Paratiisi.
Jos minne katsees kääntyy,
On tuskaa, synkkyys yön,
Ään' halki mailmojen ääntyy
Elon turhuutta, tyhjyyttä työn.
Sen tiedät ja elää halaat,
Jäät työhön ja laitat häät,
Sydämeltäsi tuskat salaat
Ja onnen unta näät.
Niin oudolta mieleen tuntuu.
Niin oudolta mieleen tuntuu,
Kun soi sanas kirkkaan kuulas:
Sisin sieluni aatos, mi untuu,
Saa muodon ja lauseen suullas.
Mut kun sanot onnemme riemun
Elon harhaks vain, joka haipuu,
Syön tuntee polttavan liemun,
Jää jäljelle ääretön kaipuu.
Golgatalle.
Kun huudat valheeks, mihin Levi vannoo,
Ajot' uskoo Juuda, seuraa fariseet,
Ja valheen tajuavat sadukeet
On vait, tai yhteiskunnan tueks sen sanoo;
Kun tiedät, että aatokses, mi janoo
Ylintä totta, löys vain sirpaleet,
Ja että palkakses jää karvaat veet,
Jos eloon sielus selitystä anoo;
Kun melkein sorrut maisen murheen alle,
Mut muita muistain lähdet maailmalle
Ja vaivaa pienimpäin koet huojentaa,
Niin silloin raskas ties käy Golgatalle,
-- Epäilet työtäs -- vääryys vallan saa --
Ja huudot kaikuu: ristiinnaulitkaa!
Giordano Bruno polttoroviolla.
Sä suurin ihmisistä,
Jumalan vertainen,
Sä _lama sabachihaui_-huutos,
Sä itsehän huusit sen.
Tuhanten vuotten päästä
Työs vieläkin vankkana on.
Mitä kärsit ja teit, mikä tehtiin,
Oli armoksi ihmenon.
Et taistojes heelmiä nähnyt,
Tekemättömäks katsoit työs;
Oli mailma mustana eessäs,
Epätoivossa mielesi myös.
Ma halpa ja kurja työmies,
Min tuulahus tyhjäks saa,
Mitä kärsinkään, mitä tehdään,
En uskalla vaikertaa.