Kapila, niin vanha ja harmaa pää,
Mua kutsuu kuningatar;
Mutt' ennenkun lähden, oi selvitä tää:
Miten viisautes sinä sait?
Kapila näin tempelistään julistaa,
Näin erakon ääni soi:
'En saanut kuin ihmiset oppinsa saa
Mun uskoni viisaaksi loi.
Kerran nainen soi sydämens' olemaan
Sydämmeni sydännä ainiaan;
Näin viisauteni ma sain.
Saat sinäkin -- koetappa vain.'
Ben-Hur ei vielä ehtinyt kiiltää laulusta, kun venheen pohja kävi
hiekkaan ja samassa jo keulakin tömähti rantaan.
"Nopea matka, oi Egypti!" huudahti Ben-Hur.
"Ja vielä lyhempi pysähdys", vastasi Iras, kun musta orja kovalla
sysäyksellä työnsi venheen jälleen ulos vesille.
"Annatko nyt minun pitää perää?"
"Oo, en", sanoi Iras nauraen. "Sinua varten on kilpavaunut, minulle,
venhe. Me olemme vain järven päässä, ja sen opin nyt sain, ett'ei minun
enää pidä laulaa. Kun nyt olemme käyneet Egyptissä, niin lähtekäämme
sitte Dafnen metsikköön."
"Ilmanko laulua tiellä?" kysyi Ben-Hur anovasti.
"Kerro minulle jotakin siitä roomalaisesta, jolta äskettäin pelastit
meidät."
Se pyyntö vaikutti Ben-Huriin vastenmielisesti.
"Toivoistapa, että tämä olisi Niili", hän vastasi kierrellen.
"Kuninkaat ja kuningattaret, jotka ovat maanneet niin kauan, ehkä
tulisivat haudoistaan meille seuraksi."
"He olivat jättiläisiä ja arvattavasti upottaisivat venheemme.
Lintukotolaiset sopisivat paremmin. Mutta kerro jotakin roomalaisesta.
Hän on varmaankin huono mies, vai kuinka?"
"En osaa sanoa."
"Onko hän ylhäistä sukua ja rikas?"
"Minä en tiedä, miten rikas hän on."
"Miten kauniit hänen hevosensa olivat, ja vaununkori kullattu ja pyörät
elefantinluusta! Ja miten rohkea hän oli! Ihmiset nauroivat hänen pois
ajaessaan, vaikka olivat olleet vähällä joutua pyöräin alle!"
Ja Iras nauroi sitä muistellessaan.
"Ne olivat roskajoukkoa", sanoi Ben-Hur katkerasti.
"Hän tietysti on niitä hirviöitä, joita sanotaan kasvavan Roomassa.
Asuuko hän Antiokiassa?"
"Hän on kotoisin jostain itämailta."
"Egypti hänelle sopisi paremmin kuin Syria."
"Tuskinpa", Ben-Hur vastasi. "Kleopatra on kuollut."
Juuri silloin välähti lamppujen valo teltan ovista.
"Dowar!" Iras huudahti.
"Oo, sittehän emme ole käyneetkään Egyptissä. Minä en vielä nähnyt
Karnakia, en Filaita enkä Abydoa. Tämä ei ole Niili. Minä olen vain
kuullut intialaisen laulun ja uneksivana soudellut venheellä."
"Filai-Karnak. Sure ennemmin, ett'et nähnyt Ramesesta, joka on
Abu-Simbelin luona. Mutta mitäpä varten sinä muuten surisitkaan?
Laskekaamme rantaan; ja vaikka minä en voikaan laulaa", hän nauraen
jatkoi, "koska olen kerran sanonut, että en tahdo, niin voin toki
kertoa muutamia egyptiläisiä satuja."
"Kerro, kerro! Niin, siihen asti, kuin aamu koittaa, ja vielä iltaan ja
seuraavaan aamuun asti!" sanoi Ben-Hur kiivaasti.
"Mistä minun satujeni pitäisi kertoa? Matematikoistako?"
"Oi, ei."
"Filosofeistako?"
"Ei, ei."
"Velhoista ja haltioista?"
"Jos tahdot."
"Sodasta?"
"Kerro siitä."
"Rakkaudesta?"
"Siitä myös."
"No, sittepä minä kerron rakkauden parannuskeinon. Tarina puhuu
kuningattaresta. Kuuntele kunnioittavasti. Se papyrus, jolle Filain
papit ovat kirjoittaneet sen, temmattiin naissankarimme omasta kädestä.
Se on muodoltaan oikea ja sen täytyy olla tosi":
_Ne-Ne-hofra_.