Erehdyt, Dorion. Hyveen filosofia ei ole vielä kuollut maailmasta.
Minulla on lukuisia oppilaita Aleksandriassa, Roomassa ja
Konstantinopolissa. Sekä orjissa että Cesarin jälkeläisissä on vielä
useita, jotka osaavat hallita itseään, elää vapaina ja nauttia
olioista irroittumisessa rajatonta onnea. Monet toteuttavat itsessään
Epiktetoksen ja Markus Aureliuksen oppia. Mutta jos olisikin niin,
että hyve ainaiseksi olisi kadonnut maan päältä, niin mitä sen häviö
liikuttaisi minun onneani, koska ei ollut minun vallassani määrätä,
kestikö se vai joutuiko perikatoon? Ainoastaan hullut, Dorion,
perustavat onnensa ulkopuolelle omaa voimaansa. Minä en toivo mitään,
mitä eivät myös jumalat tahdo, ja toivon kaikkea sitä, mitä he
tahtovat. Sen kautta teen itseni heidän kaltaisekseen ja jaan heidän
erehtymättömän tyytyväisyytensä. Jos hyve häviää, myönnyn tähän
häviöön, ja tämä myöntymys täyttää mieleni riemulla yhtä suurella
kuin konsanaan järkeni ja rohkeuteni korkein ponnistus. Kaikissa
asioissa jäljittelee minun viisauteni jumalallista viisautta ja
jäljennös on varmasti oleva arvokkaampi kuin esikuva, sillä se on
vaatinut enemmän huolta ja ponnistusta.