta ken sanoo muuta kuin minä, hän saa
selkäänsä.
*Lassemaija*. Niin, kyllä se on niin, kuin Forsberg sanoo.
*Musta Joonas*. En minä ole Forsberg, tolvana, vaan Musta Joonas. Sinä,
Seger, olet Lassemaija sen tähden, että sinun oikeastaan pitäisi
pitääkin hameita. Sinä, Kronfelt, olet Kaarle Moor sen tähden, että olet
aatelismies, ja sinä, Boström, olet Mazarino sen tähden, että et ole
aatelismies. Sinä, Anckarström, olet Gonzalov sen tähden, että joku
nimihän sinullakin pitää olla, ja Friman olkoon vain Rinaldo
Rinaldinina, koskapa hän ensin toi sen kirjan kouluun. Mutta minä se
teille, pojat, annoin nimenne ja näytin teille tien kunnian kukkuloille,
tänne Vasikkamäen rosvoluolaan. Sen tähden minun pitäisi ollakin teidän
kapteeninne.
*Kaarle Moor*. Sinäkö, pelkuri jänis! Jos vielä uskallat sanallakaan
narrata joukkoamme kapinaan kapteenin poissa ollessa, niin minä nuoralla
vedän sinut tuonne kuusen latvaan variksen pesän tasalle.
*Musta Joonas* _(peloissaan)._ No, no, enhän minä mitään sano. Minä
sanon vain, että me olemme vapaita rosvoja, ja... _(Kaarle Moor uhkaa
häntä)_ enhän minä sano mitään, en.
*Mazarino*. Älkää nyt siinä riidelkö, vaan ennemmin laulakaamme uusi
sankarilaulumme. _(Kaikki laulavat.)_
Rosvoliiton sankarilaulu.
_Sävel_: "Kulnev."
Nyt lähtään veikot retkellen!
Maailma onkin urhojen.
Edestä maineen, kunnian
Me taistelemme ainian.
Euklides jääköön ohjeineen,
Kiel'oppi nurkkaan sääntöineen.
Kornelius Nepos opettaa
Jotakin parempaa.
Me Roomaan, Roomaan kuljemme,
Me Cæsaria haemme.
Ja Hannibalin lailla me
Voitamme vastustajamme.
Leonidas on meidän mies,
Epaminondas elää ties,
Ja Aleksander Suureksi
Rinaldo kelpavi.
*Kaarle Moor*. Niin, taistella meidän täytyy, kumppanit, mutta ketä
vastaan? Siinäpä se temppu onkin.
*Gonzalov*. On melkein liian pitkä matka astua tallustella Roomaan.
*Mazarino* _(käy istumaan ja ottaa esiin voileivän)._ Minulle aina tulee
nälkä tapellessa, ja sen tähden taitaa olla parempi syödä ensin vähän.
*Lassemaija* _(ottaa esiin maitopullon)._ Niin, onpa oikein merkillistä,
miten rosvoilla aina on nälkä ja jano.
*Gonzalov*. Hyvä Frans, annas minullekin pala.
*Musta Joonas*. Tuopas tänne maitoasi, Lassemaija. Rosvoilla on kaikki
yhteistä, tiedän minä.
*Mazarino* _(Gonzaloville)._ Tässä on sulle puoli voileivästä.
*Lassemaija* _(Mustalle Joonaalle.)_ Minä en aio panna maitoani
yhteiseksi kenenkään kanssa. Jos sinulla on nälkä, niin ryöstä itsellesi
syötävää.
_(Kerjäläispoika tulee hiljakseen.)_
*Kerjäläispoika*. Hyvät, armeliaat herrat, antakaa minulle roponen rahaa
tai pala leipää.
*Musta Joonas* _(ottaen häneltä pussin.)_ Sinäpä tulit juuri paraiksi.
Tiedä, että me olemme rosvoja.
*Kerjäläispoika*. Hyvä, armelias herra, älä tee minulle pahaa. Minä
kerään ruokaa sokealle isälleni.
*Mazarino*. Anna, Joonas, pojan olla rauhassa.
*Musta Joonas* _(kaataa pussista leipäpalaset)._ Mitä sinä lörpöttelet?
Rosvo ottaa, mitä vain saa. Kas, tuollaisia leivänkuoria vain!
Uskallatko sinä tarjota tuollaista hiiren ruokaa kunniallisille
rosvoille, hä?
*Kaarle Moor*. Etkö anna olla pojan pussin rauhassa?
*Lassemaija*. Joonas on oikeassa. Mitäpä muuta varten me olisimme
rosvoja.
*Mazarino*. Hyi, sitte minä en enää huoli olla rosvona teidän kanssanne.
*Gonzalov*. En minäkään. Mutta tuossapa tulee Rinaldo.
*Rinaldo* _(rosvon puvussa, höyhentöyhtö hatussa)._ Mitä minä näen? Kuka
minun väestäni uskaltaa ryöstää mitään kerjäläispojalta?
*Kaarle Moor*. Musta Joonas se sitä tekee. Jos sinä sitä sallit,
kapteeni, en minä enää huoli olla rosvojoukon palveluksessa.
*Musta Joonas* _(uhkamielisesti)._ Minä olen rosvo ja teen siis, mitä
tahdon.
*Rinaldo* _(ankarasti)._ Mitä sinä uskallat puhua, mies? Etkö kuullut
meidän lakejamme? Etkö tiedä, että on kuoleman rangaistus köyhän tai
turvattoman ryöstämisestä? Millaisia konnia minulla on palveluksessani?
Mutta kyllä minä karsin pois sellaisen rikkaruohon. Polvillesi heti,
sinä Musta Joonas!
*Musta Joonas* _(polvillaan)._ Armoa, herra kapteeni, armoa!
*Rinaldo*. Nouse ylös. Tällä kertaa saat armon, mutta en minä enää huoli
sinusta meidän joukkoomme. Anna heti pojalle takaisin, mitä olet häneltä
ottanut, ja mene sitte matkoihisi.
*MustaJoonas* _(kokoilee leipäpalaset.)_ Heti, herra kapteeni. _(Mutisee
itsekseen.)_ Maltahan, kyllä sen saat maksaa. Minä sanon maisterille...
_(Ääneen)_ Hyvästi, suuri Rinaldo -- suuri herra Aleksander Suuri!
_(Menee.)_
*Rinaldo*. Etkö jo joudu tiehesi... _(Kerjäläispojalle)_ Älä ole
pahoillasi. Tästä saat hopearahan, muuta minulla ei ole tällä kertaa.
Mutta kuin tulen rikkaaksi, saat palata ja silloin saat lisää.
*Kerjäläispoika*. Kiitoksia, hyvä, armollinen herra rosvo. Miten isä nyt
tulee iloiseksi! Ja miten nämä rosvot ovat hyväntahtoisia! _(Menee.)_
*Rinaldo*. Ei, pojat, me olemme ihmiskunnan vapauttajia. Meidän täytyy
puolustaa, viattomia. Meidän pitää sotia kaikkea vääryyttä vastaan, kuin
tapahtuu maailmassa.
*Kaarle Moor*. Se on oikein, kapteeni. Neuvo vain meille, ketä vastaan
saisimme taistella.
*Rinaldo*. Kyllä minä neuvon. Tuolla maantietä myöten ajaa eräs
hirmuvaltias.
*Mazarino*. Haa, hirmuvaltias! Onpa hauska nähdä kerran sekin!
*Lassemaija*. Onko se jättiläinen? Eihän vain liene jättiläinen?
*Gonzalov*. Tai turkkilainen? Ihmissyöjä?
*Rinaldo*. Ei, talonpoika se vain on, tyly ja häijy mies. Hän vie
lanttuja kaupunkiin ja piiskaa hevostaan armottomasti. Äläpäs lyö
hevostasi tuolla tavalla, sanoin minä; -- sillä nähkääs, pojat, kyllä
minäkin osaan sivaltaa, milloin tarvitaan, mutta lyödä sellaista laihaa
ja uupunutta konia, joka tuskin jaksaa nostella jalkojaan, se on minusta
hirmuvaltaisuutta. Arvatkaapa, mitä hän vastasi. Mitä se sinuun koskee?
sanoi hän. Se on minun hevoseni, ja koska hän on ruvennut hevoseksi,
niin hevonen sen pitää ollakin. Miksipä hän on ruvennut hevoseksi?
*Kaarle Moor*. Se on konnamaista. Häntä pitää rangaista rikoksestaan
ihmiskuntaa kohtaan.
*Rinaldo*. Niin minäkin ajattelen. Tulkaa, pojat. Hänellä on iso ruoska,
ja kyllä hän pitää puoliansa. Mutta sitä kunniakkaampi on sitte
voittomme.
*Gonzalov*. Niin, tulkaa, ryöstäkäämme hänen lanttunsa. Meillä ei
olekaan mitään ruokaa.
*Lassemaija*. Kyllä minä osaltani syön lanttuja.
*Rinaldo*. Kas, tuossa hän juuri ajaa ohitse. Tulkaa, pojat. _(Rosvot
marssivat pois taistelujärjestyksessä, laulaen ensimmäistä värssyä
sankarilaulusta.)_
_(Musta Joonas hiipii esiin kiven takaa.)_
*Musta Joonas*. Olipa hyvä, että jäin tänne kivien taa piiloon ja kuulin
kaikki tyyni. Taitavat ruveta ryöstämään talonpoikaa. Se heille käy
kalliiksi. Nimismiehen asunnolle ei täältä ole pitkä matka. Minä juoksen
sinne ja kerron hänelle, mitä he aikovat. Sitte minä menen ja kerron
maisterille kaikki tyyni. Minä sanon, että he olivat äkeissään arestista
ja että minä yksin olin maisterin puolella. Saavat sitte nähdä, mitä
siitä tulee, että ajoivat minut pois seurastaan. Kuulehan! _(Melua
kuuluu tieltä.)_ Tuossa he jo palaavat. Minun pitää vielä vähän
kuunnella, mitä he puhuvat. _(Peittäytyy kiven taa.)_
_(Toiset pojat palaavat, kantaen lanttuja ja taluttaen talonpoikaa,
jonka silmät on sidottu nenäliinalla ja kädet köytetty seljän taa.)_
*Rinaldo*. Oikein, pojat, minä olen hyvin tyytyväinen teihin. Saimme
tosin muutamia aimo sivalluksia, mutta me voitimme, vihollinen on
vankina ja koko hänen leirinsä valloitettuna. Sotaneuvottelu nyt: mitä
teemme vangille?
*Lassemaija*. Hirtetään, se on minun neuvoni.
*Kaarle Moor*. Ole sinä vaiti, Lassemaija, sinä menit ojaan piiloon
siksi aikaa, kuin me muut hyökkäsimme viholliseen käsiksi. Me päästämme
hänet vapaaksi, neuvon minä.
*Gonzalov*. Vähän selkäänsä tarvitsisi hän kuitenkin. Hän löi minua
piiskan varrella pitkin selkää.
*Mazarino*. Vastaa, vanki: tahdotko selkääsi vai menetkö ennemmin
hirteen?
*Talonpoika*. Perhana teidät sitokoon, pojan veitikat. Ettekö yhtään
häpeä? Hyi, hyökätä ihmisten päälle maantiellä ja sitoa minut, Matti
Matinpoika Leppäkoski, vaikka olen kuudennus ja kylänvanhin, ja viemässä
kaupunkiin ihan omatekoisia talvilanttujani! Mitä olette te, kaalimadot,
tehneet minun lantuilleni?
*Mazarino*. Tahdotko selkääsi vai menetkö hirteen?
*Talonpoika*. Minä teidät hirtän, minä, kunhan vain pääsen nimismiehen
luo, te pannukakun popsijat, puuromyyrät, lemmon livekalat!
*Rinaldo*. Vaiti, vanki, äläkä ärsytä meitä. Sinua on rangaistu syystä
kyllä, kun löit hevostasi kuin mikähän pahin julmuri. Mutta nyt olet
vankina ja aseetonna; saat mennä nyt, olet vapaa. Emme me sodi
voitettuja vihollisia vastaan. Mene nimismiehesi luo ja sano hänelle,
että Rinaldo Rinaldini, ihmiskunnan vapauttaja, käy sotaa ainoastaan
väkivaltaa ja vääryyttä vastaan. Kaarle Moor, taluta vanki maantielle ja
anna hänelle takaisin kärrinsä, mutta hevonen päästä vapaaksi, menemään
mihin tahtoo.
*Talonpoika* _(pois vietäessä.)_ Ahti teidät liistaroikoon, te
kirjatoukat, sylttykoivet, nahkiaiset, vaapukkamadot, kotihiiret,
leivospedot...
*Kaarle Moor* _(vetäen häntä pois.)_ Etkö lähde jo?
*Talonpoika* _(ponnistellen vastaan.)_ ...te herasilmät,
variksenvarpaat, jänönkäpälät, ruusuntulimmaiset, perunannuput
_(näyttämön ulkopuolelta, kunnes ei enää kuulu)_, omenankuorijat,
pöllöprinssit, lippujunkkarit, töhrystäjät, murjaanit...
*Rinaldo*. Murjaanit! Hah hah, mies parka antaa meille nimen joka
lantusta, kuin häneltä otimme. Ripustakaa hänen piiskansa voiton
merkiksi rosvoluolan suulle. Tulkaa, pojat, meidän pitää olla valmiit
kestämään piiritystä. Vahvistakaamme luolaa joka taholta. Onneksi meillä
nyt on kylliksi muonaa. _(Menevät rosvoluolaan.)_
*Musta Joonas* _(hiipii esiin ja juoksee pois näyttämön poikki)._
Onneksi minulla nyt on aika joukko kertomista!
_(Kaikki tytöt tulevat mustalaispuvussa ja korit kädessä, laulaen:)_
Mustalaistyttöjen laulu.
(_Sävel:_ "On mennyt aika vielä.")
Nyt lähtekäämme lehtoon,
Siell' on niin vilpoinen;
Varjoiseen viitakehtoon,
Siimekseen koivujen.
On mätäs istuimemme,
Ja lähde peilimme,
Ja pilvi purjehemme,
Täht' aurinkoisemme.
Iloisna vaellamme
Vihreessä lehdossa.
Meill' onhan kotinamme
Avara maailma.
Keveesti kiiruhdamme,
Olemme riemuiset.
On linnut veikkoinamme,
Siskoina kukkaset.
*Preciosa*. Hyvä, hyvä, reippaat mustalaistyttöseni. Nyt lepäämme vähän
aikaa tällä romantillisella Vasikkamäellä. _(Käyvät istumaan.)_
*Kanonada* _(Mogrebinalle)._ Hyvä Roosa, anna minulle vähän marjoistasi;
minua niin väsyttää ja minulla on niin nälkä.
*Mogrebina*. En minä löytänyt muuta kuin kaksi vanhaa kurtistunutta
karpaloa, mutta tässä saat nekin. Muuten minä sanon sinulle, Fanny, että
minun nimeni ei nyt ole Roosa, vaan Mogrebina.
*Kanonada*. Niin, tosiaankin. Sinä olet Murrebina ja minä olen Kanonada.
Puh!
*Esmeralda*. Sinä, Lotta, olet Tintomara...
*Tintomara*. Hyi, en minä huoli sellaisesta nimestä.
*Esmeralda*. Pidä sinä vain se, Tintoseni, niin jätämme pois tuon
rumemman loppupuolen. Viktoria Seger on Terzerola, se kuuluu siltä kuin
pih, pah, puh! Minä olen Esmeralda ja minulla pitäisi olla muassa vuohi.
Minä olisin ottanutkin mukaan vanhan tallipässimme, mutta se on niin
pahan halukas päkkäämään.
*Tinto*. Sofia Kronfelt on Preciosa. Hänen pitää ruveta meidän
apetissaksemme.
*Preciosa*. Ei, ei apetissaksi...
*Esmeralda*. No, miksi meidän sitte pitää sanoa sinua? Eihän sovi sinua
kuitenkaan sanoa kapteeniksi eikä kapteenittareksi.
*Preciosa*. Ei, ei se sovikaan, ei lainkaan. Olkoon sitte apetissa. No,
lapset, mitä nyt teemme?
*Kanonada*. Minun luullakseni me lähdemme takaisin kotiin. Minulla on
niin nälkä.
*Tinto*. Ja minua niin pelottaa täällä salolla. Varmaankin täällä
asuskelee rosvoja.
*Esmeralda*. Sepä olisi hauskaa, jos saisimme nähdä rosvoja! Ja jos ne
sitte ryöstäisivät meidät ja veisivät pois! Sitähän usein tapahtuu
mustalaistytöille.
*Mogrebina*. Ei, nyt minä en enää uskalla olla täällä. Ne varmaan
tappaisivat meidät ja paistaisivat meidän sydämmemme hehkuvilla
hiilillä, kuten sadussa kerrotaan...
*Kanonada*. Ja haukkaisivat meiltä pois nimettömän sormen, ja sitte
lennettäisiin suuren vesikorvon taa.
*Esmeralda*. Älä tuollaisia usko. He veisivät meidät kultalinnaan
metsään. Siellä Preciosa korotettaisiin kuningattareksi, ja me muut
pääsisimme prinsessoiksi.
*Preciosa*. Ja kuivaneiden karpaloiden sijasta me söisimme kultaomenia
hopeatalrikeilta. Sitte me katsoisimme heiltä kättä... Mutta tuossa
tulee jokin olento...
*Terzerola*. Täällä on olentoja metsässä!
_(Kerjäläistyttö tulee hitaasti.)_
*Kerjäläistyttö*. Hyvät, armeliaat pikku neitiset ja mamselit, antakaa
minulle vähä rahaa, minä olen menossa kaupunkiin ostamaan itselleni
katkismusta.
*Preciosa*. Tules tänne. Etkö katsota kättäsi?
*Tyttö*. En, minä tahtoisin vain rahaa.
*Preciosa*. Me olemme mustalaistyttöjä ja sen tähden meidän pitää saada
katsoa kättäsi ja ennustaa sinulle. Kas niin, anna nyt kätesi, se maksaa
vain yhden kultakolikon.
*Tyttö*. Hyvä, armelias neiti, ei minulla ole yhtäkään kolikkoa.
*Preciosa*. Samapa se, kyllä minä köyhille teen sen maksuttakin.
Katsotaanpas... Tässä on suuri viiva ja se piilottuu pienien keskeen. Se
merkitsee, että sinä olet prinsessa, vaikka nyt oletkin kerjäläisen
valepuvussa.
*Tyttö*. Olenko minä prinsessa?
*Esmeralda*. Niin, hyvä lapsi, tietysti sinä olet se. Etkö kuullut, että
Preciosa niin sanoi?
*Preciosa*. Ja tuo pitkä, pitkä viiva merkitsee, että prinssi tai
kuningas rakastaa sinua ja kerran tekee sinut kuningattareksi...
*Tinto*. Niin, ehkäpä keisarinnaksikin.
*Tyttö*. Tuleeko minusta keisarinna? No, silloinpa tädin silmät
suurenevat. Tuossapa täti tuleekin.
*Talonpoikais-mummo* _(tulee)._ Siinä sinä vetelehdit, laiska tyttö,
etkä riennä kaupunkiin! Onko sinulla aikaa siinä seisoa laiskottelemassa
keskellä päivää?
*Tyttö*. Täti, täti, nuo sanovat, että minä olen prinsessa!
*Mummo* _(äkäisesti)._ Mitä sinä loruat?
*Esmeralda*. Niin, Preciosa, meidän apetissamme, sanoi, että hän on
prinsessa, vaikka hän nyt on kerjäläistytön valepuvussa.
*Mogrebina*. Niin, ettekö ole lukenut Cendrillonia?
*Tyttö*. Ja kun kuningas rakastaa minua, tekee hän minut keisarinnaksi.
*Mummo*. Mitä nyt vielä? Keisarinnaksiko?
*Kanonada*. Niin, kyllä sellaista on ennenkin nähty.
*Preciosa*. Antakaapas tänne kätenne, hyvä mummo, niin minä ennustan
teillekin.
*Mummo*. Tämäpä hullua. Te muka olette olevinanne tattarilaisia, arvaan
minä. Tuollaisia mieronkiertäjiä! Moista häijyä joukkiota! Ne juuri
keväällä varastivat minun paraan kanani. Ja yksi siitä joukkiosta sai
mustassa patsaassa selkäänsä kaksi viikkoa sitte. Ja tekö olisitte
sellaisia tattarilaisia, te? _(Tytöt katsovat peloissaan toinen
toiseensa)._
*Terzerola*. No, hyvä mummo, mehän vain olemme olevinamme...
*Tinto*. Niin, näet tehän, se on vain leikkiä.
*Mummo*. Kaunista leikkiä tosiaankin! Eikö herraslapsilla ole mitään
muuta tekemistä kuin pukeutua mustalaisiksi ja mieronkiertäjiksi ja
uskotella köyhäin lapsille sellaisia hullutuksia prinsessoista ja
keisarinnoista? Tiedättekö, mitä minä sanoisin teille, jos olisin teidän
äitinne?
*Preciosa* _(uhkamielisesti)._ Kyllä, että te olette yksinkertainen
vanha mummo, joka ette yhtään ymmärrä romantillisuutta...
*Mummo*. Eipäs, vaan minä sanoisin: kas niin, pian takaisin kotiinne, ja
sitte kouluun, te laiskat, tyhmät lapset! Lukekaa läksyjänne ja ommelkaa
ompeluksianne, niin teistä tulee ihmisiä, älkääkä juoksennelko pitkin
maanteitä ilvehtimässä sellaista, joka voisi tuottaa nimismiehen
vastuksiksenne ja raudat käsiinne ja jalkoihinne. Niin minä sanoisin. Ja
hyvästi nyt. Tule pois Stiina. _(He menevät.)_
_(Tytöt istuvat vähän aikaa hämillään ja vaiti.)_
*Tinto*. Nimismies! mutta sehän on hirmuista!
*Kanonada*. Raudat! Se on kauheata!
*Mogrebina*. Ei, minä lähden kotiin isän ja äidin luo.
*Terzerola*. Minä myös.
*Tinto* ja *Kanonada*. Me lähdemme myös.
*Esmeralda*. Mitä sinä arvelet, Preciosa?
*Preciosa*. No, voitteko ollakin niin tyhmiä, että annatte itseänne
yksinkertaisen mummon säikyttää.
*Kaikki muut*. Ei, me lähdemme kotiin. Nyt heti.
_(Täll' aikaa tulee rosvojoukko heidän taaksensa ja asettuu vartioimaan
kaikkia poismenoteitä.)_
*Rinaldo*. Kuka siellä? Täältä ei kukaan pääse pois.
*Kaikki tytöt* _(peittäen käsillään kasvonsa.)_ Rosvoja! rosvoja!
*Rinaldo*. Kuka uskaltaa passitta ja tunnussanatta tulla peljättävän
Rinaldo Rinaldinin alueelle Apenniinein vuoristoon?
*Tytöt* _(kasvot peitossa.)_ Armoa, armoa, herra rosvo! Emme me koskaan
enää toiste tule. Lähtekäämme nyt kotiin isän ja äidin luo!
*Rinaldo*. Kaarle Moor, Gonzalov, Mazarino, Lassemaija, vartioikaa
vankeja ja katsokaa, ett' ei kukaan pääse pois! Sotaoikeus tuomitsee
heidät.
_(Näytös päättyy siten, että mustalaistytöt laskeutuvat polvilleen ja
rosvot uhkaavat aseillaan heitä. Esirippu laskeutuu)_
Kolmas näytös.
Laki ja vapaus.
Sama metsämäki kuin toisessa näytöksessä. Mustalaiset istuvat piirissä
padan ympärillä, jossa Esmeralda keittää lanttuja rosvoille. Preciosa
vähän etäämpänä kalliolla laulaa, säestäen kitarallansa. Kaarle Moor ja
Lassemaija vartioivat kumpikin puolellansa. Aurinko laskeutuu metsämäen
taa, tehden kaikki punaiselta hohtavaksi.
Kuutamolaulu.
Yksinäisyys eipä illoin
Mulle ikävyyttä tuo:
Ukko kun mua katsoo silloin,
Säteitänsä minuun luo.
_(Tämän värssyn aikana tulee kuu ukkoineen hiljaa esiin vuoren takaa.)_
*Kanonada*. Mitä hän nyt laulaa tuolla?
*Mogrebina*. Hän laulaa, että kuun ukko katselee häntä. Eikö se ole
hirmuisen kaunista?
*Kanonada*. Mutta, hyvä Roosa, eihän nyt voi olla kuutamoa kirkkaalla
päivällä. Ei aurinko vielä ole oikein laskeunut.
*Mogrebina*. Niin, näetkös. Preciosa ei voi olla oikea Preciosa, jos ei
laula kuulle. Ja kun me emme voineet odottaa kuun tuloa oikeaan
aikaansa, käski Rinaldo sitä paistamaan pari tuntia aikaisemmin.
*Kanonada*. Niin, nyt minä sen ymmärrän. Mutta hiljaa nyt, hän alkaa
taas laulaa.
*Preciosa* _(laulaa)._
Kuu se kuiskaa: tyttö kulta,
Tule luoksein tanssimaan!
Hyvän hyppypaikan multa
Saatkin, riennä joutuisaan!
*Terzerola*. Kuulehan, Tinto, minulla on niin kova nälkä.
*Tinto*. Olehan hiljaa, niin saat kuulla. Kuun ukko pyysi Preciosaa
tanssimaan. Mitähän hän vastaa?
*Preciosa* _(laulaa)._
En voi tulla; tiedätkö sa,
Mik' on huoli rinnassa:
Vankina nyt Preciosa,
On Rinaldon linnassa.
_(Kuu katoaa.)_
*Kanonada*. Niin, kyllä on kauheata vankina olla rosvojen luona.
*Mogrebina*. Älä ole milläsikään, Fanny. Preciosa on vain olevinaan.
Kyllä hän tietää, että Rinaldo on Robert Friman, ja tuossa seisoo hänen
oma veljensä Kaarle Kronfelt, ja tuossa seisoo pelkuri Knut Seger, jota
he nyt sanovat Lassemaijaksi. Aimo rosvoja, joita muka oikein pitää
peljätäkin!
*Tinto*. Niin, tiedäpäs, kyllä minä ensin peljästyinkin aika lailla;
oikein sydämmeni hypähti. Mutta kuin sitte tunsimme omat veljemme...
*Terzerola*. Silloin Preciosa ja Esmeralda tahtoivat leikkiä leikin
loppuun asti.
*Tinto*. Meidän olisi kuitenkin pitänyt pyytää lupa rouva Strengiltä.
Minulta ei lähde mielestä tuo, mitä se mummo puhui nimismiehestä ja
raudoista. Jospa olisimme kunnialla jälleen koulussa!
*Esmeralda* _(karhealla äänellä.)_ Preciosa, sokuriseni, sepitsetkö
taaskin lauluja kuulle? Tule, lapseni! Lantut ovat jo valmiit.
*Lassemaija* _(tullen lähemmäksi.)_ Kas, se minuakin miellyttää.
*Kaarle Moor*. Seiso paikoillasi, Lassemaija, jos henkeäsi rakastat.
Etkö muista kapteenin käskyä?
*Lassemaija*. Hyvät tytöt, antakaa vähä minullekin!
*Preciosa* _(tultuaan alas.)_ Malttakaas, tytöt. Minä lauloin kuulle,
nyt on teidän vuoronne ja velvollisuutenne laulaa auringolle.
*Tinto*. Niin, saatammepa laulaa sill' aikaa, kuin lantut jäähtyvät.
*Lassemaija* _(hiipii esiin, sieppaa muiden huomaamatta yhden lantun
sapelinsa kärkeen ja polttaa kuumalla lantulla suunsa.)_ Oi-voi-vooi!
*Kaarle Moor*. Varo itseäsi, kapteeni tulee! _(Lassemaija pistää lantun
nuttunsa alle, mutta se polttaa sielläkin.)_
_(Rinaldo tulee ja jäljestä Gonzalov ja Mazarino.)_
*Rinaldo*. Mitä melua täällä on? Jos vangit rupeavat kapinoimaan, niin
ampukaa heidät siihen paikkaan.
*Preciosa*. Ei tarvista, kapteeni. Me vain laulamme laulun auringolle...
*Tinto*. Sill' aikaa, kuin lantut jäähtyvät.
*Rinaldo*. Olkoon menneeksi, minä sallin, ja me laulamme mukaan.
Aurinkolaulu.
(_Sävel:_ "Preciosasta".)
Aurinko nyt
On ylennyt...
*Tinto* _(keskeyttäen)._ Ei, ei se nyt nouse, vaan laskeutuu.
*Preciosa*. Oh, ole sinä vaiti, sama se ihan on, nouseeko se vaiko
laskeutuu. Mutta nyt sotkeutui laulumme. Meidän pitää alkaa alusta
uudestaan.
Nyt aurinko
Laskeepi jo
Ja sammuvi pilvien taa.
Ja vuori, maa
Nyt ruskottaa,
Yön tuloa ilmoittaa.
Kun tähtönen
Taas tuikkaen
Jo taivaalle pilkuttaa,
Niin metsähän
Me lähtähän
Ja seuraamme Preciosaa[1].
[1] Huom.! Kaikki rosvot laulavat: Ja seuraamme Rinaldoa.
*Preciosa*. Hyvää yötä, rosvot. Tulkaa, tytöt, nyt lähdemme kotiin.
*Rinaldo*. Ah, unhotathan, kaunis Preciosa, että olet minun vankinani.
Etkö tahtoisi syödä näitä lanttuherkkuja minun ja joukkoni kanssa?
*Preciosa*. En, kiitoksia, Rinaldo. Aurinko jo laskeutuu, ja meidän
pitää joutua kotiin.
*Kanonada*. Tulkaa, rosvot, niin me mustalaistytöt seuraamme teitä. Ei
kukaan saa sanoa meistä, että me olemme jättäneet reippaat
mustalaistytöt suojeluksetta.
*Kaarle Moor*. Varsinkaan, jos he tapaavat tiellä neljännen luokan.
*Mazarino*. Tai talonpojan, jonka me ryöstimme.
*Gonzalov*. Tai nimismiehen.
*Esmeralda*. Oh, kyllä me pidämme huolen itsestämme. Hyvää yötä, hyvää
yötä nyt.
*Kanonada*. Ei, hyvät pojat, tulkaa te myös, minä niin hirveästi pelkään
nimismiestä.
*Preciosa*. Mitä me huolimme nimismiehestä! Tulkaa pois vain!
_(He asettuvat marssijärjestykseen lähtemään. Samassa astuu sisään
nimismies Black, jäljessä talonpoika-ukko ja vanginkuljettaja, sekä
asettuu pois lähtevien eteen.)_
*Nimismies*. Seis vähän. Minulla on myös jotain sanomista tästä asiasta.
*Kanonada* _(perin peloissaan.)_ Nimismies tulee!
*Mogrebina*. Juoskaa, tytöt, pian pois!
*Lassemaija*. Juoskaa, pojat! Nimismies tulee!
*Rinaldo* _(Kaarle Moorille.)_ Joudu nyt, vie pian kaikki väkemme
rosvoluolaan, minä sen aikaa viivyttelen nimismiestä. Meidän pitää
puolustautua viimeiseen veripisaraan asti. _(Kaarle Moor työntää
edellään kaikki luolaan, paitsi Lassemaijaa, joka piilottuu kiven taa.)_
*Rinaldo* _(nimismiehelle)._ Kuka uskaltaa uhata Rinaldo Rinaldinia
täällä hänen omalla alueellaan?
*Nimismies*. Kyllä sitä minä teen, nimismies ja toimitusvouti Simo
Black. Mitä sinä tässä toimittelet, hyvä herra? Kyllä minä opetan sinut
hätyyttämään ihmisiä vallan-maantiellä! Tiedätkö, mitä minä nyt aion
tehdä?
*Rinaldo*. En, mutta olisipa tuota hauska kuulla.
*Nimismies*. Niin, minä aion nyt viedä sinut ja muut vekkulit suoraa
päätä putkaan. Totta totisesti yksi onkin tuossa kiven takana. _(Vetää
korvasta Lassemaijan esiin.)_ Tule pois, myyrä, niin näemme, minkä
näköinen sinä oikeastaan olet.
*Lassemaija*. Ai-ai ... päästäkää, ei minussa ole yhtään syytä; Rinaldo
se on syy kaikkeen.
*Nimismies*. Vanginkuljettaja, pistäppä tuo pojan naskali tyhjään
lanttusäkkiin.
*Rinaldo* _(sivaltaa sapelinsa ja vapauttaa Lassemaijan.)_ Älkää koskeko
minun väkeeni, sanon minä... Kas niin... Luolaan sinä, Lassemaija, ja
lykkää sitte syy Rinaldon niskoille, jos sinua vielä haluttaa. Hyvästi,
poliisi! _(Peräytyy Lassemaijan jäljestä luolaan.)_
*Nimismies*. Ota kiinni! Ota kiinni!... Mihin hän hävisikään tähän
kivien väliin?
*Talonpoika* _(huomaa piiskansa luolan suulta ja ottaa sen alas.)_
Katsohan vain, tästä minä löydän ihan omatekoisen ruoskani! Te
palsternakat, porkkanat, kalalokit, männynkävyt, vekkulit, suppupaarmat,
kivennuoliaiset, sopulit...
*Kaarle Moor* _(kalliolta)._ Mitkä vielä? Onko sinulla nälkä ukko? Etkö
tahdo lanttua?
*Talonpoika*. Muurahaisnielijät, vasikantanssit...
*Nimismies*. Pitäkää pienempää suuta, hyvä isä. Ja te, siellä sisällä,
antaudutteko hyvällä vai mitä?
*Kaarle Moor*. Emme.
*Nimismies*. Sittepä minun täytyy käyttää väkivaltaa.
*Kaarle Moor* _(jännittää jousensa.)_ Kuka hyvänsä tulee lähelle, sen
minä ammun.
*Nimismies* _(peräytyy)._ Miten hurjia pahuksia! Vanginkuljettaja, tuo
tänne suuri paloruisku ja komenna kuusi miestä pumppuamaan vettä noiden
päälle!
*Kanonada* _(luolassa)._ Hyvä Robert, lähtekäämme kotiin, minua pelottaa
niin hirveästi.
*Tinto* _(luolassa)._ Tämä on hirmuista. Tulkaa, niin menemme pyytämään
armoa.
*Lassemaija* _(luolassa)._ Niin, tulkaa pyytämään armoa! _(Hälinää ja
kiistaa luolassa.)_
*Nimismies*. Minä annan armon teille kaikille, te saatte kaikki mennä
kotiinne, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että luovutte johtajastanne ja
annatte hänet minulle.
*Rinaldo* _(kalliolta)._ Kuuletteko, rosvot ja mustalaistytöt? Te saatte
kaikki armon ja anteeksi ja saatte mennä kotiinne, jos vain luovutte
minusta ja annatte minut viholliselle. _(Hälinää luolassa. Kuuluu
huutoja: ei, ei!)_
*Kaarle Moor* _(kalliolta[1])._ Me rosvot emme koskaan luovu
johtajastamme. Me olemme vannoneet uskollisuutta hänen lipullensa ja me
pysymme hänelle uskollisina viimeiseen veripisaraan asti.
[1] Huom.! Kalliolle nousee vain yksi kerrassaan silloin, kuin toinen
aina laskeutuu pois.
*Preciosa* _(kalliolta)._ Me mustalaistytöt emme koskaan hylkää ystävää
hädässä. Kurjan kurjaa on kavaltaa toista itsensä pelastukseksi.
*Nimismies*. Vai niin, vai niin, silläkö tavalla? Se on hyvin sanottu,
lapset; tuosta minä pidän. Valaansa ja esivaltaansa ei saa koskaan
pettää. Eikä koskaan saa pettää ystäväänsä hädässä. Uskollinen sydän on
paljon parempi kuin mikään muu maailmassa.
*Preciosa*. Rinaldon pitää päästä vapaaksi ensinnä meistä kaikista.
*Nimismies*. Rinaldo pääsee vapaaksi ja te kaikki. Tulkaa nyt vain ulos
ja olkaamme hyvät ystävät.
*Preciosa*. Jospa te petätte meitä?
*Rinaldo* _(tulee ulos.)_ Ei, Preciosa, ei hän saata pettää meitä. Tässä
minä olen. Nyt saatte ottaa minut, jos sydämmenne sallii sitä tehdä.
*Nimismies*. En minä petä teitä. Kaikki olette vapaat. _(Rosvot ja
mustalaistytöt tulevat kaikki ulos.)_ Mutta yksi asia minun pitää sanoa
teille, pojat, koska te sanotte itseänne rosvoiksi. Paljo vääryyttä voi
tapahtua täällä maailmassa, mutta ei kellään ole lupaa ruveta
tasoittelemaan sitä väkivallalla eikä oman päänsä mukaan. Se on
jätettävä _lain_ asiaksi, ja lakia on toteltava vapaasta tahdosta, sillä
laki on oikea. Mutta laki sanoo, että kukaan ei saa ryöstää toiselta
hänen omaisuuttansa. Sanokaas, oliko oikein, että otitte talonpojalta
hänen lanttunsa?
*Talonpoika* _(mutisten)._ Te, sen retiisit...
*Nimismies*. Ei, olkaa te vaiti, ukko, ja antakaa poikain vastata. Oliko
oikein ottaa talonpojalta hänen omaisuuttansa?
*Kaarle Moor* _(hämillään)._ Kun hän piiskasi hevostaan...
*Rinaldo*. Ei, pojat; hevonen on ihan eri asia. Kun oikein ajattelen,
mitenkä olemme käyttäytyneet, niin emmepä ole olleet paljon paremmat
oikeita varkaita.
*Kaikki rosvot*. Varkaita! Hyi!
*Rinaldo*. Niin se on, vaikka käytimme urhollisempaa nimeä. Tästä saatte
minun kelloni, ukko. Tyydyttekö siihen maksuun lantuistanne?
*Kaikki rosvot*. Niin tässä saatte kaikki kellomme ja kaikki rahamme.
*Preciosa*. Ja tästä saatte minun sormukseni.
*Kaikki tytöt*. Niin, saatte meidänkin sormuksemme.
*Talonpoika*. Kiitos, kiitos. Enpä totisesti ole ennen nähnyt moisia
rosvoja.
*Nimismies*. Hyvä, hyvä, se on oikein, niin pitääkin aina sovittaa
rikoksensa. Mutta pitäkää te vain kellonne ja sormuksenne. Ukko saa ne
lantut, jotka vielä on jäljellä, ja loput saatte hänelle maksaa huomenna
kaupungissa. Kuulkaas, lapset, mitähän luulette opettajanne sanovan
tällaisista vehkeistä?
*Kaarle Moor*. Meistä tuntui olevan väärin saada arestia huomenna
kevätjuhlan ajaksi, ja siitä me uhalla rupesimme rosvoiksi. Vapaita me
tahdoimme olla. Vapaus, se on sentään jotain, se.
*Esmeralda*. Niin, meistä tuntui olevan väärin, että kiellettiin
menemästä katsomaan kevätjuhlaa, sen tähden me uhalla rupesimme
mustalaisiksi.
*Nimismies*. Etteköhän ehkä ollut ansainneetkin rangaistustanne?
*Rinaldo*. Kyllä me sen hyvinkin ansaitsimme. Olimmehan koko viikon
olleet huolimattomat läksyistämme.
*Preciosa*. Ihan samoin mekin.
*Nimismies*. No, mitä te nyt aiotte tehdä? _(Kaikki ovat vaiti.)_ Minun
mielestäni _ei kukaan ole todella vapaa muu kuin se, joka vapaasta
tahdosta taipuu lain alaisuuteen._
*Rinaldo*. Kyllähän se on niin, mutta...
*Kaarle Moor* _(huoaten)._ Mutta olla huomenna poissa kevätjuhlasta...
Kas, tuossa tulee Musta Joonas.
*Musta Joonas* _(tulee hyvin hämillään.)_ Hyvää iltaa. Minä luulin
rosvojutun olevan jo lopussa.
*Mogrebina*. Missä sinä olet ollut niin kauan, Josef? _(Nimismiehelle)_
Se on minun veljeni Josef, vaikka he nyt sanovat häntä Mustaksi
Joonakseksi.
*Musta Joonas*. Se on niin, että -- että -- että minä kävin maisteri
Basin luona, ja hän käski minua tulemaan tänne.
*Rinaldo* _(katkerasti)._ Vai olit sinä maisterin luona?
*Musta Joonas*. En minä sille mitään voi. Älä nyt rupea tappelemaan,
Robert. Luuletko minun tulleen tänne vapaasta tahdosta?
*Rinaldo*. Mitä sinulla oli asiaa maisterille?
*Musta Joonas*. Se oli niin, että -- sinä et saa nyt suuttua, Robert! --
minä menin maisterin luo ja sanoin: nyt ne ovat Vasikkamäellä rosvosilla
ja ryöstivät ohi ajavan talonpojan, sanoin minä...
*Kaarle Moor*. Kavaltaja!
*Rinaldo*. Vaiti siinä, anna hänen kertoa. No, mitä sanoi maisteri?
*Musta Joonas*. Niin tuota -- silloin maisteri ajoi minut ulos ja sanoi:
etkö häpeä kannella kumppaneistasi? Tiedäthän, että minä en koskaan
kärsi kantelemista koulussa. Mene heti pyytämään kumppaneiltasi
anteeksi, sanoi hän; muuten ole valmis ottamaan huomenna selkääsi.
*Rinaldo*. Kuuletteko, pojat, eikö maisteri tehnyt oikein hyvästi! Ja me
kun luulimme kärsineemme vääryyttä häneltä.
*Kaarle Moor*. Me olemme käyttäytyneet oikein sopimattomasti ja
tyhmästi. Jättää läksyt lukematta!
*Mazarino*. Kun meillä on niin hyvä opettaja.
*Gonzalov*. Ja siitä kiitokseksi olemme tuottaneet hänelle vain huolia.
*Lassemaija*. Kyllä tuo oli tyhmää, että maisteri sai tietää mitään koko
asiasta.
*Rinaldo*. Ole vaiti. Me ansaitsisimme tulla ammutuksi jok' ainoa. Me
olemme nousseet kapinaan oikeaa päällikköämme vastaan. Mutta sitä ei
pidä enää vast' edes tapahtuman niin totta, kuin minä nyt olen Rinaldo
ja teidän kapteeninne. Herra armahtakoon sitä, joka ei täst' edes osaa
Euklidesta kuin vettä eikä tottele maisterin pienintäkin viittausta. Ken
ei sitä tee, hänet minä Rinaldo kyllä opetan.
*Kaikki rosvot*. Niin, niin!
*Musta Joonas*. Sitte kävin minä myöskin rouva Strengin luona...
*Preciosa*. Kävitkö sinä rouva Strengin luona?
*Musta Joonas*. Kävin kyllä. Tytöt juoksentelevat pitkin maantietä ja
ovat pukeutuneet mustalaisiksi, sanoin minä.
*Mogrebina*. Hyi sinuasi, etkö häpeä, Josef.
*Musta Joonas*. Minun pitää kertoa teille kaikki tyyni, muuten en tohdi
huomenna tulla kouluun. Rouva Streng pahastui niin, että minä heti
jouduttauduin likemmäksi ovea. Minä en huoli kuulla tytöistäni mitään
kantelemisia, sanoi hän. Kyllä minä tiedän, että he saattavat välistä
olla ymmärtämättömiä, sanoi hän, mutta kyllä he katuvat ja tulevat
jälleen hyviksi.
*Preciosa*. Kuuletteko, tytöt! Ja me kun saatoimme tehdä hyvälle
opettajallemme sellaista kiusaa!
*Esmeralda*. Jättää historiamme ja maantieteemme lukematta! Kyllä me
olisimme ansainneet paljon kovemman rangaistuksen kuin olla huomenna
kotona.
*Tinto*. Meidän pitää pyytää rouva Strengiltä anteeksi.
*Mogrebina*. Ja luvata, että emme koskaan enää tee niin.
*Terzerola*. Minä luen, minä luen historiaa niin, että korvat surisevat.
*Kanonada*. Ja minä luen valtameret niin, että nurkat vinkuvat. Minä
sullon päähäni kaikki maanosat ja kansat, niin että osaan ne kuin vettä.
*Nimismies*. Pitäkää sananne, rosvot ja mustalaistytöt! Tiedättekö mitä?
Minä menen maisteri Basin ja rouva Strengin luo ja pyydän heitä
päästämään teitä huomenna kevätjuhlaan. Ja kyllä he ihan varmaan antavat
anteeksi koko rangaistuksen.
*Lassemaija ja Kanonada*. Niin, hyvä herra nimismies...
*Rinaldo*. Ei, kiitoksia tarjouksesta, me emme huoli siitä. Nyt on
meidän vuoromme kärsiä vapaasta tahdosta rangaistus, jonka olemme
ansainneet. Jos te, pojat, ajattelette kaikki samoin kuin minä, niin
pyydämme arestia, vaikka emme sitä tarvitsisikaan. Lakia pitää totella.
Laki on oikea.
*Preciosa*. Niin ajattelemme mekin, mustalaistytöt. Me olemme ansainneet
rangaistusta ja sen tähden me olemme vapaatahtoisesti poissa
kevätjuhlasta.
*Nimismies*. No, se on rehellistä ja oikeaa puhetta, te reippaat pojat
ja tytöt! Ajatelkaa niin ja toimikaa niin koko elinaikanne, silloin ei
laki koskaan tunnu pakolta eikä työ vaivalta. _(Rinaldo pudistaa hänen
kättänsä.)_
*Musta Joonas* _(itkeä nyyhkyttäen.)_ Minä tahdon myöskin kärsiä
rangaistukseni ja totella lakia.
*Rinaldo*. Sinun rangaistuksesi, Musta Joonas, olkoon se, että me
annamme sinulle anteeksi -- ja pääsethän sitä paitsi arestiin meidän
kanssamme. Rinaldo Rinaldini, ihmiskunnan vapauttaja, antaa nyt pois
rosvovaltikkansa. Teitä, urholliset rosvot, tulee minun kiittää kaikista
voitoistani. Me olemme vapauttaneet hevosen, valloittaneet koko joukon
lanttuja, jotka sitte saamme maksaa, ja sitte olemme vielä
sankarillisesti puolustaneet rosvolinnaamme. On siinä kunniaa kyllä
yhdeksi illaksi. Rinaldo on tyytyväinen. Meidän urhoutemme maine säilyy
ainiaan.
*Preciosa*. Meidän vaelluksemme on päättynyt, mustalaistytöt! Minä
kiitän teitä, että autoitte minua hamettemme helmojen rikki
poljeksimisessa täällä metsässä ja laulujen laulamisessa auringolle,
kuulle ja tähdille. Vahinko, että saimme niin vähän harjoittaa
kädenkatsontaa ja ennustusta. Mutta malttakaas _(osoittaa katsojia)_,
onhan tuolla vielä koko joukko rosvoja ja mustalaisia. Ja ne näyttävät
niin anteliailta; ehkä tässä vielä voisi jotakin ansaita. Toivoakseni
te, armollinen herrasväki, annatte meidän ennustaa tulevaisia
kohtalojanne. Ei se paljoa maksa, _(niiaten)_ pienen, iloisen
nyykäytyksen vain merkiksi, että emme ole olleet ikäväksi teille.
*Rinaldo*. Tulkaa, nyt palaamme kaupunkiin. Mutta ennen lähtöämme
laulamme vielä kerran pikku laulumme uudestaan.
*Esmeralda*. Ei, ei sitä, vaan laulamme uuden laulun Rinaldosta ja
Preciosasta.
Laulu Rinaldosta ja Preciosasta.
On kuningas
Mies urhokas
Rinaldo taisteleva.
Preciosakin
Se seppelin
Hänt' uljast' on kaunistava.
Kun lehdikko
Ja nurmikko
Taas illalla tuoksuelee,
Niin taivaskin
Ja tähdetkin
Lapsuuttamme onnittelee.
_(Esirippu laskeutuu.)_
[Kuva]
[Kuva]