Oli kerran lapsi pyhässä maassa, siinä seudussa, jota sanotaan
Galileaksi, jossa Jesus itse oli asunut ja elänyt lapsuutensa ajan.
Se oli pieni lapsi, mutta ei kukaan tiedä, kuinka vanha se oli, ehkä
kolme tai neljä vuotta. Eikä kukaan tiedä, oliko se poika vaiko tyttö,
ei myöskään, mikä sen nimi oli. Mutta uskokaamme me, että se oli
_Elisa_, joka merkitsee _Jumalan autuus_. Sillä totisesti tämä lapsi oli
autuas Jumalan lapsi jo maan päällä, ja vielä enemmin taivaassa.
Elisa oli _köyhä_ lapsi. Ei hänellä ollut kauniita vaatteita eikä hän
ollut kastanut vehnäleipää maitoon, ei kiukutellut rusinoita, torttuja
eikä piparkakkuja. Elisa oli _nöyrä_ lapsi; hän ei koskaan luullut
olevansa parempi eikä viisaampi muita lapsia. Elisa ajatteli aina: minä
olen vain pieni lapsi parka, jolla on paljo vikoja ja joka ei tiedä niin
mitään; miksipä minä siis olisin itserakas ja murhetuttaisin Jumalaa?
Elisa oli myöskin _tottelevainen_ lapsi; hän mielellään meni, minne
vapahtaja häntä käski; ja tietty se, että Elisa oli tottelevainen
isälleen ja äidilleen muutenhan ei olisi koskaan tapahtunutkaan, mitä
nyt tapahtui.
Eräänä päivänä astui Herramme ja vapahtajamme tietä myöten Kapernaumin
luona. Silloin hänen opetuslapsensa tulivat hänen luoksensa ja olivat
vielä niin ymmärtämättömät, että kiistelivät keskenänsä, kuka heistä
olisi suurempi ja parempi kuin toiset Jumalan valtakunnassa. Sen tähden
he nyt tulivat ja kysyivät Jesukselta; "Mestari, sanos meille, kuka on
suurin taivaan valtakunnassa!"
Silloin Jesus kutsui tykönsä lapsen ja asetti sen heidän keskellensä. Ja
otettuaan sitte lapsen syliinsä sanoi hän heille: "_Totisesti minä sanon
teille: ell' ette käänny ja tule niin kuin lapset, niin ette suinkaan
tule sisälle taivaan valtakuntaan. Sen tähden joka itsensä alentaa niin
kuin tämä lapsi, se on suurin taivaan valtakunnassa._"
Olipa se hyvin kummallisesti sanottu pienestä lapsesta. Kukapa kuningas
tai keisari on koko avaran maan päällä koskaan päässyt niin suureen
kunniaan, että Jesus itse olisi sanonut hänestä: Katso, tuollainen on
se, joka on suurin taivaan valtakunnassa! Kaikkein viisain, paras ja
pyhin ihminen ei koskaan ansaitsisi niin suurta armoa; mutta Herramme ja
vapahtajamme valitsi siksi pienen, köyhän lapsen. Miksi teki hän niin?
Minkä tähden korotti hän tämän lapsen ylemmäksi kaikkein rikkaimpia ja
mahtavimpia, jopa myöskin kaikkein viisaimpia ja pyhimpiä ihmisiä?
Syyn hän itse sanoo meille: sen tähden, että tämä lapsi oli niin
kerrassaan nöyrä sydämmestä, että se tiesi olevansa niin köyhä ja
taitamaton ja täynnä vikoja hyvän ja täydellisen Jumalan edessä ja että
ei lainkaan ajatellut omaa kiitosta, vaan kiitollisella mielellä otti
Jumalan armon vastaan suurena ja ansaitsemattomana lahjana. Katso, sen
tähden Jesus otti sen lapsen taivaalliseen syliinsä, ja silloin se lapsi
oli onnellinen ajassa ja ijankaikkisuudessa.
Kukapa tietää? Ehkä Elisalla ei ollut isää eikä äitiä, ei veljeä eikä
sisarta, ei leipää syödä eikä sänkyä missä maata, ei kotoa eikä
vaatteita suojelemassa auringon paahteen kuumuudelta eikä sateen
kylmyydeltä. Ehkä kovasydämmisiä ihmisiä ja turmeltuneita lapsia astui
ohitse tietä myöten ja katseli halveksien pikku Elisaa. Mutta hän oli
onnellinen, hän oli rikas, sillä hyvä Herra Jesus oli ottanut Elisan
syliinsä ja Elisa tuli siitä vain yhä nöyremmäksi. Elisa ajatteli:
kuinka ihmeellisen hyvä onkaan meidän Herramme ja vapahtajamme, enkä
minä, köyhä lapsi, ole koskaan ansainnut niin suurta hyvyyttä!
Katsos, sellaisia ne ovat suurimmat taivaan valtakunnassa. Joka kerran,
kuin luulet olevasi parempi ja viisaampi muita, ajattele pikku Elisaa,
joka omasta mielestänsä oli kaikkein pienin, köyhin ja taitamattomin
lapsi koko avarassa maailmassa, ja kuitenkin sai hän olla Jesuksen
sylissä, levätä hänen kaunista, pyhää ja viatonta sydäntänsä vasten.
Siinähän sinäkin tahtoisit mielelläsi olla; ja jos se ei tapahdu täällä
maan päällä, niin voi se tapahtua taivaassa. Ole vain nöyrä, niin kuin
pikku Elisa oli.
Ehkä olet myöskin lukenut, kuinka äidit pyhässä maassa kerran toivat
lapsiansa Jesuksen tykö, että hän panisi kätensä heidän päällensä ja
rukoilisi. Mutta se oli opetuslasten mielestä vaivalloista heidän
mestarillensa ja he tahtoivat estää lapsia tulemasta hänen tykönsä.
Silloin sanoi Jesus: "_Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä
kieltäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta._"
Ja hän otti heitä syliinsä ja pani kätensä heidän päällensä ja siunasi
heitä.
Katsos, silloin sinä varmaan olisit tahtonut olla niiden lasten
joukossa, että hyvä Herramme ja vapahtajamme olisi pannut kätensä
sinunkin pääsi päälle ja rukoillut sinun kanssasi ja siunannut sinua.
Mutta kyllä hän tekee sitä vielä nytkin, hän näkymättömänä tekee sitä
joka päivä, jos sinä vain tulet hänen tykönsä niin nöyränä sydämmesi
syvyydestä saakka, kuin pikku Elisa oli. Sinä et kyllä nyt näe hänen
käsiänsä etkä kuule hänen ääntänsä, mutta sinä tunnet, miten hän kantaa
sinua pyhässä sylissänsä ja panee kätensä sinun päällesi ja siunaa
sinua. Silloin sinäkin sanot samoin, kuin pikku Elisa sanoi: o, miten
hyvä on Herramme Jesus minua köyhää lasta kohtaan!
Vapahtajan opetuslapset olivat hyviä ja hurskaita ihmisiä eivätkä he
suinkaan tarkoittaneet mitään pahaa lapsille. He vain ajattelivat
itsekseen näin: lapset eivät ymmärrä mitään, he ovat vain muiden tiellä
ja haittana mestarilla.
Mutta Jesus tiesi paremmin kuin opetuslapset. Hän tiesi, että Jumalan
valtakunta ei ole sellainen, että meidän ymmärryksemme voisi sen
käsittää; vaan Jumalan valtakunta on ihmisessä sisällisesti, se on
ihmisen rakkaus ja usko. Pikku lapset ymmärsivät niin vähän maailmassa;
tuskinpa he osasivat lukea edes kahteenkymmeneen. Mutta he ymmärsivät
sitä, joka oli parempaa: että Jesus rakasti heitä ja he puolestaan niin
sydämmestänsä rakastivat häntä. He tulivat niin sydämmestänsä iloisiksi,
kuin hän kauneilla, hyvillä silmillään katsoi heihin: se tuntui ihan
siltä, kuin Jumala itse olisi taivaastaan katsellut heitä, ja niin se
kaiketi olikin. Kuin he kuulivat hänen ystävällisen äänensä, tiesivät he
varsin hyvin, vaikka ei kukaan ollut sitä heille sanonut, että se, jota
hän puhui, oli Jumalan omaa sanaa, joka on täynnä armoa ja ijankaikkista
totuutta. Ei kukaan pikku lapsi kysynyt Jesukselta niin, kuin
ijäkkäämmät ihmiset useinkin kysyivät: kuka sinä olet? mistä sinä tulet?
kuka sinut lähetti? Kuin Jesus sanoi: "Minä olen tie, totuus ja elämä;
joka minuun uskoo, hän elää, ehkä hän olis kuollut!" silloin lapset
sukeutuivat yhä likemmäksi häntä ja ajattelivat itseksensä ainoastaan:
niin, niin, herra Jesus! Ja kuin he kuulivat hänen sanovan: "sen
kaltaisten on Jumalan valtakunta", silloinkin ajattelivat he ainoastaan:
niin, niin, herra Jesus!
He eivät ajatelleet itseänsä; he uskoivat ihan varmaksi, että Jesus oli
Jumalan poika ja maailman vapahtaja ja että hänen sanansa oli
ijankaikkisen elämän sana. Tuotahan luulisi olevan helppo uskoa, ja
kuitenkin siinä on enempi, kuin maailman viisas ja oppinut tietää. Usko
vain se koko sydämmestäsi, niin sinulla on kaikki, kuin tarvitset,
kuuluaksesi Jumalan valtakuntaan.
Mutta moni muuten hyvä ihminen tekee samoin, kuin opetuslapset tekivät,
ja estää lapsia tulemasta vapahtajan Jesuksen tykö. He ajattelevat: mitä
ne lapset ymmärtävät? Vaurastukoot ensin vähän vanhemmiksi ja lukekoot
katkismusta.
Katso, siitä sanoo Jesus vielä tänäkin päivänä raamatun sanoilla:
"sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä kieltäkö heitä, sillä sen
kaltaisten on Jumalan valtakunta!" -- Ja niin se on. Jumalaa
vapahtajaasi pitää sinun rakastaa aina siitä asti, kuin voit sopertaa
hänen nimeänsä, jopa ihan siitä päivästä asti, jona tulit maailmaan. Ei
pikku lapsi tiedä, minkä tähden pappi kasteessa panee vettä sen päähän,
ja kuitenkin on Jumalan valtakunta jo sen oma.
Kuin, kasvat suureksi, tulee niin helposti paljo syntisiä ajatuksia
sydämmeesi. Silloin on hyvä, jos Jesus on ollut lapsuutesi ystävä, sillä
lapsuutensa ystäviä ei vähällä, eipä koskaan unhoteta.
Tapahtuu usein niinkin, että Jesus ottaa lapsia pois maan päältä, heidän
vielä ollessaan pieniä. Silloin hän heitä ottaa taivaalliseen syliinsä,
ja he saavat nojata hänen pyhää sydäntänsä vasten ijankaikkisesti.
Onnelliset pikku lapset! Pitäisihän meidän, jotka jäämme tänne, iloita
siitä eikä surra. Mutta ah, eipä ole niinkään helppo, kuin luulisi,
antaa rakastansa Jesukselle. Silloin tuntuu usein siltä, kuin pakahtuisi
koko sydämmemme. Mutta meidän ei pitäisi katsella alas pimeään hautaan,
vaan pikemmin ylös Jumalan valoisaan taivaasen. Miksipä tekisimme
opetuslasten tavalla ja estäisimme lapsia pääsemästä Jesuksen syliin?
Mutta muistelkaamme nyt pikku Elisaa Olisipa merkillistä nähdä se lapsi.
Me kysyisimme: Elisa, sanopas, miltä tuntui päästä Jesuksen syliin.
Ja silloin Elisa vastaisi: Etkö sitä tiedä? Eikö Jesus ole sinua
ottanutkaan syliinsä silloin, kuin vielä olit pieni maan päällä?
Ei, Elisa, sanoisimme me. Onhan siitä jo hyvin pitkä aika, kuin Jesus
eli ihmisten seassa.
Silloin Elisa hymyilisi enkelin tavalla ja sanoisi: Etkö tiedä, että
Herramme ja vapahtajamme sanoi: "missä kaksi tai kolme teistä kokoutuu
minun nimeeni, siellä olen minä teidän keskellänne!" -- Niin hän vielä
tänäkin päivänä näkymättömänä liikkuu ihmisten keskellä ja puhuu heille
pyhää sanaansa ja tarjoaa heille avointa syliänsä. Ja pikku lapsille
sanoo hän vielä joka päivä: Tulkaa minun tyköni! Tulkaa Jumalan
valtakuntaan!
Kyllä me tulemme, herra Jesus, me tulemme mielellämme, kun sinä otat
meitä sinne vastaan!