Mr. Esmondin mielestä ei ollut soveliasta ottaa jäähyväisiä hovissa
eikä ilmoittaa koko Pal Mallin hienostolle ja kahviloille, että
hän aikoi poistua Englannista, vaan hän katsoi parhaaksi poistua
mahdollisimman salaa. Hän hankki itselleen tohtori Atterburyn
välityksellä passin erään ranskalaisen nimellä; tohtori Atterbury teki
hänelle tämän palveluksen ja hankki siihen vielä lordi Bolingbroken
viraston sinetinkin turvautumatta sihteeriin mieskohtaisesti. Esmond
otti Lockwoodin, uskollisen palvelijansa, mukaansa Castlewoodiin ja
jätti tämän sinne; hän pani ennen Lontoosta poistumistaan liikkeelle
jutun, että hän oli sairas ja että hän oli mennyt Hampshire'iin
maalaisilmaa hengittämään, ja sitten hän poistui mahdollisimman
hiljaisesti suorittamaan tehtäväänsä.
Koska Frank Castlewoodin apu oli välttämätön mr. Esmondin
suunnitelmalle, niin hän kävi ensin Brysselissä (hän meni sinne
Antwerpenin kautta, missä herttua Marlborough oli maanpaossa);
ja Brysselissä kohtasi Harry rakkaan nuoren Benedictinsä, tuon
aviomiehen, joka näytti ottavan surulliselta kannalta aviolliset
kahleensa ja esteli Clotildaa kietomasta itsepäisiä hyväileviä
kahleitaan hänen kaulansa ympärille. Eversti Esmondia ei esitelty
Clotildalle, vaan monsieur Simon, Royal Cravateihin kuuluva herra,
esitettiin (Esmond muisti tuon kunnon irlantilaisen rykmentin nimen,
irlantilaisen, jonka hän oli nähnyt kun hän Malplaquet'n taistelun
jälkeen ensi kerran näki nuoren kuninkaan); niinpä monsieur Simon
esitettiin varakreivitär Castlewoodille, o.s. kreivitär Wertheim,
lukuisille kreiveille, lady Clotildan pitkille veljille, hänen
isälleen kamariherralle sekä tämän vaimolle, Frankin anopille, joka
oli kookas, majesteetillisen pyylevä henkilö, niinkuin äidin sopikin
olla sellaisessa krenatöörikomppaniassa, minkä hänen sotaiset poikansa
muodostivat. Koko suku asui vapaasti siinä pienessä Brysselin lähellä
olevassa linnassa, minkä Frank oli ostanut -- he ratsastivat hänen
hevosillaan, joivat hänen viinejään, ja elivät mukavasti poikaparan
kustannuksella. Mr. Esmond oli aina säilyttänyt täydellisen taidon
ranskankielessä, joka oli hänen äidinkielensä; ja jos tämä perhe
(joka puhui ranskaa erikoisella flaamilaisella murteella) havaitsikin
jotain puutteellista mr. Simonin ääntämisessä, niin se voitiin
laskea mr Simonin pitkäaikaisen Englannissaolon viaksi, hän kun oli
mennyt siellä naimisiin ja ollut siellä koko ajan senjälkeen kuin
hän joutui Blenheimin taistelussa vangiksi. Hänen tekaisemansa juttu
oli erinomaisen etevä. Siellä eivät sitä epäilleet muut kuin kelpo
Frank, joka ihastui suuresti serkkunsa suunnitelmaan kun hän tutustui
siihen; ja ainahan hän tosiaankin ihaili eversti Esmondia hellällä
uskollisuudella ja piti serkkuaan viisaimpana ja parhaimpana kaikkia
serkkuja ja miehiä. Frank otti osaa suunnitelmaani sieluilleen ja
ruumiineen ja oli vielä ihastuneempi siihen siksi, että se vei hänet
Pariisiin pois lankojensa, appi-isänsä ja anoppinsa likettyviltä, sillä
näiden huolenpito kyllästytti häntä.
Olen jo maininnut, että Castlewood oli syntynyt samana vuonna kuin
nuori Walesin prinssi; käytökseltään, kooltaan ja vartaloltaan hän
muistutti paljon prinssiä; ja senjälkeen kuin hän jo mainitussa
tilaisuudessa oli nähnyt Chevalier de St. Georgen, hän oli kovin
ylpeä, että hän oli niin mainehikkaan henkilön näköinen; tätä
yhdennäköisyyttään hän koetti lisätä kaikin keinoin, mitkä olivat hänen
vallassaan, ja käytti vaaleanruskeita peruukkeja, jommoisia prinssikin
käytti, ja nauhakoristeita, jotka olivat prinssin väriä, ja kaikkea
samanlaista.
Tämä yhdennäköisyys oli juuri se seikka, jolle mr. Esmond oli
rakentanut suunnitelmansa; kun hän oli saanut Frankin innostuksen
ja vaitiololupauksen, hän poistui tämän luota ja jatkoi matkaansa
voidakseen tavata niitä muita henkilöitä, joista hänen menestyksensä
riippui. Se paikka, mihin mr. Simon sitten matkusti, oli Bar
Lothringissa; sinne saapui kauppiaamme mukanaan lähetys kaksilevyisiä
hienoja kankaita, arvokkaita Malines-pitsejä ja kirjeitä siellä
olevalle liiketuttavalle.
Haluttaisiko teitä tietää, mitä teki onnettomuudestaan kuuluisa
prinssi, kuningassuvun jälkeläinen, suvun, joka tuntui olevan tuomittu
kuten Tantaluksen suku vanhalla ajalla -- haluttaisiko teitä tietää,
mitä hän teki, kun lähettiläs, joka saapui hänen luokseen vaarojen ja
vaikeuksien läpi, näki hänet ensi kerran? Nuori kuningas, flanellitakki
yllään, pelasi tennistä seurueeseensa kuuluvien herrain kanssa ja
huuteli palloa hakiessaan ja kiroili kuin paatunein alamaisistaan.
Seuraavan kerran näki mr. Esmond hänet silloin, kun monsieur Simon
vei käärön pitsejä mrs. Oglethorpe'ille -- siihen aikaan hän oli
prinssin vastaanottohuone ja sellaiselle halvalle ovelle täytyi
ilmaisten koputtaa päästäkseen hänen majesteettinsa puheille.
Vastaanotto myönnettiin minulle. Lähettiläs tapasi kuninkaan ja tämän
rakastajattaren yhdessä; pari pelasi korttia ja hänen majesteettinsa
oli humalassa. Tuo kuningas välitti enemmän kolmesta valtista kuin
kolmesta kuningaskunnasta; ja kymmenkunta lasia ratafiaa sai hänet
unohtamaan kaikki surunsa ja onnettomuutensa, isänsä kruunun ja
isoisänsä pään.
Mr. Esmond ei silloin paljastanut suunnitelmiaan prinssille. Hänen
majesteettinsa olisi tuskin saattanut häntä kuunnella siinä tilassa,
ja Esmond epäili, voisiko kuningas, joka joi niin paljon, säilyttää
salaisuutta sekaisessa päässään ja olisiko käsi, joka vapisi niin,
tarpeeksi vahva tarttumaan kruunuun. Mutta viimein Esmond kuitenkin,
keskusteltuaan prinssin neuvonantajain kanssa, joiden joukossa oli
useita gentlemanneja, kunnollisia ja uskollisia miehiä, paljasti
suunnitelmansa yksityisneuvottelussa kuninkaalle ja tosimajesteetille
Oglethorpe'ille. Prinssi oli erittäin mieltynyt suunnitelmaan; se
oli helppo ja rohkea ja hänen huolettoman huvittelunhalunsa ja
elinvoimaisen nuoren luonteensa mukainen. Aamulla, kun hän oli
nukkunut pois humalansa, hän oli kovin iloinen, eloisa ja miellyttävä.
Hänen käytöksessään oli tavaton viehkeyden viehätys ja lempeä
yksinkertaisuus; ja ollaksemme oikeudenmukaisia tulee meidän myöntää,
että myös majesteetti Oglethorpe oli hyvä, älykäs ja päättäväinen
liittolainen; hän antoi prinssille hyviä neuvoja, joita tämä oli liian
heikko seuraamaan, ja hän rakasti prinssiä uskollisuudella, jonka
prinssi palkitsi varsin kuninkaallisella kiittämättömyydellä.
Eversti Esmondilla oli omat aavistuksensa tästä suunnitelmasta, jos
se joskus täyttyisi, ja tavalliset synkät epäluulonsa siitä hyödystä,
mikä maalle koituisi, jos juoppo nuori hallitsija palautettaisiin
valtaistuimelle; niinpä eversti sai jäähyväisaudienssinsa, ja hiljainen
monsieur Simon poistui. Joka tapauksessa tuo Barin nuorukainen oli yhtä
hyvä kuin tuo vanhempi pretendentti Hannoverissa; jos asiat saivat
kaikkein pahimman käänteen, niin voitiin englantilaista hoidella
yhtä hyvin kuin saksalaistakin. Monsieur Simon ratsasti tuon pitkän
matkan Nantesista Pariisiin ja näki tuon kuuluisan kaupungin varkain
ja vakoilijan tavalla, joka hän tosiaankin oli; siellä on varmaan
enemmän loistoa ja kurjuutta, enemmän ryysyjä ja pitsejä, enemmän
likaa ja kultausta kuin missään muussa kaupungissa maan päällä. Täällä
hän joutui tekemisiin kuninkaan parhaan ystävän, tämän velipuolen,
kuuluisan Bervickin herttuan kanssa. Esmond tunsi hänet nyt siksi
vieraaksi, joka oli käynyt Castlewoodissa lähes kaksikymmentä vuotta
sitten. Hänen ylhäisyytensä tuli avomieliseksi Esmondia kohtaan, kun
hän havaitsi, että Esmond kuului Webbin urheaan rykmenttiin, jonka
päällikkö hänen ylhäisyytensä oli kerran ollut. Berwick oli tosiaankin
Stuartin asian ase ja kilpi: hänen kilvessään ei ollut muuta tahraa
kuin se, minkä Marlborough'n sisar oli hänelle jättänyt. Jos Berwick
olisi ollut isänsä perillinen, olisi Jaakko III varmasti istunut
Englannin valtaistuimella. Berwick uskalsi, kesti, osasi tarvittaessa
lyödä, puhua ja vaieta. Ehkä hänellä ei ollut erikoista tulta ja
nerokkuutta, (huonommilla miehillä oli niitä) mutta näitä paitsi
hänellä oli muutamia kaikkein parhaita johtajaominaisuuksia. Hänen
ylhäisyytensä tunsi Esmondin isän ja tämän tarinan, ja hän vihjasi
siihen sillä tavalla, että Esmond alkoi uskoa herttuan tuntevan hänen
vaiheensa yksityisseikkoja myöten. Mutta Esmondia ei haluttanut
keskustella tästä asiasta, eikä herttua häntä vaatinutkaan siihen.
Mr. Esmond virkkoi: "Kyllä minä vielä saan arvonimeni, jos vain
suurempiarvoiset saavat omansa ensin."
Esmondin käsitystä siitä, että Berwickin herttua tiesi Esmondin
aseman, tuki eräs tapahtuma: kun eversti meni kunniatervehdykselle
St. Germainiin, niin hänen majesteettinsa kuningatar puhutteli häntä
kerran markiisinarvonimellä. Esmond vei kuningattarelle kunnioittavat
tervehdykset tämän kummityttäreltä ja eräältä ladyltä, jolle hänen
majesteettinsa myötäkäymisensä päivinä oli ollut ystävällinen.
Kuningatar muisti hyvin Rachel Esmondin; hän oli kuullut lordi
Castlewoodin kääntymyksestä ja oli hyvillään siitä, mitä Taivas oli
tehnyt lordin hyväksi. Hän tiesi, että muutkin sen perheen jäsenet
olivat kuuluneet ainoan oikean kirkon helmaan. "Teidän isänne ja
äitinne, monsieur le marquis, kuuluivat siihen", virkkoi hänen
majesteettinsa (tuon ainoan kerran hän käytti tuota arvonimeä).
Monsieur Simon kumarsi kovin syvään ja sanoi, että hän omien
vanhempiensa sijaan oli löytänyt toiset vanhemmat, jotka olivat
opettaneet hänelle toisin, mutta että näillä molemmilla oli vain
yksi kuningas. Silloin hänen majesteettinsa suvaitsi antaa hänelle
mitalin, minkä paavi oli siunannut ja mikä oli huomattu kovin
tehokkaaksi hänenlaisissaan tapauksissa; ja kuningatar lupasi rukoilla
Esmondin ja tämän perheen kääntymisen puolesta. Sen tuo hurskas lady
epäilemättä tekikin, mutta eversti Esmondin täytyy sanoa, että tuo
mitali ja nuo rukoukset eivät hänen tietääkseen ole tähän hetkeen asti,
kahdenkymmenen seitsemän vuoden kuluttua, mitenkään vaikuttaneet hänen
uskonnolliseen vakaumukseensa.
Versailles'n loiston kauppias monsieur Simon näki vain alhaisena ja
kaukaisena katsojana; hän näki vanhan kuninkaan vain kerran kun tämä
meni syöttämään toutaimiaan; hän ei pyytänytkään tulla esitetyksi hänen
majesteettinsa hovissa.
Tällä välin oli herra varakreivi Castlewood saapunut Pariisiin,
missä, kuten Lontoon lehdet pian ilmoittivat, hänen rouvansa joutui
lapsivuoteeseen ja synnytti pojan, perillisen. Pitkän aikaa tämän
jälkeen oli Clotilda kovin heikko ja lääkärit kielsivät häntä,
matkustamasta; muuten oli yleisesti tunnettua, että varakreivi
Castlewood aikoi pian palata Englantiin ja ottaa haltuunsa sukutilansa
ja asettua sinne.
Lordi Castlewood antoi Pariisissa ollessaan kuuluisan ranskalaisen
maalarin monsieur Rigaud'n maalata muotokuvansa lahjaksi äidilleen
Lontooseen; ja tämän monsieur Simon vei mukanaan, kun hän palasi siihen
kaupunkiin; sinne hän saapui toukokuun vaiheilla vuonna 1714, ja pian
sen jälkeen lady Castlewood ja hänen tyttärensä ja heidän sukulaisensa,
eversti Esmond, joka koko tämän ajan oli ollut Castlewoodissa,
palasivat myös Lontooseen, lady taloonsa Kensingtoniin ja mr.
Esmond asuntoonsa Knightsbridge'iin, joka oli lähempänä kaupunkia,
ja pian eversti ilmestyi taas kaikkiin julkisiin paikkoihin, sillä
hänen terveytensä oli suuresti parantunut hänen pitkän maaseudulla
oleskelunsa aikana.
Kauneissa, kullatuissa kehyksissä oleva mylordin kuva ripustettiin
kunniapaikalle ladyn vastaanottohuoneeseen. Lordi oli maalattu
punaisessa henkivartioston kapteenin univormussaan, vaaleanruskea
peruukki päässä, takin alla panssari, sinisin nauhakoristein ja
brysselinpitsiröyhelöin. Useat ladyn ystävistä ihailivat maalausta
suunnattomasti ja parveilivat sitä katsomaan. Piispa Atterbury,
mr. Lesly, hyvä vanha mr. Collier ja muutkin pappissäädyn miehet
olivat ihastuneita siihen, ja useat kaikkein hienoimmat tutkivat
ja kiittelivät sitä; mutta täytyy myöntää, että kun tohtori Tosher
sattui tulemaan Lontooseen ja näki kuvan (se oli tavallisesti verholla
peitetty, mutta sinä päivänä sattui Beatrix katselemaan sitä tohtorin
saapuessa), Castlewoodin kappalainen vakuutti, että hän ei voinut nähdä
tässä maalauksessa mitään entisen oppilaansa näköisyyttä, paitsi ehkä
pikkuisen leuassa ja peruukissa. Mutta me selitimme hänelle kaikki,
että hän ei ollut nähnyt Frankia ainakaan viiteen vuoteen ja että hän
ei ymmärtänyt kuvaamataiteita enempää kuin kyntömies ja että hän oli
erehtynyt; ja hän lähti kotiin vakuutettuna siitä, että muotokuva
oli täydelleen lordin näköinen. Mutta kun taas eversti Esmond näytti
muotokuvaa lordi Bolingbrokelle, joka toisinaan kunnioitti ladyä
vierailullaan, niin tämä purskahti nauramaan ja kysyi, mitä hitonpeliä
eversti piti. Esmond myönsi ilman muuta, että muotokuva ei ollut
varakreivi Castlewoodista ja kehoitti valtiosihteeriä kunniasanallaan
säilyttämään salaisuuden; hän kertoi, että talon ladyt olivat
innokkaita Jaakon-puoluelaisia, mikä hyvin tunnettiin, ja hän tunnusti,
että muotokuva oli Chevalier de St. Georgen kuva.
Seikka on se, että kun mr. Simon eräänä päivänä odotti lordi
Castlewoodia monsieur Rigaud'n luona, missä lordi istui mallina
muotokuvaansa varten, hän näytti suuresti ihastuneen erääseen
muotokuvaan, mikä esitti prinssiä ja mistä vain pää oli valmis, ja
osti sen maalarilta sadalla kruunulla. Taiteilija selitti, että se
oli tarkoitettu mrs. Oglethope'ille, prinssin rakastajattarelle,
mutta kun tuo nuori lady poistui Pariisista, oli hän jättänyt työn
taiteilijalle; ja kun lordin kuva valmistui vei eversti Esmond, alias
monsieur Simon, tämänkin kuvan kotiin ja jäljensi univormun ja muut
koristeet lordin kuvasta täydentääkseen Rigaud'n puutteellisen kankaan
-- eversti oli koko elinaikansa harjoitellut maalausta ja hän innostui
siihen erittäinkin pitkän oleskelunsa aikana Flanderin kaupungeissa,
joissa hän joutui van Dyckin ja Rubensin mestaritöiden keskuuteen.
Tyttärenpojallani on nyt tuo muotokuva sellaisenaan Virginiassa.
Kesäkuun alkaessa saapuivat miss Beatrix Esmond ja rouva varakreivitär,
hänen äitinsä, Castlewoodista; Beatrix alkoi taas hovipalveluksensa,
minkä herttua Hamiltonin surullinen kuolema oli keskeyttänyt.
Hän siis astui taas toimeensa hänen majesteettinsa seurueessa ja
hovineitien pöydässä; hän oli aina mrs. Mashamin, ylimmän hovirouvan
suosikki, ja tuo suosio johtui ehkä osaksi ladyn katkeruudesta
herttuatar Marlborough'ta kohtaan, jota Beatrix ei rakastanut sen
enemmän kuin tämän kilpailijatarkaan. Hoviherrat, muiden muassa lordi
Bolingbroke, myönsivät, että tuo nuori lady oli palannut kauniimpana
kuin milloinkaan ennen ja että vakava ja surullinen sävy, mikä hänen
kasvoillaan nyt hänen tahtomattaankin asusti, sopi hänelle paremmin
kuin hänen entinen hymynsä ja viehkeytensä.
Kaikki Kensington Squaren pienen talouden palvelijat oli vaihdettu.
Vanha vouti, joka oli palvellut perheessä kokonaista kaksikymmentäviisi
vuotta lasten syntymisen jälkeen lähetettiin Irlantiin tarkastamaan
lordin siellä olevaa taloa; taloudenhoitaja, joka oli ollut ladyn
palveluksessa ja lasten seuralaisena niin kauan kuin voi muistaa,
lähetettiin vastahakoisena Walcote'iin pitämään huolta kartanon
maalaamisesta ja korjaamisesta, sillä leskivarakreivitär aikoi
sijoittua sinne tulevaisuudessa ja luovuttaa Castlewoodin miniälleen,
jota joka päivä voitiin odottaa Ranskasta. Eräs toinen palvelijatar,
joka varakreivittärellä oli, poistettiin myös -- hän sai rahapalkkion
-- sillä tekosyyllä, että ladyn täytyi vähentää palvelijakuntaansa;
niin ei lopulta jäänyt koko talouteen yhtään henkilöä, joka oli
kuulunut siihen silloin, kun nuori lordi Castlewood vielä oli kotona.
Oli välttämätöntä suunnitelmalle, jota eversti Esmond ajoi,
ja panokselle, jonka hän uskalsi, että salaisuus uskottaisiin
mahdollisimman harvoille henkilöille. Perheemme ulkopuolella tunsi sen
vain kolme tai neljä henkilöä, ja ihmeellisesti he säilyttivät tuon
salaisuuden.
Kymmenentenä päivänä kesäkuuta 1714 mr. Priorin sanantuojan mukana tuli
Pariisista kirje, herra varakreivi Castlewoodilta hänen äidilleen;
siinä lordi ilmoitti olleensa kevytmielinen raha-asioissa; hän sanoi
häpeävänsä ilmoittaa, että hän oli menettänyt rahaa pelissä ja muissa
huvituksissa ja että hänen nyt, sensijaan että olisi tänä vuonna
pitänyt Castlewoodissa suuria juhlia, kuten hän oli toivonut, täytyi
elää mahdollisimman yksinkertaisesti ja koettaa kaikessa säästää.
Siihen asti oli Frank-poloisen kirjeessä joka sana totta, eikä voinut
epäillä, että hän ja hänen pitkät lankonsa olivat kuluttaneet enemmän
kuin heidän olisi sopinut ja käyttäneet tulot Castlewoodin tiluksista,
joita hellä äiti niin huolellisesti oli hoitanut ja parantanut
holhousaikanaan.
Hänen Clotildansa, jatkoi Castlewood, oli vielä heikko, ja lääkärit
arvelivat, että hänen synnytyksensä tapahtuisi parhaiten Pariisissa.
Hän tuli siis ilman ladyään ja oli oleva äitinsä talossa kesäkuun 17
tai 18 päivän tienoilla, sillä hän aikoi heti ratsastaa Pariisista ja
tuoda vain yhden palvelijan mukanaan; ja hän pyysi, että lakimiehet
Gray's Innistä kutsuttaisiin tileineen hänen luokseen ja että
Castlewoodin vouti myös saapuisi tileineen, niin että hän voisi
nopeasti järjestää asiansa heidän kanssaan ja saisi kokoon tarvittavan
rahamäärän ja voisi palata varakreivittärensä luo siksi kuin tämä
joutui lapsivuoteeseen. Sitten lordi ilmoitti muutamia uutisia
kaupungista, missä hän oli, ja lähetti terveisensä sukulaisille, ja
niin päättyi kirje. Se tuli yleisen postin mukana ja epäilemättä
ranskalaiset ja englantilaiset viranomaiset jäljensivät sen, ja
saivatkin sen kernaasti tehdä.
Kaksi päivää myöhemmin saapui toinen kirje Ranskan yleisessä postissa,
yhtä julkisesti kuin edellinenkin; tämä kirje antoi ensin tietoja
ranskalaisista hovitavoista ja päättyi sitten seuraaviin lauseisiin,
joissa ei kukaan, joka ei tuntenut avainta, olisi voinut keksiä mitään
salaisuutta: --
"(Kuningas ottaa) lääkettä torstaisin. Hänen majesteettinsa voi
paremmin kuin hän viimeaikoihin on voinut, vaikka hän kärsiikin
huonosta ruuansulatuksesta liian kovan ruokahalunsa tähden. Madame
Maintenon voi yhä hyvin. St. Cyrissä on näytelty eräs monsieur Racinen
näytelmä. Shrewsburyn herttua ja mr. Prior, meidän lähettiläämme, ja
koko täällä oleva Englannin aateli oli saapuvilla sitä näyteltäessä.
Sanotaan (varakreivi Castlewoodin passin) kielletyn häneltä, sillä
lordilta velkoo eräs kultaseppä oikeudellista tietä Vaisselle
pöytäkaluston ja helmikaulanauhan hintaa, mitkä korut lordi on antanut
Comedie Francaise'in näyttelijättärelle mademoiselle Meruelille. On
surullista, että sellaiset uutiset kulkevat maailmalle (matkustaen
Englantiin) meidän nuoresta aatelistostamme täällä. Mademoiselle Meruel
on lähetetty Fort l'Evesque'iin; sanotaan, että hän ei ole tilannut
vain pöytäkalustoa, vaan myös huonekalut ja vaunut ja hevosia (tuon
lordin nimellä), josta hulluttelusta ei onneton varakreivitär tiedä
mitään.
"(Hänen majesteettinsa tulee olemaan) kahdeksankymmenen kahdeksan
vuoden vanha ensi syntymäpäivänään. Hovi valmistautuu viettämään sitä
suurella juhlalla. Mr. Prior on suruissaan siitä, että Englannista on
kieltäydytty lähettämästä hänelle pöytähopeaansa. Kaikki ihailivat
täällä herra varakreivin muotokuvaa ja sanoivat sen olevan Rigaud'n
mestariluoman. Oletteko te nähnyt sen? Se on (lady Castlewoodin talossa
Kensington Squaressa). Minä luulen, että ei mikään englantilainen
maalari kykenisi luomaan sellaista teosta.
"Meidän ystäväparkamme apotti on ollut Bastillessa, mutta hänet on
nyt siirretty Conciergerie'hin (missä hänen ystävänsä voivat häntä
tavata. Heidän tulee kysyä) voisiko hän saada armahduksen tuomioonsa.
Toivokaamme, että tuo mieshylky on vankilassa katunut.
"(Lordi Castlewoodia) on huvittanut sovittaa tuo pöytäkalustojuttu, ja
hän matkustaa Englantiin.
"Eikö tämä ole ikävä kirje? Minulla on hitonmoinen päänsärky, sillä
minä olen yöllä juopotellut Matin ja muutamien toisten kanssa ja olen,
humalassa ja raittiina, iäti sinun --"
Lukuunottamatta niitä muutamia sanoja, mitkä olen tässä pannut
sulkumerkkien sisään, oli koko tämä kirje joutavaa lörpötystä, vaikka
kirjeen sisältö olikin niin tärkeä kuin kirjeen sisältö vain voi olla.
Se ilmoitti niille, joilla oli avain, että: _Kuningas ottaa varakreivi
Castlewoodin passin matkustaen Englantiin tuon lordin nimellä. Hänen
majesteettinsa on oleva lady Castlewoodin talossa Kensington Squaressa,
missä hänen ystävänsä voivat häntä tavata. Heidän tulee kysyä lordi
Castlewoodia_. Tämä kirje on saattanut kulkea mr. Priorin ja noiden
meidän uusien liittolaistemme, ranskalaisten silmien editse sanomatta
heille mitään. Lontoossa oleville henkilöille oli sen sisältö selvä,
ja he jotka lukevat muistiinpanojani sadan vuoden päästä tästä, saavat
siitä tiedon asiasta, johon eversti Esmond viimeaikoina oli antautunut.
Hän aikoi hiljaisuudessa ja nopeasti tehdä sen, jonka hyväksi toiset
juonittelivat ja jonka hyväksi Jaakon-puoluelaiset punoivat kömpelöitä
juonia; hän aikoi yksin toimittaa sen, mistä puolueen johtomiehet
Englannissa vain puhuivat -- tuoda Walesin prinssin maahan julkisesti
kaikkein nähden ihan Bolingbroken silmien editse, vaikka seinillä oli
tuon valtiosihteerin allekirjoittamia ilmoituksia, joissa luvattiin
viidensadan punnan palkkio hänen kiinniottamisestaan: se oli panos,
jonka pelaaminen ja voittaminen tarjosi nautintoa vaikka kenelle
uhkarohkealle uskalikolle. Panoksen menettäminen saattoi tuottaa
raskaan rangaistuksen, mutta koko perheemme halusi panna sen alttiiksi,
kun oli niin suurenmoinen tilaisuus voittaa peli.
Oikeastaanhan sitä ei tulisi sanoa peliksi lukuunottamatta ehkä
pääpelaajaa, joka ei ollut sen enemmän tai vähemmän epäröivä kuin
useimmat julkisuuden miehet, joihin Esmond tutustui siihen aikaan.
(Onko Englannissa koskaan julkisuuden miestä, joka kokonaan uskoo
puolueeseensa? Onko siellä ainuttakaan, joka ei taistelisi sen
puolesta, vaikka hän kuinka epäilisi?). Nuori Frank oli valmis
taistelemaan ajattelematta paljoa. Hän oli Jaakon-puoluelainen, kuten
hänen isänsäkin ennen häntä; kaikki Esmondit olivat rojalisteja.
Jos hänelle vain olisi sanottu sanakaan, olisi hän huutanut:
"Eläköön Jaakko-kuningas!" palatsivahdin edessä tai kukkaissalon
ympärillä Strandissa. Ja naisille, kuten on tavallista, se ei ollut
puoluekysymys, vaan uskon kysymys -- heidän uskonsa oli intohimo;
sekä Esmondin emäntä että tämän tytär olisivat iloisina kuolleet
sen puolesta. Olen usein nauranut puhuessani kuningas Wilhelmin
hallituksesta ja sanonut, että lady Castlewood tuntui minusta
pettyneen, kun ei kuningas vainonnut perhettämme enemmän; ja ne, jotka
tuntevat naisten luonteita, voivat itse kuvitella (mitä ei tässä
tarvitse selostaa) sen ilon, millä nämä noviisit ottivat vastaan
ihmeen, kun se heille julistettiin, sen innon, millä he odottivat sen
täyttymistä, sen kunnioituksen, millä he kohtelivat lähettiä, joka
selosti heille tuon salaisen totuuden, jonka silloin vain muutamat
tunsivat, mutta jonka pian tuli paljastua koko maailmalle. Naisten
luottamuksella ei tosiaankaan ole mitään rajoja. Katsokaa Arriaa,
joka palvoo humalaista mieshölmöä, vaikka tämä kurittaa häntä;
katsokaa Corneliaa, joka äidinsydämessään palvoo kuin jalokiveä
hupsua poikaansa. Minä tiedän naisen, joka on suositellut lääkkeeksi
kiinakuorta ja myöhemmin tohtori Berkeleyn tervavettä, aivankuin
niiden nieleminen olisi uskonkappale ja niistä kieltäytyminen Jumalan
häpäisemistä.
Palattuaan Ranskasta eversti Esmond asettui pienen kiinteän salaliiton
johtoon. Esmond tiesi, ettei kuolema tai kidutus voisi horjuttaa siihen
kuuluvien uskollisuutta. Kun Esmond selosti suunnitelmaansa kuninkaan
tuomiseksi huomautti vanhempi lady, että Jumalan edessä täytyi
valtaanpalauttaminen laskea Castlewoodin perheen ja sen päämiehen
ansioksi; ja hän palveli ja rakasti Esmondia jos mahdollista vielä
enemmän kuin ennen. Lady ei hetkeäkään epäillyt Esmondin suunnitelman
onnistumista, jonka epäileminen hänestä olisi ollut hartauden puutetta.
Ja kun Beatrix tutustui suunnitelmaan ja yhtyi siihen, niinkuin hän
koko sydämestään teki, soi hän Esmondille yhden läpitunkevia, kirkkaita
katseitaan. "Oi, Harry", virkkoi hän, "miksi et sinä ole perheemme
päämies? Sinä olet ainoa, joka voisit sitä koroittaa. Miksi annat
tuolle tyhmälle pojalle arvonimen ja kunnian? Mutta niin on maailmassa
-- ne palkitaan, jotka eivät sitä ansaitse tai siitä välitä. Minä
toivon, että voisin antaa sinulle _sinun_ tyhmän palkintosi, serkku,
mutta en voi. Minä olen koettanut enkä voi." Ja hän poistui, puistellen
surullisesti päätään; mutta Esmondista on aina tuntunut, että Beatrixin
kiintymys ja kunnioitus häntä kohtaan lisääntyi moninverroin sitten kun
tämä tuli tietämään, mitä Esmond kykeni toimimaan ja kestämään, mitä
suorittamaan ja mitä uhraamaan.