MAIJA (kääntyy selin ja alkaa itkeä. Antti menee hänen luoksensa ja
ottaa kädestä kiinni. Seisovat äänettöminä).
KALLE (ylös hypähtäen ja Reetaa edellään pyöritellen menee Antin ja
Maijan luo). Mutta, hyvät ihmiset! Jokohan teille nyt kävi niinkuin
Lotin vaimolle muinoin. Mutta ei tässä nyt suolapatsaiksi muututa,
vaikka onkin tullut vähän taaksepäin vilkaistua. -- Ja kun tässä nyt
vanhoja muistellaan, niin koetetaanpas muistella vieläkö osataan sitä
vanhaa veikeetä kansantanssia, jota ennen pyörittiin iltamissa, kun
oltiin nuorempia. Eihän nuo lie jalat vielä niin kankeiksi käyneet,
ettei tässä pientä polskaa voisi pistää.
MAIJA (lakkaa itkemästä, pyyhkii silmiään ja yrittää hymyillä).
ANTTI. Se on oikein! Siitähän mieli kirkastuu! (Tanssivat jonkun
kansantanhun).
[Tähän sopivia tansseja ohjeineen ja säveleineen on Anni Collanin
teoksessa "Suomalainen kisapirtti" (3 vihkoa) ja Asko Pulkkisen
"Suomalaisia kansantanhuja" (2 vihkoa.)]
MANU ja EEVA (tulevat tanssin loppupuolella sisälle ja jäävät seisomaan
ovensuuhun käsi kädessä katsellen tanssia ja kuiskaillen keskenään
hymysuin.)
KALLE (tanssin tauottua). Kas sillä lailla! (Osoittaen Manua ja
Eevaa.), Mutta mitäs nuo tuossa niin rakkaasti käsi kädessä
toljottavat. Ettehän vain tekin aijo ruveta yhdessä tanssimaan elämän
polskaa?
MANU. Johan meillä on ollut kauvan se aikomus. Ellei teillä,
vanhemmalla väellä, ole mitään vastaan sanomista, niin rupeisimme
yksiin leipiin jo tänä kesänä.
KAIKKI (onnittelevat).
KALLE. Kuuleppas velimies, miksi sinä juuri tuon Eevan tahdot ottaa?
MANU. Sentähden, että rakastan juuri häntä, enkä ketään muuta.
KALLE. Se on oikein. Mutta tiedätkö sinä edes mitä rakkaus on?
MANU. Luulenpa sen nykyisin tietäväni.
KALLE. Siinäpä se onkin puntti ja pykälä. Kyllä jokainen luulee silloin
tietävänsä, kun naimisiin menee, sillä silloin palaa rakkaus
roihuvalkeana. Mutta tiedätkös, minä olen vasta tullut huomaamaan,
että rakkaus on hiljainen tuli, johon aina täytyy lisätä uusia
polttoaineita, jos mielii sitä vireillä pitää. Ei ole hyvä jättää sitä
hoitamatta. Vielä pahempi on, jos heittää siihen sammutusaineita, sillä
silloin voi siitä tulla tuhkaa ja hiiltä.
MANU. Mutta minun rakkauteni on niin vakava, että kyllä sitä riittää
vaikka joka päivälle.
KALLE. Kuulkaapas tuota kehujaa! Noin sitä jokainen luulottelee sinun
sijassasi, poika. Mutta ymmärrätkö, että ainoastaan siihen voi tulla
tuhkaa, missä on ollut tultakin. Ainoastaan siinä, missä on ollut
rakkautta, voi löytyä myöskin mahdollisuus sen sammumiseen ja
sammuttamiseen.
MANU. Aijotko pelottaa minut peräti naimisiin menemästä?
KALLE. En millään muotoa! Päinvastoin sanon, että mene vain. Mutta
muista, että rakkaus on pyhä tuli, jota tulee jokapäivä hoitaa. Itseäni
surettaa, että me vanhemmat parit vasta näin myöhään ymmärsimme sen.
Mutta "parempi myöhään, kun ei milloinkaan". Onhan niitä ihmisiä, jotka
eivät opi sitä koskaan.
Väliverho.