Minä puolestani, ystäväiseni, uskon hyvän ja pahan tosioloisuuteen.
Mutta olen vakuutettu siitä, ettei ole ainoatakaan inhimillistä
tekoa, oli se sitten vaikka Judaksen suudelma, joka ei sisältäisi
itsessään myös lunastuksen itua. Paha edistää ihmisten lopullista
hyvää, se on kotoisin hyvästä ja on osallinen niistä ansioista,
jotka tavallisesti hyvälle omistetaan. Tämän ovat kristityt
mainiosti esittäneet tarussaan tuosta punatukkaisesta miehestä, joka
pettääkseen mestarinsa antoi hänelle rauhansuudelman ja vahvisti
tällä teollaan ihmisten pelastuksen. Sentähden ei mikään mielestäni
olekaan niin väärä ja turha kuin se viha, jolla muutamat vainoavat
tätä Jesuksen onnettominta apostolia, ollenkaan ajattelematta, että
Iskariotin suudelma, jonka muuten Jesus itse oli jo edeltäpäin
ilmoittanut, oli heidän oman oppinsa mukaan välttämätön ihmisten
lunastustyölle ja että jos ei Judas olisi ottanut vastaan tuota
kolmeakymmentä hopeapenninkiä sisältävää rahapussia, niin olisi
taivaallinen viisaus ollut lyöty, itse Kaitselmus kavallettu, sen
aikeet olisivat menneet tyhjiin ja maailma joutunut pahuuden,
tietämättömyyden ja kuoleman valtaan.