AURA (Tulee, tuoden sylyksen halkoja, jotka paiskaa uunin eteen). Yhäkö
sinä, Jumalan luoma, siinä vielä istut ja syöt?
REETU (Hiljaisesti). Olisit, Aura hyvä, hiukan hiljempaa, ettet taas
lasta herättäisi!
AURA (Tiuskaisten). Minä sille yhtä, sa mulle toista! Sanoin, että
laita jo luus' täältä, muuten myöhästyt palokunnanharjoituksesta.
REETU: Johan minä tästä ... heti.
AURA: Ei vain heti, vaan paikalla! (Alkaa korjata ruokia pöydältä.)
Muutenkin olet semmoinen vanha vetelys ja kun aamuselta jo noin ahmit
vatsasi täyteen, niin et pysy muiden perässä lainkaan.
REETU: Mitä se nyt tuo tuommoinen puhe taas?...
AURA (Raskaasti huoahtaen). Sitä se on, etten minä enää päivääkään
siedä tätä elämätä kanssasi. (Vilkaisten ikkunaan.) Näetsen, tuossa jo
Manu ja Vilppukin ovat sinne menossa.
REETU: Annahan, juon edes vielä vähän piimää särpimeksi! (Tavoittelee
piimähaarikkoa, jonka Aura on ottanut käteensä.)
AURA (Työntää haarikon Reetulle). No, juo, juo niin, että halkiat!
REETU (Juotuaan siunaa hiljakseen ruo'an. Sitte taputtaen Auraa
olkapäälle). Kiitos sullekin, Aura hyvä!
AURA (Kohouttaa olkapäätään niinkuin Reetun taputusta väistäen).
Mokomakin! -- No, ala pukeutua sitte!
REETU: Minnekäs sinä sen palomiespaitani panitkaan?
AURA: Ihan sinua pitää kuin pientä lasta ikään hoitaa! -- Tuollahan tuo
riippuu uunin vieressä takkisi alla. (Menee, sieppaa ne vaatekappaleet
ja viskaa Reetun syliin.) He!
REETU: Ka, siinäkös se olikin?! Kiitos! (Alkaa pukeutua. Hetkinen
vaitioloa.)
AURA (Tuon tuostakin kärsimättömästi silmäillen Reetuun). No, joutuun,
joutuun!
REETU: Niin vastahakoista on tänään tämä lähtö: ei tekisi mieli
ollenkaan.
AURA: Eipä kai! Laiskotella tietysti olisi parempi.
REETU: Tekisi sitä näin pyhäpäivän aamuna vähän mieli levätäkin ja
lueskella.
AURA: Ja antaa muitten harjoitella tulen vaaran varalle! Vähänpä sitä
ajattelet, jos sattuisi tehtaalla tuli irtipääsemään! Ja vähänpä
taitaisi sinusta apuakin olla, jos niin hullusti kävisi!
REETU: Vähänpä taitaa palokunnastakin apua olla, jos Jumala tahtoo
meitä semmoisella onnettomuudella rangaista.
AURA: Niin että parasta on ihmisen vain, sinun oppisi mukaan, jättää
kaikki oman onnensa nojaan.
REETU: Ei oman onnensa, vaan Jumalan!
AURA (Naurahtaa ivallisesti). No, no! Joutuun, joutuun! Ja laputa
tiehesi!
REETU (Vakavasti). Ole tuossa jo huutamatta! Lähden minä tästä
vähemmälläkin.
AURA: Kumpikohan se nyt huutaa, sinä vai minä?
REETU: On tätä jo ristiä!
AURA: Vai ristiä?! Kellä, kellähän sitä on enemmän, sinulla vai
minulla?
REETU: Ole jo, ole jo! Herätät pikku Sirkkuseni! Näetsen! (Soudattaa
kätkyettä.)
AURA: Mokomankin kakaran!